Cpap-maskiin kuolaaminen

Kuolahuuli

Sain viime kesänä cpap-laitteen, enkä sen jälkeen ole suostunut yhtään yötä nukkumaan ilman cpap-laitetta. Unen laatu on prantunut huomattavasti ja uni on ihmeellisen virkistävää. Luulin, että näillä kilometreillä (48-v) olisi ihan tavallista, ettei koko päivää jaksa touhuta ilman nokkaunia, mutta niin vain nykyisin pysyn virkeänä aamusta myöhäisiltaan. Olo on kuin parikymppisellä!

Mutta minua häiritsee se, että unen aikana kuolaan maskin täyteen kuolaa, ja herään aika ajoin kuivaamaan maksin kuolasta. Kokokasvomaski käytössä, ja ilmavirrassa viilenevä kuolalammikko herättää, kun läikkyy naamalla kylkeä kääntäessä.

Toisaaltahan voimakas kuolaaminen on merkki hyvin syvästä unesta. Pääsen nykyään hyvin syvään uneen, koska sykemittarinikin näyttää unenaikaisia hyvin matalia sykkeitä. Kiusallista ja häiritsevääkin kuolaaminen kuitenkin on.

Olen miettinyt, että auttaisiko jonkinlainen kommandopipo tai hammaslääkärissä käytettävät kuolaa imevät sideharsot? Olisiko kenelläkään toimivaa ratkaisu kuolaamisongelmaan? En uskalla enää iltaisin pestä hampaitakaan, koska hammastahnaan on lisätty syljen eritystä kiihdyttäviä aineita.

Vinkkejä otetaan vastaan, kuinka 1. kuolaaminen ja syljeneritys vähenisi tai 2. kuolan voisi eliminoida jollakin pumpuliharsoratkaisulla.

7

3117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kk22hh

      Oletko kokeillut nenämaskin kanssa?

      • Kuolahuuli

        Toinen sieraimeni on tukossa, sitä on korvalääkärit yrittäneet saada auki radiotaajuusablaatiohoidolla, mutta tukkoinen tunne on edelleen vaan. Siksi kokokasvomaski. Mutta muuten hyvä idea, en ole nimittäin edes ajatellut nenämaskin mahdollisuutta, mutta voisin kyllä kokeilla, kuinka ilma virtaisi sen kautta. Saattaa olla, että ylipaineella ilma kulkisi hyvin, eikä nenän tukkoisuus olisi ongelma.


      • kk22hh

        Kannattanee sovitella sopivaa nenämaskia unihoitajan avustuksella ja myös sen pitäisi saada "lainaksi" maksutta.


    • nenämaski

      Minulla on vain nenän peittävä maski. Ei näin partaiselle miehelle muu sopisikaan. Suuhun kertyy yön aikana limaa, mutta ei niin paljoa että se olisi haitannut.

      • nenämaski

        Minullakin toinen sierain tukkeutuu helposti. Nasolin pitäisi nenän auki koko yön, mutta sitä ei saa käyttää jatkuvasti. Siksi minulla on resepti Nasonex-nimiselle nenäsuihkeelle. Myös A-Vita plus nenäsuihke auttaa jonkin verran.


    • Kuolahuuli

      Hyviä ohjeita, kiitos kaikille kommentoineille. Hyvistä kommenteista syntyy usein lisäkysymyksiä. Tässä muutamia, jos joku osaisi vastata:

      Miten nenämaskiin tottuu? Herääkö joskus yöllä siihen, että suu onkin auki ja ilma virtaa nenästä suoraan suuhun kautta ulos?

      Miksi kaikille ei sovi nenämaski? Minulle ehdotettiin suoraan pelkkää kokokasvomaskia, koska toinne sierain on jatkuvasti tukossa, mutta onko muita syitä, miksi joillekin suositellaan kokokasvomaskia?

      Kumpi on yleensä ensisijainen vaihtoehto, nenämaski vai kokokasvomaski?

      • kk22hh

        Viisi vuotta nenämaski, jota heti tarjottiin, käytössä ja kyllä siihen tottui. Hyvin harvoin, ehkä muutama kerta vuodessa, on käynyt, että herää yöllä suu auki ja suu kuivana. Olen kokeillut myös kokomaskia, mutta jostain syystä se tuntuu tökkivän ulospäin hengitettäessä. Ehkä pienen kurkun rakenne ja kasvon muodot vaikuttavat sopivuuteen?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3800
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3433
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3204
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2869
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      21
      2618
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2340
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2145
    8. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      0
      1950
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1747
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      138
      1433
    Aihe