Minne katosivat uimahallin pronssikirjaimet?

pronssinhinta

Arno Juutilaiselta taas laatutyötä, kun on koettanut päivän lehdessä selvittää uimahallin arvokkaiden pronssikirjaimien kohtalon. Tyypillistä, kukaan vastuuyhtiöistä ja toimijoista ei muista tai tiedä yhtään mitään. Voi olla, että asia tiedetään, mutta kukaan ei kehtaa tai uskalla sanoa? Typerin ääliö jopa epäili, että tuskin olivat oikeita pronssikirjaimia. On todella hyvä, että Juutilainen tavoitti myös kirjaimien alkuperäisen valmistajan.

248

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vanhaksimenee

      Kannattaisi kysellä tältä vanhalta halliyhtiön toimitusjohtajalta. Voihan olla että ei muista mitään. Jätetäänkö juttu vanhaksi.

      • Asiasta ei näytä kuuluvan mitään... Hei. Kirjaimista muodostui sana "UIMAHALLI", jonka olisi voinut kiinnittää taas uuden hallin seinään. Juutilainen on ollut aivan oikealla asialla tuodessaan menetyksen esille. Eivät siis olleet mitään romua, vaan veronmaksajien maksamaa käypää omaisuutta!


    • HyvätRahat

      Ne on jo aikoja sitten viety Suomenlahden eteläpuolelle. Purkajat oli nääs sieltä.

    • VoiHerranJestas

      Juutilaisella on jotain kummallista kaunaa kaupungin johtoa kohtaan. Pitää tehdä tikusta asiaa. Eikö nyt muuta kirjoittamista keksinyt?

      • lisäätutkimista

        Se on hyvä että joku ottaa selvää näitten päättäjien ja yleensä kaupungin asioista. Tämä Juutilainen ei ilmeisesti kuulu tähän hyväveliporukkaan. Vielä. Jatka vain samaan malliin. Kyllä ne koirat ärähtää kun tarpeeksi tonkii.


    • Säälittävää

      Juu juu Juutilaiselta meni Innopark-selvityskin ihan poskelleen ja monta muuta yritystä mollata kaupungin päättäjiä!

    • työkulttuuri

      Kummat on ollu nopeampia, purkajat vai halliyhtiön h ........... ?

    • vastuullisetselville

      "Tikusta asiaa." Eli kymppitonnin kirjaimet ei tunnu missään? Toisaalta, jos hukkaillaan tuosta vaan arvo-omaisuutta, niin uskooko kyseisten vastuuhenkilöiden kykenevän mihinkään muuhunkaan toimeen. Epäilen. Juuri tuollainen leväperäisyys ja huolimattomuus vaivaa laajemmin hämäläistä yhteisen omaisuuden käyttöä ja hallintaa.

      • HöpöhöpöJuttuja

        Romumetallit on perinteisesti myyty virkistyskassan kartuttamiseksi yhdessä sun toisessa putiikissa. Arnolla on juttupula hiljaisen vuodenvaihteen aikana. Onahan ne voinut kuulua purku-urakkaankin, jos ei kukaan ole asiaa edes ajatellut.


      • Arnot

        Arnon kokoinen idea.


      • unelmahöttöHML

        Ajattelu ei-toivottavaa Tavastehusissa.


      • myyntikannattaa
        HöpöhöpöJuttuja kirjoitti:

        Romumetallit on perinteisesti myyty virkistyskassan kartuttamiseksi yhdessä sun toisessa putiikissa. Arnolla on juttupula hiljaisen vuodenvaihteen aikana. Onahan ne voinut kuulua purku-urakkaankin, jos ei kukaan ole asiaa edes ajatellut.

        Ei todellakaan ole kukaan asiaa ajatellut, mitä sen väljä vaikka tuhansien eurojen hintaiset kyltit hukataan. Olisi myyty nämä kyltit kaupungin toimesta romuksi ja annettu pysäköintiyhtiölle rahat, olisi Kulmala saanut rahaa pysäköintitaloa varten. Nyt on taidettu myydä jonkun muun kun kunnan toimesta.


      • 49588nh

        Kun olet varaton etkä tunne purkamista kirjuitat mitä sattuu. Miljoonien urakassa olisi tullut järjestää huutokauppa muutaman tonnin romusta. Ei mieltä kuten myöskään ei Pravdan tekemisissä.


    • kadonneet

      Juutilainen on ehdottomasti oikealla asialla. Pitäisi olla itsestään selvää, että tällaiset suht`koht`hinnakkaat kirjaimet olisi pitänyt ottaa talteen. Nyt ei yksikään henkilö, jolta on kirjaimista kysytty, muista yhtään mitään. Kyllä on muistamatonta porukkaa ja vielä ovat työelämässä ja jopa nauttivat palkkaa. Mielestäni ei tarkoita sitä, että kirjoittaja kantaa kaunaa kaupungin johtoa kohtaan, vaan haluaa selventää, missä tässä stadissa mennään ja vastaako kukaan teoistaan. Ryhtiliikettä.

      • 538490

        Pakko kertoa että purkamisessa aina syntyy paljon arvokkaampaa jätettä kuin joku kirjain. Kaikki on myös hinnoiteltu tehdyissä sopimuksissa, mutta kun ei ymmärretä niin ymmärretä ei.


    • Jfknfnt

      Romuoronssin hinta on n. 2€/Kg ja joku valopää jo väittikin että noiden hinta oli 10000€! Tolla kaavalla kirjaimien oli pitänyt painaa 5 tonnia, n.550Kg/kirjain! Järki ei todellakaan asu tässä kaupungissa...

      • muualta.johdettuHML

        Rikolliset sitävastoin viihtyvät.


    • kukaostivokaalin

      Kirjaimien arvo lienee vähän enemmän kuin romumetalli-arvo? Kannattaisi käyttää sitä pikku pääkkyä ajatteluunkin, eikä pelkkään länkyttämiseen.

      Remonttien yhteydessä tehdään tiliä joka ikisestä kuitista ja muusta, oikeasti ei pitäisi olla mahdotonta selvittää kirjaintenkin kohtalo.

      • Jfknfnt

        Kerropa sinä pikku pääkylläsi miettineenä että mikä noista kirjaimista joilla kukaan ei tee mitään tekee kalliimman? Romumetallin hinta on se mikä se on riippumatta siitä onko se levy, harkko tai joku perkeleen kirjain.


      • ikävä_todeta

        Mikäkö tekee romusta kalliimman? Ihmisten tyhmyys.


    • katosi

      Onko se puolustettavaa, että omaisuuttaa katoaa, kuin tuhkaa tuuleen ja kukaan ei ole nähnyt ei kuullut. Siitä nyt ei pääse yli ei ympäri, mutta joku/jotkut on nyt käyttänyt oman käden oikeutta. Sitä ei pidä puolustaa, oli sitten kirjaimien arvo mikä hyvänsä. Ja olisihan niille varmaan löytynyt paikka remointoidun hallin seinältä.

      • Taulapä.ä

        Mistä sä tiedät mitä hallin saneeraussopparissa on lukenut purku-urakasta? Yleensä purkaja huolehtii puretun tavaran pois ja kierrättää romun parhaaksi katsomallaan tavalla. Onko tässä urakassa ollut joku poikkeus niin sitä ei ole kerrottu


      • 348643

        Näin juuri meni aivan normien mukaa. Katoamisen suhteen viedään tyhmiä kun pässi narussa ja paikallinen lehdykkä mukana.


    • SuutMessingilläParkissa

      Voisiko Keinuparkin ja Kaivoparkin rakennuksien ulkonäköä kohentaa hankkimalla molempiin suuret pronssikirjaimiset nimilogot?

      Nyt pitää vaan muistaa käyttää logoissa selvästi suurempia kirjaimia, että asiakkaat oikeasti löytävät parkkihallin. Molemmissa kun on kovin tyhjää. Siis isot pronssikirjaimet ja mielellään taustavalaisun kera.

    • MonetTietääEiPuhu

      Ai siis romumetallinarvo? ENTÄS JOS SUN KOTTURA VARASTETAAN,ARVO 10 000, SAAT KORVAUKSENA SIITÄ 500 EKUA. Lisäksi pitää teettää uudet kirjaimet ja sinun hankkia "uusi" auto,"varastetun" tilalle.
      Pointtihan on,ne on varastettu ja myyty,se on rikos.

      • JärkyttäväÄäliö

        Huhhuhhhuh, onko käytetyn auton arvo varastettaessa mitattavissa samalla tavalla kuin kirjaimet UIMAHALLI? Molempia myydään ja kierrätetään yhtäläisesti. Täytyykin katsoa, jos Tori.fi:sta löytyisi kirjaimet AUTOTALLI, voisin ostaa pois kuljeksimasta.


    • todellasurkeeta

      Jokuhan ne on laittanut lihoiksi. Tämä on tätä kaupungin rakennuskulttuuria, kukaan ei välitä mistään mitään. Vain yksi esimerkki Ojoisten koulu tai mikä nimeltään onkin, laitetaan matot kostean lattian päälle, sitten itketään kun on hometta. Muutaman vuoden päästä on kirjastossa sama homma.

      • wubvwsetfd

        Voi hyvänen aika ihmisten yksinkertaisuutta. Uimahalli peruskorjattiin ja siinä yhteydessä sitä purettiin ja syntyi romua joka vietiin pois ja osa myytiin romuna. Purkamisesta on tehty sopimus kuten normien mukaisesti eikä purkaminen ole varastamisesta. On hml yksinkertaisten ihmisten pikkukylä.


      • näisevainon
        wubvwsetfd kirjoitti:

        Voi hyvänen aika ihmisten yksinkertaisuutta. Uimahalli peruskorjattiin ja siinä yhteydessä sitä purettiin ja syntyi romua joka vietiin pois ja osa myytiin romuna. Purkamisesta on tehty sopimus kuten normien mukaisesti eikä purkaminen ole varastamisesta. On hml yksinkertaisten ihmisten pikkukylä.

        Kaikki viedään mitä irti saadaan.


    • Eestiryssäkommarit

      Eesti ryssä vie kaken mikä on löyhästi kiinni.

    • poliisille

      Jos joku tietää kirjaimet on varastettu niin tee ihmeessä ilmoitus poliisille sillä ne on yhteistä omaisuutta. Uho ja höpötys on turhaa.

    • RosvotLinnaan

      Erikoinen urakka kun saa viedä pois nimikirjaimet mutta ei tilalle mitään? Haloo pösilö, olitko mukana urakassa,pois viennissä. Ihme puolustajia jatkuvasti, näiden virheille ja hölmöilyille.

      • PikkanenKahvi

        Kuulin, että urakkasopimuksessa oli sovittu saman allasveden pumppaamisesta takaisin uusittuun altaaseen. Onneksi kukaan purku-urakoitsijanei varastanut allasvettä, se on Ahvenistolta pumpattua arvotavaraa.


    • Taulapä.ä

      Varastettu? Kirjastonitkijälle pikku vinkki. Uimahalli peruskorjattiin. Samalla hallin julkisivu muutettiin lasiseksi. Luonnollisesti kirjaimet jouduttiin siis purkamaan pois. Miten sä olisit kiinnittänyt ne kirjaimet tohon lasiseinään? Sinitarralla vai? Jos taas edelleen epäilet rikosta niin kansalaisvelvollisuutesi on tehdä asialle jotain, ei itkeä siitä täällä...

      • kyllä.pitää

        RosvotLinnaan olisi kiinnittänyt kirjaimet lasiin sinitarralla.


    • Pravda.asialle

      Yhtä järjetöntä olisi kysyä missä on puretun uimahallin kupariset putket. Nekin oli arvotavaraa ja varmasti nekin varastettu.

    • Noloatouhua

      Juttu on todella nolo ja tulee myötähäpeä kirjoittajan ja lehden puolesta. Iso juttu joidenkin vanhojen kirjaimien kohtalosta joidenka arvo aivan mitätön. Miten tällaista kukaan kehtaa kirjoittaa ja julkaista!

    • virkamiesonmulkkumies

      Kirjaimet herättivät aikanaan huomiota jo korkealla hinnallaan. Ja siksi olisi luullut, että urakoitsija ja muut toimijat olisivat olleet hereillä, eikä pää pyllyssä kun remonttia tehtiin. Kunnollisella toiminnalla olisi vältytty selkkaukselta, eikä lehdessä haastateltujen tarvitsisi puolustella tällä palstalla itseään näppäimistö sauhuten.

      • rvhuwov

        Aikanaan. Kymmeniä vuosia sitten. Kirjaimien arvo ostettuna kauan sitten on aivan eri asia kuin niiden arvo romumetallina. Auto maksaa uutena enemmän kuin 20 v. kuluttua loppuun ajettuna. Kaikki tätä ei tietenkään ymmärrä.


      • Aikarientaa

        40 vuotta sitten sinullakin oli baarissa vientiä. Aika rientää ja kaikkea romua ei kannata säästää eläkeläisten iloksi


      • Jfknfnt

        No ei todellakaan herättänyt. Lopeta jo se satujen keksiminen! Kirjaimet olivat pronssia siksi että ennen oli tapana tehdä asiat kunnolla.


    • kehityskehittyy

      Voihan se olla että kirjaimet tulevat vielä vastaan Suurkirpputorilla tai jossakin muualla, missä tämänluonteisia "diilauksia" harrastetaan. Tosin ei tuolla kirjainmäärällä ihmeitä kirjoitella.

      Ne paperiarkit uimahallin ikkunoissa ovat jotain tosi noloa, toivottavasti kehitellään kunnon kyltti vielä. Mutta ei ne vanhatkaan kirjaimet sinne talon kylkeen sopisi.

    • Teipillävaanuima

      No jos ne tilattiin pronssivalulta,mitähän luulet niiden maksaneen? Tietysti teippi=uimahalli on jo pikkaisen halvempaa. Uudet kuin tilataan,20 tonnia jos riittää. Siihen asennus 10-15 tuhatta...kukaanhan ei välitä minne hävisi. Ne olisi vanhat voinut laittaa takaisin..

    • asiaa.harrastava.hml

      Myös alumiinista voi tehdä ja kestää varmaan sen 50 vuotta ainakin, ehkä satakin vuotta. Alumiini kohtuullisen helppo työstettävä myös kotivalimossa - pronssin valusta ei mitään käsitystä.

    • Solttu

      Keskustelua muutaman satasen kirjaimista?

      • suoliTasoa

        Kertoo kaiken paikallisen Pravdan tasosta.


      • itsepetoksenHML

        Asia on myös periaatteellinen, kuten kommenteistakin näkyy, oman historian halveksumista.


      • Solttu
        itsepetoksenHML kirjoitti:

        Asia on myös periaatteellinen, kuten kommenteistakin näkyy, oman historian halveksumista.

        Olisitko halunnut ne hapettuneet lätkät museoon? Ihan huu haata


      • muttaeitietenkään

        Sisällyttämällä kerroksellisuutta arkkitehtuuriin.


      • Solttu
        muttaeitietenkään kirjoitti:

        Sisällyttämällä kerroksellisuutta arkkitehtuuriin.

        Eli olisit halunnut ne hapettuneet lätkät uuden talon seinään?
        Jessus..


      • sivari
        Solttu kirjoitti:

        Eli olisit halunnut ne hapettuneet lätkät uuden talon seinään?
        Jessus..

        Kyllähän niitäkin puhdistetaan, sijoituspaikka sitten makuasia.


    • AikaHöperöitä

      Ihan naurettavaa vikinää jostain kirjaimista. Kyllä on kaikki asiat hyvin, jos ei muuta ongelmaa löydy.

    • työntekijäeka

      olin suojaamassa uutta puolta, purkamassa kesällä uimahallia 4kk olin ensimmäisiä työntekijöitä siellä lujatalon palkkalistoilla, purkamisen suorittu hyvinkääläinen purkufirma ,,,,purkupetteri,,,, kaikki kirjaimet, sähköpiuhat,rosterit,kuparit,messinkit ym,ym monia tuhansia kiloja meni niille , rahassa varmaan useita kymppitonneja,

      • kirjaimettakaisin

        Kyllä vaan se kirjainasia ihmisiä kiinnostaa ja liikuttaa. Asia ei muutu merkityksettömäksi sillä, että joku vänkäri vänkäämästä päästyäänkin vähättelee asian merkitystä. Ylipäätään on huolestuttavaa se, että rakennusalalla ja muutenkin yhteiskunnassa on toimijoita, jotka käyttävät kuin varkain tilaisuuden ja pöllivät jotain sellaista, joka ei heille oikeastaan kuulu. Kokenut taloustoimittajakin ymmärtää myös paikallishistorialliset elementit ja kuriositeetit. Ei välttämättä kaikki räkänokat ja pöhöttyneet virkamiehet.


      • tunnenasian

        Varastettu! Olemattoman hintaiset kirjaimet oli purkutavaraa ja ne kuului purkajalle aivan kuten sopimuksissa on sovittu. Et tunne alaa et asiaa. Tiedossa oli ettei voi käyttää kirjatuissa hallissa.


      • tataodottaessa

        Ai jaa, täällä linjoilla on yksi niistä kehveleistäkin, jotka ovat olleet mukana touhussa ja projektissa. Ehkä saamme lukea asiasta vaikkapa oikaisun / kommentin Hämeen Sanomista.


      • Solttu

        No nythän se selvis. Juutilainen voi soitella Hyvinkäälle.
        Kiitos työntekijäekalle.

        Rakennusala on pullollaan rikollisia paskiaisia, kaikenmoista "kerhoo" pyrkii osille. Sikälikin muutama kirjain, aivan sama. Ei mitään merkitystä😏


      • pasin.asialla
        Solttu kirjoitti:

        No nythän se selvis. Juutilainen voi soitella Hyvinkäälle.
        Kiitos työntekijäekalle.

        Rakennusala on pullollaan rikollisia paskiaisia, kaikenmoista "kerhoo" pyrkii osille. Sikälikin muutama kirjain, aivan sama. Ei mitään merkitystä😏

        Puliisien tilastotkin kaunistuvat.


      • 13875ddf

        Juutalainen voi todella soitella Hyvinkäälle ja kysyä onko purkufirmalta varastettu kirjaimet!!!! Jää soittamatta. Purkujätteen kuljetuksesta pois vastasi firma kuten sopimuksessa lukee.


      • Noloatouhua

        Kohta varmaan myös yle uutisissa saamme seurata jännitys mysteeriä hapertuneiden romu kirjaimien kohtalosta. Tämä on yhteiskunnallisesti todella merkittävä tapaus!!


    • pronssimaalia

      mihin pronssikirjaimet hävisi"..johonkin viron tms sulattamoon.

      • eirikos

        Tätä sanotaan kierrätykseksi.


    • Kiinnostaayhaenemman

      Pronssikirjaimet hapertunutta romumetallia.... Huh hah. Kyllä päässä viiraa, jos noin ajattelee.

      Kirjaimien vieminen ei ole pikkujuttu, jos ihmiset niin kokevat. Ainakin selitys ja anteeksipyyntö on paikallaan.

      Selitys olisi paikallaan siitäkin, että uimahallin remontti maksoi 14 miljoonaa 12,5 miljooonan sijasta. Tuossa taisikin olla paljon isompi kössiminen kyseessä.

    • Kokonaisurakkaa

      Tässä sitä paikallisen talousuutisten huippu tältä vuodelta ja onpa taas mitä landen perzukit pääsee itkemään palstat täyteen.
      Urakoissa on sovittu kuka vastaa purkumateriaaleista ja niiden kustannuksista tai tuotoista.
      Koska kyse ei ole vielä museoviraston suojelemasta kohteesta onneksi, niin ei niitä 70-lukua henkiviä kirjaimiakaan tarvinnut onneksi laittaa seinään takaisin, olisi riittänyt edukkaampi vaihtoehto jo silloin aikanaan.

      • muualta.johdettuHML

        Eipä niillä Museoviraston suojeluilla ole tähänkään asti kuin lähinnä pyyhitty karvaista arsenia, mieleen tulee ensinnä Poltinaholta pikapikaa purettu lasarettirakennus. Saiko satasen sakot...


    • Tolkkuaduunareillekin

      Tapauksesta on siis otettava opiksi. Jos korjattavassa kohteessa on jotain säästettävää, niin se on selkeästi jo etukäteen ilmaistava ja kaikille toimijoille tiedoksi saatettava. Ettei käy niin kuin Turussa kansanperinteen arkiston muuton yhteydessä. Vähä-älyiset muuttomiehet jättivät korvaamattoman arvokkaat nauhakelat kaatosateeseen, eikä nauhoilla sen jälkeen mitään tehnyt.

      • hallinkäyttäjä

        Kuule jos teille kävi huonosti Turussa niin hoitakaa asianne kuntoon. Teidän nauhoilla ei ole tekemistä meidän uimahallin purkamisen ja korjaamisen kanssa.


    • romumetalliakokaikkivaan

      Pääkirjaston kävijöiden kannattaa toki valvoa, ettei kirjaston edustalla oleva patsas "häippäise" samalla kertaa, vähän kuin remontin varjolla.....

      • Huidedjj

        Persujen terävintä kärkeä.


      • A-B-C

        Etkö ole siellä huolissasi kirjainten perään?


    • Rakennusalalla

      Pakko kysyä kuinka tyhmä toimittaja voi olla? Onko vanha ja kalkkis? Onko Pravdassa erityisesti tyhmiä toimittajia.

      • siihenasti

        Pravdan palaveri tulee ottamaan kannan maanantaina.


      • 20000euronsponssi

        Onko Jormalta Nujulantieltä kysytty mystisesti kadonneista kirjaimista? Maijakin voisi jotain tietää.


      • Romuvarastossa

        Pitäisi varoa ettei ne kirjaimet löydy vielä urakoitsijan varastosta ja tulee iso lasku romumetallin varastoinnista.


    • Kultasiromuksi

      "arvokkaiden pronssikirjaimien" no varmaan uutena on juu ollut... moni muukin asia on uutena ollut kallis ja vanhemmiten kaikkea muuta, alkuun voit tutkia vaikka vihkisormuksesi arvon kauppatavarana.
      Nyt pronssin romuhinta on n. 2,20€/kg ja jos ne painoi vaikka 100 kg yhteensä niin sille arvolle tulee hintaa 220€, ei kannata kovin paljon murehtia niiden perään. HäSalle maksoi jutun tekeminenkin enemmän.

      • tuhkatkinpesästäkorrupti

        Mitähän kuvittelet maksavan kirjainten teon? Maalarinteippiäkö käytetään, uimahalli kirjaimiin? Taisi maksaa aikanaan 48 000 markkaa et sillain. Varastaa saa teidän mielestä,itäblokin ihmeetkin tämän tajunneet. Taideteoskin maksaa vaan kilohinnan mielestäsi,Urho Kekkosen monumentti!


      • IhanaaTaasKäräjät

        En tiennyt että kirjaimet oli taideteos. No nyt pitää puhua kymppitonnien taideteoksen varastamisesta mutta ei tästä puhut Häsakaan. Oikeusjuttu tästä tulee BUU-AAA-HH.


      • Huutokeisari
        tuhkatkinpesästäkorrupti kirjoitti:

        Mitähän kuvittelet maksavan kirjainten teon? Maalarinteippiäkö käytetään, uimahalli kirjaimiin? Taisi maksaa aikanaan 48 000 markkaa et sillain. Varastaa saa teidän mielestä,itäblokin ihmeetkin tämän tajunneet. Taideteoskin maksaa vaan kilohinnan mielestäsi,Urho Kekkosen monumentti!

        Nykyään pätee romuarvo, muulla ei ole mitään arvoa ellei joku ala niitä keräilemään.


    • juttuhaisee

      Kiitos HäSa'n pätevälle talousroimittaja Juutilaiselle jälleen kerran tärkeän asian esille ottamisesta. Onhan aikanaan 35v sitten Pronssivalun valamat prossikirjaimet arvokas taideteon, joiden edelleen soisi olevan näkyvissä jossain kohtaa uimahallissa. Jos aikanaan maksoivat 48000 FIM, olisi hinta tällä hetkellä ainakin 5-kertainen, eli 40000 €uroa. Tuskinpa sillä rahalla uusia saisikaan. Joka tapauksessa pronssikirjainten historiallinen arvo on huomattava ja siksi niiden menetys on kirvelevä tappio kaupungille ja sen asukkaille. Toivottavasti kirjainten kohtalao välittömästi alistetaan viranomaistutkintaan.

      • pojo.sille

        "historiallinen arvo huomattava"?....mistä näitä sikiää?


      • muualta.johdettuHML
        pojo.sille kirjoitti:

        "historiallinen arvo huomattava"?....mistä näitä sikiää?

        Rikollista luonnettasi ituttaa.


      • Pronssipropelli

        Aiotko perustaa pronssikirjain museon?


      • taidevarkaus

        Kysymys on taidevarkaudesta sillä kirjaimet on taidetta ja korvaamattoman arvokkaita. Hinta oli ainakin 200 tuhatta € ja joku on veronmaksajien rahat nyt taskussa. Talousroimittaja Juutilainen tulee palaamassa jatkossa suureen rikokseen sanokaa mun sanoneen. Jäljet johtavat kaupunkin johtoon.


      • poliisiasia

        Tuleeko Kokddm johto pääsemään taas kuin koira veräjästä 250000 e. taidevarkaudesta. Rahat on joukko varmasti pistänyt ns. omiin taskuun ja paikallislehti varmasti painaa villasella.


      • Ankkuriksi
        taidevarkaus kirjoitti:

        Kysymys on taidevarkaudesta sillä kirjaimet on taidetta ja korvaamattoman arvokkaita. Hinta oli ainakin 200 tuhatta € ja joku on veronmaksajien rahat nyt taskussa. Talousroimittaja Juutilainen tulee palaamassa jatkossa suureen rikokseen sanokaa mun sanoneen. Jäljet johtavat kaupunkin johtoon.

        Taidetta.... no kauneus on katsojan silmissä.


    • 5.1

      Kaikille, joidenka mielestä tämä on pikkujuttu (ehkä rahallisesti onkin) , niin vilppi on vilppi, eikä se muuksi muutu. Herää kysymys; onko tämä kaupungissa hyväksytty yleinen tapa?

      • 245874

        Anteeksi mutta mikä vilppi ja mikä yleinen tapa? Et osaa edes ite kertoa!!!


    • Taulapä.ä

      Ittu että ihmiset on sekaisin? Mistä vajakki keksit että kirjaimet maksoivat 48000Mk? Entä mistä sä keksit että ne ovat taidetta? Valaise meitä bähän. Noin erikoista mielenlaatua on vaikea tulkita

    • ettasilleen_

      Tämän päivän Hämeen Sanomien mielipidekirjoitus osuu oleelliseen. Kuten Arno Juutilaisen jutusta näkyi, virkamiehet ja naiset pompottelevat kysymystä toisilleen, osoittaen täydellistä kyvyttömyyttä ratkaista yksinkertaistakaan asiaa. Näin impotenteilla johtajilla ei tee yhtään mitään. Kirjainten arvo on jotain, ehkä ei edes kovin iso, mutta organisaation hallinnan kannalta tilanne on karmaiseva. Vastuunpakoilua ja asioiden sysäämistä toisille, sekä tietämättömyyttä ja arvailua. Johdossa oleva ämmäkään ei tajua, vaikka remontin hinta ylitti kaavaillun reippaasti. Kyltit vienyt taho voisi edes ilmoittautua ja kertoa, että me ne olimme. Ja arvon arkkitehti voisi kertoa, mitä ajatteli talon kyltiksi, paperilappuset ei kai ollut suunnitelma. Vai pääsikö pikku yksityiskohta unohtumaan? Mitä muuta unohtui?

      • itsepetoksenHML

        Hys hys nyt!!!


      • Huhhhh

        Normaali järkistä kiinnostaa romu kirjaimien kohtalo yhtä paljon kuin wc pyttyjen kohtalo. Kierrätykseen kaikki kierrätettävä jäte menee ja loput käsitellään muuten. Luuleeko joku että näillä kirjain romuilla on joku poliitikko tehnyt tilin?!


      • Purkua

        Hyvä! Kierrätystäkö vastustetaan vai onko ihmiset näin aatanan tyhmiä toimittajasta lähtien. Pronssin arvo on muutamia satasia ja koko purkuhomman kymmeniätuhansiaeuroja.


      • omaetuensin
        Purkua kirjoitti:

        Hyvä! Kierrätystäkö vastustetaan vai onko ihmiset näin aatanan tyhmiä toimittajasta lähtien. Pronssin arvo on muutamia satasia ja koko purkuhomman kymmeniätuhansiaeuroja.

        Rikollisten vouhkaaminen aktivoitui!!


    • yhaodotellaanvastauksia

      Joo, ainakin kylttien katoamisen seli-seli-selittelijät ovat aktivoituneet huolella. On taidettu sohaista oikein kunnolla kusiaispesään, kun kusiaiset ovat lähteneet liikkeelle sankoin joukoin. Asia kiinnostaa ja kuohuttaa mieliä, ei ole mikään turhantekevä kysymys tämä.

      Ja siihen tosiaan kaipaisin minäkin vastausta, että mitä arkkitehti oikein ajatteli uudeksi kyltiksi, tuskin paperilappusia? Entä se budjetin ylitys puolellatoista millillä, onko sekin ihan normaalia rutiinia näissä remppajutuissa?

      • Erittäinhyvä

        Samaa mieltä että kysymys on 379000 € taidevarkaudesta ja KokDem sitä hyvinkin peittelee. Onneksi meillä Kari Pilkkala on ja se tulee viemään rikoksen oikeuteen saakka. Koko kaupungin johto tulee vaihtumaan.


      • miltsillä.muistilappuja
        Erittäinhyvä kirjoitti:

        Samaa mieltä että kysymys on 379000 € taidevarkaudesta ja KokDem sitä hyvinkin peittelee. Onneksi meillä Kari Pilkkala on ja se tulee viemään rikoksen oikeuteen saakka. Koko kaupungin johto tulee vaihtumaan.

        Asia on *kiusallinen*!!


      • Ehkä-Miljoona
        miltsillä.muistilappuja kirjoitti:

        Asia on *kiusallinen*!!

        Tietysti *kiusallista kun kysymys puolenmitsin rikoksesta. Kari Ilkkala onneksi pelastaa meidät.


    • Esuskoisi

      Vain yksi kysymys. Onko ihmiset näin tyhmiä.

      • Hämpton

        Ovat


    • hallintovarkaus

      Taas nähdään mihin tarvitaan Kari Ilkkalaa. KokDem varasti puolen miljuunan taide-esineen mutta onneksi paikallinen lehti otti varkauden esiin. Tämä ei jää selvittämättä ja viikolla tulee olemaan jo otsikoissa rosvojen nimet.

    • eyjhree

      Pravda kertoo puolueettoman totuuden.

    • PersumaistaTouhua

      Lulu varmaan tekee asiasta tutkintapyynnön.

    • onneksinäin

      Lulu tuleva kansanedustaja.

      • PersÄänet

        Lulu ja Kari tulee selvittää suuren taidevarkauden ja molemmat jatkaa Eduskunnassa. Äänestän molempia.


      • lotossaviisioikein

        Eipäs onnistukaan, kansanedustajien valtakausi on rajattu yhteen, eli Lulu ja Kari joutuvat poistumaan Edus Kunnasta syksyn vaalien jälkeen. Samoin joutuvat keksimään asunto-saunalleen ihan uutta käyttöä. Ehkä vuokraaminen burundin pakolaisille auttaisi?


      • rohkenen.epäillä
        lotossaviisioikein kirjoitti:

        Eipäs onnistukaan, kansanedustajien valtakausi on rajattu yhteen, eli Lulu ja Kari joutuvat poistumaan Edus Kunnasta syksyn vaalien jälkeen. Samoin joutuvat keksimään asunto-saunalleen ihan uutta käyttöä. Ehkä vuokraaminen burundin pakolaisille auttaisi?

        Vuokraisikohan liikennepuliisi turisteille??


    • Kelpojuttusiis

      Ei jutussa varsinaisesti syytelty, kunhan kysyttiin ihan asiallisesti että missä kirjaimet ovat. Syyttelypuoli on tullut täällä palstalla. Eihän se niin voi olla, että Lujatalon miehet voivat viedä mukanaan kaiken, mikä vain sattuu kiinnostamaan, kirjaimista olisi voinut edes kysyä, että onko niille käyttöä muussa kohteessa. Organisaatioiden toiminnan kannalta on oleellista sujuva tiedonkulku, ja haastattelukierros kertoo, että kaikki ei ole kunnossa. Ei mikään turha juttu, vaikka kirjaimien taloudellinen arvo jääneekin pariin sataseen. Ei siis mikään taideteoskaan.

      • 2654dds

        Samaa mieltä. Kirjaimet UIMAHALLI olisi voitu siirtää ja upottaa Raatihuoneen seinään niin että kansa olisi voinut niitä torilla ihailla. Huippukalliit kirjaimet tollot hävitti.


      • Kfkkf83

        Tai teettämällä yhden U:n lisää ketjun aloittaja olisi saanut nimikyltin oveensa. Tämän jälkeen olisi jäänyt vielä viisi kirjainta myytäväksi ja noista olisi tietenkin saatu satoja tuhansia.


      • sanapelitonkivoja

        Joo, jos ajattelit samaa sanaa, niin tähteiksi jääneet viisi kirjainta kelpaisivat jollekin islamilaiselle uskonoppineelle eli imaamille, jos löytyisi vielä ylimääräinen ämmä jostain. Toisaalta ylijäämä-ämmiä Hämeenlinnassa riittäneekin....


    • avantopolskija

      Kaikkein pahinta asiassa on ettei kukaan tiedä asiasta mitään eli mihin kirjaimet ovat kadonneet. Uusien teko on kuitenkin melkoinen kustannus. Olettaisin kun uimahalli pyörii 10v niin ruvetaan harkitsemaan taas kunnostusta kun on haissut homeelle tai kyseisen rakennuksen purkamista. Varkaus on varkaus aina. Kyse on epärehellisyydestä.

      • TiedänHml

        On tiedossa. Kirjaimet oli purkujätettä jota vietiin Uimahallilta pois kuorma-autoilla kierrätykseen ja kaatopaikoille. Kirjaimia ei voitu käyttää korjatussa hallissa ja arvo muutamia satasia.


    • eräsrotta

      Kaikki te, jotka olette kirjoittaneet tähän ketjuun, olette yhtä ääliöitä kuin toimittaja, joka nosti asian esille.

      • onneksientilaa

        On Hämeen Sanomissa täyshölmö toimittaja.


      • karpasenakatossa

        Jos tähän ketjuun kirjoittaminen on ääliömäistä, niin mitä se tekee minusta? Tai vaikkapa sinusta? Niinpä. Tervetuloa mukaan, sankoin joukoin.

        Asia ei ole merkityksetön, koska se ihmisiä kiinnostaa. Mitä kirjaimiin tulee, niin olisihan ne kiva löytää, ihan kelpo puutarha- tai porttikoristekirjaimet. Jos vain nimen alkukirjaimet on sopivat.


    • tutkittavajuttu

      Arvokkaiden prossiesineiden katoaminen niin, ettei "kukaan tiedä niistä mitään", on todella erikoinen asia. Juttu ansaitsee viranomaistutkinnan, Hyvä asia, että lehden taloustoimitus kirjoitti erikoisesta omaisuuden katoamsesta.

      • KonnatKii

        Poliisi asialle! Satojentuhansien taidevarkaus ei saa jäädä tutkimatta ja rikolliset tulee tuomita oikeudessa. Häsa varmasti tulee seuraamaan rikosjutun edistystä.


      • 356wedw

        Nyt jäi KokDem hallinto kiinni ja persut varmistaa suuren puhdistuksen. Veronmaksajien omaa kateissa jopa puolimiljoonaa.


      • Upeeeeta
        KonnatKii kirjoitti:

        Poliisi asialle! Satojentuhansien taidevarkaus ei saa jäädä tutkimatta ja rikolliset tulee tuomita oikeudessa. Häsa varmasti tulee seuraamaan rikosjutun edistystä.

        Näitä mahdottoman hienoja taide-esineitä jonotettiin katsomaan kuin nyt amosrexiin, jonot oli linnalle saakka ja haittasi korttelirallia merkittävästi.


    • uimahalliGate

      Uimahalli välittömästi käyttöboikottiin siihen saakka, kunnes kirjaimet löytyneet, yhtiön toimitusjohtaja vaihtunut ja järjestetty uudet kuntavaalit. Vähempi ei riitä. Kaupunkia johtamaan Ilkkalan, Ranteen ja Juutilaisen triumviraatti.

    • vanhamikävanha

      Juttu on mennyt vanhaksi, ketään ei saada tuomiolle

    • Suuriteko

      Häsa Pravda sai tehtyä purkujätteestä suuren taidevarkauden.

      • Kertootason

        Tutkivaa juurnalismia paikallistasolta.


    • asiahaisee

      Kenenkähän asialla nämä arvokkaiden massiivisten pronssiesineiden katoamisen vähättelijät oikein ovatkaan. Todella tärkeään seikkaan koskien uimahallin remonttia puuttui maakuntalehden taloustoimittaja. Hyvä, että kirjoittivat. Erikoista, ettei "kukaan tiedä" kirjainten kohtalosta mitään. Juttu haisee sen verran, että tutkinta aloitettaneen.

    • näinsevainon

      Ilman muuta pitää aloittaa tutkinta.

    • hattukourassa

      Onhan se hyvä selvittää, on noloa, jos kukaan organisaatiossa ei tiedä mitä vasen käsi tekee. Samanlaisia hutilointeja on muillakin sektoreilla. Ainoa mikä tässä foorumissa haisee on jopa suoranainen agressiivisuus Juutilaisen artikkelia kohtaan. Kuin joillakin olisi oma lehmä ojassa. Ehkä täällä on Lujatalon miehiä?

      • hajutalon.salaisuus

        Jollakulla "limu haali" fitnesssaunalla.


    • Jycbkllllkvcchj

      Noiden kirjaimien arvo romupronssina oli max 2000€. Hintahan määräytyy painon mukaan. Metalliromulavalle menevät tuollaisissa urakoissa.

      • Kfkkf83

        Olet väärässä. Kirjastojäärä kertoi että kirjaimet maksoivat 48000 markkaa ja nyt niiden arvo on ainakin 200000€. Hän tietää että kirjaimet olisi voinut kiinnittää hallin lasiseinään sinitarralla. Hän tietää myös että purku-urakassa ei ollut sovittu mitään jätteiden pois kuljetuksesta vaan joku on käynyt varastamassa kirjaimet.


    • loppiainen

      Kuka on kirjastojäärä? Ja voi olla, että ensi viikolla lehdessä on uimahallin ja purkufirman vastine. Kunnon tiedotus katkoo huhuilta siivet, ja kädetkin. :-)

      • IsotOtsikot

        Pravdassa tulee olemaan iso uutinen sillä taidevarkaat saadaan kiinni poliisin toimesta.


      • Kfkkf83

        Etkö edes tunnista itseäsi enää? Aloita tipaton...


      • voiressukkaa
        Kfkkf83 kirjoitti:

        Etkö edes tunnista itseäsi enää? Aloita tipaton...

        ja sinä huumevieroitukseen pikimiten, jos näet kaikki kirjoittajat alkoholiongelmaisina ja kirjastojäärinä....


    • kannattaa.myös.korjata

      > Uusien teko on kuitenkin melkoinen kustannus.

      Töinen päivineen todennäköisesti kymmenien tuhansien kirjasimet, jos uudet on tilattava. Vanhojen entisöinti muutamien satasten tai korkeintaan tonnin parin kustannus.

      Kuparia sisältävien esineiden pintaan muodostuu ohut hapettumiskerros, joka suojaa materiaalin.

      • Tosijuvittavaa

        Tilaa vaan itsellesi uudet sillä vanhat rakennusjätteitä koska niitä ei voinut käyttää lasiseinässä. Joku esitti että olisi voitu Raatihuoneen seinälle nostaa.


      • jotakin.vanhaa.jotakin.u

        Esimerkiksi USA:ssa ja etenkin Utahin osavaltiossa tehdään usein niin, että vanhasta jätetään jotakin jäljelle ja laitetaan vaikka kylttiin uuden rakennelman edustalle.

        Minusta siinä kivasti kunnioitetaan vanhan ajan rakentajia, joiden työlle uusikin aika kuitenkin perustuu.


      • Mitä.pannaan
        jotakin.vanhaa.jotakin.u kirjoitti:

        Esimerkiksi USA:ssa ja etenkin Utahin osavaltiossa tehdään usein niin, että vanhasta jätetään jotakin jäljelle ja laitetaan vaikka kylttiin uuden rakennelman edustalle.

        Minusta siinä kivasti kunnioitetaan vanhan ajan rakentajia, joiden työlle uusikin aika kuitenkin perustuu.

        Saahan niistä vaikka:
        hilma auli haili auml mailla hui halli uima halu liima
        halli imua muilla hai halia lumi mallia hui halua ilmi
        hilma ailu haali lumi lila muhia halu maili alli huima
        lihaa lumi uhalla imi lila huima alli muhia hilla imua
        liha lumia lauha ilmi liila uhma liila mahu hilla uima
        laiha lumi haulla imi


    • ummehtunutasia

      Tutkivaa journalismia parhaimmillaan. Asian esille otto nostaa Hämeen Sanomien suosiota lukijoiden piirissä ja kannustaa jatkamaan lehden tilsusta. Kiitos pätevälle taloustoimittajalle. Toivottavasti pronnsikirjainten kohtalo selvitetään ja kerrotaan julkisuuteen ja , jos asiassa on väärinkäytös, asianosaiset saatetaan vastuuseen. Hyvin, hyvin erikoista tietysti on se, ettei kukaan, joita arvotavaran eli kirjainten katoaminen jotenkin voisi kuvitella siviúavan, tiedä niiden kohtalosta yhtään mitään.

      • stolhr

        Jos hönö Pravda löytää puolen miljoonan taidevarkaat niin tilaan 100 Pravdaa. Minäpä veikkaan että ei yhtään artikkelia tulla julkaisemaan varkaista koska asialla on KokDem hallinto itse.


      • eisiltisaaviedanoinvaan

        Ihan oikeasti, mitä ihmeen taidetta? Eikös sellaiset jättikirjaimet ole vähän kekkoslovakiaa?


      • SaaTiettyJankata

        Vanhoja kirjaimia ei voitu käyttää uudessa uimahallissa ja siksi ne oli purkujätettä mikä kierrätettiin ja hinta muutamia satasi. Päättäjien vika ei ole jos Hämeen Sanomat ei asiaa ymmärrä.


      • vlåitgd

        Mutta kuka ne varasti. Pravda tutkii ja rikolliset löytyy.


    • Tyhjästä

      Jo on ketju!

    • Solttu

      Eniten ihmettelen Juutilaista. Kysyy lehdessä, missä kirjaimet ovat.
      Jopa täällä on jo kerrottu. Miksei kysy Hyvinkäältä?

      • Todellanoloa

        Kun ei ymmärrä peruskorjaamisesta ja purkujätteen kierrätyksestä.


    • vaimitäjorkke

      Heti tehtävä asiasta rikosilmoitus. Menee vanhaksi parin vuoden päästä.

    • kokohallinytpilalla

      Tod. näk. tiistain tai keskiviikon lehden mielipidepalstalla joku innokas uimari kertoo pahoittaneensa mielensä, kun isot pronssikirjaimet eivät tervehdi enää hallille mentäessä. Koko uimareissu menee pilalle tästä syystä, ja uhkaapa veteraaniuimari siirtyä pysyvästi Aulangon kylpylän palveluiden pariin.

      • nenäkäs.hallintoloinen

        Halveksit palkkasi maksajia.


      • hyviavaihtoehtojaolisi
        nenäkäs.hallintoloinen kirjoitti:

        Halveksit palkkasi maksajia.

        kirjaimet olisi voinut säästää kuntosaliin painoiksi. Tai laittaa info-pisteen ylle i, miesten tilojen oveen m. jne.


    • VoiJessus

      No jo o naihe keskustella !!!

      • juudalainen

        Purkujätettä on hyvä asia keskustella. Saa ymmärtämätön isot otsikonkin.


      • NauretaanTeille

        Persut on sellaisia. Ne nostaa ison äläkän vaikka tulitikusta. Mitä pienempi asia sitä suuremman mölyn persut siitä nostaa.


    • EnTilaa

      Joko Pravda sai taidevarkaat kiinni

    • näinmuistelen

      Joskus aikoinaan kuljin uimahallin tienoilla. Sinä oli iso aidattu alua,jossa oli purkujätettä. Pari miestä seisoi aidan takana ja jotenkin tuohtuneita katselivat alueeala olevaa autoa, jonne kiireesti kannettiin jotakin. Kysyin uteliaana, että mitäs täällä on meneillään. Vastasivat et salaa lastataan uimahallin metallikirjaimia autoon.

      Nämä katselijat voisivat ilmottautua. Jos vaikka tietävät lastaajasta tai autosta enmmän

      • Solttu

        Joopa Joo :D...Naantalin seudulla näin aikanaan Scania Vabiksen lavalla kirjaimet I M U L L A, mutta muista ei harmainta aavistusta.


      • matkailumummo

        Vabis sulla housuissas.


      • Solttu

        Onko semmoset värinät?


      • matkailumummo

        Evidenssiä ollut olevinaan.


      • Solttu

        Vähempi on ollut eläinlääkärin tarvetta


      • matkailumummo

        Odotin ettet olisi yhdistänyt.


      • Talvikumin.kunto

        sitähän ei vielä ole tehtykään.


      • yhtä.vailla

        Ei ynseydestä kiinni.


      • Vailla.kai

        No, miten sen ottaa.


      • penseä.taktiikka

        Marttyyriys tekee seksykkääksi.


      • kai.vailla

        ...tarkoittaen siis sinua.


      • Pensseli.taktiikka

        Älä imartele, innostun pian


      • tarkasteltumummo

        Eikös se ole tarkoituskin??


      • Tarkastajanargumentti3

        Vaikea sanoa


      • kryptiset.argumentit

        Onpas hän hankalana.


      • Kyrbtinen.argumentti

        Vaan ei hankaavana


      • pronssin.valanta

        No sen huomaa.


      • Pronssin.valunta

        Niin mäkin uskoisin, että huomaisit


      • haimaulli

        Valinkauhaan sitten vaan.


      • Sukellusfakiiri

        Sieltähän se totuus ilmestyy


      • syväjää

        Ehtiki kauha jäähtyä? pitää ennustella muualla


      • röpyliäistä.menoa

        Kuuppa vaati päivälepoa ennen ennustettua kelkkailua.


      • Solttu

        Oli niin hyvä kelkkakeli, että on vetonaru löysällä jo, pimeesuunnistus ei tänään enää nappaa. Tinanvalannassa pitää olla skarppi


      • sivari

        Telkkakelikin oli hyvä, joten hämärähommiksi menee. Tinanappikin nappais varmaan.


      • Intheotherhand

        Napinlävet vaan kuntoon.


      • tarkasteltumummo
        Intheotherhand kirjoitti:

        Napinlävet vaan kuntoon.

        Niiiiin. Ja polvilumpio.


      • ikää.tulee.kull.kin

        No sitä ei tarvitse rasittaa.


      • iätönmummo
        ikää.tulee.kull.kin kirjoitti:

        No sitä ei tarvitse rasittaa.

        Päinvastoin, surkastumia elvytetään.


      • Tatista.taivaaseen

        Nokkelaa, tilanne ei sitten ole toivoton, vaikka surkastunut lumpio voi yllättää kokeneemmankin ensinhoitajan


      • olisi.muutakin

        Lumpio ristisiteineen pultattu, lihastyö kestää pidempään.


      • solmut.suoraksi

        No nyt meni pikkutunneille saakka, miten aamun ylösnousun kanssa käynee.


      • ponnekkuuden.itsehillint

        Luulo ei ole tiedon väärti tässäkään asiantilassa.


      • solmut.suoraksi kirjoitti:

        No nyt meni pikkutunneille saakka, miten aamun ylösnousun kanssa käynee.

        Et sitten noussut, vai razziako pidätteli??


      • Ansiotonmummu

        Kyllä


      • salareittikin.tukittu
        Ansiotonmummu kirjoitti:

        Kyllä

        Vilisi runsaasti valvojia, mitä lie piiloveronkantoa.


      • salakanava

        ai niin pi..iiloveron, täällä on ollut jotain me and me too keskustelua?


      • salakanava kirjoitti:

        ai niin pi..iiloveron, täällä on ollut jotain me and me too keskustelua?

        Puuttuvien kirjainten etsimistä.


    • huomasin

      Persut innostuivat tästäkin aiheesta oikein tohinalla!

      • minäkin-huomasin

        KokDemut piiloutuivat Kenakkalaa myöden tästäkin aiheesta oikein tohinalla!


    • kyltinkaukaanahnyt

      Koskas on uusi kyltti/kirjaimet ilmaantuneet? Ei mitään paperilappus-kirjaimia, vaan ihan kunnolliset kirjaimet. Valkoisia ja kevyitä, ei mitään lappuja eikä vanhoja pronssivaluja. Oikein hyvä hyvä, ei mitään pahaa sanomista. Kun kylttiasia näyttää olevan kunnossa, niin turha itkeä niiden entisten perään. Sama pätee elämään muutenkin, eksien muistelu on ihan turhaa. Asia lienee loppuunkäsitelty, ja tokkopa enää aiheeseen tulee uusia viestejä......

      • TalonLöinVetoa

        Pravdalla iso otsikko huomenna ja taiderosvot kiinni.


    • enTilaa

      Joko Pravda löytänyt kirjaimet ja saanu taidevarkaat kiinni. Otsikoita?

    • varaskiinni

      Perään kuuluttakaa niitä miehi. jotks aidan takaa seurasivat kirjainten lastaamista auton.

    • KysykääJuutilaiselta

      Tutkiva journalisti Juutilainen asialle ja selvittämään pronssikirjainten arvoitus. Sehän tutki ja ennusti tunnetusti Innoparkin konkurssin, heh heh!

      • 357764

        Pravdan tutkivaa juurnalismia.


    • satunnainenkirjainsarja

      Ja nyt ovat kadonneet myös kauppaoppilaitoksen eli Hiltin kirjaimet. Kateissa on, kuten nykykoulutyttöjen neitsyys. Tästäkin kylttikatoamisesta on ansiokas juttu päivän lehdessä, oikein kuvan kanssa. Kuka siis vie näitä kylttejä itselleen? Ja voisiko kirjaston remontin yhteydessä varmistaa sen, ettei kirjaston kirjaimia viedä?

      • SeurataanKiinnostuneina

        Juutilainen vahtii yötä päivää kirjaston edessä.


      • PravdaTotuus

        Hämeenlinnaa koettelee taidevarkauksien sarja mutta onneksi Pravda on hereillä ja tulee löytämään rosvot.


    • oikeuttaihmisille

      Toivotaan, että tämä "maan tapa", purkufirmojen harmaat toimintatavat ja taidevarkaudet selvitetään ja saadaan vastuulliset hankkimaan kyltit takaisin.

      • Mihin_kipataan

        Pravda toteuttaa toiveesi ja Hämeenlinnan kaupungille palautetaan kymmeniä kuormia purkujätettä mitä Pravdakin pitää taiteena.


    • jukkapalmupalmujukka

      minä tiedän....pronssiset kirjaimet on siinä samassa paikassa kuin berliinin muuri......sieltä löytyy...

    • et_tilaa

      onko Pravdassa isoja otsikoita ja taidevarkaat saatu kiinni poliisin toimesta?

      • tiivistä.tyhmyyttä

        herranenisä mikä ketju


    • Hianojuttu

      Onneksi ne on kateissa, eikä taidenäyttelyä voida järjestää.
      Vaikka jonot olisivat viikkoja pitkät, niin kalliiksi tulisi veronmaksajille
      https://yle.fi/uutiset/3-10584006
      Persut tuntuu haluavan näitä menoeriä kaupunkiin valituskonsteillaan.

    • Isot-otsikot

      Joko nyt Pravda kertoo kuinka poliisitutkinta edistyy suuren taidevarkauden suhteen. Jatkuuko tutkiva journalismi

      • liian.kova.pala

        Ei jatku. Pravdan olisi pitänyt kertoa purkujätteestä totuus. Kirjaimet oli purkujätettä.


    • neuvoton

      Voisiko kuka vaan ottaa yhteyttä Ylen MOT -ohjelmaan niin voisi tutkia miten taidevarkaudet salataan kaupunkilaisilta ja poliisilta.

      • tuomiottulee

        Otin yhteyttä ja MOT juttu tullaan varmaan tekeen ja Hämptonilla on kohta uusi johto kun taidevarkaat on tuomittu


    • armoameille

      Onkohan kukaan kysynyt johtaja jumalan armosta Hassiselta.

      • älähuolehdi

        MOT kysyy


    • Epätietoine.n

      Olisi mielenkiintoista tietää miten tämä nerokas rikos toteutettiin ja mihin nuo kirjaimet päätyivät. Todennäköisesti kyseinen taideteos on jonkun taiteenkeräilijän takkahuoneen seinällä.

    • kyltiteiarvottomia

      Niistä kirjaston kirjaimista olen ihan oikeasti huolissani, ettei taas "kuulu urakkaan" ja sätkäposkiset äijät pöllivät kyltin mukaansa. Leukailu ja taidevarkauksista puhuminen on huono vitsi, ei naurata enää kun samanlaisen on lukenut noin 30 kertaa.

      • Sorretun-ääni

        Ei naurata taidevarkaus minua. Puolen miltsin taiteet vietiin ja varkaat vapaana.


    • SuurRikollisetKiikkiin

      Onko persut tehneet jo tutkintapyynnön? Miksei? Miten se on Lulu? Ei tule ääniä, jos ei asiaa selvitetä mitä pikimmin.

    • EttikääItseRomumme

      Voi teitä persut, ensin oli joku varastanut SCC:n tontilta mullat, nyt on joku varastanut uimahallin purkujätteet.

    • Entilaa

      Onko Pravdassa tänään artikkelia suuresta taidevarkaudesta ja poliisin tutkinnnasta sen suhteen?

    • Aihepulako

      Eikö persut muuta valittamisenaihetta enää keksi?

      • AlKemistit

        Luulevat niitä ilmeisesti kullasta tehdyiksi?
        Ps. älä katso perintöhopeitesi arvoa netistä, jos ne ei ole hk-keisarille kuumaa kamaa, niistä ei saa mitään.


    • Rak.jäte

      Pravda kadotti totuuden suuresta taidevarkaudesta.

    • enTilaa

      Onko Pravdan Juutilaisella tänään iso artikkeli suuresta taidevarkaudesta ja joko poliisi on saanut tekijät kii.

      • 44675

        Totuus rakennusjätteestä


    • Puuttuvatonni

      Aika pitkä ketju täysin turhanpäiväisestä asiasta. Purkuhommissa noi romut kuuluu yleensä purkavan firman hävitettäväksi. Se että jonkun romumetallin, yleensä kuparin, arvo on joitakin satasia tai tässä pronssicasessa pari tonnia tarkoittaa sitä että romufirma saattaa sen huomioida tarjousta jättäessään. Eli varmaan tässäkin tapauksessa kunta on niistä rahansa saanut. Täyttä romumetallin hintaa niistä ei tietenkään voi olettaa saavansa kun ne pitää kuitenkin irroittaa seinästä jä kuljettaakin jollain.

      • Painavatotsikot

        Pari tonnia, eli kirjaimet olisivat painaneet sen pari tonnia... kyllä siinä olisi tiilivuoraus romahtanut jo ajat sitten.


    • tutkintaalkaa

      Ei ne mitään romutavaraa olleet. Prossivalun tekemiä pronssisia taide-esineitä. On hyvin omituinen asia, että ne ovat kadonneet ja vielä omituisempi, ettei kukaan enempää kaupungin kuin uimahallin korjanneen yrityksen puolelta "tiedä mitään" asiasta. Viimeistään kaupungin velvollisuus on vaatia asiassa tutkinta. Kysymyksessä on kaupungin omistamaa arvokasta taidetta, arvometallista tehtyä.

      • fbhuipw

        Tunnettu Persu teki jo rikosilmoituksen ja varmaan on puolen miljoonan taidevarkaus kohta poliisin toimesta selvitetty. Hämeen sanomat ei varmaan seuraa enään varkautta koska Persut asialla. YLE on toivomme


    • UuudetTilal4ooooe

      No eikös toi turengin tehdas tehdyn maailman kalliinpia ,laivapotkureita! Kyllä niiden hinnat voittaa monet taideteokset. Se on käsityöammatti ja tuotteet ovat taidetta. Muranon lasituotteet,ovat taidetta ja hintakin sen kertoo pöljät.

      • Probellosstoppo

        Potkurien teko on hieman vaativampaa ja työläämpää kuin jotkin irtokirjaimet.


    • alkaakokirjaimiakuulua

      Ja vielä työläämpää taitaa olla kertoa, minne kirjaimet on viety? Eivät kaikki tajua sitä, että vanhoista rakennuksista tulisi säilyttää tällaisia kuriositeetteja. Eli jo toimeksiantajan tulisi ymmärtää, mitä kerätä talteen, ennen kuin päästetään latvian romupojat vauhtiin. Jotain käyttöä kirjaimille voisi keksiäkin. Ja nyt pelkään, että kirjaston kirjaimien tilanne ryssitään samalla tavalla. Ja voipa lähteä se koristepatsaskin samalla kertaa....

      • Parasehdotus

        Samaa mieltä että olisi ollut muuta käyttöä. Satojentuhansien eurojen taidekirjaimet olisi voinut upottaa Raatihuoneen seinään torikansan ihailtavaksi.


    • kovinkiinnostaa

      Onko Pravda löytänyt kalliit kirjaimet ja saiko jo poliisit varkaat kiinni.

    • yiljygr

      Joko Pravda on suuren taidevarkauden tekijät löytänyt? Nimet otsikossa?

    • ratkaisuavaadimme

      Ihan oikeasti, mihin asian käsittely on jäänyt? Miksi kukaan kaupungin selkärangattomista ja ilmeisen munattomista virkamiehistäkään ei ole tullut ulos kaapista kertomaan, miten asiassa on tapahtunut. Voisi toimia vaikka se palvelupiste Kastellin tyhjäntoimittaja vahtimestari tms. seisoskelija, jonka työpäivään ei ilmeisesti kuulu mitään muuta kuin seisoskelu? Myös uudessa väistötilassa....

      • ratkaisuatodella

        Et ole asian tasalla sillä Hämeen sanomat lupasi etsiä huippuarvokkaat kirjaimet ja kertoa kuka ne varasti. Huomisen lehteä tässä ootellaan.


      • EiMalta

        Miksei lehdenjakaja jo tuu?


    • kovinkiinnostaa

      Pravda lupasi löytää taidevarkaat ja kirjaimet. Onko löydetty?

      • jasesiitä

        Pravda ainoastaan lupasi


    • jotainjarkea

      Jos niillä kirjaimilla ei ole mitään käyttöä, niin mitä niillä sitten tekisi. Kaupungin varastotkin lienee pullollaan ihan oikeasti tarpeellista säilytettävää. Jos joku itkee metallien pienen raha-arvon perään, niin se puolentoista millin budjetinylitys ei vastaavasti tunnu missään?

    • Fici-Copy

      Olipas Juutilaiselta TAAS hyvä kirjoitus, tällä kertaa näistä kopiokonekaupoista. Jatka samaan malliin. Epäilys oli että kauppoihin ja lahjoihin sotkeutuneita suojeltiin. Kaupungilta ei kuulemma tullut mitään korvausvaatimuksia. Eihän hyvät veljet toisiaan noki.

      • Enusko

        Onko Juutilainen todella löytänyt kirjaimet ja suuren luokan taidevarkaat.


    • hyväton

      Juutilaisella todella hyvät kirjoitukset.

    • Anonyymi

      TÄRKEÄ TIEDOTE 5.9.2019. Kirjaston kirjaimet OVAT vielä tallella. Samoin vaakunakyltti. Työntekijöille tiedoksi. Näitä kylttejä seurataan, eikä kaupunkilaiset aio sallia näiden katoamista elikkä anastusta. Näin on näreet!

      • Anonyymi

        Onko Pravda löytänyt jo uimahallin kirjaimet varastaneet ja paljoko tuli tuomiota


    • Anonyymi

      Jos on vaikka sulatettu ja tehty patsas.

      • Anonyymi

        Pertun ratsastajapatsas G-maniin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5399
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3477
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1602
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      197
      1521
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1023
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      789
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    Aihe