Lukekaa nämä

2161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ilotulituksen aikana ja jälkeen ilmassa voi todellakin leijailla savua, joka haisee pahalta ja kirvelee silmiä. Koska ongelma on paikallinen, ilotulitusta ei yleensä pidetä merkittävänä saastelähteenä. Ympäristöhaitat jäävät vähäisiksi etenkin silloin, kun ilotulitus kestää vain lyhyen aikaa ja ilotulitteiden määrä on pieni. Ilotulitteiden palamisreaktiossa syntyvä savu ei vahingoita esimerkiksi maapalloa ympäröivää otsonikerrosta. Sen sijaan siinä esiintyy erilaisia kemiallisia yh-disteitä, kuten natrium-, barium-, kupari-, alumiini-, titaani-, strontium-, lyijy-, elohopea- ja kadmiumyhdisteitä. Pieninä pitoisuuksina ne eivät aiheuta vaaraa ihmisen terveydelle. Suuren ilotulituksen ympäristövaikutuksia on tutkittu mm. Tukholmassa järjestettyjen Vattenfestival-juhlien yhteydessä. Havaintojen mukaan yhdeksästä ilotulitetonnista aiheutuneen raskasmetallilaskeuman osuus oli hieman alle prosentti Tukholman alueen raskasmetallisaasteiden vuotuisesta kokonaismäärästä. Suurin osa ilotulitteiden raskasmetallihiukkasista laskeutui 1–4 kilometrin päähän ilotulitteiden laukaisupaikasta. Eri ilotulitteiden on todettu sisältävän vaihtelevia määriä haitallisia aineita.
https://tieku.fi/luonto/ymparisto/ilotulituksen-ymparistovaikutukset

Äänestä

Täytyy olla tyhmä ihminen joka vielä saa ilonsa noista paska raketeista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naapurinterveiset kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201712272200629

Ilotulitteista terveys ongelmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu