koskaan käynyt ketään, ei edes omia vanhempia?
Onko täällä muita joiden luona ei ole
5
129
Vastaukset
- Eilen_muuttanut
Varmaan on, riippuu siitä kuinka kauan on osoitteessa asunut.
- 16v.yksin
16 vuotta..
- Minäkukamissä
Minä esimerkiksi. Olen asunut 14 vuotta yksin nykyisessä asuinpaikassa ja luonani on käynyt sormin luettavat kerrat vieraita ihmisiä sukulaisia lukuun ottamatta, vaikka olen kutsunutkin. Olen siitä huolimatta tyytyväinen koska perheeni jäsenet käyvät luonani.
- Voihann
Viimeksi kävi siivooja. Sitä ennen parturi marraskuussa. Oma poika noin kaksi vuottta sitten. toiset viel' pitempi aika. Kolme vuotta sitten yksi sukulainen poikkesi noin 5 minuutiksi hakeen allekirjoituksen perinnön jakoa varten. Pari satunnaista poikkeajaa. Siinä kaikki v2014-2019. Aiemmin oli yksi kaveri , mutta meni sukset ristiin.
Ei ole moni sairaan ja vammasen miehen helppoa saada seuraa.
Mutta tänään sain tavata ja jutella entisen naapurin kanssa jota en ole vuosiin tavannut.
Se oli aivan ihanaa. Kiitos Jumalalle!
Niin netin ja puhelimen välityksellä saan pidettyä yhteyttä lapsiini.
Olen tyytynyt tähän osaani.
- hbbhjjjj
Nosto .....................
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845297Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.303526Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j402874Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin272094Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.591851Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861646- 471596
- 941392
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71175