Asioin 17.12. Paraisten poliisilaitoksella ja kaikki näytti menevän hienosti henkilökortti asian kanssa vaikka ensin pelkäsin että kuinka minun käy, kun en koskaan ollut aiemmin ollut Paraisilla, ja jouduin tietämättömyyteni vuoksi bussiasioissa käyttämään taxia matkantekoon ja kaukaa maaseudulta jouduin asioimaan Paraisilla asti, kun Turkuun ei päässyt jonojen vuoksi. Vähävaraisena jouduin maksamaan itseni kipeäksi taxin käyttämisen ja henkilökortin ja väliaikaisen henkilökortin haun vuoksi. NYT ON KUITENKIN NIIN, ETTÄ EN OLE SAANUTKAAN HENKILÖKORTTIA VIELÄ TÄHÄN PÄIVÄÄN MENNESSÄ VAIKKA POLIISIN SIVUSTOLLA ILMOITETAAN, ETTÄ HENKILÖKORTIN SAAMINEN KESTÄÄ 5-8 ARKIPÄIVÄÄ. Paperinen hakemukseni lojuu ilmeisesti poliisilaitoksella tai on hukassa kortin valmistajalla. Koska tietokoneeni ei toiminut, en pystynyt tekemään sähköistä hakemusta. Olen laittanut Lounais-Suomen poliisille sähköpostia asiassa ja kuluttajansuoja-asiamiehellekin. Jos en saa korttia perjantaihin mennessä, niin en ilmeisesti pysty lunastamaan koko korttia, jos sellainen tulisi myöhemmin, koska väliaikainen henkilökorttini umpeutuu jo 13.1. En tiedä, että kelpuuttaako posti ajokorttia todistukseksi henkilöllisyydestä, mutta ainakaan poliisi ei kelpuuta mikä on mielestäni väärin. MIELESTÄNI POLIISILAITOSTEN LAKKAUTTAMINEN OLI VIRHE MAASEUDULLA!!!
Vihaan poliisia ja olen pettynyt.......
Ihmettelevä
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ainakin kirjastosta ilmoitetaan tekstiviestillä, kun varaamasi kirja on noudettavissa, eli ei tarvitse turhaan matkustaa kirjastolle. Muistaakseni passi piti noutaa lähikioskilta ja siitäkin tuli ilmoitus kännykkään tekstiviestillä. Mopokortit yms. ovat tainneet tulla postin välityksellä suoraan kotiin.
Oletko nyt mahdollisesti tehnyt oman elämäsi vaikeammaksi kuin mitä se oikeasti onkaan?
Ainakin joku aika sitten kerrottiin poliisien sivuilla, että henkilökortin saanti kestää tällä hetkellä ruuhkien vuoksi keskimäärin kolmisen viikkoa. Toki ajat voivat vaihdella maan eri osissa.