Ääni on Jaakobin ääni

viilataanlinssiin

mutta kädet ovat Esaun jalat.
Yhtä vaikeaselkoisia ovat kaikki nikkiensä takana kyyristelevät kirjoittajat.

Kuka ottaa todesta tänne vuodatetut elämäntarinat ja kertomukset?

14

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eistemmaaei

      Tell
      Meille luettiin kirkossa v. 1973 vihkivala.
      Muistaakseni siinä pappi puhui uskollisuudesta kuolemaan asti.
      Jospa Vantaan pappi oli tempaissut omasta päästän koko litanian.

      kylmä
      Olimme mieheni kanssa yhdessä 20 vuotta.

      Ensimmäiset 11 vuotta olivat myrskyisiä ja äärettömän sopeutumista vaativia.

      Kun sitten mentiin vihille, tilanne muuttui.
      Nyt olimme lupautuneet pitämään toisistamme huolta hyvinä ja huonoina aikoina ja kunnioittaa toista.

      Kun mieheni sairastui vakavasti, häntä oltiin myöhemmin siirtämässä vanhainkotiin, 67 vuotiaana.


      Utelias
      Hän kuoli keuhkoveritulppaan vuonnna 2013

      utelias
      Mieheni sairastui vakavasti v. 2012.
      Sitä ennen vietimme meille yhdessä sopivaa elämää.
      Ei yhdeksänvuoren ikäero missään tunnu.

      • Eistemmaa

        Ensimmäisen mieheni kanssa meidät vihittiin avioliittoon vuonna 1973 Vantaalla, kirkossa.
        Erosin tästä miehestä v. 1976

        Toisen miehen kanssa oltiin oltu yhdessä 11 vuotta, ennenkuin menimme maistraatissa vihille.
        Hän nukkui pois 2013.


    • eläeppäile

      Kaikki on totta, mikä nettiin on vuodatettu!

    • Omat on jalat ja omat on kädetkin,
      enkä kehtaa enää kyyristellä, iskee pian iskias.

      Siitä olen varma, ettei kukaan täällä linssiin viilaa,
      uskon kaiken, mitä tänne kirjoitetaan,
      kuka nyt kehtais omiaan sepostella.
      Kirjoittajalle se saattaa olla kimurantimpaa
      kun itekkin pian uskoo mitä höpinöitää tänne kirjoittaa.

    • Manta-Ray

      Toivottavasti ei kukaan. Mutta myönnettävä on, että aloitus nauratti.

    • todesta.otan

      Minä otan todesta tänne vuodatetut ja vastaan niihin yhtä tosissani. Jos eivät ole totta niin sitten eivät ole. Vastaan, jos asia on mielenkiintoinen tai itseä koskettava tai mikäli omalla elämänkokemuksella osaan jotain auttavaa vastata. Ja sillä hyvä. Jos olen totuudella valheeseen vastannut, eipä ole iso asia. Olen saanut käyttää aivojani, ehkäissyt dementiaa, ilmaissut itseäni ja siirtynyt muihin asioihin.

      • Ladattava-potkuri

        Onko sinulla edullinen sähkösopimus? Kannattaa kilpailuttaa.
        Jos sähkölinjallesi kaatuu joku palstan puupää, katkeaa nettiyhteys ja et pääse lukemaan 60plus vikipediaa meetfurstisiivuineen, kaurapuuroineen, kaikkineen.


    • bobgeldof

      Aloitus pätee loistavasti sellaisiin poliitikkoihin,jotka vuodesta toiseen onnistuvat uskottelemaan kansalle olevansa "hyvällä asialla" kuten varmaan moni huomaa P Risikon "avautumisesta" ..
      Tai Sipilän/Bernerin/Orpon tapaisten globalistien "halu auttaa kansaa" lienee omassa lajissaan törkeimmästä päästä.

    • Kuka ottaa todesta, kuka ei, jokainen saa itse päättää.
      Voihan palstaa lukea kuin satukirjaa, huisin hauskoja, joskus jännittäviäkin juttuja.
      Liirumlaarumia, mitä väliä, antaa kirjoittajien avautua, omista tai keksimistään tapahtumista.

      Minulla on niin tavistylsä elämä, ettei juttujani kenenkään luulisi keksityiksi epäilevän.

    • Bengalitikku

      En kyyristele, enkä köyristele. Miksi?
      Onhan täällä monensorttista aloitusta ja oikeastaan siitä ja aloittajan kommenteista yleensä näkee kirjoitetaanko/odotetaanko kirjoitettavan vakavalla naamalla vai skepsis-keikkaa.
      Uskominen on jokaisen omaa: onko jokin mahdollista.
      Mutta oikeastaan kandeis kirjoittaa: en uskomtuota tai vaikuttaa hutulta.

    • poor.hillary

      Entäpä tälläinen "Jaakobin ääni"
      Kaikki mitä sanomalehdessä lukee on totta..

    • Paloma.se

      Kädet ovat Paloman kädet ja ääni on Paloman ääni ja jutut on Paloman juttuja, mutta suomi24 ei halua niitä tunnistaa.
      No se siitä. Jokainen joka minut tietää tuntee tekstini ensimmäiseltä riviltä saakka. Ne joita evvvk niin mitään haittaa ei ole tapahtunut.

      • Palo
        Olet oppinut suomeksi sanomaan ruman sanan.


    • Paloma.se

      Yrittänyt rekisteröityä uudelleen puolet aamupäivästä. Vähemmästäkin turhaantuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      681
      2593
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1296
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1168
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      12
      1125
    5. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      43
      978
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      965
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      939
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      101
      883
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      769
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      751
    Aihe