Mihin kirjan henkilöön samaistut

Jos minä vaikka se Peppi Pitkätossu. Ainakin olisin halunnut olla niin rohkea ja vahva. Nimiäkin oli vaikka muille jakaa. Peppi Lotta Sikuriina Rullakartiina ja vielä muitakin.

MInä olin aina se Anne of Green Gables lapsuudestani suositussa Anna-sarjassa, en muista suomalaista nimeä tarkalleen.

Muumimammaan samaistuin aika vahvasti silloin kun lapset olivat pieniä. Pyrin hänen kaltaisekseen ja kai meissä jotakin yhteistäkin on.Minulla vain ei ole hänen kärsivällisyyttään. Olisko minussa hiukan myös Pikku Myytä ? Miksei Nyyti Nyytiäistäkin? "Yksinään ei kukaan nauti edes näkinkengästään" ...

Pikku Myy oli minunkin hahmoni,..ja rakastin innolla Nuuska Muikkusta vihreine hattuineen ja ihanine silmineen ☺️

Ruotsisksi se on Snusmumriken, niin lespasin sen ihan espoolaisittain! Aion katsoa taas jonkun jakson, nähdäkseni onko muumipapalla sama rauhoittavan turvallinen vaikutus, ja Nuuska Muikkusellani ❤️

Ihailin Kovin L.M. Alcottin Pikku naisia -kirjan Jo´ta, joka oli sisarussarjan tulisieluisin ja kapinallisin, muut tytöt olivat lempeitä, sieviä ja nöyriä, avuttomiakin Perheen isä oli sodassa ja äiti joutui tyttökatraineen selviämään yksin. Jo pani tuulemaan, leikkasi jopa upeat pitkät hiuksensa hyväntekeväisyyteen ja hän hurmasi lopulta naapurin varakkaan vanhanherran pojanpojan , jota kaikki tytöt ihailivat

Thor Heyerdahl on ollut ainainen idolini.

Ra-kaislaveneessä näen itseni.... hän oli itse mukana purjehduksella ja veneiden rakentajana

Hiukan taustaa heille joille asia ei ole tuttu.

Heyerdahl palveli toisen maailmansodan aikana vapaan Norjan asevoimissa. Sodan jälkeen hän yritti saada kustantajat ja tieteilijät kiinnostumaan hänen Polynesian-asutusta koskevasta teoriastaan.[2] Heyerdahlin väitteet siitä, että Polynesian ensimmäiset asukkaat olisivat tulleet balsapuulautoilla Etelä-Amerikasta, eivät herättäneet innostusta antropologeissa.[1]

Heyerdahl alkoi itse kerätä rahaa todistaakseen väitteitään. Hän onnistui voittamaan useita käytännön haasteita ja sai mukaansa viisi tutkimusmatkailijaa.[2] Heyerdahlin lisäksi Kon-Tikin miehistöön kuului Herman Watzinger, Erik Hesselberg, Knut Haugland, Torstein Raaby ja Bengt Danielsson. He lähtivät vuonna 1947 Kon-Tiki-balsalautalla Perusta Callaon satamakaupungista. 101 päivää kestäneen matkan jälkeen lautta päätyi noin 8 000 kilometrin päähän Raroian atollille Tuamotun atolliketjulle. Heyerdahl onnistui matkallaan todistamaan, että Etelä-Amerikan esihistorialliset merenkävijät olisivat pystyneet matkaamaan Polynesiaan.[1]

Matkasta julkaistu dokumenttielokuva Lautalla yli Tyynenmeren voitti parhaan dokumentin Oscarin ja kirja Kon-Tiki on käännetty noin 70 kiellelle.[1] Vaikka kirja saikin paljon kehuja taitavana seikkailutarinana, tieteilijät eivät pääsääntöisesti olleet vakuuttuneita Heyerdahlin teoriasta.[2]

Arkeologiset tutkimusmatkat Tyynellämerellä
Heyerdahl järjesti vuonna 1952 ensimmäisen arkeologisen tutkimusmatkan Galápagossaarille. Hänellä oli mukanaan kaksi ammattiarkeologia, yhdysvaltalainen E. K. Reed ja norjalainen Arne Skjølsvold. Tutkimusmatka rahoitettiin Kon-Tiki-matkan tuottamilla rahoilla.[1] Löytöjensä perusteella Heyerdahl uskoi, että inkat olisivat vierailleet saarilla.[2]

Heyerdahl tutki Galápagossaarten jälkeen vuoden ajan Pääsiäissaarta, jonne hän lähti vuonna 1955 viiden arkeologin kanssa.[1] Tutkimusmatkan aikana Heyerdahl kokeili erilaisia tekniikoita, joilla saaren moai-patsaita saatettiin valmistaa ja pystyttää. Hän sai myös kritiikkiä edelleen väitteistään, että Pääsiäissaari olisi asutettu Etelä-Amerikasta. Heyerdahl julkaisi 1958 tutkimusmatkasta teoksen Aku-Aku – Pääsiäissaaren arvoitus.[2]

Kaisla-aluksilla yli Atlantin

Ra II -laiva Kon-Tiki-museossa Oslossa.
Heyerdahl kiinnostui Pääsiäissaarten retken aikana kaisla-aluksista ja niiden ominaisuuksista valtamerillä. Hän käytti muinaisia kuvauksia egyptiläisistä kaisla-aluksistaan pyrkimyksenään todistaa, että muinaiset egyptiläiset olisivat pystyneet purjehtimaan Atlantin yli Amerikkaan asti.[2]

Egyptiläisen auringon jumalan mukaan nimetty Ra-kaisla-alus lähti liikkeelle keväällä 1969 Marokon Safista.[1] Heyerdahl pääsi miehistönsä kanssa noin 960 kilometrin päähän Barbadoksesta, kun he joutuivat hylkäämään vettyneen aluksensa.[2]

Heyerdahl aloitti kymmenen kuukautta ensimmäisen matkan jälkeen uuden matkan Ra II -aluksella, jota oli ollut rakentamassa Titicacajärven aimaroita, jotka käyttävät kaisla-aluksia edelleen. Hieman vahvemmin rakennettu Ra II kesti Atlantin ylityksen, ja Heyerdahl rantautui Barbadokselle 6 100 kilometrin matkan jälkeen 57 päivää lähdön jälkeen. Matkasta julkaistiin kirja Ra-kaislaveneellä yli Atlantin ja Ra-dokumenttielokuva, joka oli Oscar-ehdokkaana.[1]

Omien sanojensa mukaan Heyerdahl huomasi Ra II -matkan aikana ensimmäisen kerran merten saastumisen.[2] Hän kirjoitti aiheesta huolestuneen kirjeen Yhdistyneille kansakunnille.[1]

Ainoa jonka Thor Heyerdahl todisti oikeaksi oli se että kaislaveneellä voi purjehtia valtamerellä.

Kuten jo ylempänä mainitaan niin geenitutkimus varmaan antaa enemmän tietoa polynesialaisten alkukodista.