Onko nuoren maan kreationismi enää edes uskonto?

Kaikki vakavasti otettavat kristinuskon suuntaukset sanoutuvat irti nuoren maan kreationismista. Voiko sitä enää pitää edes uskontona vai onko se rappeutunut vakavasti otettavista uskonnoista pelkästään ideologiseksi kasvatus- ja aivopesumenetelmäksi?
22104
5Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Voi sen rinnastaa Litteän maan uskontoon, Lentävään spsgettihirviöön ja kenties muihinkin uskontoihin joissa taikasanoja sanomalla syntyy mitä vain ja joissa kaikki on mahdollista.
Taikauskoille tunnusomaista huuhaata on olla välittämättä fysiikasta ja muista luonnolaeista.
Pelkkä sanalla luominen, Simsala bimit ja Hokkusta pokkukset syrjäyttää kaiken tieteellisen tiedon.

1Äänestä
  • Täsmälleen noin. Itse asiassa lähes kaikki litteän maan hörhöt ovat myös YEC-kretuja.

    Kreationismi on taikauskoa ja mieliterveyden oireyhtymä.

    Äänestä

Kysymys olisi oikein muodossa "Onko nuoren maan kreationismi vakavasti otettava uskonto?"

Vastaus on "Ei ole"

4Äänestä

No sehän on tietyn informaation syöttäminen joka pitää omaksua kyseenalaistamatta. Tätä palstaa seurattua huomaa ettei siinä ole mitään itsetietoisuuden ja pohdiskelun vaativaa elementtiä. Toistetaan samoja lauseita ja raamatunkohtia yhtään ajattelematta onko niissä mikä tarkoitus. Kun joutuisi perustelemaan tarkemmin voidaan valehdella ja kääntää keskustelu evoluutioteoriaan.Itse näen kreationismin vallankäytön välineenä sen sijaan että raamattua käytettäisiin pohtimaan itseä ja maailmaa.

Jos jotain ei saa tai kykene avoimesti kyseenalaistamaan kyse on aivopesusta.

Hyvä avaus sillä sai pohtimaan muitakin uskontoja ja ideologioita tuosta näkökulmasta.

4Äänestä

Näin pitkälle luopumus etenee, ja porttokirkot saavat jalansijaa kristityitten korviin kuiskutellen!

Äänestä

Onko evousko muka tiedettä kun se täysin kaikkia tieteenvastaisesti esittää että se on ihan luonnollista että uros pökkii toista urosta uslostusaukkoon??????


Voiskos joku evokki sanoa että miten tuo tapa edistää evoluutiota ja että millä ihmeen perusteella se muka on luonnollista?

Ja tässä kohdassa on ihan turha yrittää ylityperästi esittää että koska luonnossa joskus eläimet sekopäisessä kiimassaan tekevät luonnottomuuksia niin se olisi muka ihmiselle merkkinä siitä että homous on luonnollista ihmiselle!!! Siis miten kummassa eläinten luonnottomuudesta vääntyy sama käytös ihmiselle luonnollisuudeksi?
No, evot nyt ovat tietenkin muutenkin mestarteita itsensä ja älynsä petkuttamisesta uskomaan ufoihhinkin ja ties mihin isojalkoihin joten pamnnaan tämä siihen samaan piikkiin. Jos ei osaa ajatella terveesti niin ei osaa, se on evoluutio jättänyt evot tälle tasolle, eivät he kai sille itse mitään voi, sillä näin se vain evluutio etenee ja koska kukaan fiksu ei välitä valita puolisokseen noin hölmöä niin evot ovat kohta historiaa.

Äänestä
  • Tuskin kukaan jaksaa tuon tason juttuun vastata mitään järkevää kun se on vain ajan tuhlaustan

    Äänestä

  • Ccjki kirjoitti:

    Tuskin kukaan jaksaa tuon tason juttuun vastata mitään järkevää kun se on vain ajan tuhlaustan

    Tuo seniilin ja vajaamielisen Jyrin kommentti oli vain tekosyy hänelle päästäkseen ilmineeraamaan fantasiaansa peräaukkoon pökkimisestä ...

    Jyri parka kun ei voi lahkossaan tulla ulos kaapista.

    Äänestä

  • Ccjki kirjoitti:

    Tuskin kukaan jaksaa tuon tason juttuun vastata mitään järkevää kun se on vain ajan tuhlaustan

    Joo, olet oikeassa. Tehdään tämän Jyrin esittämän kiusallisen kysymyksen kanssa niin että ei edes yritetä vastata siihen vaan leimataan se vain tyhmäksi kysymykseksi.

    Niin ja eihän me osattaiskaan vastata. Niin etttä rauhoittakaamme mieltämme ja omaatuntoamme sillä että me kaikki yhdessä tuomitsemme Jyrin tyhmälsi, sillä siitä selvitään. Vaikka jäi minua hiuukan kaihertamaan se että miksi kummassa ihan hyvin itsesiittoinen otus alkoi muinoin muodostua urokseksi ja naaraaksi ja mikä oli tuon muutoksen vähittäinen mekansismi ja että miten otus lisääntyi sinä muutosvaiheen aikana kun ei ollut vielä valmis urokseksi ja naaraaksi vaan oli jotain siltä väliltä?
    Ja sitäkin uskaltauduin miettimään että kuinka kivaa se onkaan asua avioliitossa ja olla lasten ja lastenlasten rakastama ukki mummin vierellä. Mutta yhtä kaikki, kiittäkäämme evoluutiota tästä ihanuudesta, aamen.

    Äänestä

Tuo on kyllä totta ja ihan hyvä niin etttä tuo keskiajan munkkien omasta päästään keksimä ajatus kuudesta kirjaimellisesta luomispäivästä aletaan nähdä virheellisesti ymmärrettynä raamatunkohtana lopultakin.

Tämän päivän sana on tieteellinen kreationismi sillä tiede tukee sitä ajatusta huomattavasti paremmin kuin ylityperiä epätodennäisyykisä palvovaa evoluutioteeoriaa.

Esim. Miten se jakautumiskykyinen solu ihan sattumalta muuttui uros-naaras lisääntyjäksi?
On paljon terveenpää ajatella ihhan ihmisenkin kannalta on vain miellyttävää perustaa perhe sen sijaan että olisimme vain kaikki ilman mitään sukupuolielmää itsesiittoisia otuksia, vai mitä? Siis lisääntymisemme on ihan selvästi hyväntahtoisen älyllisen suunnittelun tulosta, vai mitä?

Ei kuules onnistu. Eikä se onnistu homoillakaan vaan kummpanin pitää olla vastakkaista sukupuolta, vai mitä? Tämä on sitä luonnollista lisääntymistä.

Äänestä
  • "Tämän päivän sana on tieteellinen kreationismi sillä tiede tukee sitä ajatusta huomattavasti paremmin kuin ylityperiä epätodennäisyykisä palvovaa evoluutioteeoriaa. "

    Osaat varmaan laittaa edes yhden tieteellisen paperin, missä noin väitetään. Niitä vaan ei taida olla ainuttakaan, saati että väite edustaisi tieteen valtavirtaa. Evoluutioteorialle ei ole edes tieteellistä kilpailijaa.

    "Esim. Miten se jakautumiskykyinen solu ihan sattumalta muuttui uros-naaras lisääntyjäksi? "

    Ei solu muuttunutkaan. Kaikki sukupuolisesti lisääntyvät eliöt ovat paljon solua monimutkaisempia. Partenogeneettistä lisääntymistä tavataan vieläkin useilla monisoluisillakin eliöillä joko ainoana lisääntymistapana tai vaihtoehtona.

    Äänestä

Nyt pitää muuttaa uskonnonkin määritelmää. Olisiko syynä se että evoluutio-oppi osoittautuu niin vahvasti uskonnoksi. Mielenkiintoinen hinku evoluutiouskovaisilla muuttaa kaikki termien merkitykset. Tyypillistä.

Joku tuolla juuri tahtoi erottaa evoluutiouskontoa filosofiasta ja jatkuvasti evoluutiouskovaiset näpertelevvät filosofian alalla itse. No se on tietenkin ymmärrettävää kun heillä kyse on uskonnosta.

Äänestä
  • Osaat varman kertoa, kuka uskontotieteilijä on määritellyt evoluutioteorian uskonnoksi. Jos et osaa, niin lopeta kakaramainen jankuttamisesi.
    Tai voithan sinä oikeastaan jatkaakin. Itsestäsi ja uskonnostasi sinä huonon kuvan annat ämpärityhmällä inttämiselläsi. Jos sinä edustat keskitason kreationismia, niin eipä kressuilla hyvin mene.

    Äänestä

  • Mitä eroa on evoluutiouskonnolla ja jumalaan uskovalla? Tämä on kiusallinen kysymys sinulle sillä mitä tahansa vastaat joudut myöntämään jumalaan uskomisenkin uskoksi jolloin sinun omilta ajatuksilta katoaa pohja.

    Äänestä

  • Justkeepasking kirjoitti:

    Mitä eroa on evoluutiouskonnolla ja jumalaan uskovalla? Tämä on kiusallinen kysymys sinulle sillä mitä tahansa vastaat joudut myöntämään jumalaan uskomisenkin uskoksi jolloin sinun omilta ajatuksilta katoaa pohja.

    Minä myönnänkin uskovani. Uskoni perustuu todisteille. Te uskotte EDIIN joka ei puhu, vaikuta, määrittele mitään. Seuraatte tuota EDI-kuplaa ettekä määrittele mitään. Jumalani on voimallinen, rakastava, johdonmukainen, luotettava ja toimiva, teidän EDInne ei ole.

    Ei tuo ollut kiusallinen kysymys. Vastaukseni tiedän olevan teille kiusallinen, kiistätte sitten sen tai ette.

    Äänestä

  • Looooooogisesti kirjoitti:

    Minä myönnänkin uskovani. Uskoni perustuu todisteille. Te uskotte EDIIN joka ei puhu, vaikuta, määrittele mitään. Seuraatte tuota EDI-kuplaa ettekä määrittele mitään. Jumalani on voimallinen, rakastava, johdonmukainen, luotettava ja toimiva, teidän EDInne ei ole.

    Ei tuo ollut kiusallinen kysymys. Vastaukseni tiedän olevan teille kiusallinen, kiistätte sitten sen tai ette.

    Jatkokysymys: miten sinun todisteet eroavat evoluutiouskonnosta jos molemmat ovat uskomisia jolloin niiden todisteet ovat samalla lähtöviivalla eli sinun todisteet ovat samanarvoisia ja yhtä oikeita kuin evoluutiouskonnon?

    "Jumalani on voimallinen, rakastava, johdonmukainen, luotettava ja toimiva, teidän EDInne ei ole"

    Tuli mieleen tuosta hiekkalaatikkoleikit jossa minun iskä on vahvempi kuin sinun. Tuossa sinun jumalasi on parempi kuin muiden.

    Äänestä

  • Ymmärrän kyllä että nuoren maan kreationisteissa se aiheuttaa perskipuilua kun ei pysty enää edustamaan ihmisille vakavasti otettavaa vaihtoehtoa ihmisen henkisyydelle ja henkiselle kehitykselle.

    Nuoren maan kreationistit ovat ajaneet itse itsensä nurkkaan denialismillaan, valehtelullaan ja vääristelyllään eikä heidän tyhjänpäiväinen inttäminen ja muiden syyttely typeriä olkiukkoja pystyttämällä muuta tilannetta kuin pahemmaksi heidän itsensä kannalta. Mutta itsehän ovat oman tiensä valinneet.

    2Äänestä

  • sgjklgkl kirjoitti:

    Ymmärrän kyllä että nuoren maan kreationisteissa se aiheuttaa perskipuilua kun ei pysty enää edustamaan ihmisille vakavasti otettavaa vaihtoehtoa ihmisen henkisyydelle ja henkiselle kehitykselle.

    Nuoren maan kreationistit ovat ajaneet itse itsensä nurkkaan denialismillaan, valehtelullaan ja vääristelyllään eikä heidän tyhjänpäiväinen inttäminen ja muiden syyttely typeriä olkiukkoja pystyttämällä muuta tilannetta kuin pahemmaksi heidän itsensä kannalta. Mutta itsehän ovat oman tiensä valinneet.

    "Mutta itsehän ovat oman tiensä valinneet."

    Tuskinpa sentään. Geneettisistä syistä älykkyys on matala. Ei ihminen voi itse millään tavalla valita älykkyytensä tasoa. Ihminen ei myöskään voi valita ympäristöään, mihin se painostaa ja mitä se opettaa. Kreationisti joutuu normaalimaailmassa paitsioon täysin ilman omaa syytään.

    Äänestä

  • Looooooogisesti kirjoitti:

    Minä myönnänkin uskovani. Uskoni perustuu todisteille. Te uskotte EDIIN joka ei puhu, vaikuta, määrittele mitään. Seuraatte tuota EDI-kuplaa ettekä määrittele mitään. Jumalani on voimallinen, rakastava, johdonmukainen, luotettava ja toimiva, teidän EDInne ei ole.

    Ei tuo ollut kiusallinen kysymys. Vastaukseni tiedän olevan teille kiusallinen, kiistätte sitten sen tai ette.

    Mene tuonne luomisen mekanismi-topaan määrittelemään uskonne, pliis, äläkä jauha evoluutioteorian määrittelyistä (elämän alku ei kuulu evoluutioon, btw).

    Äänestä

  • Ei sillä että sillä olisi evoluutioteorialle tai sen toimivuudelle mitään väliä mitä kreat pitävät hyvänä määritelmänä ja mitä ei. Ei pidä ulottaa pätevyyttään edemmälle kuin se ulottuu...

    Äänestä

Onko yleensäkään olemassa sellaista kreationismin muotoa johon voisi suhtautua vakavasti?

Äänestä

Ihan objektiivisesti en tajua mitä kreationismilla on yhteistä kristinuskon kanssa...uskon perustaksi laskettaneen Jeesuksen henkilö.
YECt mainitsevat Jeesuksen vasta tavallaan viimeisessä käänteessä (ainakin tällä palstalla) kun on pakko antaa kuva että he ovat kristittyjä edes jotenkin.
Ei jeesus vaadi että VTn ensimmäinen luku luetaan sanatarkasti ja hypätään loppuVTn yli, ja lisäksi sanotaan on tulkitava juuri niin kuin sen lukee.
Ihan älytöntä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


NoMitenOn kirjoitti:

Kaikki vakavasti otettavat kristinuskon suuntaukset sanoutuvat irti nuoren maan kreationismista. Voiko sitä enää pitää edes uskontona vai onko se rappeutunut vakavasti otettavista uskonnoista pelkästään ideologiseksi kasvatus- ja aivopesumenetelmäksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu