Tasatyönnön kehittäminen

MilläEteenpäin

Minkälaisia voimaharjoitteitta kannattaa tulevan kesäkauden aikana painottaa, jotta tasuri kehittyisi.

Hiihtolehdessä on jonkinlaisia ohjeita, mutta niistä puuttuu mm. ojentavien lihasten harjoitteet. Yläselän tuki on varmasti tärkeää, mutta itseltä ei voima tunnu loppuvan sieltä, vaan tapahtuu hapottuminen ja liike puuroutuu.

Mitä Ylläs-Leviä katselin, niin Santanderin sällit iski työnnöt pään yläpuolelta ja varsinainen voimantuotto tehtiin keskikeholla. Myös Kowaltsukki on laittanut nettiin videoita, joissa voima lähtee samalla tavalla ?

Kannattaako rasittaa itseään rankoissa ylämäissä lyhyitä pukkauksia treenaten, tuoko ne kehitystä ?

Millä suksella, onko vapaan kapula sittenkään paras ?

Pitääkö Virtakoivu kursseja ?

8

1572

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hanuritlaulamaan

      Holmenkollenilla on kesäkursseja lik skyvekraftiin

      niillä on myös ainehia

    • nousee

      Kesäkaudellakin voi kehittää tasatyöntöä vaikka huoneessa. Kun ottaa 3 kilon käsipainon kumpaankin kouraan ja alkaa tekemään tasatyöntöliikettä varpaille nousten kuin hiihdossakin, niin muutaman kymmenen kerran jälkeen alkaa tuntua. Aluksi voi tehdä 50 - 100 kertaa liiketta useamman kerran viikossa, ja sitten kun kunto kohenee lisäätään kertoja useimpiin satoihin.

      • EvenTheEarl

        Erillisiä selkä-vatsalihasharjotteita ei pidä unohtaa. Käsipainoharjoitteita käyttävät Ski Classic tiimit ja vennäin edustustytöt ja pojat.

        Vuokatissa katselin kun kiinalaisia harjoitettiin tasuriin, niin melkein sääliksi kävi. Eivät ole sukset sylissä syntyneitä kuten suomit.


      • Pito-Teippi

        Ylätalja, yläkiinnityksellä ja solmupää-köysi jonka päistä pidät kiinni. Asento seisten hiukan kyyryssä, ja samassa asennossa kuin muutenkin tekisit suksilla tasatyöntöä.

        Valmentajan tapainen sanoi kerran, että painoa pitäisi olla siten, että 50 jäljiteltyä tasatyöntöä saa tehdyksi. Itse olen pitänyt kuitenkin määrän siinä 10-25 kappaleessa.

        Voin sanoa käsi biblialla etä kyllä on tullut lisää ruutia oikein roppakaupalla tasatyöntöön. Jopa niin, että Immeljärven mittainen loppukirikisa tasatyönnölläitseä oleellisesti kovempia hiihtäjiä vastaan päätyi voittoon, kun latuna oli ladunnäköinen jääura, jossa oli vielä vettä joku sentti päällä.

        Huonona puolena se, että harvalla on kotona ylätaljan kaltaista laiteta. Kilpahiihtäjät kuulemma käyttävät harjoitusmuodosta nimeä "naruista vetely"


      • Pito-Teippi

      • Pito-Teippi

    • 8x25kpl

      Anita Korvan reseptillä, maha kakkua täyteen ja leukoja vetämään

      • Anonyymi

        Kahvakuulat ovat kotona käsillä.

        Niillä on siellä helppo treenata, katsoo samalla vaikka tvtä.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      405
      1716
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      145
      1121
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      87
      1065
    4. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      67
      1063
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      101
      994
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      142
      812
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      731
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      669
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      644
    Aihe