LISÄÄ UUSIA PEDOFILIA TAPAUKSIA OULUSSA

Aivan tolkutonta menoa ja häpeällistä maahantulopolitiikkaa Suomessa....


https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/269050-poliisi-oulussa-4-uutta-seksuaalirikosepailyja-kaikki-uhrit-alle-15v
16113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

IS:ssa tänään "poliisi myöntää, että viime syksynä yksi uhreista menehtyi. Tapaukseen ei kuitenkaan liity rikosta". "Menehtyi." Eikös uhri tappanut itsensä?

Käsittääkseni tapaukseen liittyi rikos. Itsemurha oli tuon rikoksen / rikosten jatke.

Toivotan Helvettiin jokaisen rikokseen liittyneen matun. Ei armoa armottomille.

Mutta tietysti, jos he tunnustavat asian jollekin Oulun lestalle, asia on sillä sipuli? Käsittääkseni lestoilla on pedofiileille ihan omat anteeksijakorinkinsä.

Osanotto uhrin läheisille.🌹

Äänestä

Hyvä Oulu, olette onnistuneet tekemään kaupungistanne tosi houkuttelevan kalifaatin.

Äänestä
  • vaan harjoittaa kulttuuriaan .

    Äänestä

  • Tästä alta poistettiin kirjoitukseni "sääntöjen vastaisena." Enkä kyllä ihmettele. En tullut ottaneeksi aikaa, kuinka kauan ehti olla näkyvillä.

    Milloinkahan Suomesta alettaisiin poistaa mamuja ja matuja, todistetusti Suomen sääntöjen ja yhteiskuntatapojen vastaisesta toiminnastaan johtuen? 🤔 Voisivat viedä vihreätukkaiset makuupatjansakin mukanaan.

    Mutta säännöt eivät (vielä) ole kaikille samat. Ei Suomi24:llä, eikä Suomessa.

    Äänestä

Useimmissa suomalaisissa Sipilä itse on jo kauan herättänyt täyttä inhoa.

Myötätuntoni kaikille Oulun uhreille. 🐈 🐀🐇🐈 Olen myös itse nuorempana kokenut samaa.

Kokemus on kauhea ja traumoittava, eli jättää henkiset jälkensä. Aiempina vuosikymmeninä me uhrit jäimme yksin kärsimään, painajaisinemme, pelkoinemme. Yksin pidimme salaisuutemme, taistelimme elämässä eteenpäin. Itsekin yritin monesti itsemurhaa, mutta Jumala antoi voimaa laahautua eteenpäin.

Vaikka tuntuisi kuinka kauhealta, kannattaa yrittää jatkaa elämää, hetki kerrallaan. Se on kivulias tie ja sitä uskoo, "ettei kukaan muu ikinä ole voinut kokea jotain tällaista, näin kauheaa". Kyllä on. Meitä on paljon, maailmassa, Suomessa, Oulussakin! Jo myös vanhempiakin naisia, jotka olemme kokeneet kantaa tuon saman tuskan muiston, läpi elämän.

Tuska kyllä hellittää, mutta voi jättää pahan olon pitkäksikin aikaa. Älä ajattele sitä. Ajattele mitä hauskaa voit kokea tänä talvena, keväänä, ensi kesänä! Elä elämääsi! 🐎🐮🐕🐻🐥

Siunausta teille jokaiselle rikoksenuhrille. 🐇

Äänestä

Kenen päätäjän kädet nokkuvat verta näistä-

Äänestä
  • Lähinnä RKP-viher-vasemmiston pitkäaikaisen "maahanmuutto"-politiikan luonnollisena seurauksena.

    Sipilä (Kesk) yksin ei ole tämän takana. Myös etenkin presidentti Tarja Halonen (SDP) on antanut kiivasta tukeaan suvakeille ja maahammetunkeutujille (matut). Unohtamatta ent. "maahanmuuttoministeri" Astrid Thorsin (SFP / RKP) aggressiivista toimintaa, lähinnä 2000-luvulla.

    Mutta pahimmin verissä on T. Halosen kädet, kyynärpäitä myöten. Hän saikin asiaankuuluvan 75-vuotispäivälahjan jouluaattona, kun hänen itse juhliessaan, pieni poika, julman afgaanin toimesta murhattiin Helsingin Arabianrannassa. Ilmeisesti pojan päätä oli ainakin yritetty irrottaa sille kuuluvalta paikaltaan. Jouluaattoiltana. Ei edes ollut Ramadan.

    Tätäkin tapausta on lakaistu maton alle, sillä murhaaja oli nyk. Helsingin apulaiskaupunginjohtajan (SDP) omaa kansaa ja fb-tuttavapiiriä. Ennen ei Suomessa suvaittu tällaisia apulaiskaupunginjohtajia mutta ajat on nyt toiset. Sosialidemokratiaa.

    Onhan teillä Oulussakin kokemuksenne siitä, mihin ulkomaalainen sosialidemokraatti kykenee kun annetaan vapaat kädet toimia ja ihan kavereittensa häntä suvaiten. Mistään en lukenut, että demarit olisivat sanoutuneet irti norsunluurannikkolaisesta sosialidemokratiasta. Mutta Junes Lokka, joka tahtoi kertoa tapauksesta totuuden sai kutsun poliisiasemalle.

    Arabianrannan vastaavasta, kaiketi afganistanilaisesta sosialidemokratiasta ap.kaup.johtajamme ei myöskään ole julkisesti irtisanoutunut, vaikka tappaja hänen kavereitaan olikin. Jos Suomi vielä olisi Suomi, hän ei saisi enää jatkaa virassaan, mutta... On kaupunginjohtajiemme henkinen taso nykyään muuta kuin vielä 1980-luvulla, jolloin Suomi vielä oli Suomi ja poliittiset toimitsijamme sivistyneitä, jotka ymmärsivät poliittisen asemansa arvokkaat vaatimukset. Kenen tahansa murhamiesten kanssa ei veljeilty. Jos veljeiltiin, oli se skandaali. Mutta nykyisessä matu-Suomessa voi näköjään odottaa mitä tahansa vinkuafganistanilaisia koti-oikeudenistuntoja. Sosialidemokratian hengessä.

    Äänestä

  • Vakitettavasti annat väärä infoa.......ei kyseessä ollut afgaani vaan pakistanilaistaustainen Ali
    Toiseksi henkilö ei ollut apulaiskaupunginjohtajan ystävä vaan vain ns facebook kaveri jonka merkinnän saa vain kruksaamalla oikeaan kohtaan ........

    Tarkistappa valepuheesi....

    Äänestä

Olivatko sipilän kutsuvieraita?

Äänestä

Tyttöjen vanhemmat voisivat laittaa Sipilän vastuuseen ja vaatia, että Sipilä joutaisi maksamaan jokaiselle tytölle 100 000€ menetetystä elämästä.
Siis Sipilän omasta pussista, eikä valtion varoista.

Äänestä
  • Perkeleen, pwrkeleen, helvetti

    Äänestä

Kohtalonkysymys turvallisuus-, huoltosuhde-, hyvinvointi-, ympäristö- ym. näkökulmista on se, ketä ja missä määrin Suomeen otetaan. Äänestämällä päätät ja olet vastuussa maahanmuuttopolitiikasta

Äänestä

Koska Suomi herää: ne ... eivät sovi elämään Ihmisten kanssa.
Ja: minut leimataan tästä rasistiksi: miksi Suomen nuoret Naiset haluavat ehdoin tahdoin näitä tänne Suomeen suojeltavakseen.

Äänestä

Pää kiinni rasistit. Turha melskata parista rikoksesta, niitä on muuallakin.

Äänestä

Jännää miten maahanmuuttoa puolustetaan aivotuontina ja työvoimana sekä mikä paras vitsi oli takavuosina että saadaan tervettä uutta verta suomen sisäsiitoisiin kuntiin.
No ei tarvitse mennä ulkomaille ruskettumaan saa köyhätkin suureen tarpeeseensa sitä kesto väritystä. No se vie kyllä yhden sukupolven vähintään.
Mutta oikein työvoimaa heistä ja herrammunjee, saavat sellaiset sosiaalista edut että pienpalkkaisten on turha haaveilla ja tässäkin Sipilä kamuineen on sorkkimassa. Että luuleeko joku niitä seksi turisteja työt kiinnostavan?
Aivo tuontia, kilin kikkelit pohja sakkaa tänne tuovat. Pitäisi olla valmiiksi koulutettu ja mieluiten perheellinen mamu jolla on elämän katsomus paikallansa ja tekemisen asenne. Ei pitserioita voi joka nurkkaan kaikki karvaranteet olla perustamassa.
Aivovientiähän täällä harrastetaan ja tuettu vuosikymmeniä. Tänne tullaan ulkomailta veronmaksajien kustannuksella opiskelemaan ja häivytään paremmille palkoille ulkomaille kun valmistutaan, tosin ei taida valmistuneilla sinänsä olla helppo saada työlupaa suomesta jotta siinäkin oikea suo kuokittavana.
Sipilä kumppaneineen Helevettiin hallituksesta ja koko Arkandian mäeltä itsekeskeisine virnuiluineen, ällöttävä ukko.
Vatuuseen suoraan näistä trakedioista päättäjät. Ja mamut sinne mistä tulivat, toivottavasti suoraan narun päähän kotomaassaan koska jostain syystä "poloisia" siellä on vainottu. Tainnut olla samat harrastukset sielläkin.

Äänestä

Jos suomalaiset miehet olisivat vielä miehiä. Keskiolutta, makkaraa ja konsolipelejä. Niitä ovat suomalaiset isät, pojat, paallittomat vätykset nykyään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


LAPSETVAARASSA kirjoitti:

Aivan tolkutonta menoa ja häpeällistä maahantulopolitiikkaa Suomessa....


https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/269050-poliisi-oulussa-4-uutta-seksuaalirikosepailyja-kaikki-uhrit-alle-15v

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu