Haluanpa kertoa oman tarinani...
Kuukautisongelmani alkoivat jo murrosiässä, silloin sitä vain ei sen kummemmin tutkittu, vaan asia jäi vuosiksi. Mensut tuli silloin tällöin, eikä se mua häirinnyt.
Tapasin mieheni 3,5 vuotta sitten ja kun hetki myöhemmin muutimme saman katon alle asumaan, muuttui seurustelu vakavammaksi, kihlauduimme... Siinä samalla tuli sitten keskustelut perheen perustamisesta. Kuukautiset olivat edelleen kovin epäsäännölliset, silloin aloin ajatella tätäkin ongelmaa hyvin paljon vakavammin. Eihän siinä sitten muuta kuin paikalliseen terveyskeskukseen lääkärille, toiveissa lähete mahdollisiin jatkotutkimuksiin.
No, eipä tullut lähetettä, vaikka sitä lääkäri aluksi lupailikin hormonipoliklinikalle. Syyksi siihen kertoi minulle, että ensin otetaan tulehdusarvot ja raskaustestit, sun muut kokeet. Kävin verikokeella ja pissin purkkiin, odotin vastaukset ja menin uudelleen samaiselle lääkärille. Oli luvannut, että ellei siihen mennessä kuukautiset ala luonnostaan, niin hormonipolille lähetetään. Vaan eipä lähetetty.
Sain lähetteen yksityiselle gynekologiasemalle, jossa tehtiin perusteellinen sisätutkimus, sillä tulehdusarvot olivat koholla, myös ultrattiin. Kalusto oli kunnossa, tämä mahtava yksityislääkäri epäili hormonihäiriötä ja kirjoitti kirjeen tälle terveyskeskuslääkärille, että hormonimääritys tulisi ensi tilassa tehdä, jotta asiaa saataisiin eteenpäin.
Menin lippuineni ja lappuineni sitten kilttinä tyttönä takaisin paikalliseen arvauskeskukseen toivoa täynnä. Hormonimääritys-viestille nyrpistettiin nenää (lääkäri) ja todettiin sellainen tarpeettomaksi, syystä, jota en koskaan saanut selville. Sairastan masennusta, jonka piikkiin laitettiin kaikki, kuten myös pyöreyden. Käskettiin laihduttaa, kun tiedustelin siihen neuvoja, niitä ei annettu. Viimeiseksi lääkäri kirjoitti hormonivalmistetta nimeltään Primolut N, käski ottaa kuurin loppuun. Ajattelin, että siinähän sitten otetaan ja katsotaan tuleeko paremmat ajat kuukautisten suhteen.
Eipä tullut. Jonkun aikaa popsittuani näitä pillereitä alkoi kummia vaivoja ilmaantua. Pyörrytystä, migreenikohtauksia (lähes päivittäin), oksentelua... Ne vielä kesti joten kuten masennuksen lisäksi, mutta kun yhtenä päivänä sain maailman pienimmästä syystä hillittömän raivokohtauksen, päätin, että nyt saa loppua. Siinä sitten soittamaan tälle lääkärille, joka ne oli määrännyt. Tämä sitten toteaa ykskantaan, että ellen kiltisti syö kuuria loppuun, voin unohtaa lähetteet ja hoidon. Siitä äimistyneenä ja hädissäni sitten pistin rahaa palamaan ja varasin omiin nimiini ajan yksityiseltä lääkäriltä, sillä närästysvaivani oli käymässä sietämättömäksi.
Menin yksityiselle samana iltana ja lähete yliopistolliseen sairaalaan tuli välittömästi. Tämän vanhemman ja todella kokeneen lääkärimiehen mielestä asiat oli tutkittava mitä pikimmiten.
Kauaa ei kestänyt kun aloin saada ajanvaraus-postia monenmoisiin eri tutkimuksiin tänne yliopistolliseen sairaalaan. Menin mm kolonoskopiaan, röntgeniin, ultraan, magneettikuvaan, minusta otettiin iso liuta verikokeita, kävin neurologilla... Siitä tuli melkein kahden vuoden lääkärissä ravaamisjakso, joka oli todella uuvuttava. Mutta kannattava. Kukaan lääkäri ei ole lakannut ihmettelemästä tätä terveyskeskuslääkärin mielipidettä siitä, että jatkotutkimuksiin lähettämiselle ei ole perustetta.
Tämän vajaan parivuotisen jakson aikana minulle diagnosoitiin liuta uusia sairauksia... Laktoosi-intoleranssi, reflux-tauti (ruokatorven läpän puuttuminen, joka minulla synnynnäinen vika), migreeni, amenorrea (kuukautisten pois jääminen)... testosteronin lievä, suhteellinen ylimäärä oli yksi "tuomioista", jonka pohjalta tätä kuukautisongelmaa lähdettiin selvittelemään. Pahaksi onnekseni sairastuin paniikkihäiriöön ja masennukseni paheni dramaattisesti kun tutkimuksissa oltiin päästy tähän vaiheeseen.
Kului puoli vuotta, olin saanut aikaiseksi hakeutua psykiatriselle poliklinikalle asiakkaaksi. Minut oltiin todettu täysin työkyvyttömäksi raskain perustein, joita ei kelakaan epäillyt. Lääkkeeni alkoivat pikkuhiljaa vaikuttaa, enää ainoastaan kuukautiset olivat, mitä olivat...Tulivat milloin huvitti. Sain taas jollain lailla kammettua itseni jaloilleni.
Päätin, että minullahan hemmetti on oikeus saada se lähete, minulla on oikeus saada verorahoilleni vastiketta hyvän terveydenhuollon muodossa! Siispä leijonan voimalla matkaan uudelleen, tällä kertaa eri lääkärille, taas paikalliseen terveyskeskukseen. Tällä kertaa vähemmän toiveikkaana, mutta tiukkana kuin viulunkieli. Olin saanut jollain ihmeen kaupalla pudotettua 24kiloa, edelleenkin ylipainoinen, mutta paljon vähemmän sellainen.
Ja kas kummaa! Tämä lääkäri kirjoitti mutisematta lähetteen sinne samalle yksityiselle gynekologiasemalle, jolla olin vieraillut silloin aijemminkin. Nyt kohdallani epäiltiin PCO-syndroomaa, tulehdusarvot kohollaan edelleen... Tälläkertaa tosin tiputteluvuotoa oli kestänyt jo 2 kuukautta!!! Ultrattiin sitten oikein huolella, tehtiin kunnon sisätutkimus ja keskusteltiin lääkärin kanssa pitkään aiheesta. PCO:ta ei ole, kohtu, munasarjat ja kaikki muukin on täysin kunnossa, lääkäri kehui painonpudotustani ja päätti ottaa hormonispesialistiin yhteyttä jatkosuunnitelmia varten. PAPA-koe oli 1lk ja puhtausaste 1. Tulehduksia ei siis löytynyt.
Nopeasti tuli jatko-ohjeita paikalliselle lääkärillemme ja keltarauhashormoniahan sieltä määrättiin. Silloin säikähdin! Olin kuullut, että nämä hormonit ne vasta turvottaa ja pistää kaiken sekaisin. Juteltuani lääkärin kanssa tulin kumminkin siihen tulokseen, että nyt on aika antaa kokeilulle mahdollisuus.
Siispä apteekkiin ja Terolut:ia hakemaan. Kymmenen päivää napsin siis aamuin, illoin pillerit ja sitten tauko. Meni 2 päivää ja taas alettiin vuotamaan. Tälläkertaa oikein kunnolla! Kohdun limakalvo oli nähkääs päässyt paksuuntumaan melkoisesti... Aivan uskomaton määrä verta 7 päivän ajan. Mikään side ei pidättänyt tuota tyhjennysvuotoa. Jääräpäisesti pysyttelin vain kotona, vaikka kauhistuttihan se, melkein hysterian puolelle meni. 8. päivä saapui ja naps! Vuoto oli ohi, olo loistava ja energinen!!!!
Siitä sitten 3 päivää eteenpäin ja... Vessassa sitten melkeen kiljua piti! Mitä kirkasta limaa mä vuodan???? Mitä hiton litkua musta valuu oikeen???
Kuukautisongelmani alkoivat jo murrosiässä, silloin sitä vain ei sen kummemmin tutkittu, vaan asia jäi vuosiksi. Mensut tuli silloin tällöin, eikä se mua häirinnyt.
Tapasin mieheni 3,5 vuotta sitten ja kun hetki myöhemmin muutimme saman katon alle asumaan, muuttui seurustelu vakavammaksi, kihlauduimme... Siinä samalla tuli sitten keskustelut perheen perustamisesta. Kuukautiset olivat edelleen kovin epäsäännölliset, silloin aloin ajatella tätäkin ongelmaa hyvin paljon vakavammin. Eihän siinä sitten muuta kuin paikalliseen terveyskeskukseen lääkärille, toiveissa lähete mahdollisiin jatkotutkimuksiin.
No, eipä tullut lähetettä, vaikka sitä lääkäri aluksi lupailikin hormonipoliklinikalle. Syyksi siihen kertoi minulle, että ensin otetaan tulehdusarvot ja raskaustestit, sun muut kokeet. Kävin verikokeella ja pissin purkkiin, odotin vastaukset ja menin uudelleen samaiselle lääkärille. Oli luvannut, että ellei siihen mennessä kuukautiset ala luonnostaan, niin hormonipolille lähetetään. Vaan eipä lähetetty.
Sain lähetteen yksityiselle gynekologiasemalle, jossa tehtiin perusteellinen sisätutkimus, sillä tulehdusarvot olivat koholla, myös ultrattiin. Kalusto oli kunnossa, tämä mahtava yksityislääkäri epäili hormonihäiriötä ja kirjoitti kirjeen tälle terveyskeskuslääkärille, että hormonimääritys tulisi ensi tilassa tehdä, jotta asiaa saataisiin eteenpäin.
Menin lippuineni ja lappuineni sitten kilttinä tyttönä takaisin paikalliseen arvauskeskukseen toivoa täynnä. Hormonimääritys-viestille nyrpistettiin nenää (lääkäri) ja todettiin sellainen tarpeettomaksi, syystä, jota en koskaan saanut selville. Sairastan masennusta, jonka piikkiin laitettiin kaikki, kuten myös pyöreyden. Käskettiin laihduttaa, kun tiedustelin siihen neuvoja, niitä ei annettu. Viimeiseksi lääkäri kirjoitti hormonivalmistetta nimeltään Primolut N, käski ottaa kuurin loppuun. Ajattelin, että siinähän sitten otetaan ja katsotaan tuleeko paremmat ajat kuukautisten suhteen.
Eipä tullut. Jonkun aikaa popsittuani näitä pillereitä alkoi kummia vaivoja ilmaantua. Pyörrytystä, migreenikohtauksia (lähes päivittäin), oksentelua... Ne vielä kesti joten kuten masennuksen lisäksi, mutta kun yhtenä päivänä sain maailman pienimmästä syystä hillittömän raivokohtauksen, päätin, että nyt saa loppua. Siinä sitten soittamaan tälle lääkärille, joka ne oli määrännyt. Tämä sitten toteaa ykskantaan, että ellen kiltisti syö kuuria loppuun, voin unohtaa lähetteet ja hoidon. Siitä äimistyneenä ja hädissäni sitten pistin rahaa palamaan ja varasin omiin nimiini ajan yksityiseltä lääkäriltä, sillä närästysvaivani oli käymässä sietämättömäksi.
Menin yksityiselle samana iltana ja lähete yliopistolliseen sairaalaan tuli välittömästi. Tämän vanhemman ja todella kokeneen lääkärimiehen mielestä asiat oli tutkittava mitä pikimmiten.
Kauaa ei kestänyt kun aloin saada ajanvaraus-postia monenmoisiin eri tutkimuksiin tänne yliopistolliseen sairaalaan. Menin mm kolonoskopiaan, röntgeniin, ultraan, magneettikuvaan, minusta otettiin iso liuta verikokeita, kävin neurologilla... Siitä tuli melkein kahden vuoden lääkärissä ravaamisjakso, joka oli todella uuvuttava. Mutta kannattava. Kukaan lääkäri ei ole lakannut ihmettelemästä tätä terveyskeskuslääkärin mielipidettä siitä, että jatkotutkimuksiin lähettämiselle ei ole perustetta.
Tämän vajaan parivuotisen jakson aikana minulle diagnosoitiin liuta uusia sairauksia... Laktoosi-intoleranssi, reflux-tauti (ruokatorven läpän puuttuminen, joka minulla synnynnäinen vika), migreeni, amenorrea (kuukautisten pois jääminen)... testosteronin lievä, suhteellinen ylimäärä oli yksi "tuomioista", jonka pohjalta tätä kuukautisongelmaa lähdettiin selvittelemään. Pahaksi onnekseni sairastuin paniikkihäiriöön ja masennukseni paheni dramaattisesti kun tutkimuksissa oltiin päästy tähän vaiheeseen.
Kului puoli vuotta, olin saanut aikaiseksi hakeutua psykiatriselle poliklinikalle asiakkaaksi. Minut oltiin todettu täysin työkyvyttömäksi raskain perustein, joita ei kelakaan epäillyt. Lääkkeeni alkoivat pikkuhiljaa vaikuttaa, enää ainoastaan kuukautiset olivat, mitä olivat...Tulivat milloin huvitti. Sain taas jollain lailla kammettua itseni jaloilleni.
Päätin, että minullahan hemmetti on oikeus saada se lähete, minulla on oikeus saada verorahoilleni vastiketta hyvän terveydenhuollon muodossa! Siispä leijonan voimalla matkaan uudelleen, tällä kertaa eri lääkärille, taas paikalliseen terveyskeskukseen. Tällä kertaa vähemmän toiveikkaana, mutta tiukkana kuin viulunkieli. Olin saanut jollain ihmeen kaupalla pudotettua 24kiloa, edelleenkin ylipainoinen, mutta paljon vähemmän sellainen.
Ja kas kummaa! Tämä lääkäri kirjoitti mutisematta lähetteen sinne samalle yksityiselle gynekologiasemalle, jolla olin vieraillut silloin aijemminkin. Nyt kohdallani epäiltiin PCO-syndroomaa, tulehdusarvot kohollaan edelleen... Tälläkertaa tosin tiputteluvuotoa oli kestänyt jo 2 kuukautta!!! Ultrattiin sitten oikein huolella, tehtiin kunnon sisätutkimus ja keskusteltiin lääkärin kanssa pitkään aiheesta. PCO:ta ei ole, kohtu, munasarjat ja kaikki muukin on täysin kunnossa, lääkäri kehui painonpudotustani ja päätti ottaa hormonispesialistiin yhteyttä jatkosuunnitelmia varten. PAPA-koe oli 1lk ja puhtausaste 1. Tulehduksia ei siis löytynyt.
Nopeasti tuli jatko-ohjeita paikalliselle lääkärillemme ja keltarauhashormoniahan sieltä määrättiin. Silloin säikähdin! Olin kuullut, että nämä hormonit ne vasta turvottaa ja pistää kaiken sekaisin. Juteltuani lääkärin kanssa tulin kumminkin siihen tulokseen, että nyt on aika antaa kokeilulle mahdollisuus.
Siispä apteekkiin ja Terolut:ia hakemaan. Kymmenen päivää napsin siis aamuin, illoin pillerit ja sitten tauko. Meni 2 päivää ja taas alettiin vuotamaan. Tälläkertaa oikein kunnolla! Kohdun limakalvo oli nähkääs päässyt paksuuntumaan melkoisesti... Aivan uskomaton määrä verta 7 päivän ajan. Mikään side ei pidättänyt tuota tyhjennysvuotoa. Jääräpäisesti pysyttelin vain kotona, vaikka kauhistuttihan se, melkein hysterian puolelle meni. 8. päivä saapui ja naps! Vuoto oli ohi, olo loistava ja energinen!!!!
Siitä sitten 3 päivää eteenpäin ja... Vessassa sitten melkeen kiljua piti! Mitä kirkasta limaa mä vuodan???? Mitä hiton litkua musta valuu oikeen???
Vastaukset 2
Vanhimmat
Juu, kirkastapa oli ja paniikkihan se iski...
Sitten soitin äidille, joka hetken mietittyään tuumasi, että soitahan lääkärille. No, minäpä soittamaan, varmana siitä, että nyt on joku hullusti pahemman kerran taas! (ikuinen pessimisti) Lääkäri naurahti ystävällisesti ja kertoi kyseessä olevan niinkin kamalan vaivan kuin ovulaatio... Voi helpotuksen suurta ihanuutta! Ja minä sitten nauramaan ihan kippurassa, joopa joo... Oli taas oikein todella paha sairaus kyseessä! Jeeeeee! Mä ovuloin!!!! :D
On tässä koettu itkua, katkeruutta, epätoivoa, kauhua, hysteriaa... Nyt naurattaa ja elämä maistuu, painokin tippuu tasaiseen tahtiin. Ihanaa!
Älkää ihmiset koskaan epäröikö taistella oikeuksistanne, vaatikaa kunnon hoitoa! Sen olen totisesti oppinut, että ellei yksi lääkäri suostu auttamaan, hakeudutaan toiselle. Mikään gynekologinen vaiva ei ole liian nolo, vähäpätöinen tai naurettava, etteikö siihen jokaisella ole oikeus saada apua! Vaatikaa vastauksia ja kysykää suoraan, jos jokin asia arveluttaa tai ette sitä ymmärrä. Jos oisinkin tiennyt nämä asiat, siis oikeasti ymmärtänyt; olisin säästynyt vuosien kärsimiseltä.
Minun suuri onneni on, että kohdallani edelleen on hyvät mahdollisuudet tulla raskaaksi ja saada lapsia. Surullisena mietin vain, että kuinkahan moni nuori nainen maassamme on lapseton niinkin helposti korjattavissa olevan kuin hormonihäiriön vuoksi vain siitä syystä, että joku elämäänsä kyllästynyt lääkäri-raukka ei häntä lähetä jatkotutkimuksiin? Todella surullista.
Teille, jotka olette siinä tilanteessa, jossa minä olin vajaa neljä vuotta sitten: Kerätkää voimanne ja taistelkaa tienne ulos painajaisesta, ennen kuin se pitkittyy ja aiheuttaa kestämätöntä fyysistä ja psyykkistä hallaa! Älkää tehkö niitä virheitä, jotka minä tietämättömänä tein. Toivon kaikille teille kuukautisongelmaisille ja lapsettomuudesta kärsiville voimia koko sydämestäni.
Onnea! Yleensä suuri ylipaino todella voi olla este ovuloimattomuudelle ja aiheuttaa kuukautishäiriöitä. Sinulla se tosin ei siitä johtunut. Olen iloinen että sait asiat kuntoon ja toivon että lapsen yrittämisessäkin tärppää =) Itselläni on aina ollut laiska kierto ja sen takia epäsäännöllisyyttä, silti ovuloin kyllä onneksi. Onnea myös laihduttamisen onnistumisessa. Sinulla on paljon itsekuria kun onnistuit!