Olin kasvanut seurakunnassa, jossa ei juuri puhuttu mistään okkultisista asiosta. Jossain vaiheessa aloin kiinnostua yliluonnollisista asioista ja kuvittelin, että kaikki yliluonnollinen tulee Jumalalta. Harrastin transendettista mietiskelyä, joogaa, kävin vyöhyketerapiassa, sain akupunktiohoitoa ja juoksin ennustajilla (he muuten todella tietävät, mutta heidän tietolähteensä on pimeyden maailmasta). Osasin lukea toisten ajatuksia. Näin myös ihmisten auran. Monet senaikaiset ystänäni harrastivat samoja asioita. Kerran keskiyöllä, kun olin yksin kotona,luin ja opiskelin esineiden siirtämistä ajatuksen voimalla, yhtäkkiä huone tuntui jäätyvän ja kummallinen kylmyys kiersi huoneilmaa kuin tuulen lailla. Kauhistuin ja pakenin vuoteeseeni, vedin peiton korvilleni ja rukoilin Isämeidän rukousta, kunnes rauhoituin. En silloinkaan oikein vielä ymmärtänyt, mistä oli kysymys. Nyt tulee se paras kohta: Kerran eräässä tilaisuudessa menin Seija Lehtosen rukoiltavaksi. En usko, että hän pahastuu, vaikka mainitsin hänen nimensä. Pyysin esirukousta ja Seija laski kätensä päälleni ja ilmoitti, että ettei hän voi rukoilla puolestasi, koska harrastin okkultisia asioita. Seija ei voinut tietää niistä, mutta Herra hänelle ilmoitti. Hän sitten minua opasti ja myönsin hänelle, että niin olen. Hän kysyi, haluanko sanoutua niistä irti. Kun asia siinä minulle valkeni, niin toki halusin. Sitten Seijan avustuksella sanouduin niistä irti, jonka jälkeen Seija rukoili puolestani ja minä vapauduin kertalaakilla kaikista pimeyden kahleista. Kaikki yliluonnolliset kykyni loppuivat siihen. Se oli ihmeellistä Jumalan rakkautta minua kohtaan. Sellainen niistä jäi, että tuntuu, että minulla on jonkinlainen vaisto huomata jos ilmapiirissä tai ihmisessä on jotain pimeyttä. Ehkä Herra on armossaan sen vaiston antanut, etten enää sotkeutuisi Saatanan ansoihin. Kiitollisuuteni Jumalaa kohtaan ja myös Hänen palvelijaansa kohtaan on valtava. Kiitos Kunnia ja Ylistys Hänelle Kaikkivaltiaalle rakastavalle Abba-Isälle!
Vakava kokemus
tässäkokemus
0
75
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua
Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä741349Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa
Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.2401237Martina lähdössä Ibizalle
Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.1511051Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava2531026- 51755
- 64714
Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa
Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em62707Miksi mies tuntee näin?
Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui39678Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg
parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤44641- 30597