Kokemukseni ASA-laserleikkauksesta

Riikka78

Haluan jakaa kokemukseni ASA-laserleikkauksesta, sillä itse asiaan ennakkoon perehtyessä, en löytänyt juuri mitään tuoreita kokemuksia asiasta. Nykyään tämä leikkausmuoto on ilmeisesti hyvin harvoin käytössä.

Olin jo 9 vuotta sitten leikkauttanut molemmat silmäni Lasik-menetelmällä, mutta näköni oli leikkauksen jälkeisinä vuosina huonontunut uudelleen -0.5 ja -0.75 lukemiin, joten päädyin uusintaleikkauksen kannalle. Miinukset olivat toki pienet verrattuna aikaisempiin -5.0 ja -5.25 lukemiin, mutta normaalissa elämässä tarpeeksi häiritsevät, sillä kadulla en tunnistanut tuttuja hajataitosta johtuen ja teatterissa joutui siristelemään silmiä, jotta näki selvemmin lavalle. Koska silmäni oli jo aiemmin leikattu, ASA-leikkaus oli ainoa minulle sopiva leikkaustapa. 40-vuoden ikäni vuoksi lääkäri suositteli, että jätämme toisen silmän (-0,5) leikkaamatta, ns. lukusilmäksi, jolloin lukulasien hankkimista voisi lykätä usealla vuodella.

Leikkaus suoritettiin Silmäaseman Silmäsairaalassa, Espoon Leppävaarassa. Leikkaukseen mennessä minulle tehtiin uudelleen kaksi esitutkimusta ja hoitaja antoi Diapam 10mg rauhoittavia ennen operaatiota. Itse leikkaus oli nopea. Silmään laitettiin ennen laserointia puudutustipat, joka hieman kirveli. ASA-leikkauksessa silmän uusiutuva pintakuori leikattiin pois laserilla, joka aiheutti hieman käristyvän lihan tuoksua ilmaan. Heti kuoren poiston jälkeen suoritettiin itse laserointi. Molemmissa operaatioissa tuijotin laitteessa vilkkuvaa vihreää pistettä. Ainoa asia, mikä teki hieman kipeää, oli silmäluomen levittäjä-muotti, johon puudutus ei tehonnut. Laseroinnin jälkeen silmä puhdistettiin 3-4 kertaa puhdistusliuoksella, jonka laittaminen tuntui inhottavalta, mutta oli ohimenevää. Viimeiseksi sain antibioottitipat ja operaatio oli ohi. Silmään asetettiin pehmeä terapeuttinen piilolinssi suojaamaan leikkausarpea ja sen alla silmä pääsi rakentamaan uutta kudospintaa, ja samalla linssi auttoi pahimpaan kipuun. Esilääkitys sai minut kävelemään pitkin seiniä, joten omalta kohdaltani oli hyvä, että minulla oli saattaja viemään kotiin.
Olin etukäteen saanut reseptit ja hakenut valmiiksi kotiin neljät eri tipat. Antibioottitippaa laitettiin 4 kertaa päivässä hereilläoloajan, tulehduskiputippaa 3 kertaa päivässä ja kostutustippaa aina kun siltä tuntui. Lisäksi kipuun sain Panakod-kolmiolääkettä. Neljännet tipat tulivat kuvioon vasta linssin poiston jälkeen.

Ensimmäiset päivät leikkauksen jälkeen, silmä oli valonarka ja kyynelehti paljon. Sairaanhoitaja neuvoikin, että heti jos vähänkin silmässä alkoi tuntua kipua, kannatti ottaa Panakod, sillä lääke alkoi vaikuttamaan vasta 1/2-1 tunnissa. Olin ennakkoon lukenut, että leikkauksen jälkeen tuntuisi, kuin olisi roska silmässä, jota itse jännitin paljon, mutta itse kuvailisin sen ennemminkin silmän yläkulmassa tuntuvaksi pieneksi kivuksi, joten tarvetta hieroa silmää ei tullut kertaakaan. Ensimmäiset päivät nukuin todella paljon ja jos ei nukuttanut, kuuntelin äänikirjoja silmät kiinni, joka myös auttoi kipuun ja silmien vuotamiseen.

Olin myös saanut lääkäriltä tietoa ja lukenut netistä, että kun ASA-leikkaus tehdään silmälle, leikattu silmä on sumea, eikä sillä näe juurikaan mitään. Kohdallani toki auttoi se, että minulta leikattiin vain toinen silmä, joten leikkaamaton silmä auttoi todella paljon näkemistä, ja johtavan silmän sumeutta ei juurikaan edes huomannut. Lääkäri meinasi, että olisin ollut työkykyinen perjantain leikkauksesta seuraavana maanantaina, mutta nyt tätä osiota kirjoittaessa on sunnuntai, enkä pysty pitämään silmiä auki ilman kipua, aurinkolaseja ja kyynelten valumista puolta tuntia pidempää, joten en voisi kuvitellakaan meneväni päätetyöhön huomenna. Lääkäri jatkoi tosin sairaslomaa tiistaille, jolloin pehmeä piilolinssi poistetaan. Kirjoitan siitä sitten lisää.

Linssinpoisto-operaatio sujui lähes kivuitta. Näöntutkimustulokset yllättivät jopa lääkärin, sillä näin neljännen taulun pohjarivin lähes ongelmitta. Poiston jälkeen silmää hieman jomotti, mutta pääsin jo seuraavana päivänä töihin. Se kuuluisa roska-silmässä tunne alkoi vasta linssin poiston jälkeen tuntumaan noin päivän ajan, sillä lopetin särkylääkkeet.

Nyt leikkauksesta on kulunut 8 päivää ja leikatun silmän näkö on jo selvästi kirkkaampi kuin leikkaamattoman, vaikka eroa on vain -0,5. Urheilu sujuu, kipuja ei ole ja käytössä on enää 1 kortisonitippa neljästi päivässä.

Jokaisen henkilön leikkaus ja siitä toipuminen on tottakai täysin yksilöllistä, mutta ennakko-odotukset: 3 kuukautta sokeana versus todellisuus: 8 päivässä toimiva näkö, niin oma kokemukseni ASA-leikkauksesta oli suuri positiivinen yllätys!

1

809

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juoksejojärveen

      Hah Hah!
      Sinua on vedätetty oikein kunnolla!
      Oikein sulle p*rsreiälle.
      P*skamakin alusta on sun oikea olinpaikka

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      63
      1281
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      900
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      825
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      87
      712
    5. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      644
    6. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      43
      613
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      574
    8. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      121
      536
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      534
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      523
    Aihe