Vielä semmosta asiaa että miksi jankkaatte samoja asioita päivästä toiseen vaikka teille on vastattu huutoihinne ja on esitetty sellaisiin kysymyksiin vastauksia joissa väitätte että 85% ja 95% jne Romaneista on rikolllisia tai että Romanit eivät käy kouluja,te huudatte ja haukutte perään,miksi edes tulette kysymään mitään kun olette jo päätöksenne tehneet,kopioin ja liitän tähän asiaa jonka voitte lukea että saatte vähän mietittävää --->
Romanivainoilla ja joukkomurhaamisilla Hitlerin aikana on ideologiset juurensa vuosisatojen aikana syntyneessä rasistisessa käsityksessä romaneista ja sinteistä. Rasistisluontoinen suhtautuminen omaa myös Suomessa pitkät perinteet.
Romaniheimojen saapuessa 1000-luvun Eurooppaan, eurooppalaiset kuvittelivat että heillä ja juutalaisilla olisi yhteinen alkuperä. Erotukseksi katsottiin ainoastaan se, että romanien katsottiin luoneen itselleen kristittyjen vainojen pelossa uuden kielen. Tämä käsitys kumottiin vasta 1750-luvulla.
1800-luvun alkupuolen kirjallisuus romantisoi romanielämää. Mutta olennainen osa 1700-luvun vainojen perintöä siirtyi 1800-luvulla tehtyyn tieteelliseen tutkimukseen. Kirja nimeltään "Geschichte der Zigeuner, ihrer Herkunft, Natur und Art" (1835) kirjoitti romaneista:
"Kuka olisi saattanut aavistaa näiden rääsyisten varkaiden joukkion saapuessa Saksaan, että sellaisten irtolaisten jälkeläiset eivät tulisi neljän vuosisadan kuluttua olemaan yhtään sen parempia kuin esi-isänsä."
Kirjoittajan mukaan mustalaiset olivat "ihmiskunnan roskaväkeä", joka oli saapunut Eurooppaan kuin "Jumalan rangaistuksesta". Kirjoittajan mielestä keskiajan suuret ruttoepidemiat olivat romanien ja juutalaisten syytä. Hän yhdisti kummatkin etniset ryhmät toistensa kanssa ulkonäön puolesta. Hänen mukaansa molemmat olivat työtävieroksuvia, kieroja ja epärehellisiä. Romanit olivat hänelle varkaita ja juutalaiset kauppasivat varastettua tavaraa.
Näiden negatiivisten stereotypioiden sitkeähenkisyyden osoittaa suomalaisten sanakirjojen tarjoama kuva. Suomalainen tietosanakirja vuodelta 1914 on tätä mieltä mustalaisista: "Elantonsa m. hankkivat kerjäämällä ja varastamalla, petollisella eläintenpuoskaroimisella ... yms. työllä... Henkiset, varsinkin taiteelliset lahjat ovat vähäiset... Tupakkaa polttavat ahkerasti sekä miehet että naiset, vieläpä lapsetkin. Puku on tavallisesti repaleinen...heidän asuntonaan on teltta,... . Yleisestä poiketen Suomen m. ovat siistimpiä ja paremmin puettuja kuin muut heimolaiset." Otavan suuri tietosanakirja kertoo vielä vuonna 1962 tällaista: "Säännöllistä työtä m. yleensä karttavat."
Maailmassa on arviolta noin 10-13 miljoonaa romaania, joista Suomessa asuu likimain 6 000. Romaneilla eli kansankielellä sanottuna mustalaisilla on takanaan pitkä ja värikäs historia. Tarina kertoo, että ensimmäiset havainnot Suomessa esiintyvistä mustalaisista on jo vuodelta 1559.
Kuten laulutkin sen kertovat, niin mustalaisia on kautta aikojen luonnehdittu liikkuvaksi kansaksi. He ovat tietoisesti halunneet elää irrallaan muusta väestöstä.
- Olemme tummia heimoltaan ja kulkijoita luonnoltaan. Levottomien esi-isiemme elämä on pyörinyt puhtaasti hevosten ja leirinuotion ympärillä.
- Liikkuvasta elämäntyylistä huolimatta heimomme on kuitenkin aina ollut tarkka perinteistä ja niiden kunnioittamisesta. Osa näistä perinteistä elää edelleen, .
Vainottu kansa
Leirinuotion ympärillä ei ole aina ollut yhtä rauhallista. Mustalaiset ovat kautta aikojen olleet toinen toistaan "rajumpien vainojen kohteena."
"Esimerkiksi" 1500-luvulla polttoroviot paloivat täysillä, sillä mustalaisia alettiin hävittää sekä tulella että miekalla.
Sama hävityslinja jatkui vuonna 1637, jolloin kuningatar Kristiina määräsi kaikki Ruotsi-Suomessa tavattavat mustalaiset hirtettäviksi.
Preussin Fredrik Wilhelm ei kohdellut heitä vuonna 1727 yhtään paremmin. Hän määräsi kaikki miespuoliset mustalaiset hirtettäviksi, ja naisilta ja lapsilta leikattiin toinen korva.
Myös toinen maailmansota oli myllerryksen aikaa mustalaisille ja heidän kulttuurilleen. Kolmannen valtakunnan rotuoppien seurauksena n. 100 000 mustalaista murhattiin.
10- 13 miljoonaa?
Siis domaanit, lomaanit ja romaanit= mustalaiset
ei kai romaaneja ole n.13 000 000 vaan kaikkia
mustlaisia yhteensä vai miten on?
Tuleeko Harmagedonista juutalaisten suurimman
osan tuhopaikka ja sitten kun me kristityt sen
tähden tunnemme tuskaa ja luulemme, että nyt
luvattu kansa onkin lähes tuhoutunut, paljastuu
kauan salassa ollut asia: israelilaiset ovatkin
vielä kansojen keskuudessa, siis mustalaiset!
Ja Jumala itse on astuva sekaamme, keskellemme
ja yhdistävä Juudan rippeet, juutalaiset ja Efraimin lukuisan joukon!
Tämä kaikki on ollut lähes kolme vuosituhatta
salattu asia!
Siunatkaa juutalaisia ja mustalaisia!
Suomessa taasen mustalaiset ja juutalaiset ovat sekoittuneet keskenään aika mielenkiintoisesti .
kaikki alkoi silloin 1840 , jolloin oli yksi ,suuri ,
mahtava venäjän maa , jossa tsaari halusi venäläistää
kaiken mahdollisen . näiden väestönsiirtojen yhteydessä sattui sillä lailla , että muutama juutalainen ja muutama mustalainen saivat yhdessä
lapsia ja aikojen kuluessa ollaan menty pienissä piireissä naimisiin . Tämän prosessin vaikutus
erityisesti Viipurin synagoogaan ja sen perinteitä
jatkavan Turun synagoogaan on hyvin merkittävä ,
mutta näistä asioista ollaan vaiettu .
Kuinka juutalaiset ja kristityt suhtautuvat seuraaviin ajatuksiin.
Salomonin jälkeen syntyi Jaakobin 12:sta heimosta kaksi kuningaskuntaa: 10:stä heimosta
pohjoinen Israel ja Juudan ja Benjaminin heimoista
Juuda. Näinollen profeetalliset sanat Israelin heimoille tarkoittavat pohjoisille heimoille ja
Juudan heimoille Juudan valtion asukkaita, joita
historiallisesti kutsuttiin juutalaisiksi.
Itsenäisen Israelin valtion aikana käsitteet ovat
erilaiset.
Israelin heimoista siis pohjoisista, oli merkittävin efraimilaiset ja profetioissa on
myös israelia koskevia asioita Efraim-nimellä.
Israel kääntyi epäjumaliin vaikka juutalaiset
profeetat varoittivat ja lopulta Asyyrialaiset
valloittivat Samariaa lukuunottamatta (valloitettiin kyllä myöhemmin) Israelin valtakunnan ja lähes 90 % israelilaisista tuhoutui ja 10 % vietiin pakkosiirtolaisuuteen, mutta he eivät palanneet. Myöhemmin Juudan valtakunta myös valloitettiin ja juutalaiset vietiin Babyloniaan, mutta he palasivat takaisin
luvattuun maahan.
Missä ovat noiden 10:n heimon rippeiden jälkeläiset. Heistä on pfofetoitu mm., että ovat
kuumia kuin uuni, ovat kuin kääntämätön leipä, joutuvat vaeltamaan kansojen seassa, on hulluutta,
ei siunattua peltoa eikä leipäkaukaloa, orjuutta,
vainoa jne. mutta kerran hekin palaavat takaisin
ja Messiaan tultua heitä kannetaan kultatuoleilla, sylissä, hartioilla, hevosilla, vaunuilla jne. takaisin Israelin maahan ja he
tuntevat Herran!
Tästä teksistä löydät monia syitä miksi Romanin on vielä tänäkin päivänä vaikea sopeutua valtaväestön tavoin koulutuksiin kun on niin paljon ennakkoluulosia valtaväestön edustajia että saa pelätä siellä missä sitten kulkeekin!
Toivottavasti pystyt käyttämään sitä järkeä ja älykkyyttäsi jota kovasti väität olevan ja ajatella ja vastata

Vastaukset 5
Vanhimmat
Vaikken kaikesta olekaan aivan samaa mieltä.
ei kaikesta samaa mieltä tarvii ollakaan eikä pidäkkään olla mutta asioista voidaan keskustella asiallisesti ja ilmasta mielipiteensä asiallisesti,tossa tekstissä on esim raamatusta lainauksia jotka tuovat erimielisyyksiä ja paljon tietoa historiasta jonka Romanit on joutuneet kokemaan joka ei mene edes kauaks vaan tänä päivänäkin jouvutaan todistamaan ihmisten typeryyttää jne
*Tästä teksistä löydät monia syitä miksi Romanin
on vielä tänäkin päivänä vaikea sopeutua valtaväestön tavoin
koulutuksiin kun on niin paljon ennakkoluulosia valtaväestön edustajia
että saa pelätä siellä missä sitten kulkeekin!*
Ei voi olla totta että te kehtaatte selittää
sopeutumattomuutenne yhteiskuntaan sellaisella
asialla kuin ennakkoluulot. Eiköhän me valtaväestö
tiedetä aika paljon esim. teidän tapakulttuuriin
liittyvistä kotkotuksista. Niistähän oli juttua
tuolla alempana eräässä aloituksessa. Ja jos se
teidän mielestä on edelleen kiinni niistä ennakkoluuloista,
miksi te itse ette tee asialle
mitään? Olisiko asioista kertominen ja tiedottaminen paikallaan?
Mutta kaikkeahan te ette tulisi kuitenkaan
kertomaan, esim. tämä seuraava voisi jäädä kertomatta.
Ja se kuuluu näin:*Romanit välttävät kaikenlaista riippuvuutta
heitä ympäröivästä valtayhteiskunnasta.
He pyrkivät käyttämään kaikki
sosiaaliset hyödyt hyväkseen mutta eivät anna niiden sitoa itseään millään lailla*
Oliko tuttua tekstiä romanit? Ja sitten te vielä
marisette että on niin vaikea sopeutua kun se ei
alunperinkään ole tarkoitus.
tuolta sellainen kirjotus,missä eräs romani kirjoittaa koulukiusaamisesta.miten häntä oli syrjitty ja hakattu.väitätkö että tuollainen ei jätä jälkiä ihmiseen?eikö ole ymmärrettävää että on hieman vaikea sopeutua kaiken tuon jälkeen yhteiskuntaan?
ees mietit Romanitaan koskevia asioita saatika sitten lähet niistä omia mielipiteitäs jakamaan kun et voi ymmärtää minkälaisessa ympäristössä Romani joutunut elämään ja mitä kaikkea joutunut kestämään,helppohan se tosiaan on tulla sanomaan ja valittamaan kaikesta,syyttää ja halveksia jnejne kun et edes tiedä tosi asioita!!
miten sä ees kehtaat selittää etteikö teidän ennakkoluulonne vaikuttaisi vähemmistön sopeutumiseen! ja mitä luulet että saavutettaisiin näistä asioista julkisesti puhumalla ja tiedottamalla?? ainakaan itse en menisi peläten sen jälkeen kulkea täällä kaduilla!!!