Erkki Antin uskoontulo v. 1849

Sen jälkeen kun synninpäästö oli otettu käyttöön, Erkki Antti tarvitsi sitä itse: “…syntiä tarvitsen aina anteeksi saada ja vieläpä tarvitsen aina kristittyin todistusta syntein anteeksisaamisesta” (3, s. 85-86) ja saarnasi synninpäästöä muille, esimerkiksi kun silloinen Hietaniemen komminister (apulaispappi) Pehr Olof Grape (1844-1901) teki ”parannuksen” lestadiolaisuuteen v. 1868, Erkki Antti julisti hänelle synninpäästön (5, s. 336).

Elämäkerta on osa Erkki Antin Ylitornion kristityille lähettämää kirjettä. Kirjeensä Erkki Antti päättää (3, s. 88): ”Eikä nyt tällä kertaa muuta kuin sydämen rakkaita terveisiä Jumalan seurakunnan jäsenille yhteisesti ja jokaiselle erittäin ja vielä todistan teille kaikille kaikki kesänki synnit anteeksi, uskokaamme rakkaani aina kaikki synnit anteeksi sen veren voimasta, joka Golgathalla vuotanut on kaikkein synteimme anteeksisaamisen tähden. Pyydän rukoilemaan edestäni.”

Erkki Antin elämäkerran julkaisi Kittilän kirkkoherrana silloin ollut K. A. Heikel (1846-1919) toimittamassaan Kristillisessä Kuukauslehdessä v. 1882. Heikel oli allianssimielinen eli hän hyväksyi muutkin herätykset kuin vain edustamansa lestadiolaisuuden ja toivoi kaikkien herätysten yhdistymistä.

Seppo Lohi kirjoittaa (5, s. 332): “Käsitystensä tueksi K. A. Heikel oli pyytänyt vielä vanhoilta saarnamiehiltä, kuten Raattamaalta ja Erkki Antilta, julkaistavaksi omaelämäkertoja, joita hän itse muokkasi mieleisikseen. Hänen käsityksiinsä sopi hyvin kuva esimerkiksi Erkki Antin uskonnollisesta heräämisestä. Omaelämäkerran mukaan se olisi tapahtunut lukemalla kirjaa.”

Erkki Antti palasi uskoontulokokemukseensa ja vahvisti uskoontulonsa laadun Olli Koskamolle 17.7.1885 kirjoittamassaan kirjeessä, joka ei ollut kulkenut K. A. Heikelin käsien kautta. 71-vuotias Erkki Antti oli menettänyt tulipalossa asuntonsa ja osan irtaimesta omaisuudestaan. Erkki Antti kirjoittaa (3, s. 142): “Kuin muistan niitä kalliita kirjoja, jotka paloit kaikki, niin tahtoo pännä kädessä täristä. Vanhantalon perätupaan aijon nyt laittaa asunon / jossa olen tullu kristityksi, siinä taidan myös päättää maallisen vaellus lopun.”


Lähteet:

1. Lohi, Seppo. Sydämen kristillisyys. Lars Levi Laestadius ja lestadiolaisen herätyksen alkuvaiheet. Jyväskylä 2000, Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys.

2. Leivo, Seppo. Jeesuksen nimessä ja veressä. Synninpäästön käyttöönotto lestadiolaisuudessa. In: Talonen, Jouko & Harjutsalo, Ilpo (toim.) Lestadiolaisuuden monet kasvot. IUSTITIA 14. Suomen teologisen instituutin aikakauskirja. Helsinki 2001, Yliopistopaino. S. 103-122. www-osoite: https://www.sti.fi/images/julkaisut/iustitia14/Seppo Leivo.pdf

3. Juhonpieti, Erkki Antti. Kirjeet ja kirjoitukset. Toim. Pekka Raittila. SKHS:n toim. 113. Loimaa 1979.

4. Raittila, Pekka. Lestadiolaisuus 1860-luvulla. Väitöskirja. Loimaa 1976, Akateeminen Kustannusliike.

5. Lohi, Seppo. Lestadiolaisuuden suuri hajaannus ja sen taustat. Jyväskylä 2007, Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys.

Kyllä se uskoon tulo Raamattua lukemalla voi olla poikkeustapauksissa mahdollista, varsinkin herätyksissä. Se on kuitenkin epävarma tapa, siinä jää helposti katumuksen tilaan.

Me katsotaan kuitenkin pidemmälle kuin lestadiolaisuuden historiaan. Ollaan Jeesuksen seuraajia ja Jeesus käski saarnata syntejä anteeksi, se on varmin tapa. Siinä täytytään Pyhällä Hengellä, vrt. Saulus.

Jeesus käski, että ihmisille opetettaisiin kaikki, minkä hän oli käskenyt opetuslastensa noudattaa.
Siihen liittyy Raamatun totuuden opettamisen lisäksi kristillisen elämäntavan noudattaminen ja valmentaminen häntä taas edelleen opettamaan toisille.
Nyt kun elämme lopun ajassa, meidän on kerrottava hyvä uutinen Jumalan Valtakunnasta, ennen kuin loppu tulee. Mikä on Jumalan Valtakunta, miten se liittyy Jumalan tarkoituksen toteutumiseen, mitkä muutokset Valtakunta tuo maan päälle.
Etsi jatkuvasti ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen varhurskauttaan.

Olipa kiinnostavaa luettavaa. Kiitos kun jaoit.

Laestadiuksen omaelämänkerran sisältävässä kirjassa "Huutavan ääni korvessa" on myös monia mielenkiintoisia yksityiskohtia. Innostuin selamaan kirjaa, kun se sattuu hyllystä löytymään, ja löysin tällaista:

Sivulta 93 alkaen Laestadius kuvaa piika Sofia Pietarintytär Nivan uskoontuloa. jonka hän koki mikkelinpäivänä vuonna 1848 tultuaan kirkosta kotiin. Kotona Sofia vajosi hurmokseen ja näki näyn. Näyssä Vapahtaja tarttui Sofiaa kädestä ja johdatti hänet katsomaan oikeaa isänmaata, ahtaan portin läpi, jonka jälkeen Sofia puettiin kiiltäviin vaatteisiin ja kruunuun. Näystä herättyään Sofia kertoo muun muassa näin (s. 102): "Joku mahtanee kysyä, mikä paikka taivaanvaltakunta on. Ettekö ole kuulleet, ettei se ole mikään paikka? Sillä siellä ei ole aikaa eikä paikkaa, vaan sanomaton kirkkaus, ilo, riemu ja rauha Pyhässä Hengessä."

Tätä Laestadius kommentoi seuraavasti (s. 102): "Se oli syvä mietteisin ajatus, mikä voi herätä yksinkertaisen naisen sydämessä, ettei taivaanvaltakunta ole mikään paikka, vaan ainoastaan joku tila; siis toteutuvat Vapahtajan sanat: 'Katso, taivaanvaltakunta on sisällisesti teissä.'"

Juho Raattamaan veljen Pekka Raattamaan kääntymys taas tapahtui näin (s. 140-141):

"Kuitenkin kesti edelleenkin parannuksen taistelua. Hänen mielestään kaikki paikat, missä hän nuoruudessaan oli harjoittanut hullutuksiaan, syyttivät häntä. Vuoret ja laaksot huusivat ai ja voi hänen tähtensä. Vihdoin tuli lunastuksen päivä Maaliskuussa 1846. Hän oli ulkona ja käyskenteli edestakaisin joella, sillä mitään varsinaista työtä hän ei jaksanut tehdä. Parhaillaan kävellessään sattui muutamia armon sanoja salaman tavalla sydämeen, ja samassa silmänräpäyksessä hän tunsi selittämättömän ilon virtaavan koko hänen sisällisen olentonsa läpi. Tätä iloa kesti lähes kolme vuorokautta. -- Näitten hääpäiväin aikana hän ei tuntenut mitään kiusausta, ei yhtään syntistä ajatusta herännyt hänen sielussaan, ei yhtään surullista tunnetta ollut häntä vaivaamassa; kaikki oli pelkkää pyhyyttä, iloa ja riemua."

Lähteenä siis Laestadiuksen Huutavan ääni korvessa, Hämeenlinna 1970, Arvi A. Karisto Osakeyhtiön Kirjapaino. Suomentanut J. F. Hellman 1906.

--

Kysymyksiä: Mitä tarkoittaa lause "uskotaan niin kuin on aina ennenkin uskottu"? Jos ja kun se ei kerta kaikkiaan pidä paikkaansa, niin miksi sitä yhä edelleen toisellaan?

Jos usko tulee kuulemisesta, siis ihan kirjaimellisesti, niin voiko kuulovammainen ihminen eli kuuro pelastua?

En voi ymmärtää sellaista uskoontuloa, jossa Jumalan Henki ei muka puhu mitään omalle lapselleen vaan pitää aina sitä syntiä saada anteeksi joltain yhtä bvajavaiselta ihmiseltä, eikö se ole ihmeelinen asia.

Minulla on jatkuva todistus sydämessäni, koska Jeesus asuu siellä Henkensä olemuksella, saan vaikka kaupan kassajonossa keskustella Hänen kanssaan ääneti tietenkin.

Minä epäilen pahasti sellaista Jumalan lapseutta josta puuttuu tuo edellämainittu sisäinen yhteys syntien anteeksiantajaan. Mutta jos puuttuukin omakohtainen uudestisyntymä, silloin kaikki riippuu ihmisten vakuutteluista eli kyseessä on uskonnollinen käännynnäinen, vailla omaa jumalasuhdetta, eoli ollaan siinä yhteisessä uskomisessa, eli suomeksi kukaan ei ole uskossa, vaan kaikki uskottelevat toisilleen.