TTunturin biisijalostamo ...

Ja jatkoa seuraa. Jos joku on peuran joskus nähnyt luonnossa, niin ehkä tämä seuraava avautuu hänelle vähän paremmin. Ainakin niillä seuduilla, joilla itse olen liikkunut on aika harvinainen ilmestys, mutta jonkun kerran olen nähnyt peuran luonnossa, ja on jännä homma miten se on samaan aikaan sekä siro, että ylväs eläin. Tässä voisi jotain eräjuttuja kertoa ehkä enemmänkin, mutta ehkä moni kyllästyisi. En itse kyllä metsämies eli metsästäjä ole, joten tämä ei ole näkökulmana omakohtainen sikäli, tosin aika aniharvoin kirjoitankaan kyllä suoraan omakohtaisesti, vaikka jollain lailla omakohtaisia tosin kaikki omat tekstit nyt kai ovat!?
Ja sitä voi toki kysyä, että ampuuko tämä biisin metsämies saaliinsa vai ei?! Sitähän ei suoraan tässä kerrota:




"Peuraemo"

yö on niin utuinen
heijastus kuin jostakin
joka pinnan alla vielä hengittää
miksi jokin on niin tärkeää?
ei kaikkea aina kerralla nää

ja kauan sitten metsämies
kukaties jossakin
kun näki peuraemon
sai sn tähtäimiin
eikö niin
saalista
ja saalistaja

miten voisi ollakaan
mietti metsämies
ja kukaties
siitä riittäisi saalista ja
kuin jokin hetki, oivaltaja
ennen pientä liikettä
viimeistä

hän näki jotakin
kun tähtäsi
ja jossain kahahdus
toinenkin
havahdus
ilmestyi
pieni peura myös tähtäimeen
mietti metsästäjä mitä teen
ja ennen pientä liikettä viimeistä

oli kuin sumuinen
yö niin utuinen
heijastus kuin jostakin
joka pinnan alla vielä hengittää
miksi jokin on niin tärkeää?
ei kaikkea aina kerralla nää

ja palasi tuo metsämies
myöhemmin
retkeltään
jokin aina on, mitä eivät toiset nää
jossakin
muualla kuin tähtäimen
on jotain vielä, jäljellä toivo jälkeen sen viimeisenkin ...

Sanat:TTunturi

No, tänään 13.1.on kaunis talvinen päivä, ei tuule enää liikoja, ja pakkasta on noin 9 astetta. Näistä tunnelmista tuokio vain, tyylisuunta on arkirealismia, tai voisi olla myös lapsille suunnattua lyriikkaa, joka on se vaikein alue, en itsekään sitä ole tottunut kirjoittamaan, vaikka siinähän se iso haaste sitten olisikin. Toisaalta voihan talvista telmimistä harrastaa kuka vaan (lähes):


"lumihanki mua kutsuu"

liidän jäällä
lumihanki mua kutsuu
on taas tänään ja täällä
tuo talvinen suu

on kuin kelkkamäen
alla sen laakson ja harjanteen
en eilen edes tiennyt
että sinne tänään taas meen

on kuin kavereita taas
eilispäivän täällä odotamassa mua
se on kuin lumisotaa tässä maas
ja se talvinen suu kutsuu sua

liidän jäällä
lumihanki mua kutsuu
taas tänään ja täällä
tuo talvinen suu

on jotain mitä odottaa
kun kuusesta päällensä oksien lumet saa
vaan ei saa koettaa
niin onneaan
jos lumisodassakin sillä tavoin voittaa
ja sillä tavoin haluaa

miksi erheitä etsin
on eilisien murheet poissa täältä
kun on taas kunnon talvi
ja ei tarvitse olla enää pois edes jäältä

liidän jäällä
lumihanki mua kutsuu
taas tänään ja täällä
tuo talvinen suu ...


sanat: TTunturi

Tämä kertoo ystävyydestä, rakkaudesta, luottamuksesta, ja kaipauksesta sen jälkeen kun luottamus on menetetty. Ehkä tämä siis kertoo jollakin tavalla myös nuoruudesta, ainakin sellainen tunne itselle välistä tuli. Vähitellen oppii, että omat tekemiset vaikuttaa myös muihin, ja mennyttä voi olla kovin vaikea korjata, mikään ei tule takaisin, jos kerran on lähtenyt. Mutta oppia silti kaikki:



"jäinen harso"

taas meitä jäinen harso erottaa
taas kuulen tarinaasi, kerro vaan

ei ole kuin tuuli talvinen niin
siitä on jo niin kauan kun me erottiin
ja jossain yhä sattuu niin, sydämeen
en koskaan pois luotasi lähtenyt, vaan yhä meen

ja puhaltaa tuo tuuli kovaa yhä vaan
ja jossain toivon että takaisin sut saan
on ääretön tämä elämä, ja mahdollisuuksia aina tuo
ei ole aika viivasuora, ei aina tule kohti mahdollisuudetkaan nuo

taas meitä jäinen harso erottaa
taas kuulen tarinaasi, kerro vaan

kulkee aika kuin talvinen tuuli, ja kuulen sinusta taas
jossa kaukaa kuin tuulesta, tai luottamuksesta tässä maas
miksi vertaa täytyy hakea, ja miksi tuulen täytyy kuljettaa?
onko luottamusta yhä, vai täyttyykö vain uskottomuudesta tämä maa?

kauan luottettiin ja ymmärrettin, niin luultiin
jos jotain toisin käsittettiin, niin ehkä vain väärin kuultiin
mutta kun olit jo poissa ja kauas jo mennyt jonnekin
toivoin niin että tulisit sittenkin tänne takaisin

taas meitä jäinen harso erottaa
taas kuulen tarinaasi, kerro vaan

ja kuin jääkiteitä ikunaan loi jäinen harso välillemme
miksi en sinua niin kuunnellut kun olit vielä täällä ystävämme?

Sanat: TTunturi

Tiedä sitten, että pitäisikö näitä alustaa ja selitellä näitä lyyrisyyksiäni. Parempi saattaisi olla, että jokainen saisi mielessään miettiä, ja kutoa omia mielikuviaan, mitä näistä sanojen rytmeistä kullekin nyt mieleen tuleekaan. Kuitenkin sanotaan nyt ja tässä sen verran, että tämähän kertoo toki siitä että elämän kuuluukin olla sattumanvaraista tietyllä tavalla, jos elämästä tekee liian rutiininomasta ja konemaistaa tunteensa ja itsensä, niin ei sillä tavalla koskaan päädy minnekään, eikä nauti mistään. Mitään ei siis voi, eikä pidä luoda valmiiksi, on jätettävä tilaa sattumalle, sattumanvaraisuudelle, sille että elämä ympärillä hengittää. Joo, on tässä kai paljon optimismia:


31.1."elämäni vesiputous"

jossain raikas syöksy
vesiputouksen lailla ja noilla
on kuin kultaa vuolisin
jossain pimennoissa tai aavikoilla

ei nuoleni mun johtanutkaan sinne maaliin johon pyrin
tai itse ehkä rajoitin vain liikaa, ja tahallani sitten tyrin
jotain on niin raikasta ja se on elämän sattumanvaraisuus
siksi vesi päälleni putoaa, kuin elämän nyt salaisuus

vieläkin voin tähdätä, ja tähtäänkin uudelleen
mutta jossain tie yksi taas umpeutuu, ja seitit rakoilee
kuin tiellä elämän ympärillä, sinuakin nyt paremmin kuunnelleen
tai jos se verkko verkalleen taas kudotaan tai pakenee
mut ei kaikkea voi luoda loppuun asti, se vain siihen umpeutumaan kerran taas johtanee

jossain raikas syöksy
vesiputouksen lailla ja noilla
on kuin kultaa vuolisin
jossain pimennoissa tai aavikoilla

ja ehkä kaivoksen pimennossa jotain löydän yhä arvokasta
kuin elämän nuo laulut tuudittavat taas ihmisenkin lasta
aroilla ja aavikoilla, yli vuorien ja putousten verkalleen ja vasten pintaa
ei asioita voi suunnitella koskaan loppuun, silloin niille tulee liikaa hintaa

maailma kuin ympyrä, tai päättymätön, mikä lie
kun kuulen taas tuon solinan johtaa taas vesiputokselle tie
ja vaikka joskus mutkainen, niin ehkä on elo tarkoitettukin
jos liian viivasuoraan kulkisin, unohtaisin elämäni solisevan virran, vesiputoksen

jossain raikas syöksy
vesiputouksen lailla ja noilla
on kuin kultaa vuolisin
jossain pimennoissa tai aavikoilla

sanat: "TTunturi"

Sen verran tähänkin täytyy kommentoida, että yleensä monta tekstiä olen kirjoittanut, jossa "yö" ja "varjot" siinä on (kielikuvina) ystäviä, tässä taas pimeyttä, ihmisen väärien valintojen tuloksena syntynyttä pimeyttä itsensä sisällä, joka johtaa yhä enenevästi harhaan, siihen mikä on itsensäkin kannalta sitä ei - toivottua, josta tulee turhaumia ja sen sellaista. Sanoma siis on, että haaveisiin kannattaa uskoa, ja pitää niistä kiinni, ja sallia myös toisten ihmistenkin haaveet, totta kai (ainakin sikäli jos ei toivota tähtiä taivaalta, eli siis liikoja):


31.1."älä usko yön varjoihin"

jossain varjot elämäni mua taas yöhön kuljettaa
jossain kaukaa näkyy valoa, ja taas lumeen peittyy maa

jossain vielä arki elämän, jatkaa hiljaa kaikkialla kulkuaan
jossain vielä viivasuoraan, johtaa tie yksi kohti ainoata kohtaloaan
jossain kaunis utu harson välistä tänne yhä laskeutuu
jossain kuin kulkisi yksi vielä koditon, jonka kipu sielun sopukoihin saakka heijastuu

jossain varjot elämäni mua taas yöhön kuljettaa
jossain kaukaa näkyy valoa, ja taas lumeen peittyy maa

jossain, mutta missä tiedä en, olen itse piilossa varjojen tätä maailmaa
jossain ja ehkä kaikkialla se ympärilläni pauhaa liikaa, ja siksi en edes unta saa
vaikka uni onkin elämän, se johtaa eteiseen ja jatkumoon
jossain vailla todellista, kun haaveilla voi, niin yhä enemmän kiinni mä elämässä tässä oon

jossain varjot elämäni mua taas yöhön kuljettaa
jossain kaukaa näkyy valoa, ja taas lumeen peittyy maa

jossain vain ja vieläkin jotain toivoa sopii ja uniansa kannattaa niin
jossain sillä puolen epätoivo vallitsee, jossa unista ja haaveistamme kerran erottiin
älä koskaan lakkaa uskomasta mitä sisälläsi uskot, näet, ja kuulet
sillä silloin sä vain uppoat niihin yön varjoihin, joita pian sitten todeksikin luulet ...

sanat: "TTunturi"

Yes, täällä taas ollaan. Laitan kaksi perinteisentapaista rakkauslaulua tähän peräperää. Saa nähdä että laitanko jatkossa miten lisää, kun kuumaa keskustelua ei ole syntynyt, ja muutenkaan ei täältä nyt mitään ylimääräisiä tilaisuuksia tunnu heruvan, ei edes marttakerhon teekutsuille ole tullut kukaan pyytämään laulamaan näitä :(
No edelleen näitä syntyy ja tänne olen nyt pyrkinyt laittamaan lähinnä tälläistä aiheeltaan yms.perinteikkäämpää, joka kai kuitenkin tarttuu moniin, vaikka ketä täällä nyt kohdeyleisönä lienee, sitä en tiedä kun hiljaista on tässä ketjussa ollut, itse taisin kyllä aloitusviestissä pyytää nuorisoa pysymäänkin hiljaa jos ei aiheesta keskustelua synny, eli tämmöinen on tämä keskustelukulttuuri edelleenkin tässä maassa sitten kaiketi?! Tässähän taas nämä:



5.2."Yksi ruusu"

vain kerran kuljin, ja yksi ruusu kasvoi siellä
uudestaan sen verran, että näin sen vielä

ei elämässä siitä asti kun toista voi ymmärtää
hämärässäkin voi polku yhteen johtaa, niin ettei toiset nää
ja siellä hämärässä lyhty antaa valoaan
varjot kauniisti sen ruusun varjot yhä seinään heijastaa

vain kerran kuljin, ja yksi ruusu kasvoi siellä
uudestaan sen verran, että näin sen vielä

kuin leikit lapsuuden tai metsän arvoitusten poluilla kerran kohtaa
missä kerran olimmekaan, tai minne voi tuo polkumme taas johtaa?
jonnekin missä kukki saniaiset, vaikka se mahdotonta lienee
mutta koska täynnä kaikki arvoitusta meille on, tai sen aika vienee?

vain kerran kuljin, ja yksi ruusu kasvoi siellä
uudestaan sen verran, että näin sen vielä

niin tärkeää on ymmärtää, ja arvostaa
niin monta valhetta, petosta täynnä on tämä maa
ei ystäviä ole liikaa, ehkä joskus ystävällisyyttä vieläkin
ja siinä arvoituskin yksi heijastuu poluiltamme, niinkuin ehkä tiedätkin?

vain kerran kuljin, ja yksi ruusu kasvoi siellä
uudestaan sen verran, että näin sen vielä

on vain yksi siellä ruusu, ja yksi on se aamun maa
ei poluille voi kukaan tulla, ei kukaan koskaan toista arvoitusta sinne saa
ja noilla poluilla joilla käy varjot ja uudestaan
muistan ainiaan kuinka vielä kerran sen yhden ruusun nähdä saan ...

sanat: "TTunturi"




5.2. "Anna rakkaudelle tilaa hengittää"

anna rakkaudelle tilaa hengittää
näe se miten eivät toiset sitä välttämättä nää

onko huuma vahva, miksi rakkaus liian usein vaihtuu?
jonnekin vain onnemme ja sen hinta, katoaa ja haihtuu
kaukana kuin ajatus on rakkautemme ranta ääretön
ehkä liian itsekästä on kun rakentaa vain siitä yhden keskiön

anna rakkaudelle tilaa hengittää
näe se miten eivät toiset sitä välttämättä nää

toteutuuko kallis onni vaiko miten myöhemmin kaikki käy?
onko ranta yhtä aava, eikö ulapalla muita näy?
jos se jaetaan, niin kuin yhteen kuuluu salaisuuksin öin ja päivisin
niin se vain on että silloin jäisin vaikka lähtisin

anna rakkaudelle tilaa hengittää
näe se miten eivät toiset sitä välttämättä nää

aamun uuden yhä aukaisen nuo verhot ja valon nään
siksi tilaa haluan tai nään käyvän tunkkaiseksi huoneen tään
kai on niin että onnellakin on yksi pieni salaisuus
se on antaa tilaa toisellekin, ettei tarvitse tulla koskaan välille se onni uus

anna rakkaudelle tilaa hengittää
näe se miten eivät toiset sitä välttämättä nää

siis ymmärrä se miksi jokin on niin tärkeää:
anna rakkaudelle tilaa hengittää !

sanat: "TTunturi"

Hoh ! Kun lukee noita aikaisemmin laittamia tekstejä, niin huomaa, että (monet) tarvitsisi jokseenkin tiivistämistä vielä. Mutta ei se mitään haittaa, niinhän se ajan oloon on, ja kaikkea ei voi kerralla huomatakaan. Paljon maailmassa on muutakin tekstiä jota olisi pitänyt jo aikoja sitten tiivistää, ja niin edelleen, eli samalla tekniikalla lisää vettä myllyyn, ja tulta takkaan !
Nyt vähän koetan valita "einiintraditionaalista" lyriikka, kun yleensä tänne olen laittanut:


"Elämän barrikadi"

miksi elämä niin tärkeää
eikö valintojen mukaan jää
niin vain käy
vaikka ei se näy
enää iltaruskoakaan tummenevaan
johonkin käy niin unelmaan

jossakin on polku lumottu en siltä rauhaa mä saa
ja siksi kai sydän harhailee, etsii ymmärrystään tai johtajaa
ja jos koskaan täyttyvi nuo: oudot mun määräni päät
en silloin enää koskaan lähtisikään, vai pelkäänkö että sinäkin jäät?

aina yhtä urhea tai liehuu kuin vallankumous vain
onko siis tuo lumous yhtä kuin unelmani ainiain
eikö elämän barrikadi ole se polku ja suuremmat haaveet
vaan väärät valinnat ja virheet niin, kulkee mukana kuin menneisyyden aaveet

miksi elämä niin tärkeää
eikö valintojen mukaan jää
niin vain käy
vaikka ei se näy
enää iltaruskoakaan tummenevaan
johonkin käy niin unelmaan

tuhat sanaa on sanottu, eikä vielä loppua näy
katson kuin tuhatjalkaista, joka pitkin puunrunkoa käy
on kuin sinertävä iltarusko kohti taivaan harmaan
viimein jos pääsen satamaani perille, toteutan ne unelmanikin varmaan

mutta jos aika loppuu, ei riitä vallankumous sydämien
laulukin lakkaisi soimasta, vai kuulisiko menneisyydestä sen rukouksen?
vaikka taivas vastaa merkeillään, merkillisillä siitä miten valitsen
olen vain niin kasvanut, mutta huomaanko piilevän totuuden?

miksi elämä niin tärkeää
eikö valintojen mukaan jää
niin vain se käy
vaikka ei näy
enää iltaruskoakaan tummenevaan
johonkin käy niin unelmaan

"TTunturi"


"Harhaileva soturi"

taistelen vuoksi sen ystävän
joka sisälläni yössä keinuen
miksen olisi soturi elämän
joka vuokseni mun harhailee

kaukaisuuden meren taistelun äänet, enteet haastavat tai kytevät vain
miksen sitä sutta jonka sisältäni kiinni sain, kesyttänytkään ainiain?
olenko siis itse se soturi, joka peto itsekin on vaikka toiset surmaa?
haaveilenko vain niin turhaan paremmasta, vaikka himoitsenkin sisälläni turmaa?

välillä ihmisten on kytevä routa, kylmää sisältä mutta pohjaan kiinni palaa
miksei ihmiset ole yhtään avoimia enää, vaikka paljon puhuvat, sitä enemmän ne salaa?
tuska tuulessa hehkuu kiveä joka sydämeni kylmä niin on
maan hehku kuin routa poutaisella säällä, kiiltää vaikka kylmyys on loputon

taistelen vuoksi sen ystävän
joka sisälläni yössä keinuen
miksen olisi soturi elämän
joka vuokseni mun harhailee

villi on lapsi mutta ei se riitä kuin aikuiseksi kasvaa pian saa
niin lämpöinen on koti mutta murhetta maksettavaksi, koska täällä jokainen paeta saa
eikä lopultakaan voi kuin juosta kauemmaksi, ja palata sinne missä vielä liekit palavat
jos siis soturi oletkin niin se on elämäsi apinahäkki, sen näet miten ne jotain lopulta salaavat

taistelen vuoksi sen ystävän
joka sisälläni yössä keinuen
miksen olisi soturi elämän
joka vuokseni mun harhailee

kuin kilpi jolla torjun sen ystäväni, ja tunteetkin sisälläni
olisitpa vielä vierellä mun ystäväni, etkä palanut, niin kylmennyt
kuin olisi myös se pedon harja nuollen pelon, joka oli vielä esi-isälläni
mutta se olikin silloin, kun itsekään et ollut vielä palanut, etkä jäätynyt ... "TTunturi"