Itse ihmettelen yhtä poikaa sillä tämä suorastaan pelkää läheisyyttä mitä olen huomannut aina etäällä muista. Kuullosta kyllä minusta hivenen oudolta sillä yleensä sanotaan tämän johtuvan huonosta lapsuudesta, mutta tämän onkin päinvastainen tapaus. Joskus olen kysynyt onko hän seurustellut kenenkään kanssa ja yllätys yllätys vastaus on ei syyksi hän sanoo, että kaikki on vain pinnallista vaikka alussa tuntuisi kaiken olevan täydellistä ja ihanaa niin lopussa kaikki paljastuu.
Itseäni käy sääliksi siinä mielessä, että niinkin mukava henkilö on yksinäinen vaikka hän sanoo olevansa onnellinen kun saa olla rauhassa, mutta minua epäilyttää. Siksipä kysynkin mikä sitä vaivaa, ainakaan itse en ymmärrä siksi tulinkin kysymään vai onko tämä aivan turhanpäiväinen kysymys?
Itseäni käy sääliksi siinä mielessä, että niinkin mukava henkilö on yksinäinen vaikka hän sanoo olevansa onnellinen kun saa olla rauhassa, mutta minua epäilyttää. Siksipä kysynkin mikä sitä vaivaa, ainakaan itse en ymmärrä siksi tulinkin kysymään vai onko tämä aivan turhanpäiväinen kysymys?
Vastaukset 4
Vanhimmat
joo taisit olla ihan oikeassa että tää oli turha kysymys
eiköhän sillä oo joku "trauma" sattunu tai sit se vaan on erakko.
Siis minä olen kyllä poika ja olen kyllä ollut ihastunut eräisiin, mutta se on kääntyny vain silkaksi hyväksikäytöksi josta minusta sain hyvät naurut :( Sitä ei voi sanoa edes suhteeksi (1 päivän juttu). Siitä lähtien olen ollut todella varuilla naisista ja jos joku on yhtään pinnallinen tai sinne päin, niin sisäinen kelloni jo varottaa heti tästä naisesta sillä en haluaisi ikinä kokea sitä samaa tuskaa sydämessäni!!!! Elämäni on ollut kyllä tuskaista, mutta opettavaista... Onnea sinulle!!!
Samanlaista minulla te kaikki olette pask*i en voi sille mitään yksin pärjää hyvin olen kyllä seuakkannut mutta, yksin olen silti ja varmaan tulen olemaan loppu elämäni enkä voi sille mitään. Olen pinnallinen ja toisaalta on omat syyni siihen.
Ja teihin naisiin ei voi luottaa 100% valehtelijat! Te ette ansaitse 100% luottamustani te vaan petätte taikka puhutte selän takana pahaa taikka jotain vastaavaa teitä hyviä ei ole eikä koskaan tule olemaan.
Sen olen oppinut luottamaan että, parempi niin että, teihin ei luota sillä ennemmin taikka myöhemmin saa selville minkälaisia olette eli kus*päitä jokainen.
On ehkä noin 1% hyviä muut ovat juuri valehtelijoita. Ja niin yksin on parempi olla sillä säästyy kärsimykseltä ja muutenkin tuskalta. Ja mikä vaivaa mietippä sitä siihen en anna vastausta vaikka se henkilö en ole mutta, vastauksen tiedän ja sitä en teille paljasta!.