Rakkaat kanssasiskot!
Mitä ihmettä teen, kun en rakasta miestäni enää.
Huomaan vaan, että olen täällä velvollisuudesta, hoivaan ja juttelen.
Haluaisin niin rakastaa häntä taas, mutta niitä tunteita ei vain enää ole.
Miten ihmeessä ne voisi löytää uudelleen?
Kertokaa nyt, jos olette kokeneet saman!
Mitä ihmettä teen, kun en rakasta miestäni enää.
Huomaan vaan, että olen täällä velvollisuudesta, hoivaan ja juttelen.
Haluaisin niin rakastaa häntä taas, mutta niitä tunteita ei vain enää ole.
Miten ihmeessä ne voisi löytää uudelleen?
Kertokaa nyt, jos olette kokeneet saman!
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kerran kuolleet tunteet eivät palaa.
Olen hoitanut miestäni koska hän ei sairauden takia pysty huolehtimaan itsestään.
Elän myös omaa elämääni, vaikka niin ei ystävien ja kylänmiesten mielestä saisi olla.
Tunteeni kuolivat hitaasti mutta vääjäämättä mieheni luonnehäiriön ja alkoholismin vuoksi.
En minäkään rakasta miestäni enää.
Ei auta vaikka kuinka yrittäisin pyyhkiä pölyjä ja löytää sen miehen, johon kerran rakastuin.
Mikä on mennyttä, se on mennyttä.
siitäkin osittain, mikä on saanut aikaan tunteiden nääntymisen?!? Meillä on takana melkein 30v liitto ja nyt olemme päässeet "uuteen" alkuun. Reilu vuosi sitten tuli pysäkki aikuisen lapsen äkillisen kuoleman johdosta. Sen läpikäyminen on saanut jotain aikaan ja elämme melkein kuin 20sinä taas. Ennen sitä suhde oli oikeastaan enää vain kaveri kaverille saman peiton alla...aika teki tekosensa ja siihen tyydyimme - mutta suru yhdisti uudelleen. Tosin ei varmaankaan kaikki tunteet kuolleita olleet, ystävyys oli jäljellä ja siitä taas alkoi laajenemaan. MUTTA yhtä rankkaa palautuskuuria en soisi kenellekään.
Minä pyyhin pölyjä rakkauden päältä silleen, että laitoin hyvää ruokaa, sytytin kynttilän ruokapöytään, avasin viinipullon ja sanoin:
rakastan sinua edelleen.
Arvatkaa mitä se miesryökäle sanoi!?
"Älä nyt viitti, mikä sua oikein viiraa?"
Niin että, puihin meni!
löytynyt mitään rivien välistäkään...:))
Niin olen minäkin yrittänyt rakastua uudelleen. Joskus pitkän avioliiton kuluessa olen onnistunutkin, mutta en enää.
Se rakkauskin on kuolevaista, niinkuin kaikki muukin.
Itse siis erosin sen rakkkauden kuoltua!
lauseeseen pistän minäkin pisteen tai huutomerkin. On se vaan todella koomista, nuorempana oli haavekuva se köpöttelevä pari, toinen toistaan tukien, vaan siihen ei koskaan ole toiveita. Ainakin kolme vuotta pelkkää pölyjen pyyhintää, takana monta "onnellistakin" vuotta. Mihin ihmeeseen ne hävis ne tunteet.?
Mihin ne tunteet hävisivät? Siinä sitä on miettimistä varsinkin kun halua olisi tuntea.
Mutta kun tunteita ei voi vääntää päälle ja pois.
Ne ovat jos ovat.
Minulla kyllä on tuota ikää vähän enemmän kuin 50 v, ja olen kokenut sen tulisen ihanan rakkauden tunteen. Vähitellen se kuitenkin on muuttunut vuosikymmenten kuluessa ystävyydeksi ja ihanaksi tunteeksi olla sen kultaisen ukkelin kanssa, on lämpöä, ja seurallisuutta ja samansorttista huumoria. Olen ihan tyytyväinen.
..rakkautta. Kun osaisikin tuntea noin.
Minä olen myös ihan onneton, kun en tunne ukkoani kohtaan mitään muuta kuin ystävyyttä.
En välitä edes rakastelusta hänen kanssaan.
Jotenkin ne tunteet on vaan kuolleet.
Hei! Miten saan yhteyden Sinuun?
Miksi haluaisit minuun yhteyden?
Kuka olet?
Mitä haet? Kerro vähän enemmän..
Tuntuu siltä, ettei tämä aika nyt ole se pysyvä, vaan se on jonkinlainen välivaihe avioliitossa.
Tosi on ettei aina tunteet mukana ole...
Monenlaiset elämän tilanteetkin varmaan ovat asiaan vaikuttaneet...
Mutta ELETÄÄN annetaan ajan virittää palavaksi Rakkauden sitä me kaikki tarvitsemme...)
..sen riutumisen avioliitossa hankkimalla itselleni hyvän ystävän, miehen, josta sitten tuli rakastettuni.
Nyt olen onnellinen