"Hulevesi teatteriesitys"

Toinen osa teatteriesitykseen jonka näimme aikaisemmin nimellä "kiinteistöveroalennus". Tässä "hulevesi"osassa Viitasaaren korkeasti koulutetut kuntapäättäjät esittävät huolensa Viitasaaren vetovoiman kasvattamisesta sekä omakotitalojen myynnin tukemisesta. Hulevesimaksu päätöksen avulla he voivat osoittaa hyväntahtoisuutensa sekä syvän huolensa Viitasaaren väestökadon hillitsimisessä, jotta vielä Viitasaarella asuvat eivät menettäisi uskoaan Viitasaaren viisaisiin kuntapäättäjiin, tällä hetkellähän palvelut ovat karanneet suurista ponnisteluista huolimatta kasvukeskuksiin ja joitain kaupungin yhtiöitä on jopa jouduttu myymään suurille inhimillisille ja hyvää tarkoittaville suuryhtiöille joilla on erittäin hyvä maine toimintapaikkakunnallaan. Jatkossa voimme varmastikkin odottaa Keskisuomalaisittain sekä koko maan mittakaavassa mitattuna hyvin korkeiden veden-sekä kaukolämpötariffien huomattavaa alenemista esim. Saarijärven tasolle, jossa on esimerkillisesti hoidettu energiayhtiö.
1215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hyvä ja asiallinen kirjoitus perusteluineen. On hyvä nähdä asioista positiivisia puolia, koska päättäjäthän ovat virassaan hoitamassa kuntalaisten asioita ja tekevät työnsä aina vilpittömästi palkanmaksajiensa hyväksi.
JEkuttelu sinänsä on vaarallinen ilmiö, kalliskin vielä. Vai oliko näppivirhe vaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Avo-ojaJEkutus kirjoitti:

Toinen osa teatteriesitykseen jonka näimme aikaisemmin nimellä "kiinteistöveroalennus". Tässä "hulevesi"osassa Viitasaaren korkeasti koulutetut kuntapäättäjät esittävät huolensa Viitasaaren vetovoiman kasvattamisesta sekä omakotitalojen myynnin tukemisesta. Hulevesimaksu päätöksen avulla he voivat osoittaa hyväntahtoisuutensa sekä syvän huolensa Viitasaaren väestökadon hillitsimisessä, jotta vielä Viitasaarella asuvat eivät menettäisi uskoaan Viitasaaren viisaisiin kuntapäättäjiin, tällä hetkellähän palvelut ovat karanneet suurista ponnisteluista huolimatta kasvukeskuksiin ja joitain kaupungin yhtiöitä on jopa jouduttu myymään suurille inhimillisille ja hyvää tarkoittaville suuryhtiöille joilla on erittäin hyvä maine toimintapaikkakunnallaan. Jatkossa voimme varmastikkin odottaa Keskisuomalaisittain sekä koko maan mittakaavassa mitattuna hyvin korkeiden veden-sekä kaukolämpötariffien huomattavaa alenemista esim. Saarijärven tasolle, jossa on esimerkillisesti hoidettu energiayhtiö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu