Sokerikin voi tappaa!

”Rokotteet ja vaiettu tieto” kirjasta

”Lääkärit ajautuvat näin osaksi terveysviranomaisten peittelypolitiikkaa. Heille annetaan rajoitettua tietoa, ja heidät ohjeistetaan antamaan lasten vanhemmille rajoitettua tietoa, jolloin vanhemmat eivät pysty antamaan tietoon perustuvaa suostumusta rokotukseen. Tietoon perustuva suostumus (informed consent) on EU:nkin määrittelemä potilaan oikeus. Lääkäreiden (ja meillä myös terveyden- ja sairaanhoitajien) toiminta tähtää tietyn terveyskäyttäytymisen saavuttamiseen, ei korkeatasoisen tiedon jakamiseen, jonka pohjalta vanhemmat ja aikuiset rokotettavat voisivat tehdä terveytensä ja lastensa terveyden kannalta hyvän päätöksen.

Samalla lääkärit, joille lääkkeiden haittavaikutukset ovat totuttua hyväksyttyä arkipäivää, koulutuksensa voimasta suostuvat näkemään nimenomaan rokotteiden haittavauriot enintään ”yhteensattumina”. Siksi he eivät katso niitä raportoimisen arvoisiksi. He voivat ummistaa silmänsä, vaikka haittavaikutuksia on epidemioittain, ja osa vammauttaa pysyvästi ja osa on kuolemaksi.”

Mitä tapahtuu lääkärille, joka ymmärtää, ettei saa nähdä, ja joka kuitenkin jatkuvasti joutuu näkemään? Niin sanottuna poliosokeripalavuonna 1985 osa lääkäreistä meni nykyistä mykkyyttä paljon pitemmälle. He ohjeistivat potilaitaan, minkä johdosta nämä tulivat ajoissa valistetuiksi, ja kovasta markkinoinnista huolimatta osasivat kieltäytyä rokotteesta. Jotkut lääkärit menettelivät samoin myös omien lastensa kohdalla eli jättivät nämä rokottamatta, mistä kantautuikin tietoa päiväkotivanhemmille, joita käytäntöjen ristiriitaisuus edelleen lisähämmensi. Julkisuudessa rokotteen välttämättömyys kun oli ainoa puheenaihe.

Läpinäkyvyyttä ja avoimuutta? Tuntemattomia käsitteitä rokotteissa. Vuodesta 1985 tilanne ei suinkaan ole parantunut, vaan pahentunut. Lääkärit varovat huomattavasti enemmän sanomisiaan, ja oman ajattelun kieltäminen tunnetusti lisää stressiä. Laput molemmilla silmillä vanhempien odotetaan tekevän ratkaisunsa, ja kaikki tämä todellakin vielä 2000-luvulla.

Huolestuttavaa. Likööreissä on paitsi sokeria myös vaarallista alkoholia. Tarvitaan melkoisesti raskasta ruumiillista rasitusta, jotta sokerista saatu energia kuluisi. Auttaisiko luontaiset nautintoaineet?