Suomalainen tyttö

En luota poliisiin, joka vei minut putkaan marraskuussa 2017 kärsittyäni minua vastaan tehdyn rikoksen post traumaattisista häiriöistä jo 1,5 vuotta. Lähipiirini osoitti vihaansa minuun, kunnes aloin suunnitella itsemurhaa. Minun aikeistani soitettiin poliisille ja poliisi vei minut putkaan rangaistuksena. He tulivat kotiini ja olivat sitä mieltä, että kuulun putkaan. Olin täysin rauhallinen, en ollut humalassa. Ainoa rikokseni oli, että kotini oli hujan hajan. Ikinä en ole rikoksia tehnyt. Olin maailmalle vihainen ja taistelin viimeisillä voimillani hengestäni, kunnes olin niin loppu, että aioin tehdä itsemurhan.
Poliisi kohteli minua kuin jotakin rikollista.
Minä en ole ikinä tehnyt rikoksia. Päinvastoin, olen liiankin rehellinen.

Olisin tarvinnut poliisilta apua, koska luottamus kaikkeen oli mennyt kohtaamani väkivallan ja perheeni osalta hirveän kohtelun takia. Nyt rikoksesta on kulunut 2,5 vuotta. Edelleen kärsin trauman oireista. En ole ollut töissä tapahtuman jälkeen. Pelastukseni oli mies joka kuunteli koko tarinani, jota kukaan ei ole halunnut kuulla ja uskoi minuun. Mutta vieläkin mietin hyppäänkö junaraiteille, kuten pari akateemista tuttuani teki viime vuonna. Tuntuu kamalalta elää maailmassa jossa rikollinen on vapaa ja minua kohdeltiin kuin rikollista, vaikka olin todella sairaan miehen uhri. Päivittäin mietin onko tänään se päivä kun menen poliisille. En uskalla, koska en halua kokea heiltä vähättelyä. Heille olen vain hullu mielenterveyspotilas. Ei, olen todella sairaan miehen uhri. Vihani tuota miestä kohtaan on niin valtaisa, että voisin uhrata itseni suojellakseni muita häneltä ja hypätä sen jälkeen junan alle.