Parasta hoito!

Pussi-nukkeja

6

199

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Magneettimedia edistää siis pseudotiedettä ja aiemmin on yhdistetty juutalaisvastaisuuteen ja rasismiin.

      • turtunut_sossu

        ”Rokotteet ja vaiettu tieto” kirjasta

        ”Lääkärit ajautuvat näin osaksi terveysviranomaisten peittelypolitiikkaa. Heille annetaan rajoitettua tietoa, ja heidät ohjeistetaan antamaan lasten vanhemmille rajoitettua tietoa, jolloin vanhemmat eivät pysty antamaan tietoon perustuvaa suostumusta rokotukseen. Tietoon perustuva suostumus (informed consent) on EU:nkin määrittelemä potilaan oikeus. Lääkäreiden (ja meillä myös terveyden- ja sairaanhoitajien) toiminta tähtää tietyn terveyskäyttäytymisen saavuttamiseen, ei korkeatasoisen tiedon jakamiseen, jonka pohjalta vanhemmat ja aikuiset rokotettavat voisivat tehdä terveytensä ja lastensa terveyden kannalta hyvän päätöksen.

        Samalla lääkärit, joille lääkkeiden haittavaikutukset ovat totuttua hyväksyttyä arkipäivää, koulutuksensa voimasta suostuvat näkemään nimenomaan rokotteiden haittavauriot enintään ”yhteensattumina”. Siksi he eivät katso niitä raportoimisen arvoisiksi. He voivat ummistaa silmänsä, vaikka haittavaikutuksia on epidemioittain, ja osa vammauttaa pysyvästi ja osa on kuolemaksi.”

        Mitä tapahtuu lääkärille, joka ymmärtää, ettei saa nähdä, ja joka kuitenkin jatkuvasti joutuu näkemään? Niin sanottuna poliosokeripalavuonna 1985 osa lääkäreistä meni nykyistä mykkyyttä paljon pitemmälle. He ohjeistivat potilaitaan, minkä johdosta nämä tulivat ajoissa valistetuiksi, ja kovasta markkinoinnista huolimatta osasivat kieltäytyä rokotteesta. Jotkut lääkärit menettelivät samoin myös omien lastensa kohdalla eli jättivät nämä rokottamatta, mistä kantautuikin tietoa päiväkotivanhemmille, joita käytäntöjen ristiriitaisuus edelleen lisähämmensi. Julkisuudessa rokotteen välttämättömyys kun oli ainoa puheenaihe.

        Läpinäkyvyyttä ja avoimuutta? Tuntemattomia käsitteitä rokotteissa. Vuodesta 1985 tilanne ei suinkaan ole parantunut, vaan pahentunut. Lääkärit varovat huomattavasti enemmän sanomisiaan, ja oman ajattelun kieltäminen tunnetusti lisää stressiä. Laput molemmilla silmillä vanhempien odotetaan tekevän ratkaisunsa, ja kaikki tämä todellakin vielä 2000-luvulla.

      • turtunut_sossu kirjoitti:

        Et ole alkuperäinen nimimerkki 'turtunut_sossu' vaan nimimerkkivaras, joka täyttää tämän palstan rokotevastaisella turhuudella.

    • Anonyymi

      Rokotteet kokaisuutena antavat lisäaikaa ihmiskunnan joukkotuhoon joutumiseen. Kerran sekin tulee kun aurinko eroosioilmiön takia poltttaa kaiken vihreän karrelle. Koskee kaikkea planeetta maan elämää.

    • Anonyymi

      Magneettimedia edistää ihmisten paranemista!

    • Anonyymi

      Menikin pitkään ennen kuin keksit taas vetäistä taas tuon siisittelykortin pakasta joka on muuten täysin tyhjä asiasta, sinulla.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      44
      2221
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      702
      1480
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1162
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      130
      1059
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      89
      963
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      71
      893
    7. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      16
      734
    8. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      694
    9. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      116
      688
    10. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      77
      592
    Aihe