Yle Areena paljastaa suomalaisia pakkosterilisaatioita

Ohjelman loppuminuuteilla mainitaan, että Suomessa vaaditaan yhä pakkosterilisaatiota sukupuolenkorjaajilta:

MOT
Jakso 1: Pakolla steriloidut

Suomi on tehnyt tuhansia kansalaisiaan lisääntymiskyvyttömiksi vastoin heidän omaa tahtoaan. Osa heistä on yhä elossa ja toivoo valtiovallalta korvauksia tai edes anteeksipyyntöä.

https://areena.yle.fi/1-4530603
4171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pakkosterilisaatiota ei ole suoritettu transihmisille eikä sterilisaatiota ole haettu transsukupuolisuuden perusteella.
Lisääntymiskyvyttömyys on saatu muulla tavalla, kuten itse halutut hormonilääkkeet, tai muut lisääntymiselinten leikkaukset.

Äänestä

Seta taas valehtelee, kuten tavallista.
Itse vinkuvat hoitoja jotka tekee lasten teosta mahdotonta ja keksivät tollaista painostaakseen poliittisesti .
Halveksuttavaa käytöstä.

Äänestä

Transaktivismissa halutaan hormonihoidot ja hormoniblokkerit alaikäisille.
Kun muunsukupuolisten hoidot olivat tauolla, siitä oli kova meteli.
Juuri hormonihoidot ehkäisevät, joten ne aiheuttavat lisääntymiskyvyttömyyden.
Siksi transihmisille ei tarvitse tehdä sterilisaatioleikkausta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


2019___ kirjoitti:

Ohjelman loppuminuuteilla mainitaan, että Suomessa vaaditaan yhä pakkosterilisaatiota sukupuolenkorjaajilta:

MOT
Jakso 1: Pakolla steriloidut

Suomi on tehnyt tuhansia kansalaisiaan lisääntymiskyvyttömiksi vastoin heidän omaa tahtoaan. Osa heistä on yhä elossa ja toivoo valtiovallalta korvauksia tai edes anteeksipyyntöä.

https://areena.yle.fi/1-4530603

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu