Kannattaa ohittaa kaikki "rokotevaara" -aloitukset.

Tätä palstaa sotkee yksi hörhö joka en ole minä. Kaikenlaiset rokotevaara-aloitukset ovat hänen joutavaa höpinäänsä ilman faktapohjaa.

40

300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rääkäli

      Nostetaanpa nostamalla.

    • Pussi-nukkeja

      Olin väärässä! Rokotteet ovat vaarallisia:
      ”Rokotteet ja vaiettu tieto” kirjasta

      ”Lääkärit ajautuvat näin osaksi terveysviranomaisten peittelypolitiikkaa. Heille annetaan rajoitettua tietoa, ja heidät ohjeistetaan antamaan lasten vanhemmille rajoitettua tietoa, jolloin vanhemmat eivät pysty antamaan tietoon perustuvaa suostumusta rokotukseen. Tietoon perustuva suostumus (informed consent) on EU:nkin määrittelemä potilaan oikeus. Lääkäreiden (ja meillä myös terveyden- ja sairaanhoitajien) toiminta tähtää tietyn terveyskäyttäytymisen saavuttamiseen, ei korkeatasoisen tiedon jakamiseen, jonka pohjalta vanhemmat ja aikuiset rokotettavat voisivat tehdä terveytensä ja lastensa terveyden kannalta hyvän päätöksen.

      Samalla lääkärit, joille lääkkeiden haittavaikutukset ovat totuttua hyväksyttyä arkipäivää, koulutuksensa voimasta suostuvat näkemään nimenomaan rokotteiden haittavauriot enintään ”yhteensattumina”. Siksi he eivät katso niitä raportoimisen arvoisiksi. He voivat ummistaa silmänsä, vaikka haittavaikutuksia on epidemioittain, ja osa vammauttaa pysyvästi ja osa on kuolemaksi.”

      Mitä tapahtuu lääkärille, joka ymmärtää, ettei saa nähdä, ja joka kuitenkin jatkuvasti joutuu näkemään? Niin sanottuna poliosokeripalavuonna 1985 osa lääkäreistä meni nykyistä mykkyyttä paljon pitemmälle. He ohjeistivat potilaitaan, minkä johdosta nämä tulivat ajoissa valistetuiksi, ja kovasta markkinoinnista huolimatta osasivat kieltäytyä rokotteesta. Jotkut lääkärit menettelivät samoin myös omien lastensa kohdalla eli jättivät nämä rokottamatta, mistä kantautuikin tietoa päiväkotivanhemmille, joita käytäntöjen ristiriitaisuus edelleen lisähämmensi. Julkisuudessa rokotteen välttämättömyys kun oli ainoa puheenaihe.

      Läpinäkyvyyttä ja avoimuutta? Tuntemattomia käsitteitä rokotteissa. Vuodesta 1985 tilanne ei suinkaan ole parantunut, vaan pahentunut. Lääkärit varovat huomattavasti enemmän sanomisiaan, ja oman ajattelun kieltäminen tunnetusti lisää stressiä. Laput molemmilla silmillä vanhempien odotetaan tekevän ratkaisunsa, ja kaikki tämä todellakin vielä 2000-luvulla.

    • Kappelin_Pihvi

      Nosto nosto, jotta kaikki palstan lukijat lukevat tämän ja ohittavat hörhön aloitukset ja postaukset. Asialliset kirjoitukset kannattaa säästää asiallisiin ketjuihin, kuten tämä ketju ja kommentti.
      --
      signature fAJ/6d

      • nostaja

        Nosto nosto ja noston päälle nosto, sillä nostan penkistä 200 kiloo!

      • Paperi-arkkipiidpa

        Olin kahvilla ja sain pippelin kahviini!
        Mutta se maistui niin hyvältä, että otin kermat suuhuni!

      • Paperi-arkkipiidpa kirjoitti:

        Olin kahvilla ja sain pippelin kahviini!
        Mutta se maistui niin hyvältä, että otin kermat suuhuni!

        Miksi varastat muiden nimimerkkejä, vaikka jäät siitä kiinni joka kerta?

    • ToivoLång.Inkeroinen

      Rokotevaara on ollut, on ja on tulevaisuudessakin.

      • kerrosekin

        Jaahas ja mitä rokotteita pitäisi varoa?

      • kerrosekin
        kerrosekin kirjoitti:

        Jaahas ja mitä rokotteita pitäisi varoa?

        Et sitten osaakaan vastata.

      • Hormoonimoukka

        Itse sanoit eräässä ketjussa, että V.V. on ottanut täällä asiakseen rokotteista vouhkaamisen. Oletko muuttanut katsantokantaasi, tehnyt sovun V.V.:n kanssa vai onko joku tekeytynyt sinun rekisteröimättömäksi nimimerkiksesi?

      • esimerkkejä

        Kertokaa nyt viimein mitä rokotteita pitäisi varoa ottamasta.

      • Vedettybili
        kerrosekin kirjoitti:

        Et sitten osaakaan vastata.

        Kaikkia rokotteita pitää varoa!
        Älä ota mitään rokotteita, jos haluat pysyä hengissä ja terveenä!

      • Toivo.Lån
        kerrosekin kirjoitti:

        Et sitten osaakaan vastata.

        Olen Toivo Lång, enkä vastaa asiattomiin kysymyksiin.
        Olet asiaton sikapossunturaaja!

      • RFrf.S443-ad_665
        Toivo.Lån kirjoitti:

        Olen Toivo Lång, enkä vastaa asiattomiin kysymyksiin.
        Olet asiaton sikapossunturaaja!

        Tuo kirjoitus tullaan sitten poliisitutkinnassa tarkistamaan.

      • Mormoomi
        Hormoonimoukka kirjoitti:

        Itse sanoit eräässä ketjussa, että V.V. on ottanut täällä asiakseen rokotteista vouhkaamisen. Oletko muuttanut katsantokantaasi, tehnyt sovun V.V.:n kanssa vai onko joku tekeytynyt sinun rekisteröimättömäksi nimimerkiksesi?

        Miksi et puhu mitään Jeesuksesta, joka voi antaa sinulle kaikki syntisi anteeksi!

    • Pekka.Kalkuri

      Nosto, nosto.

      --
      signature TS7fBZ

      • Kakka.pelkuri

        Ääliö!
        Miksi nostat palstalle vanhoja herjakirjoituksiasi!
        Sinä voit poistua palstalta lopullisesti, tietoliikenteen häiritsijä, loukkaaja ja nimimerkkivaras.

    • Pekka.Kalkuti

      Nussin pukkeja yötä päivää!
      Siitä saa Kivat orgut!

      • huhaapiipaaviivaahörr

        Teen sinusta huomenna RIKASILMOITUKSEN WEROTTAJALLE!!!

      • Syy-huonoYllä-Pito
        huhaapiipaaviivaahörr kirjoitti:

        Teen sinusta huomenna RIKASILMOITUKSEN WEROTTAJALLE!!!

        Miksi sinunkaltainen palstanpilaaja saa vielä kirjoitella palstalle?

      • kartonkikolossit
        Syy-huonoYllä-Pito kirjoitti:

        Miksi sinunkaltainen palstanpilaaja saa vielä kirjoitella palstalle?

        Nyt puolestani onnistuin tekeytymään Palstahäiriköksi (kirjoitan isolla, koska erisnimi). Kyl mää oon kauhian taitava.

      • Oulun.Pöljä
        kartonkikolossit kirjoitti:

        Nyt puolestani onnistuin tekeytymään Palstahäiriköksi (kirjoitan isolla, koska erisnimi). Kyl mää oon kauhian taitava.

        Peltolassako olet taitosi oppinut?

      • Anonyymi
        Syy-huonoYllä-Pito kirjoitti:

        Miksi sinunkaltainen palstanpilaaja saa vielä kirjoitella palstalle?

        Koska palstanvalvoja on talvilomalla.

      • Anonyymi
        Syy-huonoYllä-Pito kirjoitti:

        Miksi sinunkaltainen palstanpilaaja saa vielä kirjoitella palstalle?

        Koska olen lännen seriffi Alamosta Teksasista.

    • liosgt-r5324-babby

      Nosto nosto.

      • Babby

        Ääliö!
        Miksi nostat palstalle vanhoja herjakirjoituksiasi!
        Sinä voit poistua palstalta lopullisesti, tietoliikenteen häiritsijä, loukkaaja ja nimimerkkivaras.

    • Anonyymi

      Kaikkia rokotteita pitää vastusta. Kajjjaanin viisas

      • Anonyymi

        Olet todella FIKSU.
        Älykkyysosamääräsi on varmasti yli 200.

    • Anonyymi

      Palstan pahimmat saastuttajat ovat=nälkäpalkkasoturi, pippuri Tiina, possunturaaja, Siiri suutin, kuhne-alli, kuutin silli, paavin anoppi, kurjan noppa, testerirommi, Kullervon pellit, kuppia Trollille, kuppini. tappaa, KAPPELIN PIHVI, TUHISEVA-RASSU, villi kuttu, Keppihellari, pidetty veli, possunturaaja, Kirsi vackelin, tuhoavakossu, veli Pirinen, kumuloitu silli, putkalukki, Herttoniemen poppikoulu....... Jne......... Jne.....
      Ja kymmeniä muita samanlaisia seksifriikin luomuksia.

      MIKSI TÄLLAINEN KUSIPÄÄ SEKSIFRIIKIN SAA JATKUVASTI KIRJOITELLA PALSTALLE, EIKÄ YLLÄPITO TEE YHÄÄN MITÄÄN????????????????
      Kyselee a-siallinen satunnainen kirjoittelija

      Olen palstan paras sananmuuttajaa ja nimeni on
      Pussi_nukkeja eli Nussi_pukkeja ja toisinaan
      Käytän myös nimeä Kirsi.Vackelin eli Varsi.Kickelin

    • Anonyymi

      Niin , sehän olen olen minä, joka tottelee nimeä herttoniemen poppi!
      Tulkaa tänne iloiseen herttoniemeen poppaamaan!

    • Anonyymi

      Totta!
      Ei ole mitään rokotevaaraa, jos sinulla on Pussi_Nukkeja, joka estää sen täydellisesti.

    • Anonyymi

      Nyt on corona-virus valloillaan ja tappaa kohta kaikki!
      Mutta missä on se suojaava rokote???????
      SUOJAAVAA ROKETTA EI VAIN OLE OLEMASSA!
      PASKA TERVEYDENHUOLTO, KUN EN SAA CORONA-VIRUSTA SUOJAAVAA ROKOTEETA!
      YRITTÄKÄÄ NY JOTAIN TORVELOT!
      EI OLE ROTEETT. miks ei???
      TEHKÄÄ JOTAIN, ETTÄ SAADAAN ROKOTESUOJAA!!!!!!
      RYHTYKÄÄ HOMMIIN LAISKURIT, VAI OLETTEKO VAIN SKEPTIKKOJA????

      • bump

      • Pussi_nukkeja kirjoitti:

        bump

        bumpity bump

      • paperiarkkipiispa kirjoitti:

        bumpity bump

        bumper sticker

    • Anonyymi

      Sellaista höpinää ei kannata kuunnella alkuunkaan.

    • Anonyymi

      No sehän on tuo palstan paperiarkkipiispa.

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6606
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      88
      4241
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      45
      3559
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      7
      2941
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      625
      1551
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      978
    7. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      953
    8. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      939
    9. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      193
      918
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      47
      899
    Aihe