Stihlin hankala öljypuolen pikakorkki

Osa-aikaeläkeläinen

Tunnettu ongelmahan on että jos kaataa säiliön liian täyteen, korkkia ei saa kiinni. Kierrettäessä korkin liikkuvat osat menevät väärään asentoon, ja sitten alkaa suttuinen näpertely.
Ehkä useimmat ovat hoksanneet kikan, jonka oppimiseen minulta, vanhalta ylitäyttäjältä, meni pitkään.
Korkin kiinnitys kun on epäonnistunut, osat saa paikoilleen painamalla korkin alas ja kiertämällä sen vastapäivään ääriasentoonsa. Sitten korkin voi tavallisesti kiertää kiinni, koska ylimääräinen öljy on pursunnut ulos.

23

1989

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kylläminäopastan

      Osta siihen kompikannuusi sellainen automaattikorkki, joka painetaan siihen täyttöreikään ja kun täynnä, niin enempää bensaa tai öljyä ei tule ja säiliö on sopivan täynnä, jolloin esittämääsi ongelmaa ei ole.

      • Osa-aikaeläkeläinen

        Ei minulla kombikannua ole. Tänä ja ensi vuonna työmaani ovat niin lähellä että tankkaan sahan liiterissä. Kuntoilua pitää riittää koko talveksi, joten parin tunnin puutyöt minulla on päivässä. Kiitos neuvosta kuitenkin!


      • Anonyymi

        Minulla taas on kombikannu ylitäytön estolla, Husqvarna-merkkinen.

        Stihl MS201CM pikkusahassa oli säästetty väärässä paikassa. Korkkien varmistusnarut olivat aivan liian lyhyet. Niiden takia kaikkea täyttöaukon tilaa ei saanut käyttöö, eli kombikannua ei voinut käyttää. Otin korkeista narut pois. Nyt pystyy käyttämään tätä uudenmallista kombikannua.


    • toimiii

      Taitaa olla liian vaikea keksintö tuo stihlin bajonetti korkki suurimmalle osaa sahaajista.

      • köyhäweronmaksajaeläk

        Joo, on se ja sitte viälä Stihlin pojat rupes tekeen pari vuotta sitten joka sahamalliin omansa laipan, muka yhteensopivuuden takia. On ne siitä hullutuksesta tullu vissii vähä takaasippäin.


    • Kombikannu

      Hyvä kombikannu automaattikorkeilla maksaa muutaman kympin. Kannattaa ostaa, sen jälkeen jää tuhraamiset pois ja väitän että sen jälkeen ajattelet, että olisi pitänyt hankkia jo vuosia sitten. Automaattikorkillisella kombikannulla tankkaaminen on myös tosi nopeaa.

      • Re-User

        Ei ole koskaan tullut mieleenkään mitään kombikannuja ostella,kun kaikenlaista pänikkää pyörii nurkat väärällään kaiken aikaa ja aina vaan tulee lisää


    • Nopeaakinon

      Ellei kombikannun korkin, eikä sen moottorisahan bensakorkin avaamista lasketa mukaan, niin sillä automaattikorkilla sen moottorisahan tankkaus kestää 3-5 sekunttia.

      • Osa-aikaeläkeläinen

        Minulla ei ole kiire. Puuhommia pitää riittää koko talveksi. Nyt on lunta vaivaksi asti, mutta onneksi työmaani puut ovat pienellä alalla.


      • Aikaaon

        Heh, eli aivan turhaan lopuksi siis kirjoitit että hankala pikakorkki, kun aikaa riittää täyttöhomman kanssa säätää ja öljyä yli tursutella ja sitä siivoilla. ;)


      • Osa-aikaeläkeläinen

        Kirjoitin siltä varalta että joku ei ole tuota hoksannut. Itsekin jo turhauduin korkkiongelmaan. Suunnittelijakoulutuksenkin saaneena ajattelin että eihän tämä voi niin vaikeaa olla.


      • Osa-aikaeläkeläinen

        Siitä öljystä. Maalla on mukavaa. Rustasin isosta pöllinpätkästä tason, jonka päällä sahaa tankkaan ja viilaankin. Pölli imee ylimääräisen öljyn hyvin. Yli pursuava määrä ei ole iso.


      • Anonyymi

        Muista myös teräketjuöljy! Tuohon vauhtiin ei pääse kukaan, kun öljykin pitää laittaa.


    • Kualeppi

      Juu halpaahan se öljy ja bensa on ,sitä voi tursutella huoletta maastoon.......??

    • Kualeppi

      Voi pyhä yksinkertaisuus.Kannattaa siis lotrata ölyä ja bensaa maahan mutta ei kannata ostaa täyttökannua???

      • Osa-aikaeläkeläinen

        Täytyy katsella sitä täyttökannua. Maaseutu on kovasti muuttunut sinä aikana kun puuhasin ydinvoimalassa. Tuo täyttökannu on pikkujuttu, mutta traktoreiden perässä on sellaisia isoja koneita, joiden käyttötarkoitusta en tiedä. Ei ole tullut luettua Koneviestiå niin tarkkaan.


    • stiilinkorkki

      Ei vaikuta öljytankin täyttöaste öljykorkin takkuiluun. Lämpimänä korkki sulkeutuu riippumatta siitä onko tankki kokonaan täysi tai vähän vajaa. Vastaavasti kylmänä korkkia on vaikea saada kiinni. Eli lämpötilasta se takkuilu johtuu.

      • Osa-aikaeläkeläinen

        Onkohan niin että ylimääräinen lämmin öljy tulee herkästi korkin ohi, ja korkki menee kerralla kiinni. Tuskinpa muuten lämpötila vaikuttaa.


    • MSA140C

      Käytän teräketjuöljyyn muovista kossupulloa. Helpottaa kaatamista kun on pienisuinen läpinäkyvä puteli.
      Bensaa nykyisin tulee tankattua harvemmin.

    • Anonyymi

      Se Stihlin teräketjuöljysäiliön jumittava pikakorkki taitaa olla ns. tyyppivika. Itsekin hajotin yhden korkin, hain uuden, myyjä tunnusti että hänkin oli rikkonut sahastaan ko. korkin. Aloin tutkia asiaa, siis että mikä hemmetti siinä oikein takkuaa. Tulin siihen tulokseen että korkin tiiviste on aavistuksen liian paksu joten tein itse uuden vähän ohuemman tiivisteen. Sen jälkeen toiminut ongelmitta. Voihan sitä korkin omaakin tiivistettä hioa vähän ohuemmaksi. Vuotoa ei ole vaikka tiiviste ei ole niin paksu. Se ylivuotoventtiili bensakanisteriin on ilmeisesti todella hyvä, ainakin kaveri kehua paukutti sitä.

    • Anonyymi

      Ei se kombikannu toimi pakkasella. Ja onhan se nyt kumma jos ei saa teräöljyä tankiin. Mitä väliä sillä on jos vähän yli menee.

    • Anonyymi

      Itse en käytä terän voitelua kuin hiukan. Sehän ei itse sahaa voitele, vaan terälaiteistoa. Luontoa on säästettävä turhilta saasteilta.

    • Anonyymi

      Mulla 2 ms200 öljyn tankkaus tasatäyteen ja sahan kallistus ilmakupla laskee öljypinnan sopivan alas ja korkki kiinni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2396
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      37
      1433
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      640
      986
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      868
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe