Kun on pienestä asti tahtonut kirjailijaksi, on paine kova.
ideoita on mielettömästi, ja siinä se ongelma onkin.
Mikään ei ole ylitse muiden. En saa otetta mistään ajatuksesta.
Kaikista tulee novelleja, koska alan kirjoittaa mielessäni jo toista tarinaa, kun edellinen on vielä kesken.
Kuinka tämän saa pois?
Hän tahtoo kirjoittaa romaaneja paljon ja hartaasti.
Tahto ja halu on kirjoittaa.. mutta kuinka pysyä aiheessa?
Vai pitäisikö vain kirjoittaa ne kaikki tarinat samaan.. katsoa mitä tulee..
Hrr..
ideoita on mielettömästi, ja siinä se ongelma onkin.
Mikään ei ole ylitse muiden. En saa otetta mistään ajatuksesta.
Kaikista tulee novelleja, koska alan kirjoittaa mielessäni jo toista tarinaa, kun edellinen on vielä kesken.
Kuinka tämän saa pois?
Hän tahtoo kirjoittaa romaaneja paljon ja hartaasti.
Tahto ja halu on kirjoittaa.. mutta kuinka pysyä aiheessa?
Vai pitäisikö vain kirjoittaa ne kaikki tarinat samaan.. katsoa mitä tulee..
Hrr..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Varmaan kannattaa kirjoittaa kaikki se mitä päässä on, vaikka vain pätkiä.
Itelläni on ollut 13vuotiaasta asti päässäni kirja, jonka haluaisin joskus kirjoittaa, mutta samalla on ollut paljon muita tarinoita mielessä.
Se kirja, jota olen halunnut kirjoittaa ei ole paperilla edistynyt kovinkaan paljon. Kesällä kaivoin yhden toisen tarinan pätkän esille, sellaisen jota olin kirjoittanut noin viisi vuotta sitten. Yhtäkkiä siitä vanhasta tarinasta alkoikin kehkeytyä jotain suurempaa, nyt sitä onkin jo 60sivua kirjoitettuna ja lisää tekstiä syntyy jatkuvasti.
Suosittelen siis että kirjoitat ne kaikki ideat mitä sinulla on ja ehkä joku päivä kun otat yhden niistä esille niin saat inspiraation suurempaan.
Kirjoita noita alkuja/novelleja niin kauan että eteesi tulee tarina joka ei suostu loppumaan viidentoista sivun jälkeen.
Jos tulee uusi parempi aihe, tartu siihen ja kirjoita pois mielestäsi. Kerää noita alkuja suureen pahvilaatikkoon, lue välillä onko joku tarina mielessäsi alkanut kasvamaan, vaatimaan uusinta käsittelyä.
Kirjan kokoinen tarina on omanlaisensa möhköfantti, sen erottaa siitä että se alkaa vaivata päivin ja öin muttei suostu jäsentymään paperille, ei ensimmäisellä ei ehkä toisellakaan yrittämällä. Se vaatii ensin aikaa kehittyäkseen aivoissa, jossain siellä liki tietoista mieltä.
Kun törmäät tuohon kirjan aihioon, huomaat että se on voinut kulkea mukanasi jo puolielämää. Yleensä se on se aihe jota et pitänyt minään muuna kuin pienenä häiritsevänä ajatuksena.
Mutta toisaalta se on ajatus joka puskee sinun unelmaasi olla kirjailija eteenpäin.
Vasta kun tuo möhköfantti suostuu sanomaan sinulle päivää, tiedät että olet löytänyt aiheesi, sen jälkeen kirjoittaminen on jäsentämistä, naputtelua, lukemista ja uudelleen kirjoittamista.
Kun aihe on, se ei jätä sinua rauhaan, voit unohtaa sen vuodeksi mutta kun kerran lupaat sille saattavasi sen kansien väliin, tulet tekemään sen vaikka se veisi elämäsi.
Ole huoleti jos sinusta tuntuu että haluat palavasti olla kirjailija, luultavasti olet sitä ennemmin tai myöhemmin.
Tärkeintä on että kirjoitat, julkaistavaa kyllä ilmaantuu kun aika on.
kirjoitus. Itse olen kirjoittanut päiväkirjaa yli puolet elämästäni, tallessa varmaankin n. 20-24 vuoden ajalta. Eikä todellakaan mitään tavallista. Olen asunut n. 15 vuotta jo poissa Suomesta, yli kolmessakymmenessä eri maassa. Matkailua ja asumista.
Kulttuureja, uskontoja,tapoja, riittejä. Naisena, äitinä, diplomaattipiireissä, työntekijänä.
Kokemuksia, tunteita, ajatuksia. Mitalin molemmilta puolin.
Hirvittävä hinku kirjoittaa kokemukset yksien kansien väliin, mutta tuntuu ettei ole oikeastaan alkua eikä loppua, vain uskomaton määrä tarinoita. Omakohtaisesti koettua.
Sanonkin, että totuus on tarua ihmeellisempää.
*iloinen hymy*
Minua on vaivannut tuo ongelma pitkään ja olen hokenut itselleni päivä päivältä usemmin, että ei ole mikään kiire saada jotain julkaistavaa valmiiksi, mutta oli hyvä kuulla tuo jonkun toisen sanomana.
Pitääkin tästä jo palata kirjoittamaan!
Gambatte kudasai kaikille kirjoittajille!
(suom. tsemppiä)