Noin kolme ja puoli vuotta sitten tulin tänne palstalle kertomaan kokemuksistani ja ajatuksistani ihmissutena. Toki sain silloin paljon negatiisia reaktioita, miksi kertoisin netissä julkisesti olevani ihmissusi? Toisaalta miksi en.
Ei siitä varmaan haittaa ole. Nykypäivänä se nähdään varmaan ennemminkin "siistinä" että on erilainen. Ei minua toivottavasti tämän johdosta viedä hirttopuuhun. Eikä mitään ihmissusien metsästäjiäkään ole näkynyt. Ehkä ne asuvat siellä Amerikoissa ja keskieurooppassa.
Paremmalla ja pidemmällä kokemuksella olen valmis vastaamaan kysymyksiin ihmissutena olosta, jos jotakuta kiinnostaa. :)
Ihmissutena elo - Ask me anything
5
178
Vastaukset 5
- Kiinnos
Miten/missä iässä sait tietää olevasi ihmissusi? Millaista ihmissutena eläminen on? Muututko fyysisesti sudeksi täysikuun aikaan?
Ihmissudeksi muututaan, ensiksi täydenkuun aikaan. Eka muuttos on hyvin kivulias eikä sitä unohda ikinä. Ekan muutoksen jälkeisenä aamuna, ei muista yhtään mitä teki täydenkuun yönä, mutta muisti palaa hiljalleen. Sitten, harjoittelun kautta, oppii hallitsemaan sutta sa paremmin, ja jopa muuttumaan koska haluaa. Mutta se tarvitsee harjoittelua ja harjoittelua. Se vie aikaa, se vie kuukausia ehkä vuosia.
- omalääkärisi
Onhan noita. Jotkut luulee olevansa Napoleon, ja jopa jumala itse. Se on ihan siitä kiinni, että ottaako ne lääkkeensä vai ei.
- bbbbbbbbbbbbbbbbbbbb
Minkälaisessa tilanteessa koet olevasi ihmissusi?
- Sudenverinen
Miten sä tajusit olevas ihmissusi ja voitko kertoo mahdollisimman tarkasti sutena olemisesta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4512046- 1611332
- 761202
- 941193
- 1141157
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku1871103- 100793
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.58766- 47743
En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57684