Tänään jälleen RADIO POOKISSA viihteellinen perjantai-ilta hyvän ISKELMÄMUSIIKIN ja kivan JUONTAJAN parissa. Parasta OULUSTA since 1989!
POOKI NUMBER VAN
iskelmaheebo
2966
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Pooki ei ole Oulusta. Pistähän se korkki kiinni
No, no! Menepä nyt kiltisti siivoamaan.
Totta. Pooki pitäisi siivota pois. Aikansa elänyt. Kukapa taho sen tekis. Olis sietänyt jäädä ilman lupaa.
Ollaan kanavalla ja lepposaa jutustelua hyvän musan kera. Kiitos Ari ja Pooki !
Ihanko itse pistit kommentin? Ei olla kanavalla vaan kaukaa kierretään.
Pookia kuuntelen se on hyvä iskelmäasema. Pysy sie siellä jumputuskanavilla. Mie kuuntelen aina Pookia, ei ole muuta mitä kuunnela.
Pooki on jumputusta aivoille. Jos ei ole äo tarpeeksi alhaalla niin se lapsille (aikuisille) lässyttäminen alentaa sitä ajan kanssa.
Kylläpä tulee kunnollista musiikkia taas Pookista. Mukava kuunnella !!!
Pookin perjantai-ilta klo 18. Mennään taas kanavalle.
Tuskinpa mennään. On muutakin elämää.
Hienoa että Suomessa on vielä yksi tanssimusiikkia soittava asema, Radio Pooki.
Radio Sandels soittaa enemmän musiikkia. Löytyy netistäkin, jos on kuuluvuusalueen ulkopuolella :) Siinä on aito suomalainen ja paikallinen radioasema. rok rok!
Paljon onnea suomen paras paikallis radio ja paras toimittaja ari kettu kangas!
Pooki on ykkönen ja Kettukangas loistava juontaja.
Pistähän korkki taas kiinni. Eihän radiomedian vuosittaisessa 'kilpailussa' ole mukana läheskään kaikki radiot. On se jo hullua, kun paikallisradiopalkinnon saa saksalainen yritys, joka kuuluu Kokkolasta Tornioon :D Enemmänkin näyttää, että vaihtoehdot ovat nollassa jo. Tänä vuonna Pooki, ensi vuonna taas Radio Ramona... sitten taas Pooki...siinäpä ne taitaa olla. Radio Sandelsinkin kuuluisi saada todellisuudessa Pookin ohi tällaiset palkinnot, sillä on suomalainen. Mutta mitäpä tuota muuta odottaa kun kaksi pörssiyhtiötä palkitsee omiaan vuodesta toiseen.
Kertoo tasosta, kun ilman koulutuksia valitaan "Suomen parhaaksi". Surullista lähinnä.
Oulun "meriradion" aamujuontaja ei ollut edes ehdolla.
Ei ollut mukana myöskään Sandels, Sea FM, Musa, Pispalan radio. Vain Radiomedian jäseniä. Nykyisinhän "paikallisradioita" on kaikki nuo pörssiyhtiöiden kaupunkikohtaiset lähettimetkin, joihin suunnataan vain pääosin paikallistunnisteet etelä-Suomesta. Saksalaiselle Pookille olisi pitänyt antaa samalla 'vuoden paikallisradioyrittäjä-palkinto, kun tälle linjalle lähdetty :D. Pookin puolustuksena pitää sanoa, että lähettäväthän he paikalliselta alueelta ohjelmaa. Paikallisuus on sinänsä yhtä kaukana kuin esim. Bauhausin paikallismyymälässä, joita pyörittää muutama palkattu juoksupoika.
Ei ollut myöskään Pieksämäki FM eikä Ocab OY AB.
Eihän nuista ole meijän Pookille mitähän vastusta. Oikiastaan Pookin pittäis laajeta koko maahan niin voisin mieki sitä sitten Helsingin reissuilla kuunnella. Aamusta iltaan ja joka päivä.
Pörssiyhtiön pohjattomalla kassalla on hyvä tehdä häiriöitä markkinoilla. Aikojen saatossa Bauer joutuu karsimaan Pookin toiminnoista, vaikka siihen menisi vielä vuosia. Markkinoilla on paljon radioasemia ja Pookin laitostuvat seniorit poistuvat autuaammille kuuntelumaille kiihtyvään tahtiin :)
Pooki konseptia kokeiltiin jo kertaalleen Jyväskylässä - ja se epäonnistui totaalisesti. Ei kannata niillä opeilla laajeta kohtuuttomasti.
Pooki on paras ja kateelliset yksinyrittäjät nyt täällä vinkuu, kun niiden jukepoksit ei taaskaan pärjännyt.
Pörssiyhtiön rahoilla on helppo paukutella henkseleitä. En mollaisi oikeasti paikallisia ja suomalaisia toimijoita. Niitä ei ole montaa jäljellä ja koko radiokenttä on lähes monopolisoitunut. Isojen ketjujen tarkoitus on ainoastaan tehdä tuotteillaan rahaa, ei niinkään tarjota parasta, jos sen voi tehdä halvalla.. Enemmänkin ihmisten pitäisi herätä tukemaan, suomalaista toimintaa.
Pörssiyhtiöt ovat siitä loistavia että ne tarjoavat kansalaisille radioissaan hyvää musiikkia ja muutakin ohjelmaa ilmaiseksi. Yle taas perii veron ja syöttää samaa paskaa välittämättä kuuntelijoista.
Radio Pooki on helmi muiden joukossa. Käännä kanavalle.
Eipä käännetä :) On lukemattomia muitakin kuunneltavampia radioita. Vuoden paikallisradiopalkinnon olisi pitänyt mennä savoon.
Vaihtoehtoja oli vain osa asemista, siksi nuo palkinnot menevät vuodesta toiseen samoille. Suomalaiset toimijathan oli jälleen blokattu ulos näiden "paikallisten toimijoiden kisasta". Joku kirjoittikin täällä, ettei näissä ole mukana kaikki radiot. Jos ajattelet vaikka OP:n järjestämää vuoden vakuuttaja seminaaria, niin tuskin se menisi IF:n työntekijöille. Vähän samasta kyse tässä.
Kuuntelijana valitsen Radio Pookin. Se on minun valinta ja hyvä sellainen.
Kuuntelijana valitsen jotakin muuta. Se on minun valinta ja paras sellainen.