Nyt kun tiukennetaan varsinkin nuoriin kohdistuvaa seksuaalisesti siveetöntä aikuis käyttäytymistä. Entä jos vappuna vaikka lankkinaamaiseksi pukeutuneet alaikäiset köyrii aikuista Suomalais miestä tai naista suuhun pakoputkeen puristelee kasseista nänniä. Lainsäädöksien mukaan aikuinen mies nainen joutuu korvauksiin sekä saa varman vankeus tuomion sillä perusteella että uudistuksen mukaisesti kaikki muotoinen nuorien alaikäisien kanssa seksuaalisesti siveetömän haureuden harjoittaminen on tuomittavaa. Väistämätöntä.
Tai nuoret joku pahaa tarkoittava opettaja virkaa tekevä voivat käyttää kouluissa / seurakunnassa tätä uudistettua lakimuutosta hyvin aseena jotain opettajaa / kirkon virkaa toimittavaa vastaan jättämällä säännöllisesti lapsi seksuaalisuutta sisältää kuva aineistoa välineistöä tämän ei miellyttävän henk.kohtaisien tavaroiden joukkoon tarkoituksena hankkiutua eroon tästä epämiellyttävästä opettajasta. Tutkimuksen käynnistyessä opettajalle / pastorille on tiedossa varma lopputili sekä vankeustumio. Väistämätöntä.
Kylläpä tekevät helpoksi tuhota toisen työura lopullisesti tästä eteenpäin. Politiikkojakin on helpompi polkea suonsilmään mätänemään.
Spkulointia mutta mielestäni Sipilän hallitukselle ei mielestäni saisi antaa riittävästi mandaattia tehdä tämän hetkeen tämän tapaisia laki uudistuksia. Sillä perusteella koska tämä uudistettu laki tulee olemaaan vain hallituksen puolueille PELASTUSPAKETTI tulevia vaalien kannatus lukuja silmällä pitäen. Eli laki uudistus on käytännössä jo nyt tällä valmistumisen hetkellä hallituksen silmissä itsessään arvoton oman puolueen kannatuksen silmien edessä.
Raiskauslaki muutoksesta
brutaali-lakimuutos
1
68
Vastaukset
- Usko-toivo-ja-poliisi
Olisiko mielestänne pelkkää politiikkaa? Ainahan kaikkea tapahtuu, mutta vaalien läheisyys arveluttaa??????
Eduskuntavaalit lähestyvät, ja se puolue kuvittelee voittavansa, joka eniten vastustaa kaikkea (etenkin maahanmuuttoa).
Uskon kuitenkin, että Poliisi suorittaa työsnsä asiallisesti ja saamme joskus selkeän kuvan tapahtumista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1342704Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2572275Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?221403- 1151062
- 961011
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041003Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee13902Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La55788Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.50751Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.277732