http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=67828
YYA on kuopattu, rouva presidentti!
23.2.2005
Euroopassa on parhaillaan menossa ulko- ja turvallisuuspolitiikan uusjako, josta Suomi on päättänyt jättäytyä ulkopuolelle. Viimeksi 22.2.2005 Ukraina ilmottautui mukaan uusjakoon sanomalla selkeästi Brysselissä kokoontuneille EU:n ja NATO:on johtajille, että sen tavoitteena EU-jäsenyyden lisäksi on NATO-jäsenyys. Milloin Suomen presidentti antaa samanlaisia kannanottoja EU:n ja NATO:n johtajille, että Suomikin haluaa olla mukana vahvassa integraatiopolitiikassa?
Yhdysvaltain presidentti George W. Bush sanoi myöhemmin omassa tiedotustilaisuudessaan, että NATO:n ovet ovat auki Ukrainalle, mikäli presidentti Viktor Jushtshenko uudistaa maansa jäsenyyskuntoon. Milloin USA:n presidentti ilmoittaa myös Suomelle, että NATO:n ovet on myös sille auki? Miksi Suomi ei ilmoita selkeästi suuntaansa?
Tilanne nyt on se, että Suomen ulkopoliittisessa johdossa näyttää edelleen vaikuttavan presidentti Urho Kekkosen ajan YYA-sopimuksen aikainen henki, joka pysähtyneisyydessään hakee vertaistaan länsimaiden historiassa. Muut Pohjoismaat ovat jo vuosikymmeniä sitten liiittyneet NATO:oon ja 2004 siihen liittyivät myös Itä-Euroopan ja Baltian maat, joten Suomen käyttäytyminen asiassa on hämmästyttävää. Mihin Suomen jättäytyminen NATO:n ulkopuolelle perustuu?
Kekkosen ajan suomettumisen henki näyttää todella olevan niin vahva, että Suomi ei kykene reagoimaan muuttuvaan ulko- ja turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen Euroopassa. Suomen liikkumattomuus on naulittu menneisyyden haamuihin, joita olivat Neuvostoliiton häpeilemätön puuttuminen Suomen sisäisiin asioihin, jota oli auttamassa presidentti Kekkonen puolueettomuuspolitiikallaan. Kekkosen puolueettomuuspolitiikka tähtäsi Suomen pitämiseen poissa suurvaltojen ristiriidoista, mutta käytännössä se ajoi maamme Neuvostoliiton vahvaan vaikutuspiiriin.
Neuvostoliitolle Kekkosen puolueettomuuspolitiikka sopi mainiosti. Se piti USA:n poissa Suomesta, mutta avasi sille mahdollisuuden vaikuttaa Suomen politiikkaan. Neuvostoliitto vaikutti Suomen politiikkaan ja määräsi jopa, ketä valitaan Suomen hallituksiin. 1950-luvulla länsilinjaa kannattaneet poliitikot joutuivat poliittiseen Siperiaan ja yksi poliitikko, joka joutui tästä suuresti kärsimään oli SDP:n puheenjohtajana 1957-1963 toiminut Väinö Tanner, joka oli aikaansa edellä. Tanner näki viisaasti, että Suomen tie oli lännessä, mutta Urho Kekkonen ei tätä ymmärtänyt.
Mikä oli Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden kulmakivi? Kulmakiveksi muodostui vuonna 1948 solmittu YYA-sopimus, joka antoi Neuvostoliitolle avoimet kädet Suomen suhteen. Sopimuksesta tuli myös Kekkosen vallan kulmakivi, johon hän aina tukeutui vaikeissa tilanteissa. Suomi pääsi eroon tästä tuskallisesta sopimuksesta vasta 1992 kun se päätettiin purkaa yhteisymmärryksessä vuotta aiemmin itsenäistyneen Venäjän kanssa.
Nyt siis näyttää siltä, että Kekkosen ajan henki vaikuttaa edelleen Suomessa. Suomi ei näytä uskaltavan irrottautua lopullisesti kylmän sodan ajan asetelmistaan, koska se ei ole kyennyt selvittämään menneisyyttään. Muut Itä-Euroopan ja Baltian maat ovat selvittämässä kommunismiajan tapahtumansa, mutta Suomessa ei tapahdu mitään.
Mihin Kekkosen ajan henki edelleen nojaa? Se näyttää nojaavan presidentti Tarja Halosen ideologiseen ajattelutapaan, joka kumpuaa suomettuneesta 1970-luvusta, jolloin Neuvostoliiton vaikutusvalta oli vahvimmillaan Suomessa. Haavemaailmoissaan elävä presidentti ei ole kyennyt hahmottamaan maailman muuttumista nuoruutensa ajan vuosikymmenestä.
Kaikki on muuttunut Euroopassa kylmän sodan ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Eurooppa on etenemässä kohti lopullista yhdentymistään, josta Suomi näyttää jättäytyvän suosiolla sivuraiteelle pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) kokemattoman EU-politiikan takia. Suomen EU-politiikkaa ei näytä hoitavan kukaan. Tämä nähtiin Brysselin tapaamisessa, jossa heikko Vanhanen antautui Haloselle ja antoi tämän pitää Suomen puheenvuoron, vaikka EU-asiat kuuluvat pääministerille.
Suomen jättäytyminen yhdentymisen ulkopuolelle on historiallinen virhe. Euroopan unioni on saamassa yhteisen perustuslain, joka takaa sille vahvan aseman kansainvälisessä politiikassa. Espanja äänesti sopimuksesta ensimmäisenä ja se antoi sille vahvan tukensa. Samaa tukea on odotettava myös muista kansanäänestyksen järjestävistä maista. Tuleeko tukea Suomesta?
Sivuraiteelle itsensä ajanut Suomi ei voi muuta kuin hyväksyä sopimuksen ja mennä sivustaseuraajana yhdentymisen mukana voimatta vaikuttaa itseensä kohdistuviin asioihin. Kuka tästä kantaa vastuun?
Jan Rossi
YYA on kuopattu, rouva presidentti!
23.2.2005
Euroopassa on parhaillaan menossa ulko- ja turvallisuuspolitiikan uusjako, josta Suomi on päättänyt jättäytyä ulkopuolelle. Viimeksi 22.2.2005 Ukraina ilmottautui mukaan uusjakoon sanomalla selkeästi Brysselissä kokoontuneille EU:n ja NATO:on johtajille, että sen tavoitteena EU-jäsenyyden lisäksi on NATO-jäsenyys. Milloin Suomen presidentti antaa samanlaisia kannanottoja EU:n ja NATO:n johtajille, että Suomikin haluaa olla mukana vahvassa integraatiopolitiikassa?
Yhdysvaltain presidentti George W. Bush sanoi myöhemmin omassa tiedotustilaisuudessaan, että NATO:n ovet ovat auki Ukrainalle, mikäli presidentti Viktor Jushtshenko uudistaa maansa jäsenyyskuntoon. Milloin USA:n presidentti ilmoittaa myös Suomelle, että NATO:n ovet on myös sille auki? Miksi Suomi ei ilmoita selkeästi suuntaansa?
Tilanne nyt on se, että Suomen ulkopoliittisessa johdossa näyttää edelleen vaikuttavan presidentti Urho Kekkosen ajan YYA-sopimuksen aikainen henki, joka pysähtyneisyydessään hakee vertaistaan länsimaiden historiassa. Muut Pohjoismaat ovat jo vuosikymmeniä sitten liiittyneet NATO:oon ja 2004 siihen liittyivät myös Itä-Euroopan ja Baltian maat, joten Suomen käyttäytyminen asiassa on hämmästyttävää. Mihin Suomen jättäytyminen NATO:n ulkopuolelle perustuu?
Kekkosen ajan suomettumisen henki näyttää todella olevan niin vahva, että Suomi ei kykene reagoimaan muuttuvaan ulko- ja turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen Euroopassa. Suomen liikkumattomuus on naulittu menneisyyden haamuihin, joita olivat Neuvostoliiton häpeilemätön puuttuminen Suomen sisäisiin asioihin, jota oli auttamassa presidentti Kekkonen puolueettomuuspolitiikallaan. Kekkosen puolueettomuuspolitiikka tähtäsi Suomen pitämiseen poissa suurvaltojen ristiriidoista, mutta käytännössä se ajoi maamme Neuvostoliiton vahvaan vaikutuspiiriin.
Neuvostoliitolle Kekkosen puolueettomuuspolitiikka sopi mainiosti. Se piti USA:n poissa Suomesta, mutta avasi sille mahdollisuuden vaikuttaa Suomen politiikkaan. Neuvostoliitto vaikutti Suomen politiikkaan ja määräsi jopa, ketä valitaan Suomen hallituksiin. 1950-luvulla länsilinjaa kannattaneet poliitikot joutuivat poliittiseen Siperiaan ja yksi poliitikko, joka joutui tästä suuresti kärsimään oli SDP:n puheenjohtajana 1957-1963 toiminut Väinö Tanner, joka oli aikaansa edellä. Tanner näki viisaasti, että Suomen tie oli lännessä, mutta Urho Kekkonen ei tätä ymmärtänyt.
Mikä oli Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden kulmakivi? Kulmakiveksi muodostui vuonna 1948 solmittu YYA-sopimus, joka antoi Neuvostoliitolle avoimet kädet Suomen suhteen. Sopimuksesta tuli myös Kekkosen vallan kulmakivi, johon hän aina tukeutui vaikeissa tilanteissa. Suomi pääsi eroon tästä tuskallisesta sopimuksesta vasta 1992 kun se päätettiin purkaa yhteisymmärryksessä vuotta aiemmin itsenäistyneen Venäjän kanssa.
Nyt siis näyttää siltä, että Kekkosen ajan henki vaikuttaa edelleen Suomessa. Suomi ei näytä uskaltavan irrottautua lopullisesti kylmän sodan ajan asetelmistaan, koska se ei ole kyennyt selvittämään menneisyyttään. Muut Itä-Euroopan ja Baltian maat ovat selvittämässä kommunismiajan tapahtumansa, mutta Suomessa ei tapahdu mitään.
Mihin Kekkosen ajan henki edelleen nojaa? Se näyttää nojaavan presidentti Tarja Halosen ideologiseen ajattelutapaan, joka kumpuaa suomettuneesta 1970-luvusta, jolloin Neuvostoliiton vaikutusvalta oli vahvimmillaan Suomessa. Haavemaailmoissaan elävä presidentti ei ole kyennyt hahmottamaan maailman muuttumista nuoruutensa ajan vuosikymmenestä.
Kaikki on muuttunut Euroopassa kylmän sodan ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Eurooppa on etenemässä kohti lopullista yhdentymistään, josta Suomi näyttää jättäytyvän suosiolla sivuraiteelle pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) kokemattoman EU-politiikan takia. Suomen EU-politiikkaa ei näytä hoitavan kukaan. Tämä nähtiin Brysselin tapaamisessa, jossa heikko Vanhanen antautui Haloselle ja antoi tämän pitää Suomen puheenvuoron, vaikka EU-asiat kuuluvat pääministerille.
Suomen jättäytyminen yhdentymisen ulkopuolelle on historiallinen virhe. Euroopan unioni on saamassa yhteisen perustuslain, joka takaa sille vahvan aseman kansainvälisessä politiikassa. Espanja äänesti sopimuksesta ensimmäisenä ja se antoi sille vahvan tukensa. Samaa tukea on odotettava myös muista kansanäänestyksen järjestävistä maista. Tuleeko tukea Suomesta?
Sivuraiteelle itsensä ajanut Suomi ei voi muuta kuin hyväksyä sopimuksen ja mennä sivustaseuraajana yhdentymisen mukana voimatta vaikuttaa itseensä kohdistuviin asioihin. Kuka tästä kantaa vastuun?
Jan Rossi
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ja jälki sen mukainen: 90% kannatus. Heh, kuten Kremlin porukkaa.
Tampereen yliopiston (sieltä Suomen median porukka tulee) tiedotusopin laitos on tunnetusti viimeinen kommunismin linnake heti Pohjois-Korean jälkeen joten mitä ihmettä tuossa on. Elävät edelleen ruskeissa vakosamettihousuissaan 1970-lukua jos koskaan niin pitkälle edes pääsivät.
loppuu tuo provoilu. kyllä joillakin on aika tylsää kun tuollasia provoja laittaa!
kerro ihmeessä jos on asiallisia kommentteja tuohon mielestäni ihan hyvään aloituskirjoitukseen, kiinnostaisi kuulla. Pelkkä tuollainen primitiivireaktio on aika hämmentävä.
Itse olet sivuraiteella jos et sen vertaa tiedä, että Ruotsi ja Islanti eivät kuulu NATO:on. Grönlanti on sitä paitsi eronnut EU:sta.
Jos ajattelisit vaikka näin;
Kun 300 vuotta sitten Suomen itäosat pääsivät ruotsalaisista sotilaista eroon ja kun 200 vuotta sitten koko Suomelle kävi sama tuuri, että jouduttiin Ruotsista sirryttiin Venäjän komentoon, niin luulisi jo opitun.
Mutta ei, 50 vuotta sitten piti mennä samaan kelkkaan saksalaisen kanssa.
Eikö nyt sovinnolla unohdeta tuo vehtaaminen Naton suuntaan. Johan sen nyt Erkkikin näkee miten siinä Suomelle käy.
Köyhdytettyä uraania on paikat täynnä ja jenkit kusee marjapensaisiin.
"Mutta ei, 50 vuotta sitten piti mennä samaan kelkkaan saksalaisen kanssa."
> vittu, suomi kävi omaa sotaansa venäjää vastaan. suomella ja saksalla vain oli yhteinen vihollinen, joten miksi sitä ei oltaisi aseveljiä? saksa halusi venäjän, suomi halusi vähintään itsenäisyyden. mielellään mahd. paljon alueita venäjältä ikään kuin korvaukseksi.
suomen oli valittava kahdesta, venäjä tai saksa. ei tarvitse kauaa miettiä kumpi on parempi vaihtoehto.
sitäpaitsi saksasta oli suomelle paljon hyötyä. lapinsota on asia erikseen, sitäpaitsi sen sodan aloittivat suomalaiset venäjän painostuksen alla...
ja vittu, vittu
Eniten ihmettelen sitä, että Natoon liittymisen kannattajat kuvittelevat että liittymisen vastustamisen syynä on joko
A) Venäjän pelko tai
B) taantumuksellisuus.
Omasta mielestani Natoon liittyminen ei lisäisi Suomen turvallisuutta, vaan päinvastoin. Ei ole mitään mieltä lähteä jenkkien käsikassaraksi milloin milläkin tekosyyllä aloitettuun sotaan. Koskaan ei tiedä milloin he taas seuraavan kerran lähtevät kerjäämään verta nenästään absurdin terrorisminvastaisen sotansa varjolla. Silloin meidän on paras pysyä sivussa.