Tilasimme Elisan laajakaista liittymän joulukuussa. Liittymää ei ole kylläkään kuulunut eikä näkynyt, mutta laskuja sieltä osataan kyllä lähettää senkin edestä.Tammikuussa saimme n. 70 euron laajakaista laskun, jossa olisi pitänyt maksaa laajakaistasta joulu ja tammikuun ajalta, vaikka liittymää ei edes oltu avattu!Yritimme soittaa 3 päivän ajalla monta kertaa.Sanottiin vaan että ei kannata soittaa kun linjat ovat täynnä. Kun vihdoin ja viimein saimme yhteyden laskutukseen, he pahoittelivat asiaa ja sanoivat että laskua ei tarvitse maksaa.Onko ollut samanlaisia tapauksia?
Laskutus
Tanya
6734
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kytkentäkuukaudesta ei tarvitse maksaa, oli 2. tai 29. päivä kytkentä siis.
Irtikytkentä kuukauden joutuu maksamaan loppuun vaikka irtikytkentä olisi 15. pvä.
Ettei vaan olisi kyse taas käyttäjän taidoista tehdä asetuksia oikein pc:llä tilattuaan ns. itseasennuskytkennän, tai peräti risa viiruksia täynnä oleva kone.
Tilausvahvistuksessa näkyy toimitusaika, jos ei silloin toimi yhteys, pitää ottaa yhteys asiakaspalveluun. Eikä itkeä täällä.
Äläkä selitä ettei sinne pääse, kyllä sinne pääsee jos haluaa.. saamattomuuttasi iniset !!
ei siellä hevillä vastata kun saa tunti tolkulla jonottaa!
Ei sinne Elisan laskutuksen asiakaspalvelupuhelimeen pääse millään läpi.
Me katkaistiin netti helmikuun alussa, sanoivat että menee kolme viikkoa. (miksi?) Kuukauden päästä vielä toimi elisan sähköposti, joten ei oltu katkaistu. Soitettiin uudestaan ja pahoittelivat. Tällöin sanoivat että laskua ei lähetetä. Kumminkin parin päivän päästä melkein sadan euron lasku tuli heiltä. Yritettiin soittaa laskutukseen ja kysyä mikä on kun ensin luvattiin muuta. Siellä ei vaan kukaan viitsinyt vastata puhelimeen 2,5h jonotuksen jälkeen.
Tätäkö tuo kyseinen yritys viitsii kutsua asiakaspalveluks? En ole kyllä kenellekkään tutulle kehunut heitä. Säälittävää toimintaa tuommoinen. Edes sähköpostiini ei ole vastattu ja lähetin sen kumminkin jo kaks päivää sit.
asiakaspalveluun voi soittaa, kun ei ne vastaa ainakaan puoleen tuntiin, eikä ketään voi jonotuttaa tuommoisia aikoja. Eikä ne vastaa ades kirjallisiin reklamaatioihin, eivätkä ne edes varmaan lue niitä siellä asiakaspalvelussa.
tuttua on! ala soittamaan sinne asennus tiedusteluun ja kysy mikä siellä maksaa! mulla kesti pari päivää alle neljä kuukautta! muista pyytää hyvitystä myös!
oli puhelinlasku maksettu ajallaan, mutta Elisa lähetti karhulaskun siitä. Koska palvelu-no ei vastannut, lähetimme kirjeen, jossa ilmoitimme lasku maksetuksi ajallaan. No kului pari viikkoa ja tuli toinen karhulasku. Lähetimme faksilla vastauksen, että olemme laskun maksaneet ajallaan. Taas kului pari viikkoa ja tuli lasku perintä toimistosta, jos ei makseta, menee uloshakuun. Perintä toimistossa sentään vastattiin puhelimeen ja saimme asiamme selvitettyä. Elisalta soitettiin asiasta ja ei pahoiteltu asiaa, vaan syy laskutusvirheestä vieritettiin asikkaan niskaan, mukamas viite numero väärin. Näin ei voinut olla, ainakin tietokonella laskua testaamalla ei huolinut maksuun ollenkaan jos syötti vireheelisen viitenumeron. Töykeitäkin osaavat vielä olla.