Kuinka Kainuun edunvalvonnassa on onnistuttu?

Mitä mieltä olette tästä asiasta noin yleisesti ?

Kainuun edunvalvonta on puhuttanut tällä vaalikaudella muun muassa Terrafamen, Kainuun keskussairaalan ja väyläverkoston kunnossapidon yhteydessä.

Kainuulaiset kansanedustajat Marisanna Jarva (kesk.), Timo Korhonen (kesk.) ja Eero Suutari (kok.) kertovat maanantain Kainuun Sanomissa, että heidän mielestään Kainuun edunvalvonta on tulosten puolesta sujunut erittäin hyvin.

Maakuntajohtaja Pentti Malinen puolestaan sanoi maakuntavaltuuston kokouksessa joulukuussa, että Kainuulla on ollut ongelmia edunajamisessa.

– Sen kyllä tunnistamme ja tunnustamme jatkuvasti. Tätä meidän pitää käytännössä parantaa ja sen asetamme tavoitteeksi, Malinen totesi tuolloin.

Miten Sinun mielestäsi kainuulaiset kansanedustajat, Kainuun liitto ja etujärjestöt ovat onnistuneet tällä vaalikaudella maakunnan edunvalvonnassa? Missä on onnistuttu ja missä ei? Miten Kainuun edunvalvontaa voitaisiin parantaa?

-Lainattu kainuunsanomista
2118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ainakin kaivoksen suhteen päin seiniä ollaan menty ja lujaa!!

Äänestä
  • On tainnut näiden Korhonen ,Jarva , Suutarin maantiedon oppi pysähtyä tuohon Savo- Kainuu rajalle Sukevalle. Kun ilmesesti eivät tiedä että on valittu Kainuun edustajiksi . Ajetaan kaikkien muiden asioita mutta ei oman maakunnan. Kuten tuon Kaksin asioiden hoito. Että lisää näitä PORVAREITA tänne Kainuuseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rekkulit kirjoitti:

Mitä mieltä olette tästä asiasta noin yleisesti ?

Kainuun edunvalvonta on puhuttanut tällä vaalikaudella muun muassa Terrafamen, Kainuun keskussairaalan ja väyläverkoston kunnossapidon yhteydessä.

Kainuulaiset kansanedustajat Marisanna Jarva (kesk.), Timo Korhonen (kesk.) ja Eero Suutari (kok.) kertovat maanantain Kainuun Sanomissa, että heidän mielestään Kainuun edunvalvonta on tulosten puolesta sujunut erittäin hyvin.

Maakuntajohtaja Pentti Malinen puolestaan sanoi maakuntavaltuuston kokouksessa joulukuussa, että Kainuulla on ollut ongelmia edunajamisessa.

– Sen kyllä tunnistamme ja tunnustamme jatkuvasti. Tätä meidän pitää käytännössä parantaa ja sen asetamme tavoitteeksi, Malinen totesi tuolloin.

Miten Sinun mielestäsi kainuulaiset kansanedustajat, Kainuun liitto ja etujärjestöt ovat onnistuneet tällä vaalikaudella maakunnan edunvalvonnassa? Missä on onnistuttu ja missä ei? Miten Kainuun edunvalvontaa voitaisiin parantaa?

-Lainattu kainuunsanomista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu