Onnistunut kondomien osto + Sultan vs. Magic -vertailu

Poitsu14v

Hei! Haluaisin kertoa tässä nyt kertomuksen eiliseltä, kun ostin ensimmäistä kertaa kondomeja. Olen siis 14-vuotias poika. Kertokaa ihmeessä omiakin kokemuksianne kondomien ostosta ensimmäistä kertaa täi ylipäätään.

Olin bussissa matkalla keskustaan, tai tarkemmin olisin mennyt siitä eteenpäin. Mielessäni oli ollut jo pitkään ostaa kondomeja, jotta niitä olisi kaiken varalle :). Yhtäkkiä tämä asia tuli mieleeni, ja päätin tekeväni sen tänään. Olin lukenut keskustelupalstoilta aiheesta, ja joillakin oli ollut negatiivisia kokemuksia aiheesta; esimerkiksi K-ryhmän kaupat eivät olleet myyneet kyseistä tuotetta. Päätin, etten ostaisi K:sta, vaan mieluummin jostain SOK:n toimipisteestä.

Ensin katsoin foodie.fi-palvelusta hyllivälinumeron, jossa kondomeja myydään, koska en ollut käynyt kyseisessä kaupassa kovin montaa kertaa, varsinkaan tällaisella asialla. Löysin hyllyvälin helposti, ja ajattelin uskaltavani tehdä sen. Poistuin bussista keskustassa ja käveliin kauppaan. Kävelin kohdasta, josta näen kaikki hyllyt, mutta en löytänyt sellaista hyllyvälinumeroa mistään.

Lopulta päätin ensin ostaa jotain kondomien peittämiseksi kassalla; tietynlaisen paketin suklaapatukoita, jonka hinta oli noin 2€. Kävelin vielä ympäri kauppaa, kunnes lopulta löysin kondomit sivuhyllystä, jota ei oltu numeroitu. Ne oli sijoitettu MELKO ylös, joten minäkin 176-senttinen, jouduin kurottamaan ottaakseni niitä. Olin jo bussissa päättänyt ostavani Magic- ja Sultan-merkkisiä kondomeja, ja sen päätöksen myös pidin. Kondomit olivat normaalikokoisia. Aikomuksenani oli siis kokeilla, kumpi on parempi merkki. Otin molemmat yhdellä kurotuksella, ja asetin ne ostoskoriin.

Menin kassalle, ja laitoin ostoskorin sille osoitettuun paikkaan, ja otin ostokseni käteen. Kondomipaketit ja suklaapatukkapaketti olivat suunnilleen saman kokoiset, suklaapatukkapaketti mahdollisesti hieman isompi. Kun pääsin laittamaan ostokseni liukuhihnalle, laitoin kondomit ensin, ja sitten vasta suklaapatukkapaketin peittämään kortsuja.

Juuri kun olin pääsemässä kassalle, vaihtoi aikaisemmin kassalla palvellut mies paikkaa erään nuoren naisen kanssa, jolla on tunnistettava ääni. Muistin hänen palvelleen minua aikaisemmin, joten mietin, miten tämä mahtaisi reagoida. Onneksi hän skannasi ensin suklaapatukkapaketin viivakoodin, sitten Magicin ja viimeisenä Sultanin. Tuon aikana naisen ilme oli neutraali, eikä hän esimerkiksi naurahtanut.

Kun tuli maksun aika, hän kertoi tuotteiden hinnan, ja minä annoin hänelle 10€ setelin. Enhän tokikaan halunnut maksaa S-Etukortilla, sillä silloin vanhempani olisivat nähneet ostokseni, ja tätä en todellakaan halunnut, koska ei kuitenkaan ollut kyse muusta kuin testistä. Palataan kuitenkin vielä myyntitilanteeseen: Myyjä sanoi vaihtorahojen määrän minulle. Otin vaihtorahat käteeni, ja asetin ne lompakkoon. Sanoin, etten tarvitse kuittia. Myyjä vaikutti siltä, että tämä on hänelle vallan tavallinen ostotilanne, joten olin iloinen siitä.

Myöhemmin samana päivänä kokeilin kondomeja siten, kuin niitä nyt kuuluu pitää päällä. En kerro nyt yksityiskohtia, mutta molemmat kondomit sopivat päälleni hyvin. Magic puristi juuri sopivista kohdista hieman enemmän, joten mielestäni se on parempi, jos jompikumpi pitää valita. En kuitenkaan näe näiden kahden kondomin ominaisuuksilla kovinkaan huomattavaa eroa.

Tähän loppui kertomukseni. Kuten jo alussa sanoin, kertokaahan omia kokemuksianne kondomien ostosta nuorena tai muutenkin. Kumpaa merkkiä itse pidätte parempana?

13

1400

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Andrukela

      Erittäin hyvä tarina, 5/5!

    • wellplannedandexecuted

      Hyvin suunniteltu ja suoritettu ostosretki!

    • Äktuaalistavittua

      osta niiden lisäksi lateksikäsineitä, liukuvoidetta, pari paria sukkia ja kuminauhoja, ;)

    • Poitsu14v

      Hei, tässä vielä aloittaja. Kyseessä ei siis ollut eilinen eli maanantai 21. päivä, vaan sunnuntai 20. päivä. Virhe johtui siitä, että kirjoittelin tekstin eilen valmiiksi, mutta julkaisin sen vasta tänään. Tässä siis vain pieni tarkennus :)

      • Olli1969

        Minä en kortonkeja osta ikinä.
        Nain aina paljaalla ja lasken mallit naisen päälle ellei tämä käytä ehkäisyä.
        Tuntuu paljon paremmalta eikä tartte tehdä noloja ostokeikkoja.


      • ikivanha

        Ja soitat sitten terkkariin, kun kutisee ja kirvelee alapäässä? Voisko katsoa "ne testit"? Seksitaudit ei näy päälle päin, joten kannatan lämpimästi kondomin käyttöä.


    • Mukavaa, että ensimäinen kondomien osto kokemuksesi oli positiivinen. Itse sain kassajonossa paniikkikohtauksen ja juoksin itkien pois. Tilannetta ei parantanut se, että kyseessä ei ollut vain testi ja niille kondomeille olisi ollut käyttöäkin illemmalla.

      • Tylytotuus

        Kyllä sinun onkin parempi jatkaa vaan animepoken parissa.
        Jos ei itkemättä ja panikoimatta pysty ees kumeja ostamaan niin ei siitä yhdynnästä tule yhtään parempi räpellys.


      • Enimmäkseen ilman kumia olen tuon tapauksen jälkeen pannut


    • Poika16v

      Itseäni hiukan myös jännitti ensimmäinen kerta ostaa kondomeja kaupasta, tyttöystävä ei halunnut tulla kassajonoon samaan aikaan mutta nykyään hänkin jo kehtaa ostaa niitä ja ollaan samaan aikaan kassallakin eikä tarvii piilotella minkään muun tavaran alle kondomipakettia

      • Pentti-69

        Olette oikealla tiellä! Mä ja mun tyttöfrendi kehdataan nykyään jo olla yhdynnässä kaupan kassajonossa. Ei tuu aika pitkäks siinä vuoroa odotellessa. Eikä muidenkaan jonottajien.


    • Janne16kohta17

      Just tollain ne pitää ostaa, ihan muina miehinä/naisina. Ja olet fiksu kaveri kun oikeasti valmistaudut kortsujen käyttöön. Mulla oli suunnilleen samanlainen tilanne pari vuotta sitten. Nykyisin faija pitää huolen kortsujen hankinnasta mulle ja joskus mutsikin tuo niitä.

    • No niin, tein nyt tänne käyttiksen että voin vastailla niin että tiedätte, että olen oikea aloittaja. Tosin sehän ei ole millään tavalla todistettavissa mutta silti

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedäthän että

      Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
      Ikävä
      21
      3652
    2. Taitaa olla aika

      laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
      Ikävä
      232
      3502
    3. Klaukkalan onnettomuus

      Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess
      Maailman menoa
      50
      2324
    4. Martinan uudet tuulet

      Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik
      Kotimaiset julkkisjuorut
      292
      1691
    5. Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?

      Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe
      Maailman menoa
      227
      1521
    6. Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat

      Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie
      Ikävä
      56
      1513
    7. Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee

      Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO
      Maailman menoa
      239
      1465
    8. Mikset ala

      Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
      Ikävä
      96
      1462
    9. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      99
      1348
    10. Kunnan piikkiin meni nuorten surma

      Ei ole missään muualla noin alkeellisen oloista siltaa ja kaiteita, ja oliko edes kaiteita, kunnollisia ei ainakaan ollu
      Nurmijärvi
      56
      1235
    Aihe