Rike

Horukseni etäinen
sulkiesi kynät keveät
jättävät minut varjoosi
lepäämään

Makaan yksin heinikossa
rikkeettä
sydämessäni suurin rikos
jota julmuudeksi kutsun

Horukseni kaukainen
katso minulle keveät tuulet
lempeä sade
kaiken puhdistava

Taivaalla ajatuksieni siivet
entävät ajan taakse
elämään
Minä lepään tässä kuin maa

Sinä lennät edelläni
Horus, haukkani

Punaiset kasvot katoavat
maailman taa
päivä kädessään
yö ehtii, Horus

Minun turkkini lämpö
on kylmin silmin yössä
kahlehdittu elämän öisiin ääniin
hyeenain kirskuviin hampaisiin

Ne kiertävät kehään
yksinäisen ympärillä
Etsivät itselleen aikaa oikeaa
tapaa jonka tunnen

Ja pelko, on todellinen
Ja minä, leijonanaaras
1184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lymyilet paahtavassa helteessä aavikolla,
korkella lennellen olen sinut löytänyt,
niinkuin sinä löysit runoni,
satojen riimien lomasta.
Tarkat silmäni korkealta taivaalta näen sinut,
aavikoiden uljaankuningattaren, harjasniskan.

Levitän siipeni rauhalliseen liiton,
laskeudun kuivuneen apinanleipäpuunoksan hankaan.
Näen kauniit silmäsi katsovan minua,
niinkuin tänään sen oikeasti tunsin.
Haukanlempeällä katseellä näen tunteesi syvyyteen,
kaksi aavikoiden suvereenia hallitsijaa kohdanneet.
Siinä kuuman maan pinnasta nousevan lämmön mukana,
nousen siivelleni ja näen sinun seuraavan minua.

Näen puhvelilaumojen hajaantuvan juoksusi edessä,
halkaiset kuuman aavikon laumat hajanaiseksi .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naarasleijonaeläin kirjoitti:

Horukseni etäinen
sulkiesi kynät keveät
jättävät minut varjoosi
lepäämään

Makaan yksin heinikossa
rikkeettä
sydämessäni suurin rikos
jota julmuudeksi kutsun

Horukseni kaukainen
katso minulle keveät tuulet
lempeä sade
kaiken puhdistava

Taivaalla ajatuksieni siivet
entävät ajan taakse
elämään
Minä lepään tässä kuin maa

Sinä lennät edelläni
Horus, haukkani

Punaiset kasvot katoavat
maailman taa
päivä kädessään
yö ehtii, Horus

Minun turkkini lämpö
on kylmin silmin yössä
kahlehdittu elämän öisiin ääniin
hyeenain kirskuviin hampaisiin

Ne kiertävät kehään
yksinäisen ympärillä
Etsivät itselleen aikaa oikeaa
tapaa jonka tunnen

Ja pelko, on todellinen
Ja minä, leijonanaaras

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu