Selvittäjä - ja jakaja. Huomioitavia seikkoja?

Hei

Olemme sisareni kanssa vaikeassa jamassa. Toinen ei halua tavata tai puhua puhelimessa, ei yli 5 vuoteen, ja nyt on kaksi kuolinpesää, joita pitäis hoitaa, kiinteistöjä, laskuja, tilejä. Viimeisenä kuoli isä, yksin hautasin, kun kaikki tunteet purkautuivat toisella, ja missioksi vahvistui kiusanteko. Asiaa on turha avata sen enempää. Armoton kateus, viha ja katkeruus olkoot avainsanat. Mistään omaisuudesta ei varsinaisesti riidellä, mutta jaon estäminen ja kulujen aiheuttaminen on selvä tavoite toisella. Keino kostaa 50 vuoden vääryys. Isän elinaikana yritimme saada meitä koolle kymmeniä kertoja, koska aavistein tätä. Toinen e tullut silloin, mutta nyt pistää kaikkeen vastaan. Isäni kuoli kun hänellä oli asianajaja siskoni takia, nyt minulla on sellainen.

Ulkopuolistenkin avulla olen nyt 10 kk yrittänyt saada sopua aikaan, hankkinut varoiksi lakimiehen joka on suostunut selvittäjäks/jakajaksi. En millään haluaisi siihen prosessiin, häpeä on yksi syy, selvittäjä ottaa vallan, tulee kalliiksi, eikä taetta aikataulusta ole. En vain enää jaksa jatkuvaa mielipahaa ja vaivaa kiinteistöstä, jonne on 200 km matkaa., kun minkään asian hoitaminen ei onnistu helpolla. On kuin olisi se 4-vuotias vastassa, joka ei suostu laittamaan villasukkia.

Minua kiinnostaa, millaisia kokemuksia teillä on näistä tilanteista? Pesänjakaja - ottaa ilmeisesti kaiken haltuunsa - määrää talonmiehen (pääsemmekö enää edes kiinteistöön me osakkaat)?, hoitaa laskut jne. Oma asianajajani sanoo että olen hyväuskoinen, että olisi jo kuukausia sitten pitänyt hakea selvittäjä, koska mikään toisen käytöksessä ei viittaa sopuun. Paska tilanne, muttei kai kuitenkaan niin harvinainen, valitettavasti?
778
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä, käräjäoikeuden määräämä pesänselvittäjä ja - jakaja ottaa kuolinpesien omaisuuden haltuunsa ja toimii asiassa ikään kuin käräjäoikeuden ja -tuomarin jatkeena. Hän saattaa kieltää esimerkiksi kuolinpesien kiinteistöjen käytön osakkailta, mikäli niiden käyttö riitautuu tai on muuten tarpeellista kieltää käyttö. Pesänselvityksessä pesät saatetaan jakokuntoon, mikä merkitsee pesien velkojen maksamista ja sellaisen omaisuuden muuttamista rahaksi, jota ei voida reaalisesti jakaa tai sisällyttää kenenkään osakkaan jako-osuuteen. Sen jälkeen tehtävään määrätty juristi toimittaa perinnönjaon pesänjakajan roolissa.

Asianajajasi on oikeassa sanoessaan, että jakajaa olisi pitänyt jo hakea. Häpeää ei tarvitse tuntea, tämä on rutiininomaista työtä juristeille. Prosessi on ainoastaan niin kallis ja hankala määrätyn pesänselvittäjän ja - jakajan kanssa, kuin osakkaat haluavat siitä tehdä. Mitä enemmän asioita hankaloittaa ja asioista riitelee pesänselvityksen aikana, sitä kalliimmaksi prosessi tulee. Kannattaa miettiä, millä asioilla pesänselvittäjää haluaa työllistää.

Suosittelen hakemaan pesänselvittäjän ja -jakajan määräystä juristillesi käräjäoikeudelta. Se on tässä vaiheessa helpointa, eikä ollenkaan harvinaista.

Äänestä

Jokainen käynti, puhelu, kirje tai sähköposti maksaa mitä lakimiehen päähän juolahtaa siitä velottaa, meillä taisi olla satanen kustakin. Ja sitten eri velotus kustakin lakimiehen vastauksesta. Plus tietysti joka ikisestä paperista ja kaikesta muusta. Meillä kymmenkunta perillistä, joista yksi hirviö.

Äänestä
  • Kannattaa ehkä sopia etukäteen laskutuksen perusteista. Jos ihminen saa laskuttaa vapaasti, kiusaus on melkoisen suuri.

    Äänestä

Hei

Kiitos vastauksista. Voimat ovat kaikesta kiusaamisesra aivan loppu, mutta ryhdyn tekemään hakemusta - ei ole enää muuta vaihtoehtoa. Häpeä on kummallinen asia, vanhempien muisto tässä samalla tärvääntyy ja masennus valtaa mielen. Ainoa lohtu on se, etten kai olisi paljoa voinut enää tehdä sovun eteen. Häpeää koen vanhempien puolesta.

Surullista, kiitos tiedoista koskien selvittäjän roolia. Veikkaan että sisareni jatkaa sabotointia, minun kiusaaminen loppuu siihen kun kuolinpesä lakkautetaan, ja ketä sitten enää kiusaisi?

Toivon sydämestäni että tälläistä ei sattuisi kenellekään ja kehotan hoitamaan asiat kuoleman varalle, varsinkin jos merkit ovat ilmassa lasten/sisarusten kesken, ja muutenkin.

Lohtumanttrani on, 'tämä loppuu joskus'.

Äänestä

"hankkinut varoiksi lakimiehen joka on suostunut selvittäjäksi/jakajaksi"
Jos haet käräjäoikeuden määräyksellä, voit esittää tätä suostunutta, mutta KO kysyy joka tapauksessa kaikkien osakkaiden kantaa esitettyyn henkilöön ja jos joku osakkaista vastustaa, arvioi soveltuvuutta, pitäisi kaiketi olla asianajaja, ja riippuen niistä perusteista millä vastustettu, KO määrää joko esitetyn tai jonkun muun.

Toki pesänjaon voi teetättää myös yksityisellä lakimiehellä sopimusperusteisesti siinä tapauksessa että kaikki osakkaat suostuvat järjestelyyn, mutta lähtökohtaisesti käräjäoikeuden määräämä pesänjakaja joutuu tunnustelemaan sopimusjaon mahdollisuutta aivan samallatavoin kuin yksityinen lakimies sen tekisi sillä erotuksella, että jos osakkaat eivät hyväksy KOn määräämän luonnosta sopimusjaosta, jakaja suorittaa jaon perintökaaren vaatimusten mukaisesti, mikä puolestaan yksityisen sopimusjaon tilanteessa ilman osakkaiden valtuutusta ei ole sallittua.

Äänestä

Ennakoin, ettei toinen osapuoli tule suostumaan siihen, että juuri sinun asianajajasi tulee pesän jakajaksi. Hänhän olisi silloin - tai voitaisiin olettaa olevan - sinun puolellasi. Uskon, että vastapuoli tulee esittämään omaa asianajajaasi.

Minulla on kokemusta.

Häpoeää koet vanhempienne puolesta, sanoit. Se meneekin oikeaan osoitteeseen, koska riidat sisarusten välillä aina ovat joenkin yhteydessä siihen, miten vanhemmat heitä kohtelivat elinaikanaan. Tällaisen perinnön siis jättivät. Sinä olet ollut oletettavasti se suositumpi lapsi. Ulkopuoliselle kaikki näyttää ihan selvältä, samoin kuin sekin, että kauan - lauemman kuin uskotkaan - tulee menemään aikaa ja rahaa

Äänestä

Itse hain pesänjakajaa käräjäoikeudesta. Siihen loppui omalta kohdaltani vääntö ja kiusanteon kohtaaminen. Aikaa meni noin puoli vuotta, rahaa paloi, mutta kaikki oli sen arvoista.
Suosittelen ihan oman itsensä ja jaksamisen vuoksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väsy_ja_masis_kiusattu kirjoitti:

Hei

Olemme sisareni kanssa vaikeassa jamassa. Toinen ei halua tavata tai puhua puhelimessa, ei yli 5 vuoteen, ja nyt on kaksi kuolinpesää, joita pitäis hoitaa, kiinteistöjä, laskuja, tilejä. Viimeisenä kuoli isä, yksin hautasin, kun kaikki tunteet purkautuivat toisella, ja missioksi vahvistui kiusanteko. Asiaa on turha avata sen enempää. Armoton kateus, viha ja katkeruus olkoot avainsanat. Mistään omaisuudesta ei varsinaisesti riidellä, mutta jaon estäminen ja kulujen aiheuttaminen on selvä tavoite toisella. Keino kostaa 50 vuoden vääryys. Isän elinaikana yritimme saada meitä koolle kymmeniä kertoja, koska aavistein tätä. Toinen e tullut silloin, mutta nyt pistää kaikkeen vastaan. Isäni kuoli kun hänellä oli asianajaja siskoni takia, nyt minulla on sellainen.

Ulkopuolistenkin avulla olen nyt 10 kk yrittänyt saada sopua aikaan, hankkinut varoiksi lakimiehen joka on suostunut selvittäjäks/jakajaksi. En millään haluaisi siihen prosessiin, häpeä on yksi syy, selvittäjä ottaa vallan, tulee kalliiksi, eikä taetta aikataulusta ole. En vain enää jaksa jatkuvaa mielipahaa ja vaivaa kiinteistöstä, jonne on 200 km matkaa., kun minkään asian hoitaminen ei onnistu helpolla. On kuin olisi se 4-vuotias vastassa, joka ei suostu laittamaan villasukkia.

Minua kiinnostaa, millaisia kokemuksia teillä on näistä tilanteista? Pesänjakaja - ottaa ilmeisesti kaiken haltuunsa - määrää talonmiehen (pääsemmekö enää edes kiinteistöön me osakkaat)?, hoitaa laskut jne. Oma asianajajani sanoo että olen hyväuskoinen, että olisi jo kuukausia sitten pitänyt hakea selvittäjä, koska mikään toisen käytöksessä ei viittaa sopuun. Paska tilanne, muttei kai kuitenkaan niin harvinainen, valitettavasti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu