Heip! Ajattelin ihan uteliaisuuttani kysellä, että kuinka moni teistä "vauvan yrittäjistä" on naimisissa?
Mie en sano juuta tai jaata siihen miten pitäisi / kuuluisi / sopisi tehdä, minusta se on jokaisen oma asia. Mutta utelias kun olen, päätin tällaista kysellä =)
Eli siis:
1. Ikänne?
2. Kauanko olette olleet yhdessä? Asuneet yhdessä?3. Oletteko naimisissa vai ettekö ole? Kihloissa? Miksi / miksi ei?
Mie en sano juuta tai jaata siihen miten pitäisi / kuuluisi / sopisi tehdä, minusta se on jokaisen oma asia. Mutta utelias kun olen, päätin tällaista kysellä =)
Eli siis:
1. Ikänne?
2. Kauanko olette olleet yhdessä? Asuneet yhdessä?3. Oletteko naimisissa vai ettekö ole? Kihloissa? Miksi / miksi ei?
Vastaukset 76
Vanhimmat
1. olen alle 30 ja mieheni yli 40
2. olemme olleet yhdessä 2 vuotta ja asuneet yhdessä vuoden
3. menimme nyt talvella kihloihin
Vastaan vaikkei meillä vielä vauvaa yritetäkään.. tai jos se vain minusta olisi kiinni niin varmasti jo olisi :) Mutta kun tuo yksi laitaa kapuloita rattaisiin.. *mur*
1. Minä 22, mies 23
2. Vappuna seurusteltu 5v, josta samankaton alla 3½ v ja naimissa reilu 3v.
Naimisiin mentiin suoraan sanottuna rahan takia! Kuulostaa varmaan kamalalta mutta vaikka halusimme itsenäistyä ja elää omillaan niin Kela katsoo että vanhemmat elättää alle 20v opiskelijan! :D No mentiin maistraatissa naimisiin ja johan oltiin itsenäisiä yksilöitä :) Päivääkään ei ole kaduttanut. Vauva kuume olisi minulla hirveä mutta miehellä vielä opiskelut kesken.
elikkäs, tässä minun vastaukseni :)
1. Minä olen 20-vuotias ja miesystäväni 25-vuotias
2. Olemme olleet vuoden yhdessä mutta tunnettu toisemme koko ikämme. Olemme asuneet yhdessä 8kk.
3. Ei olla naimisissa eikä kihloissa...yhdessä voidaan olla vakavasti ilman kihloja ja naimisiin menoakin :)
Oon 21vee ja ollaan kullan kanssa oltu yhdessä kohta 6 vuotta. Yhessä ollaan asuttu melkein 5 vuotta. Kihloissa ollaan oltu vuosi ja naimisiin ollaan menossa ensi kesänä. Ja siksi koska rakastamme toisiamme.
Minä 28 ja mies 29. Yhdessä ollaan oltu puolitoista vuotta ja puoli vuotta sitten mentiin kihloihin. Häitä on suunniteltu kesälle 2006. Vauvakuume on NYT, eka yrityskierto meneillään. :)
1. Ikää mulla ja miehellä 26 vuotta
2. yhdessä ollaan oltu n.1v7kk
3.Naimisissa 7 kk =) Ehdottomasti naimisissa, edellytys lapsille mun mielestä.Parisuhde siis ehdottomasti varmalla ja loppuiän kestävällä pohjalla oltava ennen lapsia =) (miksi ei menis naimisiin jos on varma olevansa yhdessä,outoa)
=)
No onpas, mikä edellytys se avioliitto oikein on lapsien hankinnan suhteen? Mielestäni tuo on aika ahdasmielistä katsontaa maailmasta...nyt eletään kuitenkin 2000-luvun maailmassa
Minä olen ollut yhdessä miesystäväni kanssa 12 vuotta ja meillä on 2 lasta...kolmas toiveissa. Olemme molemmat 100% sitoutuneita toisiimme ja lapsiimme, olemme toistemme sielunkumppaneita ja tiedämme olevamme yhdessä lopunelämäämme...ja silti, emme ole naimisissa, emme ole koskaan suunnitteleet naimisiinmenoa eikä varmasti tulla koskaan naimisiin menemäänkään. Meille naimisiinmeno ei ole mikään merkki ikuisesta rakkaudesta ja suhteen lujuudesta sekä kestävyydestä...kyllä sen määrittelee ihan joku muu asia kuin avioliitto. Nykyään avioliitto ei ole mitenkään pysyvä asia ja yhä useampi ottaakin avioeron...eli ei minusta sillä mitata milläänlailla suhdetta.
Meille avioliitto ei vain sovi...olemme tyytyväisiä näin. Molempien vanhemmatkin ovat olleet yhdessä reippaasti 30 vuotta naimattomina eikä se heidän suhdettaan ole milläänlailla heikentänyt. Lapset ei ole mikään syy mennä naimisiin...jos minä ja mieheni joskus naimisiin jostain ihmeen syystä menisimme niin se tapahtuisi ihan täysin sen takia että rakastamme toisiamme...lapsilla ole mitään tekemistä sen asian kanssa.
Te olette siis menneet vuoden yhdessäolon jälkeen naimisiin...kuinka hyvin tuossa vaiheessa toisen osapuolen voi tuntea ja olla varma että tullaan olemaan yhdessä ikuisesti? Elämän tiellä 1 vuosi on todella lyhyt aika. Minullekin on alkanut vasta viime vuosina valkenemaan suhteemme pysyvyys, lujuus ja toimivuus ja mekään olla oltu yhdessä kuin 12 vuotta.
Eli milläänlailla ei ole outoa että ihmiset eivät mene naimisiin, se on vain eriävä mielipide asioista. Vähän suosittelisin sinuakin laajentamaan katsettasi ja ymmärtämään ettei teidän tapanne ole se ainoa oikea...ei tarvitse päivitellä ja sanoa oudoksi jos joku muu ei tee kuten te. Minusta kaikki saa tehdä niinkuin haluaa ja tässä asiassa meillä on selvä mielipide-ero siitä mikä määrittelee suhteen!
"Ehdottomasti naimisissa, edellytys lapsille mun mielestä.Parisuhde siis ehdottomasti varmalla ja loppuiän kestävällä pohjalla oltava ennen lapsia"
- Oletko todellakin sitä mieltä, että avioliitto tekee suhteesta ikuisesti kestävän??? Tiedätkö miten paljon nykypäivänä erotaan???
Näihin kahteen kysymykseen minäkin haluaisin ehdottomasti kuulla vastauksen :)
sanotaanpa vaikka niin että sellaisille ihmisille joille avioliiton todellisella merkityksellä ei ole väliä tai avioliitto on mitätön asia vailla sen kummempaa merkitykstä kuten tossa joku sanoi niin ei sitä varmasti sillon ymmärräkkään. Avioliitossa tehdään lupaus toisille ja sitä lupausta ei muuten samanlailla tehdä kun sillon... ehkä siitä on kyse ja se pelottaa. eli ei haluta mennä naimisiin koska pelätään sen "pilaavan kaikki". näin oon siis usein kuullut. mä en taas ymmärrä sitä ollenkaan. mut meillä eroaa näkemykset luultavasti niin huomattavasti että tuskin siitä sen kummemmin kannattaa väitteleen lähtee.vanhakantaista? hmm.. avioliiton suosio ei ole millään tavalla hiipunut viime aikoina eikä sen laillinen merkitys muuttunut..pitäs kai vaan ajatella että oma vapaus tehdä mitä millonkin haluaa..mutta mulle ja miehelleni se kuitenkin merkitsee sitä että ollaan lupauduttu viettämään elämämme yhdessä kuolemaan asti eikä avioero siis ole mikään vaihtoehto. ( lyömiset tms.niitä en lähtisi tässä nyt puimaan mutta normaali tapauksissa kuten meillä) avioliitto on siis sitoutumista vaikka aina ei siltä tuntuisikaan/huvittaisi se on päätös yhtä paljon kuin luopaus =) tässä mun kantani,aika erikoista kun pitää niin kauheet herneet siitä vetää (kuten ensimmäinen kommentoija) kun tää on galluppi jossa MIELIPITEITÄ KYSYTÄÄN! sen siis kerroin. =)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000116&posting=22000000007004495
eli tässä siis vielä lisäystä/ samaa mieltä kyseisen kanssa.
okei, mielipiteesi tuli selväksi...kukaan sinua ole kieltänyt sitä sanomasta eikä varmasti ole vetänyt hernettä nenäänsä muustakuin viestisi loukkaavasta sävystä.
Haluankin kysyä sinulta vielä pari kysymystä.
Sanoit että avioliitto lupauksen kaltaista lupausta ei muuten tehdä samallalailla. Miten tiedät tämän? Miten perustelet?
On todella upeaa että olette miehenne kanssa löytäneet toisistanne sielunkumppanit ja olette valmiita elämään toistenne kanssa avioliitossa koko loppuelämänne mutta etkö millään voi uskoa että naimattomat voisivat olla ihan yhtä lailla toisilleen sielunkumppaneita ja yhtä sitoutuneita toisiinsa kuin esim. sinä ja miehesi?!?
Voi olla, että avioliiton suosio ole laskenut tai sen laillinen merkitys muuttunut milläänlailla...onko joku väittänyt? Minua et saa vakuttuneeksi vaikka kuinka sanoisit että avioliiton merkitys on edelleen sama kuin aikaisemmin. Se on niin paska puhetta kuin olla ja voi...ainakin laajassa mittakaavassa. Yhä useampi menee naimisiin liian helposti ja eroaa vielä helpommin. Vieraissa hypitään ihan samallalailla kuin sinkkuna oltais...avioliiton pyhyys, pysyvyys ja merkitys on muuttunut ajanmyötä, väität mitä hyvänsä. Olen nähnyt se niin läheltä että tiedän mistä puhun. En kuitenkaan sano että kaikki tekevät näin ja on edelleen niitäkin joille avioliitto merkitsee jotain.. karu totuus kuitenkin on että näin ei ole kaikkien kohdalla.
Minä ja mieheni emme siis ole naimisissa, yhdessä olemme olleet 14 vuotta. Meidän aviottomuus ei johdu siitä että jollakin tavalla pelkäisimme "pilaavamme" suhteemme (mitä se sitten tarkoittaakin) vaan kyse on ihan ja ainoastaan tarpeettomuudesta ja mielipiteistä. Me emme tarvitse jotain lapun palasta todisteeksi rakkaudestamme..meille riittää toistemme sanat ja omat tunteemme. Voin 1000% varmasti sanoa että minä ja mieheni ollaan toistemme kanssa ihan yhtä vakavasti kuin sinä ja miehesi...vaikka emme naimisissa olekaan. Meille toisillemme tekemät lupaukset ovat ihan yhtä vakavia kuin teilläkin, ei niistä helpolla päästä. En ymmärrä käsitystäsi siitä että suhteesta lähteminen olisi jotenkin helpompaa jos ei naimisissa olla...noh, ehkä laillisesti mutta henkisesti ero on aina yhtä vaikea, ihan sama ollaanko naimisissa vai ei.
Eli tässä jotain, haluaisin todellakin kuulla vielä vastaukset muutamaan kysymykseeni sinulta purple, jos millään viitsit vastata :)
on valitettavan ikävää että niin monet liitot päätyvät eroon!en myöskään kannata sitä että "lapsen takia" mentäisiin naimisiin eli jos on sattunut ns.vahinko niin että sen jälkeen tulis suinpäin mennä pikaisesti naimisiin...en puolla sitä sillä avioliiton perustana pitää olla rakkaus toisiaan kohtaan eikä velvollisuus joka sitten helposti kariutuu ilman rakkautta.on myös ikävää että mennään naimisiin vaan saadakseen hienot häät ja erotaan nopeasti,hepposin perustein.ymmärrän miksi tälläisten esimerkkejen jälkeen saatat kyseenalaistaa sen tärkeyden mikä avioliitolla on mutta näin ei tulisikaan olla. parempi olla menemättä naimisiin jos ei ole valmis uhraamaan/tekemään kompromisseja,niitä varmasti tulee tehdä. mutta silloin kun avioliitolla on merkityksellinen merkitys sitä ei voi verrata muuhun. ihan jo laillisestikin avioliitolla on merkitystä,sen jälkeen on virallisesti perhe. mun on vaikeeta käsittää että jos ollaan tosi sitoutuneita niin miks ei sitten voitais Virallisesti sitoutua ja lupautua lopuniäksi toisillemme? kun lupaus tehdään jumalan ja ihmisten edessä sillä on erilainen merkitys. näkemyksemme eroavat luultavasti toisistaan siinä määrin että ón turha lähteä "kinaamaan" miksi mun mielestä on ihan eri asia sitoutua virallisesti kuin muuten vaan olemalla yhdessä... niinkun sanoin meille ávioliitolla on niin tärkeä merkitys että ilman sitä en voisi kuvitella perustavani perhettä, se on mun mielipiteeni. Tsemppiä sulle =)
Niin no kyllä minäkin haluaisin olla naimisissa lastenteon aloitusaikaan jos olisin seurustellut noin vähän aikaa (alle 2 vuotta). Me ei olla naimisissa (kihloissa kyllä) mutta kun on tuntenut (ja ollut siis yhdessä) 10 vuotta ennen lapsia niin kyllä voi sanoa että suhde on varmalla pohjalla kun on jo koettu seitsemännen vuoden kriisit sun muut...
eli pitäs olla yhessä yli 7 vuotta ennekun vois mennä naimisiin...no huh,huh! sori vaan kovasti!
kuka niin on väittänyt? Kirjoitin vaan että jos olisin noin vähän aikaa seurustellut ennen lapsia tarvitsisin varmaan jotain vakuuksia (kuten naimisiin menon) etten jää yksin lapsen kanssa, vaikkei se naimisissa olo mitään takaa näinä päivinä. Noin lyhyen seurustelun jälkeen on oikeasti täysin mahdotonta tuntea toista.
eiköhän sen toisen opi vuosien varrella tuntemaan,turha edes ajatella tuntevansa puolisoaan täysin ennen...se on loppuiän seikkailu se. toisille avioliitto takaa toisille ei..
Aika vähänhän aikaa tekin olitte yhdessä olleet kun naimisiin menitte...kuinka hyvin toisen voi tuntea 1 seurustelun jälkeen? Ehdittekö asua edes yhdessä yhtään ennenkuin naimisiin menitte? Eikö olisi järkevämpää ensin tutustua toiseen paremmin ja vasta sen jälkeen mennä naimisiin? En jaksa millään uskoa että voit olla 100% varma että pysytte yhdessä koko loppuelämämme kun tuollaisella kiireellä olette naimisiin menneet....
Päivin kanssa samaa mieltä, vuosi on todella lyhyt aika seurustella ennen naimisiin menoa. Turha väittää että me ollaan erilaisia, melkein kaikki parit "luulevat" olevansa erilaisia, tämä on fakta. Mut onnee joka tapauksessa, itsellä ei olisi ollut rohkeutta moiseen...
niin...en kannustakkaan ketään hätiköimään naimisiin menon kanssa ja toki oltais voitu kauemminkin vielä seurustella mutta miksi... ollaan nyt siis oltu naimisissa 8kk enkä hetkeäkään ole katunut päätöstä =) eli yhdessä ollaan oltu nyt vajaa 2 vuotta (1v8kk). siinä onkin se ero että kun mentiin naimisiin päätettiin että se kestää eli se on meille Lupaus ja päätös.rakkaudesta naimisiin mentiin mutta se vaatii myös päätöksen. aina ihmisestä tulee uusia puolia esiin kuten nainen 40 kommentoi ja oli ollut jo kauan naimisissa, mutta mitä sitten? koko avioliitto on kuitenkin kompromissejen ja sovittelun tietä... me rakastetaan toisiamme ja kuten viimesessä viestissä joku sanoi niin "enemmän ihmettelen miksi ei mentäis.."( ei sanatarkka lainaus =))
No se nyt vielä puuttuisi että jo tossa vaiheessa kaduttaisi, toivottavasti et koskaan kadukaan! Kysyit miksi odottaa, moni just odottaa siksi ettei toista voi kerta kaikkiaan tuntea noin lyhyessä ajassa (aika riskialtista siis avioitua noin nopeasti, yksi syy miksi avioeroja on niin paljon on se että ihmiset ryntäävät rakkauden huumassa suoraa päätä vihille). Eiköhän ne kaikki parit (ainakin suurin osa) mene naimisiin rakkaudesta ja silti puolet eroaa (eikai kukaan sentään ajattele siinä vihkivaloja vaihtaessa että kyllä me joskus erotaan).
Ihan täysin samaa mieltä kanssasi. Kyllä vuoden seurustelu on auttamattomasti liian vähän että voi sanoa että on sitoutunut toiseen 100%. Minä itse ja mieheni oltu yhdessä nyt 14 vuotta ja kun muistelee taaksepäin niin me emme asuneet edes yhdessä vielä vuoden seurustelun jälkeen saatikka sitten suunniteltiin avioliittoa ja vauvoja...vasta kun 2 vuotta oltiin yhdessä oltu niin pakattiin kimpsut ja kampsut ja löytiin hynttyyt yhteen. 7 vuoden seurustelun jälkeen menimme naimisiin ja samalla siinä syssäkässä ensimmäinen lapsi sai alkunsa:)! Nyt lapsia on jo 3 :)!
Eli, tottahan purple ja hänen miehensäkin ovat naimisiin rakkaudesta menneet mutta se kestääkö se on sitten toinen asia. Minä olisin ainakin heidän tilanteessaan odottanut, tutustunut kunnolla ja miettinyt tarkasti että onhan tämä juurikin se oikea minulle. Myöhäistä se on sitten enää katua kun naimisissa ollaan jo ja huomataan ettei tämä ehkä ollutkaan sitä mitä haluttiin... Purplehan sanoi että avioero ei ole ratkaisu heille joten sitä suuremmalla syyllä olisi kannattanut miettiä tarkemmin...mutta mutta, kaikki tyylillään...toivotaan todellakin että suhteenne kestää!
ei varmasti kukaan ajattelekaan eroavansa kun menee naimisiin tosin monet (joilla omaisuutta on) tekevät avioehdon joka jo osoittaa sitä että sekin mahdollisuus (ero) on..huono lähtökohta? ehkä jos ei voi olla varma/kykene luottamaan toiseen täysin. niinkun sanoin,en kannusta ketään "juoksemaan" alttarille "punnitsematta kustannuksia". itse oon ainakin seurustellu useampaankin otteeseen ennen nykyistä miestäni ja suhteet ovat olleet pitempiä kuin nykyine oli mutta niistä ehkä puuttuikin se luottamus ja usko ikuiseen liittoon ja ennenkaikkea arvot. arvomaailma paljolti määrää sen kuinka tärkeänä sitä lupausta pidetään. olisko meidän sitten pitänyt seurustella tää 2 vuotta ja sitten vasta tulevana kesänä mennä naimisiin ryntäämättä? tuskin.sama tilanne meillä vieläkin olisi eli naimisiin mentäisiin. en suosittele/koe myöskään tarpellisena monien vuosien seurustelua,´mun mimelestä muutamassa vuodessa huomaa varsin hyvin onko toinen se "oikea" vai ei.
kukin tyylillään mutta näin meillä eikä tosiaan tilanne 2 vuoden jälkeen ole millään tavalla huonommaksi muuttunut. mulla on sen verran "kokemusta seurustelusta" ja pitemmistäkin suhteista että voin sanoa tunteneeni ex-kumppanini ihan yhtä hyvin sen ensimmäisen vuoden kuin viimeisen kolmen vuoden jälkeenkin. mulla ei ainakaan ollu ajatuksissa/mielessä mitään vaalean punaisia ruusulinnoja siitä mitä tuleman piti vaan erittäin realistinen kuva avioliitosta joten tuskin mitään suuria pettymyksiä on tiedossa. yhtä "nopeasti" naimisiin ovat menneet useat kavereideni vanhemmat sekä 6 tuttavapariskuntaa jotka kaikki ovat edelleen hyvin onnellisesti naimisissa. taasen...muutamat parit jotka ovat ensin seurustelleet monta vuotta ensin ovatkin eronneet aika nopeasti avioitumisen jälkeen...joten tiedä siitä mikä kannattaa ja mikä ei...
Eihän pitkässä seurustelussa ole mitään pahaa...mitä pahaa voi olla siinä että haluaa tuntea toisen paremmin ennenkuin tekee niin ison päätöksen kuin naimisiinmeno. Sitä paitsi...ainahan sitä seurustellaan oli sitten avioliitossa tai ei, kun tässä nyt mieheni kanssa ollaan niin seurusteluahan tämä on :)
Te ette kuitenkaan ole olleet 2 vuotta yhdessä...ennemminkin lähempänä 1.5 vuotta. Te läksitte naimisiin kun teillä oli vielä se ns. "alkuhuuma" meneillään ja senhän tietää ettei silloin kykene tekemään järkeviä ja pysyviä ratkaisuja...siksi olisin ainakin minä odottanut kauemmin. Olisin asunut yhdessä ja viettänyt aikaa, tutustunut...enkä olisi kiireellä rynnännyt avioliittoon jotta lapsia voi alkaa tekemään.
Noh, mutta sinä teit ratkaisusi ja toivon sinulle vain kaikkea hyvää...toivottavasti suhteesi kestää tulevat koitokset...niitä nimittäin tulee ja suhteenne joutuu monta kertaa koetukselle, vasta niiden koettelemusten jälkeen voi sanoa onko suhde pysyvä vai ei. Te ette varmastikkaan kovin montaa koettelumusta ole vielä käyneet läpi mutta niitä tulee aivan varmasti ja sillä hetkellä sen näkee onko ratkaisunne ollut oikea. Lapset muuttaa myös kaiken joten varautukaa siihenkin!
ymmärrän toki että ajattelet meidän ehkä vieläkin elävän "huumassa"...todellisuus on kuitenkin vähän toinen. se vuosi mikä ehdittiin seurustella ei tosiaankaan ollu pelkästään mitään onnen huumaa vaan siihen mahtu kaikenlaista.. oltiin hyvin realistisia ja niinkun mainitsin aiemmin mulla on kyllä hyvin todenmukanen taju mitä avioliitto on. en nyt jaksa alkaa ruotimaan koko seurusteluamme läpi mutta voin hyvin todeta että ihan jalat maassa ollaan oltu jo pitemmän aikaa. ollaan oltu kylläkin yhdessä lähemmäks 2 vuotta, tavattiin kesän alussa mutta suhde muotoutui "seurusteluksi" sitten heinäkuussa. oon myös ammatikseni ollut lastenhoitaja monta vuotta joten hyvin tiedän mitä arki lasten kanssa on enkä siksi ole kokenut suurta hinkua äidiksi kunnes sen jälkeen kuin sanoimme toisillemme: tahdon. avioliitto ei meille ainakaan ollut pelkästään merkki siitä että "nyt lapsia ja nopeesti"..ei heti alettu edes yrittämään.. halusimme saada siunauksen liitollemme ja sen jälkeen kun naimisiin menimme suhteemme on muuttunut paljon paremmaksi:luottavaisemmaksi. itse en voi muuta kun rohkasta naimisiin ja toivottaa onnea siinä. Meidän liittomme kestää, siitä ei ole mitään epäilystä.elinikäisen päätöksen olemme tehneet ja siitä pidämme kiinni, maksoi mitä maksoi =( mutta tutustukaa toki ihmiset toisiinne ennenkun menette naimisiin, ainakin se vuosi niin kukaan ei saa sydäriä =)
Kyllä sen parin, kolmen ekan seurusteluvuoden täytyy olla alkuhuumaa. On kyllä oikeasti huolestuttavaa jos jo eka vuosi on täynnä vaikeuksia, mitenkähän jatkon käy...
seuruteluhuumaa? me ollaan naimississa ja siis toista vuotta yhdessä. ai että vaihtoehdot on joko monen vuoden alkuhuuma tai suuret vaikeudet? aika joko/tai- tyyliä mun mielestä.. meillä oli ensin mies "huumassa" ehkä noin 4kk ja mä ennen kihloja muutaman kuukauden. kyllä oon ollu suhteissa missä alkuhuuma ei ole edes loppunut ennen suhdetta mutta me ollaan sinänsä onnekkaita kun siirryttiin todelliseen maailmaan jo kihlojen aikaan..eli musta se ei ole ollenkaan huolestuttavaa jos ei monta vuotta elellä huumassa vaan ihan realistisesti rakastaen, mun mielestä se on huolestuttavampaa toisinpäin. ja siitä seuraa helpommin just noita pika-eroja jos niin käy.
>>>Virallisesti sitoutua ja lupautua lopuniäksi toisillemme? kun lupaus tehdään jumalan ja ihmisten edessä sillä on erilainen merkitys.
1. Minä 20 ja mies 26
2. Yhdessä kohta neljä vuotta, asuttu kimpassa kolme vuotta ja ollaan kihloissa oltu vuosi..Nyt on vauvapuuhat meneillään, josko äkkiä onnistais :)
1. Nainen 28-v ja mies 30-v.
2. Yhdes oltu vajaa 2 vuotta, josta asuttu yhdessä 1,5 vuotta.
3. Avoliitossa, kihloissa. Naimisiin mennään kun on varaa (kirkkohäät).
Meil siis yritystä vauvan saantiin ollu jo 1,5v ja tänä aikana vain yksi km.
olen 24v., miehen kanssa ollaan oltu yhessä 5 vuotta, joista 4,5v. ollaan asuttu yhdessä ja 2v. naimisissa
1. Minä 24 ja mieheni 40
2. Yhdessä olemme olleet reilu 6 vuotta ja melkeinpä tuo sama aika ollaan asuttu yhdessä
3. Olemme olleet kihloissa 5 vuotta ja naimisiin menosta olemme puhuneet mutta vielä ei ole ollut kiire siinä asiassa.
Tehän olette varmaan aiheuttaneet melkein yhtä paljon hälyä tuolla ikäerollanne kuin me tuossa viisi vuotta sitten? =) Onneksi ihmiset älyävät seurata omia tunteitaan eikä naapurintädin supinaa nurkan takaa!
Ei se ikäero vaan se polttava rakkauden tunne :)
Kieltämättä aluksi tuntui (vaikka näin ei saisi ajatella) että tuleekohan tämä suhde jatkumaan kuinka pitkään vaikka rakkautta oli ensi silmäyksellä,mut aatellen näin että miten paljon tuo ikäero vaikuttaa ihan arkisessa elämässäkin. Mutta ei tuo ole vaikuttanut ja edelleen ollaan rakastuneita ;) Kuinka paljon teillä on ikäeroa?
Ikäeroa ei ole kuin yhdeksän vuotta, mutta olin 14-vuotias kun tapasimme. Kyllä naapurin mummo kaivoi nitroja ahkerasti =)
Rakkautta ensi silmäyksellä juu... ja kutinaa mahanpohjassa vielä harva se päivä!
1. Minulla on ikää 28, miehellä 30v
2. Yhdessä olemme olleet n. 6 vuotta, jonka ajan olemme melkein kokonaan asuneetkin yhdessä. Rakkautta ensisilmäyksellä :)
3. Naimisissa olemme olleet n. 4 vuotta, naimisiinmeno tuntui vaan jotenkin olevan meille oikea ratkaisu, ja yhdessä aiomme kohdata kaikki vastoinkäymiset, joita kyllä on yhteisellä matkallamme ihan riittävästi ollutkin... Vauvaa on yritetty saada 1,5 vuotta, ja kovasti odotamme jo että oma vauveli antaisi kuulua itsestään!
1. minä 23, mies 26
2. yhdessä reilu 3 vuotta, asuttu yhdessä 2,5 vuotta, 2 kk naimisissa
Yksi epäonnistunut yritys on jo takana, heti häiden jälkeen tärppäsi, mutta oli kohdun ulkoinen raskaus.
1. N 26 M 28
2. vajaa 7,5 vuotta
3. kihloissa kesällä kuusi vuotta, naimisissa kesällä vuoden. Olen juuri jättämässä e-pillerit pois.
1. Minä 21, mies 29.
2. Yhdessä pari vuotta, asuttu yhdessä sama aika. Kihloissa reilun vuoden. Naimisiin ensi viikolla ja samalla alkaa siis lapsen yritys:o)
Moi!
Olen 28v ja mieheni 29v. Naimisissa ollaan oltu vajaa vuosi. Sitoutuminen on tärkeä juttu.
noin 35 vuotiaita ollaan, 2 lasta, ei naimisissa, eikä tällä kokemuksella ikinä mennäkään, 5 vuotta oltu yhdessä.
Mä oon 26-vuotias ja mies 27 v. Yhdessä ollaan oltu 9 vuotta, ja saman katon alla asuttu neljä vuotta. Kihloissa myös nelisen vuotta. Naimisiin ei olla menty, ku kosintaa ei ole kuulunut... Täytyy kai tässäkin asiassa ottaa itse ohjat käsiin! Vauvaa yritetty pari kuukautta.
Miten voitte olla kihloissa jos kosintaa ei kuulu?
pilkkuasi!
täysin samaa mieltä...eihän kihloissa voi olla jos ei kosintaa ole tapahtunut :)! Joillakin on vähän käsitteet hakusessa...
1. Minä 19v ja mieheni 25v.
2. Ollaan oltu yhdessä vuosi ja suttu suunnilleen saman verran yhdessä. (nopeeta toimintaa).
3. Ei vielä naimisissa eikä kihloissakaan, tarkoitus mennä ainakin kihloihin ennen kuin vauva syntyy :)
1. molemmat ollaan 28-v
2. yhdessä ollaan oltu nyt hieman yli 6 vuotta ja yhdessä asuttu kohta 4½ vuotta.
3. Ei olla naimisissa, mutta asiasta on kyllä ollut jo puhetta joskaan vielä mitään päivämääriä ei ole lukkoon lyöty. Miksi emme ole vielä naimisissa? Emme ole kokeneet sitä tarpeelliseksi.
Minä 21v, mies 24v
seurusteltu 3v,(ja asuttu yhdessä 3v)
ja kihloissa 2v
naimisiin menosta ollaan puhuttu,mutta ei ole vielä mihinkään kiire...
1. minä 37 mies 39
2.Yhdessä oltu 11 vuotta, asuttu 10 vuotta ja naimisissa 9 vuotta. Miksi naimisiin? Haluttiin näin:)
Lapsia kaksi (5,5v ja 3,5v). Ensimmäinen tuli 3 vuoden yrittämisen/hoitojen jälkeen koeputkihedelmöityksellä ja toinen yllättäen normaalisti.
Vaimo 24v, mies 27v
Yhdessä ollaan oltu vuodesta 1998
Naimisiin mentiin vuonna 2000 ja sen jälkeen muutettiin yhteen.
Lapsia ei ole siunaantunut,vaikka koko yhteiselämä ilman ehkäisyä.
Vauvakuume on kova, varsinkin mulla (eli vaimolla)
Edustamme elämässämme kristillisiä perusarvoja, joten avioliitto on mielestämme turvallinen kasvualusta lapselle. Ei sinällään, vaan tietysti sillä ehdolla, että sen solmivat kaksi vastuullista, uskollisuutta toisilleen osoittavaa ihmistä. Avioliittoa en suosittele sellaisille, jotka eivät halua pitää siitä kynsin hampain kiinni ja panostaa sen pyhyyteen. Avioerotilastot kertovat karua kieltään siitä, miten tässä maailmassa ei voi enää luottaa ihmiseen. Itselläni on luja luottamus siihen, että liittomme kestää elämän loppuun. Se vaatii tietysti molempien panostusta ja Jumalan siunausta, joka on se lähtökohta, miksi avioliitto kannattaa yleensä solmia.
Tämä on minun mielipide.
Onpa hienoa 'tavata' täällä muitakin kristittyjä. Yhdyn täysin mielipiteeseenne. 'Tahdon' on elämänmittainen lupaus rakastaa!
Minä olen 28 ja mies 34 vuotta. Yhdessä ollaan oltu nyt 2 v. 3 kk - muutettiin saman katon alle pian tapaamisen jälkeen. Tiesin heti, kun miehen näin, että tuossa tallustaa tuleva aviomieheni. Naisimisiin menimme viime kesänä, siinä vaiheessa olimme olleet reilut puolitoista vuotta yhdessä. Ehkäisyn jätimme pois seitsemän kuukautta sitten.
Heips! 28.v. ja 35.v.
Yhdessä ollaan oltu reilu 4.v. ja yhdessä asuttu n.3.v. Avoliitossa ollaan toistaiseksi, mutta kosittu on, tulevaisuudessa varmaan naimisiin.
1. 27 ja mies 33
2. Yhdessä ollaan oltu 4 mielettömän onnellista vuotta, Yhdessä asuttu 3 vuotta.
3. Naimisissa ollaan oltu 1,5 vuotta ja mielettömän onnellisia. Edelleen ollaan kuin vastarakastuneet teinit =) Naimisiinmeno oli lähinnä muodollisuus, kun tiedettiin molemmat, että toinen on se oikea. Miehelle naimisiinmeno oli tärkeämpää. Tarkoituksena on rakastaa toisiamme elämän loppuun saakka, toivottavasti näin myös tulee käymään...
Mies 29.v
Minä 23.v
Naimisissa oltu 1 ½.v =)
Ollaan vasta yritetty tulla raskaaksi viime vuoden joulukuusta lähtien. Vielä ei ole tärpännyt mutta kuume se vaan kasvaa kasvamistaan! :)
Minä 22
Avomies/Kihlattu 27, kohta 28
Kihloissa ollaan oltu 2 vuotta ja seurustelua takana kolme vuotta ja rapiat.
Vihille varmasti lähivuosina.. Ja tätä onnellisuutta ei voi sanoin selittää!
1. n28 ja m30
2. yhdessä 10.5 vuotta, asuttu yhdessä 9 vuotta
3. Naimisissa 8 vuotta, sanoimme toisillemme tahdon rakkaudesta toisiamme kohtaan. Ja jos joskus yrityksemme saada lapsi palkitaan, niin onhan se hienoa olla ihan "ehjä" perhe.
1. Minä 21v ja mies 22v
2. Yhdessä yli 5 vuotta siitä asuttu yhdessä 3½v. Kihloissa oltu 3vuotta ja naimisiin mennään vähän vanhempina ja rikkaampina.
Oon kyllä nykyään sitä mieltä että olis kiva jos vaavin äiti ja isä olis naimisissa.. Ite oon miettiny et vois mennä maistraatissa naimisiin ja sitten kun on kunnol rahaa pitäs ne suuret kirkkohäätkin!!
1. Itse täytän keväällä 26.v ja mies täyttää 27.v
2. Olemme olleet yhdessä 24.3 tasan 10 vuotta :) Muutimme yhteen v. 1998, eli yhdessä ollaan asuttu jo kohta 7 vuotta. Oma asunto ostettiin 3 vuotta sitten. Naimisiin mentiin viime kesänä, sitä ennen kihloissa 7 v. Vauva olisi tervetullut, koiravauva hankittiin häiden jälkeen :)
Eli, tässä minun vastauksiani :)
1. Minä 28 ja miesystäväni 30
2. Olemme olleet yhdessä 11 vuotta joista asuttu yhdessä 10
3. Tämä naimisissa olo kysymys on herättänyt näköjään paljon keskustelua täällä, ja ihan hyvä niin...keskustelemisen arvoinen aihehan se on.
Minä itse ja rakkaani emme ole naimisissa emmekä aio naimisiin koskaan mennäkään...ehkä se on joistakin vaikeaa ymmärtää, mutta meidän suhteemme on hyvä näin...ei meidän tarvitse mennä naimisiin todistaaksemme toisillemme rakkautemme (kelle muulle se pitäisi todistaa?). Olemme kokeneet todella paljon yhdessä, todella vaikeaa on ollut välillä ja välillä helpompaa mutta yhdessä niistä on selvitty ja suhde vahvistunut entisestään. Tällaisesta suhteesta jonka puolesta on taistellut niin paljon ei hevillä lähdetä...minä rakastan miestäni ja mieheni minua, haluamme elää elämää edelleen yhdessä ja kokea kaiken mitä elämä tuokaan tullessaan, yhdessä. Monet varmaan miettivät että miksi ei mennä naimisiin jos tietää elävänsä yhdessä loppuelämän...noh, kaikille naimisiin meno ei ole se juttu, naimisissa olo ei milläänlailla tee suhdetta pysyvämmäksi, lujemmaksi, ikuisemmaksi tai muutenkaan voimakkaammaksi. Meillä on hyvä näin, eihän tähän mitään paperilappusia tarvita suhdetta virallistamaan...kyllä jokainen suhde ja sen pysyvyys ja lujuus lähtee ihan täysin ja ainoastaan omasta halusta olla toisen kanssa, avioliitto ei milläänlailla vaikuta siihen.
Meillä on yksi lapsi ja toinen on toiveissa, tiedämme tarjoavamme lapsillemme turvallisen, pysyvän ja rakastavan kasvuympäristön vaikka naimisissa emme olekaan...kukaan ei voi tulla muuta väittämään.
Heips!
1. minä 22, mies 25
2. yhessä vuosi ja asutaan vuoroin yhessä ja opiskelujen takia välillä myös erillään.
3. naimisiin mennään keväällä ja samoin myös lasta aletaan yrittämään silloin.
Ihan pakko kommentoida myös tätä avoliitto/avioliitto-keskustelua..En siis todellakaan halua kenenkään elämään puuttua enkä moralisoida kenenkään päätöksiä, mutta musta on todella outoa ku tuntuu että nykyään on hirveen suuri kynnys mennä naimisiin. Edellinen vastaaja kertoi ettei aio koskaan mennä naimisiin koska suhde on hyvä näinkin. Mut eihän avioliitto suhdetta (kai) mihinkään muuta?? Jos on hyvä ja varma suhde, niin miksei menisi naimisiinkin? Musta ainakin tuntuu, että ollaan varmuuden vuoksi "vain" avoliitossa, jos vaikka mieli muuttuukin. Tämä siis vain minun mielipiteeni asiasta ja omalla kohallani tuntisin asian olevan näin, jos emme naimisiin menisi. Kyllä mun mielestä on tärkeetä todistaa rakkaus myös muillekkin avioitumalla. Ennen kaikkea se kuitenki on itteä varten totta kai. Kyllä se tuo turvallisuutta vaikka uskon suhteemme pysyvän ilmankin sitä. Ja onhan se lasten kannalta helpompaa ku on kaikilla sama sukunimi. Vielä se, että kun joskus koittaa se aika, että toinen meistä kuolee ja toinen jää, niin onhan sillon jäljelle jääneen puolison elämä paremmin turvattu kuin jos ei oltais naimisissa.
Puolustan avioliittoa, mutta toivottavasti en nyt kuitenkaan loukannu ketää joka ei näin ajattele.
täysin samaa mieltä kanssasi =) vaikea ymmärtää niitä jotka ei ymmärrä =))
Ja pöh, sama sukunimi! Me ollaan naimisissa ja minä ainakin pidin oman sukunimeni ja pieni poikamme on myös minun sukunimelläni, isällä eri sukunimi. Ystävälläni samat löpinät. Siskoni myös piti oman sukunimensä naimisiin mennessään...
Okei, pakko vielä vastata viestiisi vaikka eipä se varmaankaan paljoa vaikuta koska mielipiteemme eroavat niin paljon.
Siis, ymmärrän kyllä miksi sinunlaistesi ihmisten on niin vaikeaa ymmärtää minunlaistemme ihmisten päätös olla menemättä naimisiin mutta eihän se kuitenkaan mitenkään outoa ole. Avioliitossa on hyvät puolensa ja niin on myöskin avoliitossa.
Kysyit että miksi ei mennä naimisiin jos suhde on hyvä ja pysyvä, eihän se naimisiinmeno muuta suhdetta milläänlailla. Täsmälleen...vastasit itse kysymykseesi. Naimisiinmeno ei milläänlailla muuta suhdetta...avioliitto ei tee suhteesta yhtään sen pysyvympää, lujempaa tai ikuisempaa miksi siis pitäisi mennä naimisiin? Ihan hyvin sen voi kysyä noinkin päin.
Rakkautta ei minun mielestäni tarvitse kyllä todistella ollenkaan kenellekkään muulle...kyllä sen pitäisi riittää että omalle kullalleen sen todistaa. Eipä se oikeastaan muille kuulu ollenkaan se teidän rakkaus joten miksi sitä pitäisi muille alkaa todistelemaan?
Kysymys ei todellakaan ole, ainakaan meidän tapauksessa, siitä että naimisiinmeno olisi joku kynnys tai sen ajattelee "pilaavan" suhteen (kuten joku sanoi tuolla aikaisemmin). Kysymys on vain ja ainoastaan siitä että emme näe mitään tarvetta omassa tilanteessamme mennä naimisiin. Ja todellakaan, ei tämä ole mikään varmuus että tästä pääsisi helposti lähtemään jos siltä tuntuu...ei todellakaan. Kyllä minä olen ihan yhtä sitoutunut mieheeni kuin kuka tahansa naimisissa oleva. Ja eipä sen puoleen, on siitä avioliitostakin suhteellisen helppoa nykyään lähteä...näkeehän sen avioerotilastoista. Ei siinä ole oikeastaan mitään eroa ollaanko sitä naimisissa vai ei...toisessa on vain se paperilappunen tunnuksena ikuisesta rakkaudesta parin oman rakkauden lisäksi kun toisessa on ihmisten oma rakkaus ja se riittää, ei siihen muuta tarvita.
Sukunimestä. Ei kaikki välttämättä ota samaa sukunimeä vaikka naimisiin menisivätkin...monet ystävättäreni ovat pitäneet oman nimensä vaikka naimisiin ovat menneet.
Eli, voin sanoa että naimattomat ovat varmasti ihan yhtä täysin sitoutuneita toisiinsa kuin ne jotka menevät naimisiin. Se kun ei muuta milläänlailla suhdetta. Kaikille ei avioliitto ole se elämäntarkoitus...ainakin minulle se on onnellisuus ja olen hyvin onnellinen näin :)! Yrittäkäähän ymmärtää että ihmiset ovat erilaisia ja vaikka he eivät tee niinkuin te se ei tarkoita että he tekisivät väärin. Okei? minä ainakin hyväksyn täysin sellaiset jotka naimisiin menevät...ja ymmärrän heitä, eipä se niin vaikeaa ole vaikken itse niin eläkään ja teekkään!!
ymmärrät? ei se siltä kyllä vaikuta.. kannatan ja kannustan ihmisiä naimisiin.
Voihan olla etteivät viestini sitä välttämättä parhaiten esiin tuo kun yritän saada ihmisiä ymmärtämään myös että muunlaisiakin tapoja on olemassa jotka ovat ihan yhtä oikeita. Mutta silti kyllä ymmärrän ihmisiä jotka naimisiin haluavat...kuten sanoin, ei se kovin vaikeaa ole. Monet ystäväni ovat naimisiin menneet enkä minä heidän päätöstään milläänlailla ihmettele...se on heille juuri se oikea ratkaisu. Toisaalta eivät hekään ihmettele meidän ratkaisuamme vaan ymmärtävät että ihmiset ovat erilaisia. Älähän nyt ala vasitella haastamaan riitaa...
sen verran, että en siis tarkoittanut missään tapauksessa arvostelevani ketään ja totta kai jokainen tekee omat ratkaisunsa. En pidä ketään huonompana tai parempana sen mukaan, ovatko he naimisissa tai ei. Puhuin lähinnä omasta puolestani. Lähipiirissäni lähes kaikki ovat avoliitossa, enkä sitä omituisena pidä. Sitä vaan en edelleenkään ymmärrä, miksi sitten ei voisi mennä naimisiin...Mutta tämä on kai vain minun ymmärtämättömyyttä. Voihan saman kysymyksen tietysti tehdä toisin päin, että miksi pitäisi mennä ja siihen vielä keksin enemmän hyviä puolia kun siihen toiseen vaihtoehtoon. En haluu haastaa riitaa, mutta mukava kun kerrankin tällä palstalla nousee näinkin suuri keskustelu!
Niin. Jos avioliiton merkitystä ei ymmärrä, ei siinä näe mitään järkiperäistä, aivan kuin sinä et näe. Minusta avioliitto ja sen puoltaminen on pitkälle arvokysymys. Tässä ajassa ei enää arvosteta avioliittoa niin kuin sitä tulisi arvostaa. Minun mielestäni. Eikä se ole mitenkään ihmekään, kun kirkon maallistuminen on väistämättömältä tuntuva tosiasia.
Itse kirjoitinkin jo tuonne aíemmin, että olen naimisissa sen vuoksi, että meistä on mieheni kanssa tärkeää, että Jumala siunaa liittomme. Siitähän avioliiton solmimisessa on perimmiltän kysymys. Näin ollen avoliitto ei ole ollut meille missään vaiheessa vaihtoehto. Se ei ole kristillisen arvopohjan mukainen tapa elää.
veit sanat suustani =)
Arvokysymyshän se todellakin on...minä ja mieheni emme naimisissa ole emmekä siitä ole kauheasti edes puhuneet. Emme ole uskonnollisia ihmisiä, emme kuulu kirkkoon emmekä usko Jumalaan niinpä meille tuolla mainitsemallasi Jumalan siunauksella ei ole mitään väliä. En tiedä menemmekö koskaan naimisiin...ehkäpä maistraatissa parin läheisen todistajan läsnäollessa kuten minun siskonikin :)
Mutta hyvä että ihmiset ovat löytäneet sen oman juttunsa...sehän se on tärkeintä ja että ollaan onnellisia :)
Kovasti edelleen puolustatte omaa näkökantaanne avioliitosta mutta yhdeltäkään teistä avioliiton kannattajista en ole nähnyt sellaista tekstiä jossa olisitte sanoneet että ymmärrätte ja tajuatte että tapanne ei ole se ainoa oikea...ainakaan sellainen ei ole pistänyt silmään. Monet ovat sitä teiltä kysyneet mutta vastausta ei ole tullut.
Varsinkin näille uskonnollisille tyypeille on todella vaikeaa ymmärtää mitään...he eivät pysty millään sulattamaan sitä että jotkut tekevät erilailla kuin he ja kyselevät koko ajan miksi ja miksi. En ole nähnyt yhtään tuomitsevaa viestiä aviottomilta niitä kohtaan jotka avioliittoon ryhtyvät, he pystyvät ymmärtämään että vaikka he eivät niin itse tee niin se on silti ihan yhtä lailla oikea asia kuin heidän oma ratkaisunsa.
Eli, olisi kiva kuulla vähän edes ymmärtäväisempää kommenttia myös näiltä avioliiton kannattajilta...älkää olko niin ahdasmielisiä omaan napaan tuijottajia!!
Aivan, me emme myöskään kumpikaan kuulu kirkkoon, emmekä usko Jumalaan, emme ole kumpikaan käyneet rippikoulua. Mihinkään siunauksiin emme siis usko...
Yksi ystäväni on uskovainen ja hänen oli kovin vaikea käsittää että en pelkää helvettiin joutumista koska en kerta kaikkiaan usko sellaista edes olevan (tai taivasta) :)
Heips äippeliini!
Mielestäni en viesteissäni suhtautunut mitenkään arvostelevasti avoliiton kannattajiin. Jos tämmöisen käsityksen sait, niin pyydän anteeksi. Mun mielestä se on jokaisen oma asia, eikä siihen nyt kenenkään muun pitäisikään mitenkään puuttua. Itse kannatan avioliittoa ja noissa viesteissä puhuinkin lähinnä omasta suhteestani ja että minusta tuntuisi oudolta olla menemättä naimisiin.
Tohon uskonnollisuuteen vielä, että itse lukeudun myös niihin, jotka uskovat avioliiton olevan Jumalan asettama ja siksi tärkeä. En silti halua moralisoida ketään, koska se tuntuisi aika tekopyhältä kun nyt itse vielä toistaiseksi asun avoliitossa. Mutta siis, pointtini oli, että ymmärrän kyllä ihmisiä jotka eivät naimisiin mene, mutta omalla kohallani en sitä ymmärtäis(siis että miksi en menisi naimisiin mieheni kanssa). Taitaa olla niin, että en oikein tätä kantaani osaa hienosti kirjallisesti esille tuoda, mutta ehkä tästä nyt joku jotain tajusi..
1.minä 28,mies 36
2.Seurustelua 10 vuotta,yhdessä asuttu 9 vuotta,
kihloissa 5 vuotta ja naimisissa 1,7 vuotta.
yritystä takana 3 kk