Siksi tyhjän jauhaminen jonkun yhhdistyksen ylivertaisuudesta ja sen johtajien erehtymättömyydesta Jumalan sijaisina, on täyttä humpuukia. Pelkkää itsepetosta ja hengellisesty tyhjän ihmisen tyhjällään ylpeilemistä.
Ihmettewlen kuinka kukaan itseään kunnioittava ihminen kehtaa alentua moiseen.
Jeesus on kaiken lajoittanut, sovittanut syntivelkamme antanut kaikki synnit anteeksi ja asettanut meidät taivaallisiin, lupauksensa mukaisesti.
Miksi ihmiset vaihtavat Kristuksessa Jeesuksessa ilmaiseksi tarjottavan pelastuksensa kaikenlaisiin ihmisoppien ristiriitaisiin mössöihin, koittaen niilläkin vielä ylpeillä Kristuksen verellä Jumalan omiksi lunastettujen edessä.
Sääliksi minun käy todella. Paljon on rakkaita ystäviä ja sukulaisiakin sillä tiellä. Vilpittömiä kilvoittelijoita. Saman lahjan saisivat ihan ilmaiseksi. Kun sain kaiken sain lahjaksi Kristukselta ja niin mielelläni soisin kaikille saman lahjan.
Emme me kristityt elämästämme yhdityksille tiliä tee.
6
<50
Vastaukset
Se on tuo mössö, sellaista ainetta, joka syö oikeaa kristillisyyttä ,
sitä vain ei osata varoa tarpeeksi tarkasti.
-- EivätEdesHäpeä
Niin, mössö tuhentaa ja hylkää evankeliumin Kristuksesta, joka on vapaasti uskottavana kaikkialla maailmassa. Evalnkeliumi ei ole koskaan ollut mikään liikkeen tai kirkon yksityisomaisuutta, josta höpöttäjät pitävät sairaan kouristuksen omaisesti kiinni, kuin omistajat. Eivätkä he hellitä, vaikka evankeliumia heilutetaan heidän neniensä edessä, - Raamatun tekstein todistettuna.
Mistä tuollainen kristinuskon perustotuuksista piittaamaton härkäpäisyys on lähtöisin? Vaikka henki menisi, niin Kristuksen omat on saatava helvettiin! Tuollaista "uskoa" harvoin tapaa missään!!!"Eivät edes häpeä"
-
Kuinka Jeesus sanoikaan, siitä Sadanpäämiehetä,
totisesti samanlaista uskoa en ole nähnyt Israelissa.
tarkoittaen vahvaa uskoa.
-- ÄlkääKristitytEksykö
padasjoenukko kirjoitti:
"Eivät edes häpeä"
-
Kuinka Jeesus sanoikaan, siitä Sadanpäämiehetä,
totisesti samanlaista uskoa en ole nähnyt Israelissa.
tarkoittaen vahvaa uskoa.
-Keskeistä tässä on, KENEEN sadanpäämies uskoi. Hän uskoi JEESUKSEEN.
Tämä usko Jeesukseen ei tahdo mennä perille, laisuuksiin ja itseensä uskotaan kuin pukki suuriin sarviinsa.Jeesuksesta puhutaan "matkasauvana", tarkoittaen tätä alunperin Raattamaalta kopioitua seurakäyttöön sovellettua julistustapaa puhujien kauloista käsin (luotetaan isiltä opittuihin toimintapoihin ja uskotaan niihin). Huomio keskittyy kaulailuun, Kristus-uskon sijasta, joka on koko elämän kestävä prosessi, kasteen hetkestä hautaan saakka.
Jeesus ei ole siis mikään ontuvan matkasauva, johon sunnuntaisin NOJAILLAAN puhujien kauloilla, vaan hän Jeesus on syntisen TIE Jumalan luokse, syntisen vanhurskaus ja syntisen pyhitys. Jeesus on Herra.
- Tätälisää
Waau, kunniaHerralle, että diolaisuus erotetaan lestoista. Jatkakaa.
Elämää valppaana valvoen hetkessä .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2462179- 1901655
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471309Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501025- 41826
- 14800
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31780Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25756Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647