Thaimaa neitsyt

Olemme noin viiskymppinen pariskunta. Emme ole olleet Thaimaassa ikinä. 10-15 kertaa olemme käyneet Kanarialla ja kerran Kreetalla. Nyt kuitenkin haluaisimme kokeilla miltä se Thaimaa tuntuu. Kertokaa kokneemmat ensinnäkin mikä lomakohde olisi mahdollisesti meille sopiva Thaimaassa. Emme kaipaa villiä menoa emmekä liian vilkasta yöelämää. Hyvät ruokaravintolat, siistit kaupat, hyvä hotelli hienolla altaalla ja aamupalalla riittää. Käytännön vinkit ovat tervetulleita. Onko joku kohde mihin ei kannata mennä? Vinkit rahanvaihdosta, rokotuksista, katukeittiöistä jne kiinnostaa.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Painakaavittuun kyselemään.

Täällä palstalla kilpaillaan sillä kuka internetistä eniten tietotaitoa kykenee imuroimaan omaksi viisaudekseen.

Palatkaa astialle kun olette niin kokeneita kuin minä, eli 2 kertaa käyneitä.

Äänestä

Noilla lähtötiedoilla ehdottaisin ensimmäiseksi Thaimaan kohteeksi Phuketin saarta (Thaimaan suurin saari, maan etelä-osassa), joka on erittäin "helppo" kohde ensikertalaiselle. Sieltä sitten käytännössä valintana joku muu paikka kuin Patong Beach (johon iso osa saaren ilta/yö-elämästä keskittyy).
Finnair lentää talvi-aikaan Phuketin kentälle 4krt/viikko sekä saari on useimpien matkatoimistojen listoilla.

Äänestä
  • Kiitos santtu_1975X asiallisesta vastauksesta. Onko sinulla tai jollain muulla antaa ihan käytännön vinkkejä Phukettiin ja Thaimaalle muutenkin?

    Äänestä

  • Uskoisin että on antaa vinkkejä, mutta sinun täytyy hieman tarkentaa tuota kysymyksen asettelua, että vastaus voisi olla kohtuullisien pituuksien rajoissa.

    Äänestä

Kannattaako rahaa vaihtaa suomessa vai vasta thaimaassa? Olen kuullut että siellä on ns katukeittiöitä. Uskaltaako niistä ostaa syötävää, ilman että voisi saada vatsataudin? Onko hotelli suosituksia?

Äänestä
  • Pieni+erä+(esim.100€)+perillä+kentällä,+loput+itse+kohteessa.+Suomessa+ei+missään+tapauksessa+(esim.+Forex:lla+on+tälläkin+hetkellä+paljon+yli+10%:a+huonompi+vaihtokurssi+kuin+Thaimaassa+vaihdettaessa).On+katukeittiöitä+(toisissa+kohteissa+enemmän+kuin+toisissa),++ja+niissä+lähtökohtaisesti+uskaltaa+syödä,+mutta+vatsatudin+mahdolisuus+on+aina+olemassa+ja+se+tulee+aina+ottaa+huomioon.+Itse+en+yli+kahdenkymmenen+Thaimaan+matkani+aikana+kertaakaan+ole+saanut+mitään+varsinaista+vatstautia+mikä+olisi+lomaa+haitannut.Jos+kyse+hotellin+osalta+Phuketista,+niin+en+kauheasti+osaa+auttaa,+koska+yhtä+Phuketin+käyntiä+lukuunottamatta+olen+majoittunut+Patong+Beachilla+johon+en+taase+teitä+neuvo+menemään,+koska+se+on+juurikin+se+Phuketin+"menomesta".Hotellit+eivät+kyllä+Phuketista+lopu,+niitä+riittää,+eriasteisia+tarjouksia+kannattaa+seurata,+koska+Phuketin+hotellien+hinnat+eivät+(etenkin+sesongin+aikana)+eivät+sieltä+edullsimmasta+päästä+ole,+mutta+ainakin+itse+olen+hiema+aikaa+käyttämällä+aina+onistunut+sielläkin+löytämään+ihan+hyvällä+hinta/laatu+suhteella+olevia+hotelleja.

    Äänestä

  • Kannattaa tutustua ensin vaikka Minnethaimaassa sivustoon (en laita ihan suoraa nettiosoitetta, kun niitä sisältävät viestit tahdotaan monasti poistaa), ja siellä Phuketin osioon (ja varmasti muidenkin kohteiden, josko niiden joukosta löytyisi vielä mieluisampi), niin ensiksi voisitte hieman sen perusteella miettiä mihin päin saarta haluaisitte majoittua (Phuketin saari on suhteellisen suuri, noin 50km. pitkä ja 20km. leveä), koska Phuket pitää sisällään hyvin erilaisia rantakohteita (sekä myös itse Phuketin kaupungin).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ilu67 kirjoitti:

Olemme noin viiskymppinen pariskunta. Emme ole olleet Thaimaassa ikinä. 10-15 kertaa olemme käyneet Kanarialla ja kerran Kreetalla. Nyt kuitenkin haluaisimme kokeilla miltä se Thaimaa tuntuu. Kertokaa kokneemmat ensinnäkin mikä lomakohde olisi mahdollisesti meille sopiva Thaimaassa. Emme kaipaa villiä menoa emmekä liian vilkasta yöelämää. Hyvät ruokaravintolat, siistit kaupat, hyvä hotelli hienolla altaalla ja aamupalalla riittää. Käytännön vinkit ovat tervetulleita. Onko joku kohde mihin ei kannata mennä? Vinkit rahanvaihdosta, rokotuksista, katukeittiöistä jne kiinnostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu