Valtaenemmistö terveydenhoitoalan ammattilaisista ottaa rokotteet ja antaa rokottaa lapsensa. Tyypillisesti mitä korkeampi koulutus ammattilaisella on, sitä korkeampi todennäköisyys on, että ottaa rokotteet. Esimerkiksi hoitajien keskuudessa rokotteiden ottaminen on yleistä, mutta ei niin yleistä kuin lääkäreiden.
Ammattilaisiin nähden toinen ääripää on vauva-foorumilta, magneettimediasta ja suomi24:n terveyspalstoilta salaliittoteorioita lukevat hörhöt, joiden rokotusaste on alhaisin.
Jokainen voi sitten itse päätellä, kumpaan ryhmään haluaa kuulua.
Ammattilaiset ottavat rokotteet
67
1665
Vastaukset
- Manipuloijalle
Siksikö lääkäreistä on tullut niin kritiikittömiä. Liian lääkityksen uhreja. Miellyttämisen halussaan uskovat kaiken heille syötetyn.
Rokotusasteellako nyt älykkyyttä mitataan. Eikös tuo jo kuulosta salaiselta liitolta.
Kumpaan ryhmään itse haluaisit kuulua. Holhottaviin vaiko vapaisiin?- BSHunterR
"Rokotusasteellako nyt älykkyyttä mitataan."
Mielestäni aika selvästi toin ilmi, että asiantuntemuksen kasvaessa myös rokotusaste kasvaa. Siis mitä enemmän asiasta tietää, sitä todennäköisemmin ottaa rokotteen.
Tietysti on aina niitä, jotka uskovat kaikkeen, joka on vastakkaista vallitsevaan näkemykseen nähden. Itse he pitävät itseään kriittisinä ja v alistuneina, muut taas hölmöinä jotka eivät näe luulojensa ammottavia loogisia aukkoja.
- näin-se-vaan-on
Pakon ja uhkausten edessä ihminen tekee kaikenlaisia huonoja päätöksiä ,
SÄILYTTÄÄKSEEN TYÖPAIKKANSA!
Jokainen voi sitten itse päätellä, haluaako potkut vai ei!- ParastaAntia
Sairaaloiden ilmapiiriä pakkorokotuksilla heikennetään jo merkittävästi. Puheet ilmaisista lounasseteleistä ja kakkukahveista rokotetuille katkeroittivat entisestään. Immuunipuolustukseen pakko-operaatioilla onkin tuntuva merkitys, sillä pakot lamaannuttavat ja altistavat sairauksille. Lääketieteen ulkopuolisissa hoidoissa kokonaisuuden arviointiin panostetaan, eikä ihmistä ahdisteta nurkkaan kertomalla, että kehoasi on tarkoitus käyttää terveydenhoidollisiin täsmäiskuihin, jotta potilaat eivät sinusta saastuisi. Sorry jos itse et kestä, mutta tämä on vain politiikkaa, johon vallanpitäjät nyt sattuvat uskomaan.
Viruksia rokotteilla ei koskaan tulla voittamaan. Ei myöskään sairauksia. Sairaudet etsivät aina uuden ilmenemismuodon ja rokotteet määräävät ainoastaan sairastumisen suunnan, kuten nyt yleistyneet autoimmuunisairaudet. Rokotteiden avulla ihmiset tutustuvat toisiinsa ja siihen, kuinka pitkälle niin virusten kuin toisen ihmisen syyllistämisessäkin voidaan mennä. Saavutus sekin, että lajikumppanin tekemisten kautta oman terveyden voi saavuttaa, kun itse ei tuohon kykene. Se että muut ovat syyllisiä ihmiselämän epäonneen, on rokotteiden parasta antia. - BSHunterR
ParastaAntia kirjoitti:
Sairaaloiden ilmapiiriä pakkorokotuksilla heikennetään jo merkittävästi. Puheet ilmaisista lounasseteleistä ja kakkukahveista rokotetuille katkeroittivat entisestään. Immuunipuolustukseen pakko-operaatioilla onkin tuntuva merkitys, sillä pakot lamaannuttavat ja altistavat sairauksille. Lääketieteen ulkopuolisissa hoidoissa kokonaisuuden arviointiin panostetaan, eikä ihmistä ahdisteta nurkkaan kertomalla, että kehoasi on tarkoitus käyttää terveydenhoidollisiin täsmäiskuihin, jotta potilaat eivät sinusta saastuisi. Sorry jos itse et kestä, mutta tämä on vain politiikkaa, johon vallanpitäjät nyt sattuvat uskomaan.
Viruksia rokotteilla ei koskaan tulla voittamaan. Ei myöskään sairauksia. Sairaudet etsivät aina uuden ilmenemismuodon ja rokotteet määräävät ainoastaan sairastumisen suunnan, kuten nyt yleistyneet autoimmuunisairaudet. Rokotteiden avulla ihmiset tutustuvat toisiinsa ja siihen, kuinka pitkälle niin virusten kuin toisen ihmisen syyllistämisessäkin voidaan mennä. Saavutus sekin, että lajikumppanin tekemisten kautta oman terveyden voi saavuttaa, kun itse ei tuohon kykene. Se että muut ovat syyllisiä ihmiselämän epäonneen, on rokotteiden parasta antia."Immuunipuolustukseen pakko-operaatioilla onkin tuntuva merkitys, sillä pakot lamaannuttavat ja altistavat sairauksille."
Aivan täyttä hölynpölyä ja selittelyä. Kuulostaa lähinnä siltä, että et ottanut rokotetta, sairastuit ja nyt yrität syyllistää rokotteita sairastumisesta, vaikka et edes rokotetta ottanut.
"Lääketieteen ulkopuolisissa hoidoissa kokonaisuuden arviointiin panostetaan"
Ensinnäkin potilaan lääkkeet ja hoidot mietitään kokonaisuutena ja potilaan tilan kehittymistä seurataan esimerkiksi laboratoriokokein. Vaihtoehtolääketieteessä taas käärmeöljymyyjä myy hatusta vetämillään verukkeilla mitä sattuu ja koska nämä myyjät ja tuotteiden valmistajat tietävät totuuden, ne eivät edes yritä saada valepillereitään lääketieteelliseen tutkimukseen, koska pohjimmiltaan tietävät, ettei niillä ole mitään sairautta parantavaa vaikutusta, eikä näin ollen mahdollisuutta saada myyntilupaa EU:lta lääkkeenä. Vaihtoehtohoidot ja -pillerit ovat miljardibisnes maailmalla, joten rahaa tuotteiden tutkimiseen kyllä olisi.
"Viruksia rokotteilla ei koskaan tulla voittamaan. "
Sinä et taida oikein ymmärtää, mihin rokottamista käytetään ja mitä sairauksia niillä on voitettu. Denialistina voit tietysti laittaa silmät kiinni, työntää sormet korviin ja hoilata mä mä mä mä mä, mutta ei totuus siitä miksikään muutu. Rokotteet ovat toimineet ja toimivat.
"nyt yleistyneet autoimmuunisairaudet"
Rokotteilla ei tutkitusti ole mitään tekemistä autoimmuunisairauksien, mielenterveysongelmien tai autismin kanssa. Näistä on useita toisistaan riippumattomia tutkimuksia.
Saat toki olla mitä mieltä haluat, mutta älä levitä mielipiteitäsi tosiasioina, koska tosiasioita ne eivät ole, vaan sinun ja kaltaistesi ihmisten mielipiteitä ja luulemia asioita vailla faktapohjaa. - Nettiystävälle
BSHunterR kirjoitti:
"Immuunipuolustukseen pakko-operaatioilla onkin tuntuva merkitys, sillä pakot lamaannuttavat ja altistavat sairauksille."
Aivan täyttä hölynpölyä ja selittelyä. Kuulostaa lähinnä siltä, että et ottanut rokotetta, sairastuit ja nyt yrität syyllistää rokotteita sairastumisesta, vaikka et edes rokotetta ottanut.
"Lääketieteen ulkopuolisissa hoidoissa kokonaisuuden arviointiin panostetaan"
Ensinnäkin potilaan lääkkeet ja hoidot mietitään kokonaisuutena ja potilaan tilan kehittymistä seurataan esimerkiksi laboratoriokokein. Vaihtoehtolääketieteessä taas käärmeöljymyyjä myy hatusta vetämillään verukkeilla mitä sattuu ja koska nämä myyjät ja tuotteiden valmistajat tietävät totuuden, ne eivät edes yritä saada valepillereitään lääketieteelliseen tutkimukseen, koska pohjimmiltaan tietävät, ettei niillä ole mitään sairautta parantavaa vaikutusta, eikä näin ollen mahdollisuutta saada myyntilupaa EU:lta lääkkeenä. Vaihtoehtohoidot ja -pillerit ovat miljardibisnes maailmalla, joten rahaa tuotteiden tutkimiseen kyllä olisi.
"Viruksia rokotteilla ei koskaan tulla voittamaan. "
Sinä et taida oikein ymmärtää, mihin rokottamista käytetään ja mitä sairauksia niillä on voitettu. Denialistina voit tietysti laittaa silmät kiinni, työntää sormet korviin ja hoilata mä mä mä mä mä, mutta ei totuus siitä miksikään muutu. Rokotteet ovat toimineet ja toimivat.
"nyt yleistyneet autoimmuunisairaudet"
Rokotteilla ei tutkitusti ole mitään tekemistä autoimmuunisairauksien, mielenterveysongelmien tai autismin kanssa. Näistä on useita toisistaan riippumattomia tutkimuksia.
Saat toki olla mitä mieltä haluat, mutta älä levitä mielipiteitäsi tosiasioina, koska tosiasioita ne eivät ole, vaan sinun ja kaltaistesi ihmisten mielipiteitä ja luulemia asioita vailla faktapohjaa.En halua millään tavoin rajoittaa uskomuksiesi tunnustamista. Sen kuitenkin tässä sanon, että kaikkien kiireidesi keskelläkin sinun olisi hyvä pistäytyä muistisairaille tarkoitetuissa hoivakodeissa samoin kuin muiden ikääntyvien palvelutaloissa ja vilkaista lääkelistoja. Voisin kertoa sinulle päivät pitkät siitä kokonaisvaltaisuudesta ja laboratoriolääkeseurannasta, jolla vanhuksiamme muka valvotaan. Laitoksia on toki erilaisia, mutta lääkkeillä näissä kaikissa iäkkäät hautaan tahdotaan saattaa, ja kirurgejakin vielä kiusataan viime metreille useiden tuntien mittaisilla leikkausoperaatioilla, kun lääkehouruissa tokkaroivat vanhukset kaatuilevat yhtenään, ja joita sitten vaativilla leikkauksilla operoidaan, vaikka tosiasiat myöntämällä kaikki olisi voitu hyvin välttää, ja kirurgienkin työmäärää helpottaa. Tunnen suurta myötätuntoa kädentaidoistaan lahjakkaita erikoislääkäreitä kohtaan, joiden työpäivät täyttyvät näistä lääkkeistä johtuvista ennalta vältettävistä operaatioista.
Jo kahden lääkkeen yhteisvaikutuksesta lääkäriltä puuttuu faktatietous. Usko pois näin on, puhumattakaan usean kymmenen lääkkeen terveydellisestä murtamisesta vanhuksella, jonka aineenvaihdunta on hidas, ja jota lääkekuorman mielivaltaisuus hidastaa edelleen. Kysymys on lääkärin omastatunnosta, miten aikoo asiat itselleen hyvitellä. Valvira pysyy hiljaa lääkeaineista. Jos valitukset otettaisiin siellä todesta, seuraavaksi Valviran pitäisi selvittää välinsä THL:n ja Lääkäriliiton kanssa. Ystävät vaihtuvat alta aikayksikön vihollisiksi, ellei välejä vaalita.
Tieteellisillä tutkimuksilla on pakko tukea rokottamista. Ellei näin olisi, koko systeemi räjähtäisi ja syylliset joutuisivat häpeään. Ei siis vastuuseen, vaan häpeään. Katsot asiaksesi kääntää kaiken tieteen eduksi, etkä usko edes sitä pahaa, jonka TV ruutu tuo eteesi. Vanhusten lääkitys, etenkin muistisairaiden lääkkeellinen hyväksikäyttö ovat jo kansallinen häpeä. Vastaavaan yltävät ainoastaan lasten ja nuorten rokotteelliset hyväksikäytöt. Jos et tahdo ymmärtää, et tietenkään voi ymmärtää, kuinka rokotteiden avulla luodaan uusia ennen tuntemattomia sairauksia immuunivasteen vääristyessä. Ongelma on erittäin vakava ja murtaa perheiden yhtenäisyyden.
Kysymys ei kuitenkaan ole siitä, että tieteessä olisi kaapattu valta toimia mielivaltaisesti, vaan siitä, että tutkijoille on annettu valta väärinkäyttää ihmisiä, yhtä kaikki lapsia, nuoria kuin vanhuksiakin. Paljon syvemmästä tämä kaikki on lähtöisin ja toimii täsmälleen niin kauan kuin tämä sallitaan.
Sanon tämän vielä kerran. En pyri muuttamaan ihmisten rokotekäyttäytymistä. Jokainen saa ottaa tai olla ottamatta lääkkeitä, sillä tämä samainen ihminen kantaa myös niiden seuraukset. Nykyinen lääketiede suorastaan pursuaa taikauskoa, mille sillekään en voi mitään. Ainoastaan katson ja ihmettelen, koska loppu mahtaisi tulla.
Unta näet todetessasi, että pakko aikaansaa saman mielihyvän kuin vapaaehtoisuus. Pakkorokotteet tekevät tuloaan ja asioita vääristellään ennennäkemättömin tavoin. Juuri näin täytyy tapahtuakin ja sitten tulee loppu. - hendeen
BSHunterR kirjoitti:
"Immuunipuolustukseen pakko-operaatioilla onkin tuntuva merkitys, sillä pakot lamaannuttavat ja altistavat sairauksille."
Aivan täyttä hölynpölyä ja selittelyä. Kuulostaa lähinnä siltä, että et ottanut rokotetta, sairastuit ja nyt yrität syyllistää rokotteita sairastumisesta, vaikka et edes rokotetta ottanut.
"Lääketieteen ulkopuolisissa hoidoissa kokonaisuuden arviointiin panostetaan"
Ensinnäkin potilaan lääkkeet ja hoidot mietitään kokonaisuutena ja potilaan tilan kehittymistä seurataan esimerkiksi laboratoriokokein. Vaihtoehtolääketieteessä taas käärmeöljymyyjä myy hatusta vetämillään verukkeilla mitä sattuu ja koska nämä myyjät ja tuotteiden valmistajat tietävät totuuden, ne eivät edes yritä saada valepillereitään lääketieteelliseen tutkimukseen, koska pohjimmiltaan tietävät, ettei niillä ole mitään sairautta parantavaa vaikutusta, eikä näin ollen mahdollisuutta saada myyntilupaa EU:lta lääkkeenä. Vaihtoehtohoidot ja -pillerit ovat miljardibisnes maailmalla, joten rahaa tuotteiden tutkimiseen kyllä olisi.
"Viruksia rokotteilla ei koskaan tulla voittamaan. "
Sinä et taida oikein ymmärtää, mihin rokottamista käytetään ja mitä sairauksia niillä on voitettu. Denialistina voit tietysti laittaa silmät kiinni, työntää sormet korviin ja hoilata mä mä mä mä mä, mutta ei totuus siitä miksikään muutu. Rokotteet ovat toimineet ja toimivat.
"nyt yleistyneet autoimmuunisairaudet"
Rokotteilla ei tutkitusti ole mitään tekemistä autoimmuunisairauksien, mielenterveysongelmien tai autismin kanssa. Näistä on useita toisistaan riippumattomia tutkimuksia.
Saat toki olla mitä mieltä haluat, mutta älä levitä mielipiteitäsi tosiasioina, koska tosiasioita ne eivät ole, vaan sinun ja kaltaistesi ihmisten mielipiteitä ja luulemia asioita vailla faktapohjaa."Viruksia rokotteilla ei koskaan tulla voittamaan. "
"Sinä et taida oikein ymmärtää, mihin rokottamista käytetään ja mitä sairauksia niillä on voitettu. Denialistina voit tietysti laittaa silmät kiinni, työntää sormet korviin ja hoilata mä mä mä mä mä, mutta ei totuus siitä miksikään muutu. Rokotteet ovat toimineet ja toimivat."
Mites Rota ja hinkuyskä?
"Rotaviruksen genotyyppien esiintyvyydessä on enemmän vaihtelua kuin ennen rokotteen lisäämistä rokotusohjelmaan. Huolimatta korkeasta rokotekattavuudesta ja rokotteen tehokkuudesta, rotavirusta esiintyy edelleen erityisesti vanhempien (5-12 vuotta) rokottamattomien lasten ikäryhmässä, mutta myös aikuisilla. Selvää laumaimmuniteettiä ei siis kehity edes pitkässä seurannassa. Aikuiset voivat toimia taudin kantajina ja tartunnanlähteinä lapsille. Rotavirustauti voidaan pitää hallinnassa rotavirusrokotteen avulla, mutta sen eliminoiminen ei ole mahdollista."
https://rokotetutkimus.fi/rotaviruksen-taman-hetkista-epidemiologista-tilannetta-esitteleva-posteri-palkittiin-parhaana-tampereen-laakaripaivilla/
https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/bakteerin-muuntuminen-syyna-hinkuyskan-lisaantymiseen/
"Hinkuyskää aiheuttava bakteeri on muuntunut rokotteiden aikakaudella, todetaan väitöstutkimuksessa." - hendeen
hendeen kirjoitti:

"Hinkuyskää aiheuttava bakteeri on muuntunut rokotteiden aikakaudella, todetaan väitöstutkimuksessa.""B. pertussis -populaation jatkuva ja etenevä evoluutio havaittiin 1950-luvulta alkaen, ja viime vuosina kiertäneiden bakteerikantojen osoitettiin poikkeavan rokotekannoista."
- BSHunterR
hendeen kirjoitti:
"B. pertussis -populaation jatkuva ja etenevä evoluutio havaittiin 1950-luvulta alkaen, ja viime vuosina kiertäneiden bakteerikantojen osoitettiin poikkeavan rokotekannoista."
Ja influenssavirus muuntuu jatkuvasti. Ei tässä ole mitään uutta, eikä tämä liity asiaan. Tietysti ymmärtämällä asiat väärin, voi luulotella itsekseen mitä haluaa.
> Pakon ja uhkausten edessä ihminen tekee kaikenlaisia huonoja päätöksiä , SÄILYTTÄÄKSEEN TYÖPAIKKANSA!
Tosiaan on ikävää, jos työtön on vaikka TE-toimiston pakottamana saanut vasten tahtoaan työpaikan esimerkiksi homeopaattisia tuotteita myyvästä firmasta tai "maasäteilyn estimien" valmistajan tehtaasta ja joutuu toimimaan tietonsa ja taitojensa vastaisesti säilyttääkseen ansionsa.- psykologi
paperiarkkipiispa kirjoitti:
> Pakon ja uhkausten edessä ihminen tekee kaikenlaisia huonoja päätöksiä , SÄILYTTÄÄKSEEN TYÖPAIKKANSA!
Tosiaan on ikävää, jos työtön on vaikka TE-toimiston pakottamana saanut vasten tahtoaan työpaikan esimerkiksi homeopaattisia tuotteita myyvästä firmasta tai "maasäteilyn estimien" valmistajan tehtaasta ja joutuu toimimaan tietonsa ja taitojensa vastaisesti säilyttääkseen ansionsa.Kirjoituksestasi ilmenee, että olet saanut kymmeniä rokotteita ja siksi olet vieraantunut täysin todellisesta elämästä ja kirjoituksesi ilmentävät hyvin pitkälle edennyttä mielenterveysongelmaa.
- BSHunterR
Täällä taas luulijat levittävät luulojaan
- Ateisti
BSHunterR yrittää jälleen levittää jehovalaista uskontoaan!
- Pelle-Hunter
BSHunter on omien uskomustensa luoma pelle!
- Eikahtasanaa
Eläköön ammattilaiset palkastaan, kun pakkorokottavat.
- UskonLahja
Kaikkia rokottamattomia ei WHO:ssakaan pidetä rokotevastaisina. Tästä kauheasta vastaisuudesta pitää ehdottomasti vapauttaa ne, jotka tutkitusti eivät kestä rokotteita. Annetaan tieteellisen tutkitun tiedon ratkaista, ketkä rokotevastaisuussynnistä ovat oikeutettuja vapautumaan. Jotta laumasuoja säilyisi siellä 100 prosentin tuntumassa rokotteiden kestokykyäkin on tieteellisen tutkitusti jatkuvasti hivutettava ylöpäin kunnes 100 prosenttia tulee täyteen.
Lapsethan syntyvät rokottamista varten, ja heidän ainoa todellinen tehtävänsä on kantaa kortensa kekoon lääketeollisuudelle. Syntyvyyden lasku on vakava uhka. Mistä koehenkilöitä teolliseen käyttöön sitten revitään, jos eläinkokeisiinkaan ei voida täysin luottaa.
WHO nimeää rokotevastaisuuden 8:nneksi suurimmaksi terveydelliseksi uhaksi planeetallamme. Jos tilanne on näin vakava, eivätkö nämä oikeassa olijat voisi pakottaa ihmisiä terveiksi, koska noin hyvin asiat tietävät. Rokotteiden vapaaehtoisuudesta luopuminen tervehdyttäisi kansat. Kuten THL on meitäkin valistanut jo parinkin prosentin vajaus rokotekattavuudessa on omiaan murtamaan koko järjestelmän, eivätkä moneen kertaan immunisoidutkaan välty sairastumiselta. Tämän vuoksi kaikki on pakkorokotettava, jotta paratiisi rokotteiden myötä voitaisiin saavuttaa. Kommunismi ei sitä kaikessa tieteellisyydessäänkään kyennyt antamaan, mutta terveydenhoitopa on eri asia, ja aikakin on eri, jotta onneaan voi hyvinkin jälleen koettaa.
Sitten kun kaikki ihmiset ovat läpeensä rokotettuja lääketieteen selville saamia viruksia ja bakteereja vastaan, jäljelle jäävät ainoastaan ne mikrobit, joita tiede ei vielä tunne, ja vaikka noita hyvin todennäköisesti on paljon enemmän kuin jo tunnettuja, silti kannattaa luottaa tieteeseen, joka kuitenkin edustaa kommunismin jälkeistä parasta mahdollista uskoa.- BSHunterR
"Jotta laumasuoja säilyisi siellä 100 prosentin tuntumassa rokotteiden kestokykyäkin on tieteellisen tutkitusti jatkuvasti hivutettava ylöpäin"
Eli sinä et ymmärrä yhtään mistä puhut, miten rokotteet toimivat tai mihin niiden vaikutus perustuu. - kaikella_ystävyydellä
BSHunterR kirjoitti:
"Jotta laumasuoja säilyisi siellä 100 prosentin tuntumassa rokotteiden kestokykyäkin on tieteellisen tutkitusti jatkuvasti hivutettava ylöpäin"
Eli sinä et ymmärrä yhtään mistä puhut, miten rokotteet toimivat tai mihin niiden vaikutus perustuu.Entä sinä, mitä sinulta nyt jäi ymmärtämättä?
Rokotteiden sietokyky lapsilla laskee jatkuvasti. Lääketiede tuntee ainoastaan yhden lääkeaineen, joka tieteellisesti sopii kaikille, ja se on rokote. Massarokotukset kuuluvat liiketalouden alaan ja sopivat sinne oikein hyvin. Rahanteko on helppoa niin kauan kuin kulut voi maksattaa valtion pussista ja samalla mainostaa niitä ilmaisina. Tieteellinen tietämättömyys ihmisen immunologisesta järjestelmästä auttaa massatuotannon läpimenossa. Koska sairauksien muuntumista rokotteiden seurauksena ei ymmärretä, rokottamisia voidaan jatkaa aina niin kauan, kunnes odotettavissa oleva loppu tästä kaikesta luonnonmukaisesti seuraa.
Tieteellinen tarina kertoo, että ihminen sairastuu virusten vuoksi, eikä siksi, että hänen puolustusjärjestelmänsä lukemattomien eri tekijöiden heikentämänä pettää. Se että viruksia löytyy ei todista mitään niistä syistä, jotka johtivat elimistön epätasapainoon, ainoastaan sen jälkeisestä tilanteesta.
Lääketieteessä uhotaan poliovirusta vastaan ja kovin mieluusti ko virus haluttaisiinkin hävittää tyystin planeetaltamme. Silti muuntunut rokotepoliovirus elää ja voi hyvin suomalaistenkin suolistossa. Jotta ikävät seuraukset kuten halvaantuminen voisivat tapahtua tarvitaan muutakin eli ne ratkaisevat tekijät, jotka ovat omiaan heikentämään ja murtamaan puolustuskyvyn. - BSHunterR
kaikella_ystävyydellä kirjoitti:
Entä sinä, mitä sinulta nyt jäi ymmärtämättä?
Rokotteiden sietokyky lapsilla laskee jatkuvasti. Lääketiede tuntee ainoastaan yhden lääkeaineen, joka tieteellisesti sopii kaikille, ja se on rokote. Massarokotukset kuuluvat liiketalouden alaan ja sopivat sinne oikein hyvin. Rahanteko on helppoa niin kauan kuin kulut voi maksattaa valtion pussista ja samalla mainostaa niitä ilmaisina. Tieteellinen tietämättömyys ihmisen immunologisesta järjestelmästä auttaa massatuotannon läpimenossa. Koska sairauksien muuntumista rokotteiden seurauksena ei ymmärretä, rokottamisia voidaan jatkaa aina niin kauan, kunnes odotettavissa oleva loppu tästä kaikesta luonnonmukaisesti seuraa.
Tieteellinen tarina kertoo, että ihminen sairastuu virusten vuoksi, eikä siksi, että hänen puolustusjärjestelmänsä lukemattomien eri tekijöiden heikentämänä pettää. Se että viruksia löytyy ei todista mitään niistä syistä, jotka johtivat elimistön epätasapainoon, ainoastaan sen jälkeisestä tilanteesta.
Lääketieteessä uhotaan poliovirusta vastaan ja kovin mieluusti ko virus haluttaisiinkin hävittää tyystin planeetaltamme. Silti muuntunut rokotepoliovirus elää ja voi hyvin suomalaistenkin suolistossa. Jotta ikävät seuraukset kuten halvaantuminen voisivat tapahtua tarvitaan muutakin eli ne ratkaisevat tekijät, jotka ovat omiaan heikentämään ja murtamaan puolustuskyvyn."Rokotteiden sietokyky lapsilla laskee jatkuvasti."
Laitahan linkki johonkin tutkimukseen tästä. Magneettimedia tai kiinalaisen lääketieteen "asiantuntija" eivät käy lähteiksi.
"Lääketiede tuntee ainoastaan yhden lääkeaineen, joka tieteellisesti sopii kaikille, ja se on rokote."
Rokotteet eivät ensinnäkään toimi samoin kuin lääkkeet ja toisekseen siitä on aivan selvät ja julkaistut ohjeet, missä tilanteissa ja kenelle rokotteita ei anneta, joten väitteesi on täyttä hölynpölyä.
"Massarokotukset kuuluvat liiketalouden alaan"
Massarokotteet eivät ole kovinkaan kannattavaa liiketoimintaa lääkefirmoille. Ensinnäkin niitä ostetaan suuria eriä, jolloin yksikköhinta on paljon alhaisempi kuin erikseen myytynä. Toisekseen hinnat on kilpailutettuja. Kolmanneksi sairauksien hoitamiseen tarvittava lääkitys on yleensä tuottavampaa, kuin taudin ehkäisy.
"Koska sairauksien muuntumista rokotteiden seurauksena ei ymmärretä"
Mikrobit ovat muuntuneet kautta aikojen täysin riippumatta siitä, onko rokotteita ollut edes keksitty vielä. Rokotteiden vaikutuksesta ei muodostu resistenttejä kantoja läheskään yhtä usein kuin lääkkeistä ja se onkin erittäin harvinaista. Paras tapa välttää rokoteresistenssi olisi se jos kaikki rokotettavissa olevat ottaisivat rokotteet ja rokotettu tauti katoaisi kierrosta, mutta aina on niitä änkyröitä, jotka lukevat jotain nettisivustoa ja luulevat sen jälkeen tietävänsä asiat paremmin kuin tutkijat ja asiantuntijat.
"Tieteellinen tarina kertoo, että ihminen sairastuu virusten vuoksi, eikä siksi, että hänen puolustusjärjestelmänsä lukemattomien eri tekijöiden heikentämänä pettää. "
No jos vaihtoehtotieteellinen tarina olisi totta, niin esimerkiksi HIV tartunnan tai C-hepatiitin voisi saada sängyssä makaamalla, kunhan vain vastustuskyky hetkeksi alenee. Tieteellinen tarina taas tietää, ettei näin ole, koska tieteellinen tarina tietää, että taudit eivät synny tyhjästä, kuten ei kärpäsetkään synny liasta, vaikka näin ennen uskottiin.
Vastustuskyvyn heikkenemisen vaikutus infektioalttiuteen taas on hyvin lääketieteessä tunnettu ja tunnistettu asia.
Kuoletettua poliovirusta sisältävät rokotteet, kuten ne mitä Suomessa annetaan, eivät tuota muuntuneita polioviruksia. Lisäksi poliorokote antaa suojaa myös näitä muuntuneita kantoja vastaan. Jos muuntuneita polioviruksia pelkää, kannattaa siis ottaa poliorokotus. - Tukit.Tissun
BSHunterR kirjoitti:
"Jotta laumasuoja säilyisi siellä 100 prosentin tuntumassa rokotteiden kestokykyäkin on tieteellisen tutkitusti jatkuvasti hivutettava ylöpäin"
Eli sinä et ymmärrä yhtään mistä puhut, miten rokotteet toimivat tai mihin niiden vaikutus perustuu.Et ole alkuperäinen nimimerkki vaan nimimerkkivaras. Lukijat, uskokaa vain alkuperäisen signeeratun nimimerkin viestejä.
Vuodatuksesi ei taaskaan sisällä yhtään asiaa!
--
signature WefGDt
- Jällivaara.kurkimies
Ammattilaiset Älkää missään nimessä ottako mitään rokotteita, sillä ne tuhoavat terveytenne ja vielä perheennekin terveyden.
- tukit.Tissun
Homeopatia, tieteen harhaoppi
tieteen loinen on homeopatia.
Kalliilla rahalla vatkosvettä
moni vaivaa päätänsä että
laittaisko siihen latin latia.
Onhan se aina aika poppi
loinen aikamoinen
(ja vyöhyketerapia toinen)
koulupudokkaan oljenkorsi
pyramidihuijarin leipäorsi
se tieteen lorviva loinen.
signature paperiarkkipiispa
ovrep- Keppihellsri
Et ole alkuperäinen nimimerkki vaan nimimerkkivaras. Lukijat, uskokaa vain alkuperäisen signeeratun nimimerkin viestejä.
Vuodatuksesi ei taaskaan sisällä yhtään asiaa!
--
signature WefGDt
- Raskasta_pahaa
Rokotteet tappavat myos ammattilaiset.
- keppihellari
Tietoa tosiammattilaisilta vain ammattilaisille:
http://elinahytonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/195822-hpv-rokotteet-laakarit-vaativat-rokotusten-lopettamista- BSHunterR
"Elina Hytösen pläjäys on siinä mielessä paljon parempi rokotusvastuskirjoitus kuin onnettoman Nina Bjelogric-Laakson ulostulo viime vuonna. Se sisältää niin paljon valheita, ettei kukaan pysty oikaisemaan niitä kaikkia. Nina Bjelogric-Laakso teki sen virheen, että hän kirjoitti liian lyhyesti ja liitti liian vähän linkkejä kirjoitukseensa, että oli mahdollista käydä läpi yksityiskohtaisesti ne kaikki. Elina Hytönen ottaa mallia amerkkalaisista rokotevastustussivuista, joissa on se periaate, että kirjoittaja oksentaa kaikki rokotevastustajien kliseet yhä uudelleen ja uudelleen ja liittää kirjoituksensa loppuun pitkän ja sekavan listan linkkejä, joiden muka pitäisi toimia ”tieteellisenä näyttönä”. Oikea tapa viitata on se, että väitte ja linkki ovat helposti yhdistetävissä, jotta väitteen perustelut voidaan tarkistaa. Elina Hytönen käyttää lähteenään Healthimpactnews sivustoa, joka levitää rokotevastaista roskatiedettä ja muuta ”valtamedian” hylkäämää tavaraa. Lähteet eivät ole tieteellisesti kelvollisia, vaan Elina Hytönen vedättää nuoria tyttöjä härskillä tavalla." https://roskatiede.wordpress.com/2015/08/06/elina-hytonen-jatkaa-valehtelua-hpv-rokotteesta/
- KolkuttavaOmatuntosi

Lopeta tuo idioottimainen trollaus ja palstan sotkenta.
Älä kirjoita, jos ei Oo todellista asiaa. - pläjäysmuotia

Elina Hytönen lukee tieteellisiä tekstejä niin paljon, etteivät nykyiset tiedepopulistit millään kykene hänen perässään pysyttelemään. Heillä ei yksinkertaisesti riitä aika. Hytönen on tavattoman nopea lukija ja myöskin kommentoi lukemaansa paljon.
Italiassa rokotteisiin satsataan toden teolla, ja siellä rokottamattomia ei suinkaan hyysäillä. Tarvittaessa perheet ajetaan vaikka vararikkoon, jos eivät muutoin ymmärrä alistua pakkoon, ja rokotteista sairastuneet kohteliaasti sivuutetaan. No periaatteessa kyllä lääkkeistä voi kärsiä vahingon, joutua kuolemanvaaraan ja menehtyäkin, mutta pakkorokotemaassa tällaisiin myönnytyksiin ei ole tapana mennä. Sitä paitsi lääketiede kuten juridiikkakin on tulkintaa, ja tarvittaessa media auttaa tulkitsemaan oikein. Päivittäiset rokotepläjäykset ovatkin tiedepopulismia parhaimmillaan.
Influenssarokotteistakin kuuluu taas kummia, kun rokotettujen potilaiden ja hoitajien sairastuessa osastojen toiminta on sekoittunut täysin. Mutta mitäpä moisista pikkuseikoista hätäilemään. Jos ei olisi rokotettu, niin sitten voisi nostaa äläkän ja kutsua erityisasiantuntijat tiedevastaisuutta taivastelemaan. Pääasia että jossain Chigagon lentokentällä on ilmennyt tuhkarokkotapaus, josta koko maailma taas kohisee, ja jonka todistetusti voi vierittää rokotevastaisuuden piikkiin. - joukko_oppia
Rokotteet lääketieteessä ovat samaa perua kuin joukko-oppi matematiikassa. Ajatuksena kaunis, vaikkakin käyttökelvoton, minkä vuoksi matematiikassa tästä päätettiin luopua vuonna 1983. Rokotteista ei ole älytty luopua, mutta eiköhän tässäkin joukossa järki vielä voittoa peri.
- BSHunterR
pläjäysmuotia kirjoitti:
Elina Hytönen lukee tieteellisiä tekstejä niin paljon, etteivät nykyiset tiedepopulistit millään kykene hänen perässään pysyttelemään. Heillä ei yksinkertaisesti riitä aika. Hytönen on tavattoman nopea lukija ja myöskin kommentoi lukemaansa paljon.
Italiassa rokotteisiin satsataan toden teolla, ja siellä rokottamattomia ei suinkaan hyysäillä. Tarvittaessa perheet ajetaan vaikka vararikkoon, jos eivät muutoin ymmärrä alistua pakkoon, ja rokotteista sairastuneet kohteliaasti sivuutetaan. No periaatteessa kyllä lääkkeistä voi kärsiä vahingon, joutua kuolemanvaaraan ja menehtyäkin, mutta pakkorokotemaassa tällaisiin myönnytyksiin ei ole tapana mennä. Sitä paitsi lääketiede kuten juridiikkakin on tulkintaa, ja tarvittaessa media auttaa tulkitsemaan oikein. Päivittäiset rokotepläjäykset ovatkin tiedepopulismia parhaimmillaan.
Influenssarokotteistakin kuuluu taas kummia, kun rokotettujen potilaiden ja hoitajien sairastuessa osastojen toiminta on sekoittunut täysin. Mutta mitäpä moisista pikkuseikoista hätäilemään. Jos ei olisi rokotettu, niin sitten voisi nostaa äläkän ja kutsua erityisasiantuntijat tiedevastaisuutta taivastelemaan. Pääasia että jossain Chigagon lentokentällä on ilmennyt tuhkarokkotapaus, josta koko maailma taas kohisee, ja jonka todistetusti voi vierittää rokotevastaisuuden piikkiin.Jos Hytönen haluaa osoittaa rokotteiden haitallisuuden, niin hän on hyvä ja kaivaa näytön sen todisteeksi esiin. Sellaista ei ole vielä nähty. Moneen kertaan kumottujen väitteiden esittäminen todisteena ei edelleenkään todista muuta, kuin kirjoittajan asiantuntemattomuuden.
- hivuttautuen
BSHunterR kirjoitti:
Jos Hytönen haluaa osoittaa rokotteiden haitallisuuden, niin hän on hyvä ja kaivaa näytön sen todisteeksi esiin. Sellaista ei ole vielä nähty. Moneen kertaan kumottujen väitteiden esittäminen todisteena ei edelleenkään todista muuta, kuin kirjoittajan asiantuntemattomuuden.
Todistettavasti Hytönen on jo osoittanut rokotteiden haitallisuuden, vieläpä hämmästyttävän laaja-alaisesti. Mutta jos vastaanottokykyä tai pikemminkin halua ei lukijassa ilmene, mitä hyötyä selvityksistä, lukuisistakaan silloin on. Yhtä tyhjän kanssa. ”Rokotteet ja vaiettu tieto” -kirja kertoo hyvin sen, miksi yhä edelleen Suomessakin vaietaan.
Jatkossa olisi hyvä keskittyä rokotteiden haittoihin, eikä vain miettiä sitä, kuinka tästä tieteellisesti taas keploteltaisiin ulos. Uskotellaan että lain suoma vapaaehtoisuus jättää rokotteet ottamatta olisi vastuuttomien kansalaisten viritys yllyttää muutkin samaan, vaikka kieltäytyjä pelkästään aikaisempien kokemustensa pohjalta pyrkisi suojelemaan itseään ja lapsiaan. Tieteellisillä salaliitoilla on tapana antaa väriä muutoin niin yksitoikkoiseen juonikuvioon ja uusiin jatkuvasti synnytettyihin epidemioihin.
Asiantuntijoille laista on selvästikin tullut ansa, joka mahdollistaa kansalaisten rokotevastaisuuden. Näin lainmukaisesta rokotteiden vapaaehtoisuudesta lain suoman valinnanvapauden kautta on yllättäen tullut rikollissävytteistä vastuuttomuutta, josta vain pakkorokotuslailla olisi mahdollista pyrkiä ulos.
Terveydenhoidollinen pakkovalta on lääketeollisuuden mieleen ja mahdollistaa jatkuvan tulovirran ilman huolen häivää. Toki selusta on ”tieteellisesti” turvattava, jotta narkolepsian kaltaisia lipsahduksia ei jatkossa syntyisi, ja joita sitten jälkikäteen pitäisi vielä tieteellisemmiksi oikoa. Brittien miljoonan punnan korvaukset rokotteesta johtuvasta aivovauriosta eivät meillä tulisi kysymykseenkään, ja jotta tulevaisuudessa puhtaammin paperein selvittäisiin, vauriot on kiellettävä kuten tätä ennenkin jo etukäteen. Jos kerran tieteellinen tutkimus kertoo, ettei lapsi rokotteesta tule vaurioitumaan, tähän tulkintaan on voitava luottaa, eikä sitten myöhemminkään lääkityn rokotteesta sairastuttuaan pidä mennä ylitse ”tieteen” haihattelemaan. Erittäin turvallisen kun on syytä osoittautua juuri tuoksi, eikä miksikään muuksi.
Tieteellistä uskoakin on vahvistettava kerta toisensa jälkeen tai käy hullusti. Mikäli tieteellisin menetelmin autismin syistä ei päästä selvyyteen, eikä tätä selvyyttä ole ilmennyt muissakaan autoimmuunitapauksissa, rokotteissa joka tapauksessa kannattaa noudattaa tautofoniaa, ja eri puolilta maailmaa selventää, että autismia ei ole luvallista liittää rokotteisiin. Muutoinkin rokotteet ovat erityissuojeluksessa, ja niiden yhteyksiä muihin sairauksiin tulee varoa, sillä rokotteita on tarkoitus edelleenkin lisäillä, ja pakkolääkintää kohdekin koko ajan menossa ollaan, hivuttautuen, mutta kuitenkin. - BSHunterR
hivuttautuen kirjoitti:
Todistettavasti Hytönen on jo osoittanut rokotteiden haitallisuuden, vieläpä hämmästyttävän laaja-alaisesti. Mutta jos vastaanottokykyä tai pikemminkin halua ei lukijassa ilmene, mitä hyötyä selvityksistä, lukuisistakaan silloin on. Yhtä tyhjän kanssa. ”Rokotteet ja vaiettu tieto” -kirja kertoo hyvin sen, miksi yhä edelleen Suomessakin vaietaan.
Jatkossa olisi hyvä keskittyä rokotteiden haittoihin, eikä vain miettiä sitä, kuinka tästä tieteellisesti taas keploteltaisiin ulos. Uskotellaan että lain suoma vapaaehtoisuus jättää rokotteet ottamatta olisi vastuuttomien kansalaisten viritys yllyttää muutkin samaan, vaikka kieltäytyjä pelkästään aikaisempien kokemustensa pohjalta pyrkisi suojelemaan itseään ja lapsiaan. Tieteellisillä salaliitoilla on tapana antaa väriä muutoin niin yksitoikkoiseen juonikuvioon ja uusiin jatkuvasti synnytettyihin epidemioihin.
Asiantuntijoille laista on selvästikin tullut ansa, joka mahdollistaa kansalaisten rokotevastaisuuden. Näin lainmukaisesta rokotteiden vapaaehtoisuudesta lain suoman valinnanvapauden kautta on yllättäen tullut rikollissävytteistä vastuuttomuutta, josta vain pakkorokotuslailla olisi mahdollista pyrkiä ulos.
Terveydenhoidollinen pakkovalta on lääketeollisuuden mieleen ja mahdollistaa jatkuvan tulovirran ilman huolen häivää. Toki selusta on ”tieteellisesti” turvattava, jotta narkolepsian kaltaisia lipsahduksia ei jatkossa syntyisi, ja joita sitten jälkikäteen pitäisi vielä tieteellisemmiksi oikoa. Brittien miljoonan punnan korvaukset rokotteesta johtuvasta aivovauriosta eivät meillä tulisi kysymykseenkään, ja jotta tulevaisuudessa puhtaammin paperein selvittäisiin, vauriot on kiellettävä kuten tätä ennenkin jo etukäteen. Jos kerran tieteellinen tutkimus kertoo, ettei lapsi rokotteesta tule vaurioitumaan, tähän tulkintaan on voitava luottaa, eikä sitten myöhemminkään lääkityn rokotteesta sairastuttuaan pidä mennä ylitse ”tieteen” haihattelemaan. Erittäin turvallisen kun on syytä osoittautua juuri tuoksi, eikä miksikään muuksi.
Tieteellistä uskoakin on vahvistettava kerta toisensa jälkeen tai käy hullusti. Mikäli tieteellisin menetelmin autismin syistä ei päästä selvyyteen, eikä tätä selvyyttä ole ilmennyt muissakaan autoimmuunitapauksissa, rokotteissa joka tapauksessa kannattaa noudattaa tautofoniaa, ja eri puolilta maailmaa selventää, että autismia ei ole luvallista liittää rokotteisiin. Muutoinkin rokotteet ovat erityissuojeluksessa, ja niiden yhteyksiä muihin sairauksiin tulee varoa, sillä rokotteita on tarkoitus edelleenkin lisäillä, ja pakkolääkintää kohdekin koko ajan menossa ollaan, hivuttautuen, mutta kuitenkin."Todistettavasti Hytönen on jo osoittanut rokotteiden haitallisuuden, vieläpä hämmästyttävän laaja-alaisesti. Mutta jos vastaanottokykyä tai pikemminkin halua ei lukijassa ilmene, mitä hyötyä selvityksistä, lukuisistakaan silloin on. Yhtä tyhjän kanssa. ”Rokotteet ja vaiettu tieto” -kirja kertoo hyvin sen, miksi yhä edelleen Suomessakin vaietaan."
Kirjan kirjoittivat Hytönen ja Lohtaja.
- Hytönen on kiinalaisen vaihtoehtolääketieteen edustaja, joka jo kertoo hänen olevan epäpätevä
- Lohtaja on astrologi (eli tähdistä ennustaja) ja feng-shui -konsultti
Eli oletko nyt vakavissasi sitä mieltä, että valtaenemmistö lääkäreistä, tutkijoista ja farmaseuteista on väärässä, ja totuuden saamme kuulla ennustajalta ja vaihtoehtopilleristiltä?
Minä haluan sinun vastaavan ja haluan, että kirjoitat omalla nimimerkilläsi lauseen: "Minä uskon terveydenhoidollisissa asioissa ennemmin tähdistä ennustajaa ja vaihtoehtopillerihoitajaa, kuin lukemattomia ammattilaisia ympäri maailmaa" joukko_oppia kirjoitti:
Rokotteet lääketieteessä ovat samaa perua kuin joukko-oppi matematiikassa. Ajatuksena kaunis, vaikkakin käyttökelvoton, minkä vuoksi matematiikassa tästä päätettiin luopua vuonna 1983. Rokotteista ei ole älytty luopua, mutta eiköhän tässäkin joukossa järki vielä voittoa peri.
Älyvapaa rinnastus. Joukko-opissa sinänsä ei ole mitään vikaa, sen opettaminen peruskoulun ekaluokkalaisille sen sijaan oli virhe. Rokotteissa (leveällä pensselillä maalaten) ei myöskään ole "vikaa" eikä niistä tarvitse "älytä luopua" (älyäisit itse luopua skeptisestä hörhöilystäsi).
Matematiikassa lukujen joukot ovat hyvin olennainen käsite: on kokonaislukuja, rationaalilukuja, reaalilukuja, kompleksilukuja... mutta tuossa 1970-luvun poliittissävyisessä kenen joukoissa seisot -kouluopetuksessa (olin siellä ja jäin henkiin kertomaan siitä) ne olivat vain koominen sivujuonne. Ks. Yleltä tullut dokumentti aiheesta jos kiinnostaa (te muut, hörhöä kiinnostaa vain hörhöily). Katseluaika vain taitaa olla umpeutunut, kannattanee pyytää uusintaa.
https://areena.yle.fi/1-3984442- Anonyymi
nälkäpalkkasoturi kirjoitti:

https://areena.yle.fi/1-3984442Huolestuttavaa, sillä
olet ilmeisesti irrationaalinen imaginääri olento. Anonyymi kirjoitti:
Huolestuttavaa, sillä
olet ilmeisesti irrationaalinen imaginääri olento.Siisiti siisiti.
- Anonyymi
nälkäpalkkasoturi kirjoitti:
Siisiti siisiti.
Lukijat, uskokaa vain alkuperäisen signeeratun nimimerkin viestejä.
Vuodatuksesi ei taaskaan sisällä yhtään asiaa!
--
signature WefGDt - Anonyymi
nälkäpalkkasoturi kirjoitti:
Siisiti siisiti.
Yö ja pullo vodkaa ja niin nälkäpalkkasoturikin sekosi täysin ja alkoi siisittelemään palstalaisille.
Nälkäpalkkasoturi on tuo palstalaisten vihaama siisittelijä. Anonyymi kirjoitti:
Yö ja pullo vodkaa ja niin nälkäpalkkasoturikin sekosi täysin ja alkoi siisittelemään palstalaisille.
Nälkäpalkkasoturi on tuo palstalaisten vihaama siisittelijä.Enpä ole. Teillä trollitehtaalla tuo vodka lienee se palkanmaksun muoto. Varmaankin minua vihaavat sinä ja joku toinen lahkolainen, joten voit käyttää monikkoa, mutta vain muodossa "jotkut [harvat] palstalaiset".
- Anonyymi
nälkäpalkkasoturi kirjoitti:
Enpä ole. Teillä trollitehtaalla tuo vodka lienee se palkanmaksun muoto. Varmaankin minua vihaavat sinä ja joku toinen lahkolainen, joten voit käyttää monikkoa, mutta vain muodossa "jotkut [harvat] palstalaiset".
Taidat olla skitso, kun aina lähettelet noita aivopierujasi eri nimimerkeillä.
- Anonyymi
nälkäpalkkasoturi kirjoitti:
Enpä ole. Teillä trollitehtaalla tuo vodka lienee se palkanmaksun muoto. Varmaankin minua vihaavat sinä ja joku toinen lahkolainen, joten voit käyttää monikkoa, mutta vain muodossa "jotkut [harvat] palstalaiset".
Me lahkolaiset lähetimme koko joukolla päällesi kirouksen ja bannin.
TEE PARANNUS JA KERRO SYNTISI JEESUKSELLE TAI JOUDUT HELVETIN IKUISEEN TULEEN.
ME LAHKOLAISET - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me lahkolaiset lähetimme koko joukolla päällesi kirouksen ja bannin.
TEE PARANNUS JA KERRO SYNTISI JEESUKSELLE TAI JOUDUT HELVETIN IKUISEEN TULEEN.
ME LAHKOLAISETTerve,v.v.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me lahkolaiset lähetimme koko joukolla päällesi kirouksen ja bannin.
TEE PARANNUS JA KERRO SYNTISI JEESUKSELLE TAI JOUDUT HELVETIN IKUISEEN TULEEN.
ME LAHKOLAISET>> Me lahkolaiset lähetimme koko joukolla
> Taidat olla skitso - Anonyymi
KolkuttavaOmatuntosi kirjoitti:
Lopeta tuo idioottimainen trollaus ja palstan sotkenta.
Älä kirjoita, jos ei Oo todellista asiaa.Kirjoitus on hieno ja asiallinen.
Miksi mollaat ja haukut asiallisia palstalaisia?
Pilaat vain palstan asiattomilla haukkuvilla kirjoituksillasi.
--
t. moukaroiva omatuntosi joukko_oppia kirjoitti:
Rokotteet lääketieteessä ovat samaa perua kuin joukko-oppi matematiikassa. Ajatuksena kaunis, vaikkakin käyttökelvoton, minkä vuoksi matematiikassa tästä päätettiin luopua vuonna 1983. Rokotteista ei ole älytty luopua, mutta eiköhän tässäkin joukossa järki vielä voittoa peri.
Joukko-opissa ei ole mitään kelvotonta. Se, minkä ikäisille sitä opetettiin ja miten, oli sitten toinen juttu. Aiheesta oli hyvä dokumentti Ylellä, mutta harmillisesti sen katseluaika on päättynyt Areenassa.
Millä tavalla "rokotteet ovat käyttökelvottomia"? Sinun tehtäväsi on perustella väitettäsi.
- Paperarkipiispakruno
Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!"
Tuo huuto on Suomessa syyri,
Mut mikä se on se kyltyyri?
Kas, siinäpä pulma on jyyri.
Se on yhdelle ooppera-kyyri,
taas toiselle Tukholma-tyyri,
Duncan, Forssellin figyyri
tai Parisin polityyri.
Tuhatkarvainen on kyltyyri -
se on Kiinassa Kiinaan myyri -
mut Suomessa Suomen kyltyyri
tuon kaiken on karrikatyyri. Aloitus on asiaa. Lisää hyviä uutisia lääkeTIETEEN alalta:
HIV voidaan pyyhkäistä maailmankartalta – uusi tutkimus todistaa lääkkeiden voiman
https://yle.fi/uutiset/3-10765114- Anonyymi
Parisensataa vuotta rokotteilla on taisteltu ja tämän hillittömän taistelun tuloksena yhden sairauden, isorokon on kerrottu ”voitetun”, minkä muistona virusta säilytetään kahdessa tarkoin vartioidussa paikassa. Variola-Lehmärokko-Vaccinia yhteyskö jo loppuunkäsitelty? Syötteinä käytetyt rabiesrokotteet metsissä pohjautuvat niin ikään vacciniaviruskantajaan. Jyrsijät levittävät lehmärokkoa, vaccinia karkaa rokotteista luontoon ja poxvirukset voivat myös rekombinoitua keskenään. Mikähän noista mahtaisi olla se eniten hallittu?
Uskomatonta? Tuubaa? Luokatonta?
Tuntemani vanhus sokeutui isorokkorokotteesta. Mitä hän voitti sillä, että lopun elämäänsä vietti näkövammaisena. Isorokonko? Mitä sanovat asiantuntijat. Kuinka monta sivullista hän uhrautumisellaan pelasti. Entäpä jos olisi ollut vain itsekäs ja pelastanut oman näkönsä. Mutta silloin hänet olisi noudettu kotoaan ja pakkorokotettu, sillä tuolloin isorokko oli pakollinen rokote. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parisensataa vuotta rokotteilla on taisteltu ja tämän hillittömän taistelun tuloksena yhden sairauden, isorokon on kerrottu ”voitetun”, minkä muistona virusta säilytetään kahdessa tarkoin vartioidussa paikassa. Variola-Lehmärokko-Vaccinia yhteyskö jo loppuunkäsitelty? Syötteinä käytetyt rabiesrokotteet metsissä pohjautuvat niin ikään vacciniaviruskantajaan. Jyrsijät levittävät lehmärokkoa, vaccinia karkaa rokotteista luontoon ja poxvirukset voivat myös rekombinoitua keskenään. Mikähän noista mahtaisi olla se eniten hallittu?
Uskomatonta? Tuubaa? Luokatonta?
Tuntemani vanhus sokeutui isorokkorokotteesta. Mitä hän voitti sillä, että lopun elämäänsä vietti näkövammaisena. Isorokonko? Mitä sanovat asiantuntijat. Kuinka monta sivullista hän uhrautumisellaan pelasti. Entäpä jos olisi ollut vain itsekäs ja pelastanut oman näkönsä. Mutta silloin hänet olisi noudettu kotoaan ja pakkorokotettu, sillä tuolloin isorokko oli pakollinen rokote."Tuntemani vanhus sokeutui isorokkorokotteesta. "
En usko. Todennäköisempää on, että olet kuullut tarinan joltain muulta, joka kertoi sitä samalla tavalla tuntemanaan vanhuksena, joka taas oli kuullut sen jostain muualta. Isorokko tappaa noin 30% sairastuneista ja parantuneistakin 30%:lle jää haittoja. Vielä -70 luvulla isorokkoon kuoli miljoonia ihmisiä vuosittain.
Mikäli tämän urbaanilegendan vanhus sai rokotteen joskus sukupolvi sitten, on tietysti mahdollista että sen aikaisilla menetelmillä valmistettu rokote ei ollut samalla tavalla puhdas tai testattu, kuin nykyaikaiset. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tuntemani vanhus sokeutui isorokkorokotteesta. "
En usko. Todennäköisempää on, että olet kuullut tarinan joltain muulta, joka kertoi sitä samalla tavalla tuntemanaan vanhuksena, joka taas oli kuullut sen jostain muualta. Isorokko tappaa noin 30% sairastuneista ja parantuneistakin 30%:lle jää haittoja. Vielä -70 luvulla isorokkoon kuoli miljoonia ihmisiä vuosittain.
Mikäli tämän urbaanilegendan vanhus sai rokotteen joskus sukupolvi sitten, on tietysti mahdollista että sen aikaisilla menetelmillä valmistettu rokote ei ollut samalla tavalla puhdas tai testattu, kuin nykyaikaiset.Isorokkorokotuksen haittapuolet eivät ole vahvuutesi. Alin kappaleesi tosin antaa tieteellekin mahdollisuuden. Aika ajoin muuttaa tarinaa ja viimeisin tarina, kuten hyvin tiedämme, tahtoo olla se paras. Kunnes taas sekin korvautuu jollain paljon puhtaammalla. Ei se ole tieteen vika, että tutkijat erehtyvät. Ihmisvikaahan tuollainen epäpuhtaus on.
Lääkärinlausunnotkin sellaisia uskomusjuttuja epäpäteviltä uskonsa menettäneiltä. Vapaasti saat toki valita sellaiset tieteelliset tutkimukset, jotka tukevat uskoasi, eikä sinua mistään syytellä. Parhaasi kuitenkin teit uskoaksesi oikein. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Isorokkorokotuksen haittapuolet eivät ole vahvuutesi. Alin kappaleesi tosin antaa tieteellekin mahdollisuuden. Aika ajoin muuttaa tarinaa ja viimeisin tarina, kuten hyvin tiedämme, tahtoo olla se paras. Kunnes taas sekin korvautuu jollain paljon puhtaammalla. Ei se ole tieteen vika, että tutkijat erehtyvät. Ihmisvikaahan tuollainen epäpuhtaus on.
Lääkärinlausunnotkin sellaisia uskomusjuttuja epäpäteviltä uskonsa menettäneiltä. Vapaasti saat toki valita sellaiset tieteelliset tutkimukset, jotka tukevat uskoasi, eikä sinua mistään syytellä. Parhaasi kuitenkin teit uskoaksesi oikein."Isorokkorokotuksen haittapuolet eivät ole vahvuutesi."
Mainitse jokin nykyaikana valmistettu isorokkorokote, joka olisi aiheuttanut sokeutta tai muita merkittäviä haittavaikutuksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Isorokkorokotuksen haittapuolet eivät ole vahvuutesi."
Mainitse jokin nykyaikana valmistettu isorokkorokote, joka olisi aiheuttanut sokeutta tai muita merkittäviä haittavaikutuksia.Kaikki rokotteethan aiheuttavat haittoja, vieläpä vakavia sellaisia! Lääkärien on vain uskottava muuta. Ymmärtänet varmaan, että takinkääntö on liki mahdoton, jos jo parisensataa vuotta on pohjustettu tätä erehtymättömyyssatua.
Eikös se ole salaliittoa, jos rokotteisiin ei usko. Tieteellisessä ajattelussa nykyaika on aina puhdasta ja se mennyt unelma epämääräisempää höttöä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Isorokkorokotuksen haittapuolet eivät ole vahvuutesi."
Mainitse jokin nykyaikana valmistettu isorokkorokote, joka olisi aiheuttanut sokeutta tai muita merkittäviä haittavaikutuksia.Buahahahaa! Elä naurata minnuu! HOHOHOHOHO
-- Muutama metri kaakkoon --
- Anonyymi
Onhan se perustelu sekin, että lauma vielä suojaa, jos
a) rokotetta ei voi antaa
b)rokote ei anna suojaa
Kohdassa a rokote ilmeisen vaarallinen annettavaksi, ja kohdassa b rokotettu joutuu ilmiselvästi tieteen hylkäämäksi.
Vaikka muu tieteenmukainen pettäisi peräjälkeen, tiedelauman uskotaan vielä pelastavan. Toivon mukaan kohdat a ja b eivät sotke rokotebisneksiä, sillä pakko niitä rokotteita on turvarajaan asti piikitellä eli siinä 95-97 prosentin pintaan, jolloin laumasuojan teoreettisesti katsotaan täyttyneen. Pelastavan lauman on pakko kestää rokotteita tai putoavat ryhmään a tai b, ja mistä silloin suoja revitään. Elämänsä toisten varaan asettaneilla on omat riskinsä, kuten huomannet.
Viime vuosina on usein puhuttu, miten haitallista syyllisyyden tunne voi ihmiselle olla. Tieteellisessä laumasuojassa tätä ongelmaa ei ole, kun se on vieritetty muille. Rokottamattomien syytähän oman sairastumisen täytyy olla. Entä sitten kun rokotteista seuranneiden oheisilmiöiden allergioiden sun muiden yliherkkyyksien vuoksi rokotteita ei voida ottaa, ja väki siirtyy ryhmiin a ja b. Keiden syyksi sairaudet sitten luetaan? - Anonyymi
Poppamieheni ovat ammattilaisia, eivätkä ota myrkyllisiä rokotteita, vaan parantavat yrteillä ja rumpumusiikillaan.
Jean-Bedel Bokassa
Agbogbloshie, Accra
GHANA Nostopa nosto.
- Anonyymi
Olipa ihana nosto!
Kiitoksia paljon nostosta!
- Anonyymi
Aloittajan ID = 10T
t. keppihellari Tiedeuutinen kertoo rokottamattomuuden vakavasta seurauksesta immuunivasteelle:
https://yle.fi/uutiset/3-11046520- Anonyymi
Eihän sille mitään voi, että ammattiliset ovat tyhmiä kuin vasemman jalan saapas.
Viisas oikean jalan saapas- Anonyymi
> ammattiliset
Ammattisi ei liene oikolukija. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
> ammattiliset
Ammattisi ei liene oikolukija.Aivan oikein!
Olen selkolukija!
Ja sinä sait improbaturin suomenkielestä ylioppilaiskokeissa!
Ja se harmittaa niin kovasti, kun jouduit kirjoittamaan suomen uusiksi syksyllä ja taas tuli improbatur!
Olet palstan improbatur-oikolukija!
Onneksi olkoon!
Toivottaa Laudatur
Aloitus on asiaa. Siksi nosto.
- Anonyymi
Tuossa tuhkarokosta ja rokotettujen sairastumisesta, oireista ja niiden tunnistamattomuudesta:
https://academic.oup.com/cid/article-abstract/67/9/1315/5034094?redirectedFrom=fulltex- Anonyymi
Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin noiden linkkiesi postaamisen asemesta. Itse ja omin sanoin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin noiden linkkiesi postaamisen asemesta. Itse ja omin sanoin.
Tietoa tosiammattilaisilta vain ammattilaisille:
http://elinahytonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/195822-hpv-rokotteet-laakarit-vaativat-rokotusten-lopettamista - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietoa tosiammattilaisilta vain ammattilaisille:
http://elinahytonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/195822-hpv-rokotteet-laakarit-vaativat-rokotusten-lopettamistaTuo on vain sinun mielipiteesi.
- Anonyymi
Ei kun kd-lahkossa se on tuo rokotevastaisuudella tällä kertaa hihhuloiva. Ei se ole ainoastaan seurannut vaan torbetoinut tätäkin palstaa.
Myös alkoholi palstalla se provoilee. On muuten S24 pahin provoilija.
Toivo Tenu
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445299Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243460Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992870Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui582686- 1732365
- 252157
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1271899Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661865Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881771M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161401