Tallentavat digiboksit

Eikö kukaan enää nauhoita tv-ohjelmia, koska täälläkään ei ole sopivaa kategoriaa? Minulla oli tallentava digiboksi pari-kolme vuotta sitten, mutta muutaman kuukauden jälkeen siihen alkoi tulla vikoja. Lopulta palautin sen ja sain rahat takaisin. Boksi oli lanseerattu keskeneräisenä. Valmistaja veti joksikin aikaa nauhoittavat boksit pois kaupoista.

Onko teillä kokemuksia uusimmista nauhoittavista bokseista? Toimivatko ne paremmin? Minulla on Elisa viihde, mutta ohjelmat poistetaan parin vuoden jälkeen ja lisäksi se nauhoittaa ennen ohjelmaa ja sen jälkeen jopa viisi minuuttia ylimääräistä.
Tahtoisin säilyttää joitakin ohjelmia ja siksi haluaisin kunnollisen boksin, jossa olisi iso tallennustila.
31332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yhdessäkään boksissa ei ole nauhaa, mutta tarkoitat tietysti tallentamista. Itselläni on kuusi ja puoli vuotta vanha Topfieldin hd-boksi, jossa on DNA:n maksu-tv-kortti urheilukanavien katsomista varten, joten se on päällä usein tuntikausia päivässä. Hyvin on toiminut ilman pienintäkään häiriötä tai vikaa. Myyjäliike Expert kylläkin sanoi sen kiintolevyn hajoavan kolmessa vuodessa, kun tuputti minulle ylimääräistä maksullista takuuta.

Boksilla tulee tallennettua harvoin mitään, koska itseäni kiinnostavat dokumentit ja elokuvat näen myös tarvittaessa Ylen Areenasta. Ainakin Power myy yhä uuden maahantuojan Suomeen tuomia Topfieldejä hintaan 299 €. En suosittele tilaamista Powerin nettikaupasta ainakaan siten, että maksat tuotteen etukäteen.

Äänestä
  • Noissa on tosiaan surkeat kiintolevyt, mutta eipä uus kiintolevy paljoa maksa.

    Äänestä

Oikea paikka kysymyksellesi olisi Viihde- ja kulttuuripuolella.
https://keskustelu.suomi24.fi/viihde-ja-kulttuuri/tv-ja-radio/laitteet tai
https://keskustelu.suomi24.fi/viihde-ja-kulttuuri/tv-ja-radio/digi-tv
Tämä Suomi24:n osiointi ei ole niitä onnistuneimpia...

Sattumalta kun viestiisi törmäsin, niin vastataan nyt täällä. Mullakin oli Elisa Viihde muutaman vuoden. Pääsin siitä kätevästi eroon silloin, kun sieltä poistui suuri määrä yli 2 vuotta vanhoja ohjelmia syksyllä 2017. En jäänyt kaipaamaan. Sain samoihin aikoihin "lainaan" varalle ostetun Topfieldin digiboksin mallia CRC-1400. On se parempi kuin ei mitään, mutta en vastaavaa itse kaupasta ostaisi, en todellakaan. Siinä on todella paljon ärsytystä aiheuttavia ominaisuuksia. Muutama esimerkki:
- Kun katsot jonkin ohjelman levyltä, niin se p*ska heittää aina takaisin menossa olevaan TV-ohjelmaan. Kun painat uudelleen tallenteet esiin, niin se näyttää aina tuoreimmat tallennetut ohjelmat. Jos katsottu ohjelma oli jossain kansiossa, niin tuo kansio on aina uudelleen haettava esiin, jos haluat katsoa esim. TV-sarjan seuraavan jakson. RAIVOSTUTTAVAA!!
- Jos boksin laittaa päälle, kun ajastettu ohjelma on jo alkanut, niin sepä ei tallenna. Sähkökatkosuojaa ei ole.
- Boksia ei saa sammumaan automaattisesti ajastetun ohjelman päätyttyä, ellei tee ajastusta muutamia minuutteja ennen ohjelman alkua ja sammuta boksia (jolloin se menee itsekseen uudelleen päälle). Ärsyttää kun se jää nukkumaan mennessä hurisemaan vähintään 3 tunniksi.
- Vaikka itse laitteessa on asiallisen näköinen näyttö, niin ilman TV:tä ei pysty tekemään juuri mitään.
- Kaukosäädin toimii harvinaisen huonosti. Satunnaisesti näppäimen painallus ei tee mitään. Surkeimmin toimii nuolinäppäimet, joita melkeinpä eniten tarvii. Ei ole tavallinen kosketushäiriö kytkimessä, kytkimet vaan on ihan p*askat.
- Listaa voisi jatkaa loputtomiin.... EN SUOSITTELE VASTAAVAA TOPFIELDIÄ!!!

Ikävä kyllä digiboksien valikoima ei kaupoissa kummoinen ole. Jos itselleni tarvisi ostaa uusi, niin harkitsisin vakavasti jotain Vu -boksia ks. https://www.compusat.fi/digiboksit/cat-c/c1000002/ps_60/s_11 tai
https://www.satshop.fi/digiboksit.html

Käytännössä digiboksille on yhä vähemmän käyttöä, kun ohjelmat voi katsoa netistä laillisesti. Sen olen kuitenkin todennut, että pelkkä TV:n tallennus USB-levylle ei riitä. Ainakin omassa Panasonicissa ominaisuudet ovat puutteelliset. Esim. ohjelmakuvaukset ei tallennu eikä TV-sarjoja voi laittaa omiin kansioihinsa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nono kirjoitti:

Eikö kukaan enää nauhoita tv-ohjelmia, koska täälläkään ei ole sopivaa kategoriaa? Minulla oli tallentava digiboksi pari-kolme vuotta sitten, mutta muutaman kuukauden jälkeen siihen alkoi tulla vikoja. Lopulta palautin sen ja sain rahat takaisin. Boksi oli lanseerattu keskeneräisenä. Valmistaja veti joksikin aikaa nauhoittavat boksit pois kaupoista.

Onko teillä kokemuksia uusimmista nauhoittavista bokseista? Toimivatko ne paremmin? Minulla on Elisa viihde, mutta ohjelmat poistetaan parin vuoden jälkeen ja lisäksi se nauhoittaa ennen ohjelmaa ja sen jälkeen jopa viisi minuuttia ylimääräistä.
Tahtoisin säilyttää joitakin ohjelmia ja siksi haluaisin kunnollisen boksin, jossa olisi iso tallennustila.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu