Suomessa moni joutuu eläkkeelle hoitovirheen takia. Hoitoa tahallaan pitkitetään niin hoitamatta jättäminen aiheittaa muita sairauksia . Sitten on hyvä laittaa eläkkeelle kun hoitovirheen hoitamatta jättäminen on aiheittanut jonkun sairauden. Ei ole ihme jos Suomessa menee huonosti , moni varmaan haluasi tehdä töitä mutta kun terveys on mennyt hoitovirheen takia ei ole enää mahdollisuuksia
Hoitovirheitä vilisemällä!
55
248
Vastaukset
- Hoitovirheet
Hoitovirheitä. Eihän sellaisia meillä tehdä. Löytyykö ainuttakaan tilastoa moisesta?
- anonyymi_Gu0
Ainakin salaus toimii hyvin.
Minulla on kokemusta mm. että lähetetään sellainen potilas Magneettikuvaukseen jolla on sydämen tahdistin. Eikä se ole jäänyt yhteen kertaan Sairaalan päälääkäri Neurologit ovat syyllistyneet samaan.
Tahdistin on laitettu seitsemän vuotta sitten ja silti tällaista tapahtuu jatkuvasti.
Miksi potilaan tiedoissa ole laitettu niin että tällaiset toimenpiteet jotka aiheuttavat potilaalle vaaran on ensimmäisenä tiedoissa, nythän ne ei tutki näköjään edes vuosia asamassa sairaalassa käyneen tietoja. - BSHunterR
anonyymi_Gu0 kirjoitti:
Ainakin salaus toimii hyvin.
Minulla on kokemusta mm. että lähetetään sellainen potilas Magneettikuvaukseen jolla on sydämen tahdistin. Eikä se ole jäänyt yhteen kertaan Sairaalan päälääkäri Neurologit ovat syyllistyneet samaan.
Tahdistin on laitettu seitsemän vuotta sitten ja silti tällaista tapahtuu jatkuvasti.
Miksi potilaan tiedoissa ole laitettu niin että tällaiset toimenpiteet jotka aiheuttavat potilaalle vaaran on ensimmäisenä tiedoissa, nythän ne ei tutki näköjään edes vuosia asamassa sairaalassa käyneen tietoja.Sydämentahdistin ei ole ehdoton este magneettikuvaukselle
- Ridon
Ei seuraavat ole virheitä vaan tahallaan oikeasti ja firman vaatimuksista pakolla tapahtuneita.
https://areena.yle.fi/1-50054593?autoplay=true
- Pulaa
Eihåän sitä kaikkea keritä kirjaamaan, kun on ne kaikki pulatkin. Niin rahan, hoitajien kuin lääkärienkin pula.
- kelataxi
Oikeasta työasenteesta on terveydenhuollossa paikotellen myös kova pula.
- Asennepula
kelataxi kirjoitti:
Oikeasta työasenteesta on terveydenhuollossa paikotellen myös kova pula.
Jos on työasenteesta pulaa, niin suuri pula tuntuisi olevan pula kipeän, sairaan potilaan ymmärtämisestä. Se empatia potilasta kohtaan, tuntuu useinkin olevan täysin kadoksissa, vain se ns. asiantuntijan ylemmyyden tunne sekä määräilynhalu tunkee esille ensimmäisenä vast.otoilla.
Ei ne potilaan esitykset ja arviot paljon paina, vaikka tuntuu, että se asiantuntijakin arvailuineen on usein metsässä.
Jotkut viisaat ovat tutkineet ja tehneet havainnon, että jos kuuntelet potilasta, niin sehän itse kertoo diagnoosin - mikäjärjenjuoksu
Asennepula kirjoitti:
Jos on työasenteesta pulaa, niin suuri pula tuntuisi olevan pula kipeän, sairaan potilaan ymmärtämisestä. Se empatia potilasta kohtaan, tuntuu useinkin olevan täysin kadoksissa, vain se ns. asiantuntijan ylemmyyden tunne sekä määräilynhalu tunkee esille ensimmäisenä vast.otoilla.
Ei ne potilaan esitykset ja arviot paljon paina, vaikka tuntuu, että se asiantuntijakin arvailuineen on usein metsässä.
Jotkut viisaat ovat tutkineet ja tehneet havainnon, että jos kuuntelet potilasta, niin sehän itse kertoo diagnoosinEikös sitä vaivaansa silloin voisi valittaa ihan kenelle vaan, jos kuuntelun avulla potilas osaa jo itse tehdä diagnoosin sairaudestaan?
- Tutkittujärjenjuoksu
mikäjärjenjuoksu kirjoitti:
Eikös sitä vaivaansa silloin voisi valittaa ihan kenelle vaan, jos kuuntelun avulla potilas osaa jo itse tehdä diagnoosin sairaudestaan?
Voihan sitä vaivojansa valittaa kenelle tahansa, niinhän sitä yleisesti tehdäänkin, mutta kun se järjenjuoksu on ollut sellainen, että lupa DIAGNOOSIN tekoon on annattu vain lääkärille! Olipa se sitten oikea tai väärä.
- mietisensin
Tutkittujärjenjuoksu kirjoitti:
Voihan sitä vaivojansa valittaa kenelle tahansa, niinhän sitä yleisesti tehdäänkin, mutta kun se järjenjuoksu on ollut sellainen, että lupa DIAGNOOSIN tekoon on annattu vain lääkärille! Olipa se sitten oikea tai väärä.
….ja kuka vaanko on pätevä tekemään oikeat diagnoosit. Ei lääkärille ole annettu erikseen mitään lupia diagnoosien tekoon, mutta itse kumminkin luotan ammattihenkilön diagnoosiin ennemmin kuin jonkun juttukaverin.
- Diagnosoinnin.vaikeus
mietisensin kirjoitti:
….ja kuka vaanko on pätevä tekemään oikeat diagnoosit. Ei lääkärille ole annettu erikseen mitään lupia diagnoosien tekoon, mutta itse kumminkin luotan ammattihenkilön diagnoosiin ennemmin kuin jonkun juttukaverin.
Kaikenlaisia diagnooseja meillä tehdään ja muutellaan kun eivät osu oikeaan. Lähinnä lääkitään. Lääkitys muuttaa laboratorioarvoja ja muitakin arvoja poistaen nämä kosmeettiset haitat aikaansaaden uudet haitat, joita taas lääkitään. Itse syyhyn on vielä pitkä matka, mutta se on jo toisen luokan murhe.
- hetikötietäisi
Diagnosoinnin.vaikeus kirjoitti:
Kaikenlaisia diagnooseja meillä tehdään ja muutellaan kun eivät osu oikeaan. Lähinnä lääkitään. Lääkitys muuttaa laboratorioarvoja ja muitakin arvoja poistaen nämä kosmeettiset haitat aikaansaaden uudet haitat, joita taas lääkitään. Itse syyhyn on vielä pitkä matka, mutta se on jo toisen luokan murhe.
Oireiden perusteella se lääkärikin alun perin alkaa arvailemaan diagnoosia sairaudelle. Monella eri sairaudella on yhteneväiset oireet, jolloin ei ole helppoa jokaisesta heti oikeaa löytää, ellei nyt sitten ole kyse jostain "nuhakuumeen" tapaisesta vaivasta.
- oireiden.sinfonia
hetikötietäisi kirjoitti:

Se nuhakuume vasta vaikea on. Flunssan erottaminen influenssasta. Harvalta onnistuu. Influenssarokotekaudella tulkinta helposti kallistuu rokotemyönteiseksi pandemiaksi.
- arvaillaan
hetikötietäisi kirjoitti:
Oireiden perusteella se lääkärikin alun perin alkaa arvailemaan diagnoosia sairaudelle. Monella eri sairaudella on yhteneväiset oireet, jolloin ei ole helppoa jokaisesta heti oikeaa löytää, ellei nyt sitten ole kyse jostain "nuhakuumeen" tapaisesta vaivasta.
Siitä se tulee terveyskuskuksen kansanomainen nimitys ARVAUSKESKUS!
- Pulassaollut
Pula sijaitsee entisen Jugoslavian alueella.
- Kroatia
Pulassaollut kirjoitti:
Pula sijaitsee entisen Jugoslavian alueella.
Pulan kaupunki on nykyisen Kroatian alueella.
- kainuu7WOLFREMkaivo
Entä palstan aihe? Onko vaihtoehtohoitovirheitä vilisemällä? Vai onko vaihtoehtohoito virhe?
Jos homeopaattinen valmiste ei auta, vaan pitää kokeilla toista homeopaattista valmistetta, tapahtuiko silloin vaihtoehtohoitovirhe?- JotainTolkkuaSentään
Kyllä siinä tapahtuu homeopaattinen virhe, jos entisen lääkkeen päälle lisätään toinen, kolmas, neljäs jopa kahdeskymmenes, kuten länsimaisessa lääketieteessä on tapana menetellä. Aiempaa virhettä ei nimittäin korjata uusilla virheillä. Näin tapahtuu, jos aiemmat erehdykset jätetään vielä muhimaan tulevien uusien jatkeeksi.
Homeopatia ei ole mikään yksinkertainen hoitomuoto. Se on tavattoman vaikea ja valitettavasti toimii hyvin myös silloin, kun ei pitäisi. Homeopatialla skeptikot ovat hauskuuttaneet kansaa, kun heidän ymmärryskykynsä ei ole riittänyt edes ko hoitomuodon alkeisiin. Helpointa ihmisen onkin arvioida sellaista, josta mitään ei tiedä. Televisiossa lääkäritkin kertovat, ettei homeopatiasta ole sinänsä vaaraa, kun se ei mihinkään vaikuta. Tietäisivätpä vain! - BSHunterR
JotainTolkkuaSentään kirjoitti:
Kyllä siinä tapahtuu homeopaattinen virhe, jos entisen lääkkeen päälle lisätään toinen, kolmas, neljäs jopa kahdeskymmenes, kuten länsimaisessa lääketieteessä on tapana menetellä. Aiempaa virhettä ei nimittäin korjata uusilla virheillä. Näin tapahtuu, jos aiemmat erehdykset jätetään vielä muhimaan tulevien uusien jatkeeksi.
Homeopatia ei ole mikään yksinkertainen hoitomuoto. Se on tavattoman vaikea ja valitettavasti toimii hyvin myös silloin, kun ei pitäisi. Homeopatialla skeptikot ovat hauskuuttaneet kansaa, kun heidän ymmärryskykynsä ei ole riittänyt edes ko hoitomuodon alkeisiin. Helpointa ihmisen onkin arvioida sellaista, josta mitään ei tiedä. Televisiossa lääkäritkin kertovat, ettei homeopatiasta ole sinänsä vaaraa, kun se ei mihinkään vaikuta. Tietäisivätpä vain!"Homeopatia ei ole mikään yksinkertainen hoitomuoto. Se on tavattoman vaikea ja valitettavasti toimii hyvin myös silloin, kun ei pitäisi."
Homeopatia on kirjaimellisesti niin voimakkaasti laimennettua vettä, että jäljellä on vain ja ainoastaan vettä. Jos haluaa lasin homeopaattista lääkettä, niin sitä saa vesihanasta tai kaivosta.
Vettä voi katsoa ihan molekyylitasolle asti, eikä sieltä löydy mitään muistiominaisuutta, eikä mitään rakennetta jolla vesi voisi muistaa mitään. Homeopaattisella lääkityksellä ei ole myöskään havaittu olevan mitään vaikutusta verrattuna plaseboon. - arvauskeskus
Etkö ole koskaan käynyt paikallisessa arvauskeskuksessa?
Jos et, niin et ole koskaan ollut edes sairas! - Perjantai-ilta
BSHunterR kirjoitti:
"Homeopatia ei ole mikään yksinkertainen hoitomuoto. Se on tavattoman vaikea ja valitettavasti toimii hyvin myös silloin, kun ei pitäisi."
Homeopatia on kirjaimellisesti niin voimakkaasti laimennettua vettä, että jäljellä on vain ja ainoastaan vettä. Jos haluaa lasin homeopaattista lääkettä, niin sitä saa vesihanasta tai kaivosta.
Vettä voi katsoa ihan molekyylitasolle asti, eikä sieltä löydy mitään muistiominaisuutta, eikä mitään rakennetta jolla vesi voisi muistaa mitään. Homeopaattisella lääkityksellä ei ole myöskään havaittu olevan mitään vaikutusta verrattuna plaseboon.Kuinkas paljon tuli otettua sitä votkoo taas?
- viivotin
Perjantai-ilta kirjoitti:
Kuinkas paljon tuli otettua sitä votkoo taas?
Mitä tarkoitat?
- suorakulma
viivotin kirjoitti:
Mitä tarkoitat?
Lue tarkasti Huntterin höpinät, niin ehkä asia aukenee sinullekkin.
Tai pyydä tulkkia tulkkaamaan. - Valviran_esteet
BSHunterR kirjoitti:
"Homeopatia ei ole mikään yksinkertainen hoitomuoto. Se on tavattoman vaikea ja valitettavasti toimii hyvin myös silloin, kun ei pitäisi."
Homeopatia on kirjaimellisesti niin voimakkaasti laimennettua vettä, että jäljellä on vain ja ainoastaan vettä. Jos haluaa lasin homeopaattista lääkettä, niin sitä saa vesihanasta tai kaivosta.
Vettä voi katsoa ihan molekyylitasolle asti, eikä sieltä löydy mitään muistiominaisuutta, eikä mitään rakennetta jolla vesi voisi muistaa mitään. Homeopaattisella lääkityksellä ei ole myöskään havaittu olevan mitään vaikutusta verrattuna plaseboon.Homeopaattinen valmiste toimii myös ilman molekyylejä. Tällöin puhutaan ns sidosenergiasta. Länsimaisessa lääketieteessä tällaista energiaa ei ole mahdollista tutkia.
Rokotteiden vuoksi lasten auttaminen lääketieteen ulkopuolisin keinoin on hyvin vaikeaa, koska heidän immuunipuolustustaan moukaroidaan tämän tästä ja rokotteista johtuen myös muilla lääkkeillä toistuvasti, minkä vuoksi lapset ovat alttiita sairastumaan moniin sairauksiin muiden muassa autoimmuunisairauksiin. Kouluissa rokoteongelmat näyttäytyvät etenkin opettajien tuntemina erityislasten vaikeuksina.
Syntyvyys laskee, koska lasten hoitaminen käy jatkuvasti yhä ongelmallisemmaksi, eikä raskaaksi tuleminenkaan käy entiseen malliin rokotteiden vuoksi, eivätkä ehkäisylääkkeiden aikaansaamat hormonaalisen toiminnan häiriöt suinkaan tuo helpotusta asiaan. Lapsilla on myös yhä vakavampia uniongelmia ja syömishäiriöitä. Ylivilkkaus, levottomuus, jatkuva väsymys ja keskittymiskyvyn puute tuovat ylitsepääsemättömiä vaikeuksia koulutyöhön, ja kun näitä sitten amfetamiinijohdannaisilla lääkkeillä lääkitään, ongelmat vielä moninkertaistuvat.
Niinpä käy kuten nyt vanhustenhoidossa, että vaikka tilanteen paheneminen on ollutkin kaikkien nähtävissä, ongelmien on annettu edelleen jatkua ja pahentua, koska ajoissa epäkohtiin ei ole uskallettu puuttua. Valvira ei lasten rokotteisiin ota kantaa, yhtä vähän kuin vanhusten ja dementikkojenkaan holtittomaan lääkintään. Näihin ongelmiin kajoaminen tietäisi ikävyyksiä THL:n ja Lääkäriliiton kanssa, ja valvovan lääkärin kannalta tuo olisi jo itsetuhoista.
Paljon helpompaa Valvirankin on näpäyttää hoitajavajeesta kuin mennä syvemmälle syihin, kuten vanhusten vaipparallin ja kaatuilun synnyttäneisiin lääkemääräyksiin, jolloin koko ongelman mittavuus selviäisi, ja lääkärit joutuisivat vakavasti miettimään lääkinnällisten hoitojensa seurauksia. Eduskunnan oikeusasiamies taas ei lähde Valviran kannanottoja oikomaan, joten Valvira määrää kaikesta, paitsi ettei se voi, koska meillä ovat vielä sellaiset päättäjät kuin THL ja Lääkäriliitto. Valvovan viranomaisen asema ei todellakaan ole helppo. Useampaan suuntaan kun pitäisi olla mielin kielin, ja kun se ei todellakaan käy, mikäli valvoja päättääkin ryhtyä tavoittelemaan sitä, mitä sen kuuluisi eli oikeutta.
Uskomattomalta tuntuu, että rokotteiden haittoihin ei voida puuttua, vaikka lasten tilanne on jo varsin vakava ja syntyvyyden laskukin osoittaa, etteivät vanhempien hermot kestä niitä vaikeuksia, joita heidän lastensa jatkuva sairastelu tuo arkielämään. Vaikka nykyisessä hyvinvoinnissa lapset ja vanhukset usein ovatkin siirretyt laitosten holhottaviksi, ongelmat eivät näillä siirroilla katoa, tulevatpa vain hitaammin arvioitaviksi.
Se mitä energeettisessä kehossa hoitojen seurauksena tapahtuu, on eri aistein havaittavissa. Toki tulkinnassa on mahdollista erehtyä ja mennä vikaan, mutta näin se on muissakin hoidoissa. Tulkitsija voi siis erehtyä, energiakeho taas ei. Tapahtuneen se näyttää juuri sellaisena kuin se on ja aivan oikein. Valviran_esteet kirjoitti:
Homeopaattinen valmiste toimii myös ilman molekyylejä. Tällöin puhutaan ns sidosenergiasta. Länsimaisessa lääketieteessä tällaista energiaa ei ole mahdollista tutkia.
Rokotteiden vuoksi lasten auttaminen lääketieteen ulkopuolisin keinoin on hyvin vaikeaa, koska heidän immuunipuolustustaan moukaroidaan tämän tästä ja rokotteista johtuen myös muilla lääkkeillä toistuvasti, minkä vuoksi lapset ovat alttiita sairastumaan moniin sairauksiin muiden muassa autoimmuunisairauksiin. Kouluissa rokoteongelmat näyttäytyvät etenkin opettajien tuntemina erityislasten vaikeuksina.
Syntyvyys laskee, koska lasten hoitaminen käy jatkuvasti yhä ongelmallisemmaksi, eikä raskaaksi tuleminenkaan käy entiseen malliin rokotteiden vuoksi, eivätkä ehkäisylääkkeiden aikaansaamat hormonaalisen toiminnan häiriöt suinkaan tuo helpotusta asiaan. Lapsilla on myös yhä vakavampia uniongelmia ja syömishäiriöitä. Ylivilkkaus, levottomuus, jatkuva väsymys ja keskittymiskyvyn puute tuovat ylitsepääsemättömiä vaikeuksia koulutyöhön, ja kun näitä sitten amfetamiinijohdannaisilla lääkkeillä lääkitään, ongelmat vielä moninkertaistuvat.
Niinpä käy kuten nyt vanhustenhoidossa, että vaikka tilanteen paheneminen on ollutkin kaikkien nähtävissä, ongelmien on annettu edelleen jatkua ja pahentua, koska ajoissa epäkohtiin ei ole uskallettu puuttua. Valvira ei lasten rokotteisiin ota kantaa, yhtä vähän kuin vanhusten ja dementikkojenkaan holtittomaan lääkintään. Näihin ongelmiin kajoaminen tietäisi ikävyyksiä THL:n ja Lääkäriliiton kanssa, ja valvovan lääkärin kannalta tuo olisi jo itsetuhoista.
Paljon helpompaa Valvirankin on näpäyttää hoitajavajeesta kuin mennä syvemmälle syihin, kuten vanhusten vaipparallin ja kaatuilun synnyttäneisiin lääkemääräyksiin, jolloin koko ongelman mittavuus selviäisi, ja lääkärit joutuisivat vakavasti miettimään lääkinnällisten hoitojensa seurauksia. Eduskunnan oikeusasiamies taas ei lähde Valviran kannanottoja oikomaan, joten Valvira määrää kaikesta, paitsi ettei se voi, koska meillä ovat vielä sellaiset päättäjät kuin THL ja Lääkäriliitto. Valvovan viranomaisen asema ei todellakaan ole helppo. Useampaan suuntaan kun pitäisi olla mielin kielin, ja kun se ei todellakaan käy, mikäli valvoja päättääkin ryhtyä tavoittelemaan sitä, mitä sen kuuluisi eli oikeutta.
Uskomattomalta tuntuu, että rokotteiden haittoihin ei voida puuttua, vaikka lasten tilanne on jo varsin vakava ja syntyvyyden laskukin osoittaa, etteivät vanhempien hermot kestä niitä vaikeuksia, joita heidän lastensa jatkuva sairastelu tuo arkielämään. Vaikka nykyisessä hyvinvoinnissa lapset ja vanhukset usein ovatkin siirretyt laitosten holhottaviksi, ongelmat eivät näillä siirroilla katoa, tulevatpa vain hitaammin arvioitaviksi.
Se mitä energeettisessä kehossa hoitojen seurauksena tapahtuu, on eri aistein havaittavissa. Toki tulkinnassa on mahdollista erehtyä ja mennä vikaan, mutta näin se on muissakin hoidoissa. Tulkitsija voi siis erehtyä, energiakeho taas ei. Tapahtuneen se näyttää juuri sellaisena kuin se on ja aivan oikein.> Homeopaattinen valmiste toimii myös ilman molekyylejä.
Perustelematon väite. Homeopatiassa ei sitä paitsi edes voida todistaa, että laimennetun aineen molekyylejä ei vedessä olisi ainuttakaan jäljellä. "Hoidon" tehosta puhumattakaan.
> Tällöin puhutaan ns sidosenergiasta.
Tieteestä plagioitu virheellinen selityksesi. Atomifysiikka on tiedettä, hörhöily varastaa sieltä.
Passiivimuoto 'puhutaan' antaa ns. jumalallista auktoriteettia. Ketkä puhuvat, paitsi jokunen höyrypää keskenään?
> Länsimaisessa lääketieteessä tällaista energiaa ei ole mahdollista tutkia.
Epämääräinen salatiedevihjaus, jossa plagioidaan tieteen sanastoa.
Mitä tarkoitat sanalla 'tutkia'? Me tieteilijät tiedämme sen merkityksen.
[ ... kappaletolkulla pateettista tuubaa poistettu ... ]
> Se mitä energeettisessä kehossa hoitojen seurauksena tapahtuu, on eri aistein havaittavissa.
Perustelematonta aikujännää, joka on uskon asia.
Taas 'energeettinen' jolla saadaan tieteelliseltä vaikuttavalta sävy. Tai uskonnolliselta. Ns. energiahoidothan ovat uskontoja.
> Toki tulkinnassa on mahdollista erehtyä ja mennä vikaan, mutta näin se on muissakin hoidoissa.
Hörhöilyn toimimattomuutta ei todista muiden (oikeiden) hoitojen ajoittainen toimimattomuus. Todista hörhöily toimivaksi ensin.
> Tulkitsija voi siis erehtyä, energiakeho taas ei. Tapahtuneen se näyttää juuri sellaisena kuin se on ja aivan oikein.
Siis uskontoa.- BSHunterR
Valviran_esteet kirjoitti:
Homeopaattinen valmiste toimii myös ilman molekyylejä. Tällöin puhutaan ns sidosenergiasta. Länsimaisessa lääketieteessä tällaista energiaa ei ole mahdollista tutkia.
Rokotteiden vuoksi lasten auttaminen lääketieteen ulkopuolisin keinoin on hyvin vaikeaa, koska heidän immuunipuolustustaan moukaroidaan tämän tästä ja rokotteista johtuen myös muilla lääkkeillä toistuvasti, minkä vuoksi lapset ovat alttiita sairastumaan moniin sairauksiin muiden muassa autoimmuunisairauksiin. Kouluissa rokoteongelmat näyttäytyvät etenkin opettajien tuntemina erityislasten vaikeuksina.
Syntyvyys laskee, koska lasten hoitaminen käy jatkuvasti yhä ongelmallisemmaksi, eikä raskaaksi tuleminenkaan käy entiseen malliin rokotteiden vuoksi, eivätkä ehkäisylääkkeiden aikaansaamat hormonaalisen toiminnan häiriöt suinkaan tuo helpotusta asiaan. Lapsilla on myös yhä vakavampia uniongelmia ja syömishäiriöitä. Ylivilkkaus, levottomuus, jatkuva väsymys ja keskittymiskyvyn puute tuovat ylitsepääsemättömiä vaikeuksia koulutyöhön, ja kun näitä sitten amfetamiinijohdannaisilla lääkkeillä lääkitään, ongelmat vielä moninkertaistuvat.
Niinpä käy kuten nyt vanhustenhoidossa, että vaikka tilanteen paheneminen on ollutkin kaikkien nähtävissä, ongelmien on annettu edelleen jatkua ja pahentua, koska ajoissa epäkohtiin ei ole uskallettu puuttua. Valvira ei lasten rokotteisiin ota kantaa, yhtä vähän kuin vanhusten ja dementikkojenkaan holtittomaan lääkintään. Näihin ongelmiin kajoaminen tietäisi ikävyyksiä THL:n ja Lääkäriliiton kanssa, ja valvovan lääkärin kannalta tuo olisi jo itsetuhoista.
Paljon helpompaa Valvirankin on näpäyttää hoitajavajeesta kuin mennä syvemmälle syihin, kuten vanhusten vaipparallin ja kaatuilun synnyttäneisiin lääkemääräyksiin, jolloin koko ongelman mittavuus selviäisi, ja lääkärit joutuisivat vakavasti miettimään lääkinnällisten hoitojensa seurauksia. Eduskunnan oikeusasiamies taas ei lähde Valviran kannanottoja oikomaan, joten Valvira määrää kaikesta, paitsi ettei se voi, koska meillä ovat vielä sellaiset päättäjät kuin THL ja Lääkäriliitto. Valvovan viranomaisen asema ei todellakaan ole helppo. Useampaan suuntaan kun pitäisi olla mielin kielin, ja kun se ei todellakaan käy, mikäli valvoja päättääkin ryhtyä tavoittelemaan sitä, mitä sen kuuluisi eli oikeutta.
Uskomattomalta tuntuu, että rokotteiden haittoihin ei voida puuttua, vaikka lasten tilanne on jo varsin vakava ja syntyvyyden laskukin osoittaa, etteivät vanhempien hermot kestä niitä vaikeuksia, joita heidän lastensa jatkuva sairastelu tuo arkielämään. Vaikka nykyisessä hyvinvoinnissa lapset ja vanhukset usein ovatkin siirretyt laitosten holhottaviksi, ongelmat eivät näillä siirroilla katoa, tulevatpa vain hitaammin arvioitaviksi.
Se mitä energeettisessä kehossa hoitojen seurauksena tapahtuu, on eri aistein havaittavissa. Toki tulkinnassa on mahdollista erehtyä ja mennä vikaan, mutta näin se on muissakin hoidoissa. Tulkitsija voi siis erehtyä, energiakeho taas ei. Tapahtuneen se näyttää juuri sellaisena kuin se on ja aivan oikein."Homeopaattinen valmiste toimii myös ilman molekyylejä. Tällöin puhutaan ns sidosenergiasta. Länsimaisessa lääketieteessä tällaista energiaa ei ole mahdollista tutkia."
Sidosenergia on kyllä hyvin tieteen tuntema käsite, mutta sillä miten homeopaattista vettä valmistetaan, ei voida millään tavalla vaikuttaaa tähän. Teillä menee asiat yhtä pahasti sekaisin kuin sillä mummolla, joka luuli että pistoke pitää laittaa seinään tietyin päin, koska muisti kuulleensa ja - navvoista.
"Rokotteiden vuoksi lasten auttaminen lääketieteen ulkopuolisin keinoin on hyvin vaikeaa, koska heidän immuunipuolustustaan moukaroidaan tämän tästä ja rokotteista johtuen myös muilla lääkkeillä toistuvasti"
Lasten vastustuskykyä moukaroidaan lähinnä silloin kun he kaatuvat ja saavat naarmun, työntävät sormen tai vauvat koko nyrkin suuhunsa tai kun koira tulee ja nuolee naaman. Rokote toimii samoin. Tämä teidän taikavetenne ei nyt vaan toimi.
Et yksinkertaisesti tiedä ollenkaan mistä puhut. Itse varmasti uskot kirjoituksiisi, mutta niillä ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä.
"vaikka tilanteen paheneminen on ollutkin kaikkien nähtävissä, ongelmien on annettu edelleen jatkua ja pahentua,"
Tällä ei ole mitään tekemistä homeopatian toimimattomuuden ja terveydenhoidon kanssa.
"Valvira ei lasten rokotteisiin ota kantaa, yhtä vähän kuin vanhusten ja dementikkojenkaan holtittomaan lääkintään."
Virastojen tehtävä ei ole korjata sinun mielikuvitusongelmiasi.
Kerrataanpa se, mitä tiedetään 100% varmuudella:
Homeopaattinen lääketiede vaikuttaa korkeintaan plasebo-menetelmällä
Laimentamalla vesipohjaista liuosta voimakkaasti, siihen ei voida saada muodostettua tai saada säilymään mitään sidosenergiamuutosta
Vedessä ei tarkimmalla elektronimikroskoopillakaan näy mekanismia, jolla vesi voisi muistaa jotain - OletUkuli
paperiarkkipiispa kirjoitti:
> Homeopaattinen valmiste toimii myös ilman molekyylejä.
Perustelematon väite. Homeopatiassa ei sitä paitsi edes voida todistaa, että laimennetun aineen molekyylejä ei vedessä olisi ainuttakaan jäljellä. "Hoidon" tehosta puhumattakaan.
> Tällöin puhutaan ns sidosenergiasta.
Tieteestä plagioitu virheellinen selityksesi. Atomifysiikka on tiedettä, hörhöily varastaa sieltä.
Passiivimuoto 'puhutaan' antaa ns. jumalallista auktoriteettia. Ketkä puhuvat, paitsi jokunen höyrypää keskenään?
> Länsimaisessa lääketieteessä tällaista energiaa ei ole mahdollista tutkia.
Epämääräinen salatiedevihjaus, jossa plagioidaan tieteen sanastoa.
Mitä tarkoitat sanalla 'tutkia'? Me tieteilijät tiedämme sen merkityksen.
[ ... kappaletolkulla pateettista tuubaa poistettu ... ]
> Se mitä energeettisessä kehossa hoitojen seurauksena tapahtuu, on eri aistein havaittavissa.
Perustelematonta aikujännää, joka on uskon asia.
Taas 'energeettinen' jolla saadaan tieteelliseltä vaikuttavalta sävy. Tai uskonnolliselta. Ns. energiahoidothan ovat uskontoja.
> Toki tulkinnassa on mahdollista erehtyä ja mennä vikaan, mutta näin se on muissakin hoidoissa.
Hörhöilyn toimimattomuutta ei todista muiden (oikeiden) hoitojen ajoittainen toimimattomuus. Todista hörhöily toimivaksi ensin.
> Tulkitsija voi siis erehtyä, energiakeho taas ei. Tapahtuneen se näyttää juuri sellaisena kuin se on ja aivan oikein.
Siis uskontoa.Et tiedä mitään todellista tieteestä!
Etkö ole vieläkään ymmärtänyt, että nykypäivän tiede on huomispäivän valhe!
Lue historiaa ja opi! - Napisijoille
paperiarkkipiispa kirjoitti:
> Homeopaattinen valmiste toimii myös ilman molekyylejä.
Perustelematon väite. Homeopatiassa ei sitä paitsi edes voida todistaa, että laimennetun aineen molekyylejä ei vedessä olisi ainuttakaan jäljellä. "Hoidon" tehosta puhumattakaan.
> Tällöin puhutaan ns sidosenergiasta.
Tieteestä plagioitu virheellinen selityksesi. Atomifysiikka on tiedettä, hörhöily varastaa sieltä.
Passiivimuoto 'puhutaan' antaa ns. jumalallista auktoriteettia. Ketkä puhuvat, paitsi jokunen höyrypää keskenään?
> Länsimaisessa lääketieteessä tällaista energiaa ei ole mahdollista tutkia.
Epämääräinen salatiedevihjaus, jossa plagioidaan tieteen sanastoa.
Mitä tarkoitat sanalla 'tutkia'? Me tieteilijät tiedämme sen merkityksen.
[ ... kappaletolkulla pateettista tuubaa poistettu ... ]
> Se mitä energeettisessä kehossa hoitojen seurauksena tapahtuu, on eri aistein havaittavissa.
Perustelematonta aikujännää, joka on uskon asia.
Taas 'energeettinen' jolla saadaan tieteelliseltä vaikuttavalta sävy. Tai uskonnolliselta. Ns. energiahoidothan ovat uskontoja.
> Toki tulkinnassa on mahdollista erehtyä ja mennä vikaan, mutta näin se on muissakin hoidoissa.
Hörhöilyn toimimattomuutta ei todista muiden (oikeiden) hoitojen ajoittainen toimimattomuus. Todista hörhöily toimivaksi ensin.
> Tulkitsija voi siis erehtyä, energiakeho taas ei. Tapahtuneen se näyttää juuri sellaisena kuin se on ja aivan oikein.
Siis uskontoa.Teille kahdelle (Hunterille ja sinulle) ei näy millään menevän perille, kuinka vähän tieteellisesti on mahdollista todistaa. Lääketieteen historiaan te molemmat voisitte tutustua, mutta mitäpä tuo hyödyttäisi, kun ennalta jo kieltäydytte uskomasta.
Valvira ei valvo mitään sellaista, mikä saattaisi sen vastakkainasetteluun THL:n ja Lääkäriliiton kanssa. Professori Sirkka-Liisa Kivelän poikkeukselliset kannanotot vanhusten vakavista lääkehaitoista päätettiin tietoisesti vaieta lääkärikunnassa. Näin Valvira, THL ja Lääkäriliitto ottivat moraalisesti kantaa vanhusten hoitoon. Puoskaritoimista omia ei kritisoida. Muita saa ojentaa mielin määrin ja vaatia lakeja toimintaa estämään. Omat saavat mellastaa kuin villissä lännessä.
Ihmisten tolkuton lääkintä on nykyisen terveydenhoidon suurin ongelma, ja tämä on energeettisesti täysin todistettavissa. Lasten ja vanhusten lääkintää pääsette miettimästä, kun keskitytte loukkaantumaan tuosta energiasanasta, jota lääketiede ei vielä ole onnistunut täysin omimaan itselleen, patentoimaan. Loukkaantuminen on erinomainen suojakeino päästä kiperistä tilanteista eroon. Valvirassa aina kiitetään, kun asioiden painopiste johdatellaan toisarvoisiin puheenaiheisiin. Lääkkeistä Valvirassa osataan huolella vaieta, ja kun potilaiden maksat niistä poksahtelevat, syytetään luonnonlääkintää.
Jari Sarasvuo puhui TV:ssa moraalisesta konkurssista vanhusten huonoon hoitoon viitaten. Näinkin asian voi ilmaista. Viime vuosikymmenet yhtä lailla lapsia kuin vanhuksiakin on lääkintää lisäämällä ajettu laitoshoitoon. Muistisairaudet kertovat karua kuvaa nykylääkinnästä. Tämä kaikki alkaa massalääkinnästä, rokotteista, joihin tutkijoiden moraalikäsitykset eivät yllä. Immuunivasteen saa lääkkeillä vapaasti tuhota. Rokotteethan ovat vapaaehtoisia. Mitäpä muuta lasten 95 prosentin rokotekattavuus todistaisi kuin ilmaisrokotteellista THL-vapautta. Korkean moraalinsa vuoksi THL:n tutkijat käyvät jatkuvaa kamppailuaan rokotteiden pelastamiseksi. Syöväthän ovat pieni haitta niihin ilmisjärjellä mittaamattomiin hyötyihin verrattuna, joita rokotemarkkinointi on saanut aikaan? Kansa sairastaa yhä enemmän ja yhä rajummin, mutta luoja paratkoon, pidetään edes rokotteet pyhinä ja koskemattomina.
Miksi jatkuvasti petätte itseänne. Tuette viranomaisia sellaisesta toiminnasta, mikä ei tukeanne kaipaa, päinvastoin. Syntyvyys laskee, koska lapset ovat muodostuneet isoksi riskiksi. Lapsia pitäisi jatkuvasti yhä enemmän piikitellä ja mitä enemmän heitä piikitellään, sitä sairaammiksi he tulevat. Jokin tässä ei nyt natsaa. Poliitikot ja virallispuhujat syyttävät puoskareita, jotka harhaanjohtavat ihmisiä sairastumaan käärmeöljyillään, ja kuinka kalliiksi sitten veronmaksajille tulee, kun käärmeöljyillä tahallaan sairastetut operoidaan, solumyrkyillä puhdistetaan ja säteilytetään uudelleen länsimaisen lääketieteen massalääkittäviksi.
Terveydenhoito on jo vakavassa kriisissä, ettekä tekään kaksi selviä tästä hörhöhöpinöillänne. Valvirakaan ei vuosikymmeniin ole katsonut aiheelliseksi puuttua julkisen puolen vanhushoitoon, vaikka siellä jos mahdollista on vieläkin karkeampia laiminlyöntejä kuin nyt esiintulleissa yksityisissä laitoksissa. Mutta kun nykymitoitus siellä julkisella jotakuinkin onkin kohdallaan, niin eihän lääkitykseen Valvirakaan voi puuttua. Millainen sota tuosta THL:n ja Lääkäriliiton kanssa syntyisikään. Parempi yhdessä allikkoon kuin tuonne erikseen yksinään.
Moraali katoaa sen siliän tien, kun pelko astuu kuvioihin. Oli työpaikka mikä tahansa jokainen tietää, mitä vastarinta saa aikaan, jos vallitsevaa olotilaa ryhtyy oikomaan. Valvirassa työskentelevä on puun ja kuoren välissä. Lääkärinkin asema on täysin kiinni siitä, mitä mieltä THL:ssa ja Lääkäriliitossa hänen toimistaan ollaan. Ainoastaan työpaikan vaihto toisi vapauden. Eduskunnan oikeusasiamies taas on sidottu Valviraan, ja näin lapset ja vanhukset väistämättä joutuvat viranomaisten pelkokierteiden jatkeeksi.
Väestöräjähdyksen vuoksi syntyvyyden laskua monet pitävät oikeutettuna ja hyvänä. Ehkeivät kuitenkaan lääketieteen virheiden tuloksena aikaansaatua lasten katoamista. Poliitikot taas pelkäävät, keillä tulevien lääketokkuraisten vaippakulut maksatettaisiin, ellei syntyvyyttä saataisi pikaisesti nousuun. Pakolaisillako? Entä jos hekin ovat heikkoja ja altistuvat lääkeallergiaan, jäävät lapsettomiksi. Jokohan olisi se hetki, jolloin viranomaisten lääkekaveruutta pitäisi tutkia uudesta näkökulmasta. Siitä rehdimmästä moraalin palauttajasta. - energiahoidoista
paperiarkkipiispa kirjoitti:
> Homeopaattinen valmiste toimii myös ilman molekyylejä.
Perustelematon väite. Homeopatiassa ei sitä paitsi edes voida todistaa, että laimennetun aineen molekyylejä ei vedessä olisi ainuttakaan jäljellä. "Hoidon" tehosta puhumattakaan.
> Tällöin puhutaan ns sidosenergiasta.
Tieteestä plagioitu virheellinen selityksesi. Atomifysiikka on tiedettä, hörhöily varastaa sieltä.
Passiivimuoto 'puhutaan' antaa ns. jumalallista auktoriteettia. Ketkä puhuvat, paitsi jokunen höyrypää keskenään?
> Länsimaisessa lääketieteessä tällaista energiaa ei ole mahdollista tutkia.
Epämääräinen salatiedevihjaus, jossa plagioidaan tieteen sanastoa.
Mitä tarkoitat sanalla 'tutkia'? Me tieteilijät tiedämme sen merkityksen.
[ ... kappaletolkulla pateettista tuubaa poistettu ... ]
> Se mitä energeettisessä kehossa hoitojen seurauksena tapahtuu, on eri aistein havaittavissa.
Perustelematonta aikujännää, joka on uskon asia.
Taas 'energeettinen' jolla saadaan tieteelliseltä vaikuttavalta sävy. Tai uskonnolliselta. Ns. energiahoidothan ovat uskontoja.
> Toki tulkinnassa on mahdollista erehtyä ja mennä vikaan, mutta näin se on muissakin hoidoissa.
Hörhöilyn toimimattomuutta ei todista muiden (oikeiden) hoitojen ajoittainen toimimattomuus. Todista hörhöily toimivaksi ensin.
> Tulkitsija voi siis erehtyä, energiakeho taas ei. Tapahtuneen se näyttää juuri sellaisena kuin se on ja aivan oikein.
Siis uskontoa.Energiahoitoa on monentasoista siitä johtuen, mille tasolle hoitajan lahjat ovat tarkoitetut. Tämä kyky voidaan panna myös tauolle tai ottaa häneltä kokonaan pois. Jotkut energiahoitoja opiskelleet ovat kertoneet, että kuka tahansa voi oppia tuollaiset kyvyt itselleen ja edetä niin pitkälle kuin opiskelutahtoa ilmenee. Tuollaisen oppineen minäkin tahtoisin tavata.
Kiinalaisessa lääketieteessä opetetaan myös näistä tasoista ja kunnioituksesta sairastunutta kohtaan, ettei hänen suhteensa akupunktiohoidossakaan mentäisi pidemmälle kuin tämä itse tahtoo. Siis jos toiveet kohdistuvat fyysisen tason kipuihin, pidemmälle ei hoidossakaan tultaisi menemään. Summa summarum jos sairas ei ole valmis kohtaamaan sairauteensa johtaneita syvempiä syitä, ei niitä vastatusten saa häntä hoidossakaan pakottaa tai hoitovirheestä aiheellisesti hoitajaa voi jo ojentaa.
Pakkorokottamisissa sairaaloissakin pohjimmiltaan on kysymys toisen ihmisen kunnioituksen puutteesta. Vaikka rokotettavan kestokyvystä käsitellä vieraita aineita rokottajalla ei ole minkäänlaista käsityskykyä, hän tästä huolimatta päättää ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa tarinoimaan tulevasta hyvästä. Sitten kun haitat ilmenevät, hän tietenkin kiistää kaiken, koska koko lääkeprosessi on hänelle tuntematon, samoin kuin lääkkeen saanut potilaskin.
Fyysinen kehon ja energeettisen kehon eri taajuudet toimivat vuorovaikutuksessa keskenään. Niinpä rokotteetkaan eivät kohdistu ainoastaan immuunivasteeseen, vaan paljon laajemmalle. Ihminen muuttuu monesta, eikä puoliksikaan ole tietoinen siitä, kuinka monesta, ja mihin kaikkeen tämä prosessi hänet lopultakin johtaa. - totuusesiin
paperiarkkipiispa kirjoitti:
> Homeopaattinen valmiste toimii myös ilman molekyylejä.
Perustelematon väite. Homeopatiassa ei sitä paitsi edes voida todistaa, että laimennetun aineen molekyylejä ei vedessä olisi ainuttakaan jäljellä. "Hoidon" tehosta puhumattakaan.
> Tällöin puhutaan ns sidosenergiasta.
Tieteestä plagioitu virheellinen selityksesi. Atomifysiikka on tiedettä, hörhöily varastaa sieltä.
Passiivimuoto 'puhutaan' antaa ns. jumalallista auktoriteettia. Ketkä puhuvat, paitsi jokunen höyrypää keskenään?
> Länsimaisessa lääketieteessä tällaista energiaa ei ole mahdollista tutkia.
Epämääräinen salatiedevihjaus, jossa plagioidaan tieteen sanastoa.
Mitä tarkoitat sanalla 'tutkia'? Me tieteilijät tiedämme sen merkityksen.
[ ... kappaletolkulla pateettista tuubaa poistettu ... ]
> Se mitä energeettisessä kehossa hoitojen seurauksena tapahtuu, on eri aistein havaittavissa.
Perustelematonta aikujännää, joka on uskon asia.
Taas 'energeettinen' jolla saadaan tieteelliseltä vaikuttavalta sävy. Tai uskonnolliselta. Ns. energiahoidothan ovat uskontoja.
> Toki tulkinnassa on mahdollista erehtyä ja mennä vikaan, mutta näin se on muissakin hoidoissa.
Hörhöilyn toimimattomuutta ei todista muiden (oikeiden) hoitojen ajoittainen toimimattomuus. Todista hörhöily toimivaksi ensin.
> Tulkitsija voi siis erehtyä, energiakeho taas ei. Tapahtuneen se näyttää juuri sellaisena kuin se on ja aivan oikein.
Siis uskontoa.Sinulle sattui tosi paha virhe!
Tulit väärälle palstalle valehtelemaan!
Mene takaisin sinne valehtelijoiden palstalle! - BSHunterR
Napisijoille kirjoitti:
Teille kahdelle (Hunterille ja sinulle) ei näy millään menevän perille, kuinka vähän tieteellisesti on mahdollista todistaa. Lääketieteen historiaan te molemmat voisitte tutustua, mutta mitäpä tuo hyödyttäisi, kun ennalta jo kieltäydytte uskomasta.
Valvira ei valvo mitään sellaista, mikä saattaisi sen vastakkainasetteluun THL:n ja Lääkäriliiton kanssa. Professori Sirkka-Liisa Kivelän poikkeukselliset kannanotot vanhusten vakavista lääkehaitoista päätettiin tietoisesti vaieta lääkärikunnassa. Näin Valvira, THL ja Lääkäriliitto ottivat moraalisesti kantaa vanhusten hoitoon. Puoskaritoimista omia ei kritisoida. Muita saa ojentaa mielin määrin ja vaatia lakeja toimintaa estämään. Omat saavat mellastaa kuin villissä lännessä.
Ihmisten tolkuton lääkintä on nykyisen terveydenhoidon suurin ongelma, ja tämä on energeettisesti täysin todistettavissa. Lasten ja vanhusten lääkintää pääsette miettimästä, kun keskitytte loukkaantumaan tuosta energiasanasta, jota lääketiede ei vielä ole onnistunut täysin omimaan itselleen, patentoimaan. Loukkaantuminen on erinomainen suojakeino päästä kiperistä tilanteista eroon. Valvirassa aina kiitetään, kun asioiden painopiste johdatellaan toisarvoisiin puheenaiheisiin. Lääkkeistä Valvirassa osataan huolella vaieta, ja kun potilaiden maksat niistä poksahtelevat, syytetään luonnonlääkintää.
Jari Sarasvuo puhui TV:ssa moraalisesta konkurssista vanhusten huonoon hoitoon viitaten. Näinkin asian voi ilmaista. Viime vuosikymmenet yhtä lailla lapsia kuin vanhuksiakin on lääkintää lisäämällä ajettu laitoshoitoon. Muistisairaudet kertovat karua kuvaa nykylääkinnästä. Tämä kaikki alkaa massalääkinnästä, rokotteista, joihin tutkijoiden moraalikäsitykset eivät yllä. Immuunivasteen saa lääkkeillä vapaasti tuhota. Rokotteethan ovat vapaaehtoisia. Mitäpä muuta lasten 95 prosentin rokotekattavuus todistaisi kuin ilmaisrokotteellista THL-vapautta. Korkean moraalinsa vuoksi THL:n tutkijat käyvät jatkuvaa kamppailuaan rokotteiden pelastamiseksi. Syöväthän ovat pieni haitta niihin ilmisjärjellä mittaamattomiin hyötyihin verrattuna, joita rokotemarkkinointi on saanut aikaan? Kansa sairastaa yhä enemmän ja yhä rajummin, mutta luoja paratkoon, pidetään edes rokotteet pyhinä ja koskemattomina.
Miksi jatkuvasti petätte itseänne. Tuette viranomaisia sellaisesta toiminnasta, mikä ei tukeanne kaipaa, päinvastoin. Syntyvyys laskee, koska lapset ovat muodostuneet isoksi riskiksi. Lapsia pitäisi jatkuvasti yhä enemmän piikitellä ja mitä enemmän heitä piikitellään, sitä sairaammiksi he tulevat. Jokin tässä ei nyt natsaa. Poliitikot ja virallispuhujat syyttävät puoskareita, jotka harhaanjohtavat ihmisiä sairastumaan käärmeöljyillään, ja kuinka kalliiksi sitten veronmaksajille tulee, kun käärmeöljyillä tahallaan sairastetut operoidaan, solumyrkyillä puhdistetaan ja säteilytetään uudelleen länsimaisen lääketieteen massalääkittäviksi.
Terveydenhoito on jo vakavassa kriisissä, ettekä tekään kaksi selviä tästä hörhöhöpinöillänne. Valvirakaan ei vuosikymmeniin ole katsonut aiheelliseksi puuttua julkisen puolen vanhushoitoon, vaikka siellä jos mahdollista on vieläkin karkeampia laiminlyöntejä kuin nyt esiintulleissa yksityisissä laitoksissa. Mutta kun nykymitoitus siellä julkisella jotakuinkin onkin kohdallaan, niin eihän lääkitykseen Valvirakaan voi puuttua. Millainen sota tuosta THL:n ja Lääkäriliiton kanssa syntyisikään. Parempi yhdessä allikkoon kuin tuonne erikseen yksinään.
Moraali katoaa sen siliän tien, kun pelko astuu kuvioihin. Oli työpaikka mikä tahansa jokainen tietää, mitä vastarinta saa aikaan, jos vallitsevaa olotilaa ryhtyy oikomaan. Valvirassa työskentelevä on puun ja kuoren välissä. Lääkärinkin asema on täysin kiinni siitä, mitä mieltä THL:ssa ja Lääkäriliitossa hänen toimistaan ollaan. Ainoastaan työpaikan vaihto toisi vapauden. Eduskunnan oikeusasiamies taas on sidottu Valviraan, ja näin lapset ja vanhukset väistämättä joutuvat viranomaisten pelkokierteiden jatkeeksi.
Väestöräjähdyksen vuoksi syntyvyyden laskua monet pitävät oikeutettuna ja hyvänä. Ehkeivät kuitenkaan lääketieteen virheiden tuloksena aikaansaatua lasten katoamista. Poliitikot taas pelkäävät, keillä tulevien lääketokkuraisten vaippakulut maksatettaisiin, ellei syntyvyyttä saataisi pikaisesti nousuun. Pakolaisillako? Entä jos hekin ovat heikkoja ja altistuvat lääkeallergiaan, jäävät lapsettomiksi. Jokohan olisi se hetki, jolloin viranomaisten lääkekaveruutta pitäisi tutkia uudesta näkökulmasta. Siitä rehdimmästä moraalin palauttajasta."Teille kahdelle (Hunterille ja sinulle) ei näy millään menevän perille, kuinka vähän tieteellisesti on mahdollista todistaa."
Joillakin tieteeksi kutsutuilla aloilla olet oikeassa, mutta jos puhutaan luonnontieteistä tai vaikka siitä, miten voidaan tutkia lääkkeen tai hoidon vaikutusta, olet väärässä. Tyypillisesti tutkimukset jotka sisältävät kyselyitä tai haastatteluja, eivät voi olla tieteellisiä, koska niiden tulos riippuu vastaajien mielipiteistä, ei objektiivisista, mielipiteistä riippumattomista tosiasioista. Sen sijaan lääkkeen tai hoidon tehokkuutta voidaan mitata objektiivisesti vertaamalla tietyllä tavalla hoidetun tai lääkityn ryhmän terveyttä verrattuna joko toisella tavalla hoidetun tai lääkityn tai ilman hoitoa jääneen ryhmän terveyteen.
"Valvira ei valvo mitään sellaista, mikä saattaisi sen vastakkainasetteluun THL:n ja Lääkäriliiton kanssa."
Onko sinulla jokin käytännön esimerkki, jonka voit kertoa (lähteineen), jossa näin olisi käynyt.
"Professori Sirkka-Liisa Kivelän poikkeukselliset kannanotot vanhusten vakavista lääkehaitoista päätettiin tietoisesti vaieta lääkärikunnassa."
Laitahan jokin linkki asiasta, koska nähdäkseni ammattilaiset tiedostavat riskit, mutta hyvää vaihtoehtoa ei aina ole olemassa. Onko parempi että jätetään vanhus kärsimään kipuineen vuosikausiksi, vai että parannetaan elämänlaatua kipulääkityksellä ja hyväksytään lääkityksen mahdollisesti aiheuttama kasvanut riski kaatua ja loukata itsensä. Aika moni muuten juo itsensä humalaan kohonneesta kaatumisriskistä huolimatta, vaikka taustalla ei olisi mitään lääkitsemistä edellyttävää tilaa.
"Syntyvyys laskee, koska lapset ovat muodostuneet isoksi riskiksi. Lapsia pitäisi jatkuvasti yhä enemmän piikitellä ja mitä enemmän heitä piikitellään, sitä sairaammiksi he tulevat."
Tämä kommenttisi kertoo, että et tiedä mitään perhe-elämästä, arkielämästä tai muista syistä, miksi lasten hankintaa siirretään myöhemmäksi. Jos oikeasti luulet, että rokottaminen on tässä minkäänlainen tekijä, olet kaukana todellisuudesta. Luulisi sinunkin sitä paitsi tietävän, että jos joku jostain syystä rokotteita pelkää, niin rokotteista voi kieltäytyä ja kieltää rokottamasta lapsiaan. Tyhmää rokotteiden välttely tietysti on, mutta täysin sallittua, eikä siksikään millään tavoin perustelu kenellekään olla hankkimatta lapsia.
"Jari Sarasvuo puhui TV:ssa moraalisesta konkurssista vanhusten huonoon hoitoon viitaten. "
Vanhustenhoito vanhainkodeissa ei ole lääketiedettä, eikä liity lääketutkimukseen. Valitettavasti palveluissa ei ole mahdollista toteuttaa samanlaista objektiivista mittaristoa, kuin luonnontieteissä tai lääketutkimuksissa ja käsitteet joilla palveluita ulkoistetaan ja ostetaan, ovat määrittelemättömiä. Esimerkiksi tuote "vanhuksen hoitaminen" tai "vastaanottokäynti" voivat sisältää hyvin erilaisia palvelukokonaisuuksia ja siksi yksityisesti tuotettu palvelu pystyy myymään niitä paljon halvemmalla - jättämällä kokonaisuuteen itsestään selvästi sisältyviä asioita toteuttamatta ilman erilliskorvausta, koska niitä ei ole määritelty sopimuksessa. Sairaiden ja vanhusten hoitaminen ja ylipäätään kaikki aineettomat palvelut ovat vaikeita kilpailutettavia, koska tuotteet eivät ole helposti vertailtavia. On helppo valita halvin Honor 7 matkapuhelin katsomalla, mistä sen saa halvimmalla, koska tuote on aina sama jos tekniset tiedot ovat samat. Sen sijaan on mahdotonta kilpailuttaa järkevästi monipuolista ja sisällöltään ennustamatonta palvelua, kuten "vanhuksen hoito", koska jokainen tarvitsee eri palvelut ja jos pakettiin kuuluu esimerkiksi "terveydenhoito", se voi tarkoittaa mitä tahansa kaikenkattavasta hoidosta siihen, että joku tulee katsomaan vasta kun sydän on pysähtynyt pari minuuttia sitten - jälkimmäinen on selvästi edullisempaa ja nähdäkseni ainoa sotemallin keino tuoda säästöjä.
"Fyysinen kehon ja energeettisen kehon eri taajuudet toimivat vuorovaikutuksessa keskenään."
Ja nyt mentiin taas todellisuudesta mörkömaailmaan. Mörkömaailma ei ole tosin onnistunut parantamaan ketään, koskaan. - järjestelmän_syytä
BSHunterR kirjoitti:
"Teille kahdelle (Hunterille ja sinulle) ei näy millään menevän perille, kuinka vähän tieteellisesti on mahdollista todistaa."

Ja nyt mentiin taas todellisuudesta mörkömaailmaan. Mörkömaailma ei ole tosin onnistunut parantamaan ketään, koskaan.Jos rokotteita jostain syystä pelkää, sinun mielestäsi niistä voi kieltäytyä ja asia on sillä selvä. Jari Sarasvuokin oli TV-haastattelussa sitä mieltä, että vanhushoitajilla ei ole mitään pelättävää tässä maassa, eikä heitä voida irtisanoa, koska tästä seuraisi sellainen meteli, ettei moinen tulisi kysymykseenkään. Jos elämä olisi satua, noinhan sen pitäisi mennä, kuten te kaksi sinä ja Sarasvuo tahdonvoimallanne kuvasitte. Mutta elämän realismi onkin vallan muuta. Pelolla nimenomaan tässäkin maassa asioita pyöritellään. Hunter, jos et olisi koskaan kuullut rokotteista ja neuvoloiden käytännöstä, jossa ei edes kysytä, tahtoisivatko vanhemmat rokottaa lapsensa vaiko eivät, ennen kuin jo piikki lapseen sujahtaa, voisin hyvinkin ymmärtää sinisilmäisyytesi, mutta tuskin sinäkään täysin pimennossa tästä perisuomalaisesta hoivakäytännöstä olet onnistunut piileksimään.
Eilen MOT-ohjelmassa saatiin tositeeveetä siitä, kuinka valtion viranomainen voi tuhota yrittäjän elämän, eikä tällä ole mitään varmuutta siitä, tullaanko hänelle tuota erehdystä koskaan korvaamaan. Gloria-lehden kodin kuvaaminen voi naapurikateuden myötä johtaa uskomattomiin seuraamuksiin, varsinkin jos verotarkastaja tähän vielä saadaan yhtymään, ilman että tämä katsoisi aiheelliseksi edes tutustua epäillyn kirjanpitoon. Mikä hemmetti tätä maata ja sen viranomaisia oikein riivaa.
THL:n rooli markkinoida rokotteita etsii vertaistaan. Se on osoitus myös siitä, mitä tapahtuu, kun median tiedetoimittajineen annetaan vapaasti kertoilla tarinoitaan. Tänään Savon Sanomissa olleessa jutussa kerrottiin, kuinka kesällä 2015 KYSin lasten veri- ja syöpäsairauksien osastolla alle vuoden ikäinen vauva sai kymmenkertaisen annoksen solunsalpaajasyöpälääkettä lääkärin tätä hänelle määrättyä. Tämä vakava virhe meni läpi myös toiselta lääkemääräyksen tarkastaneelta lääkäriltä. Väärän lääkeannostelun vuoksi pieni poikalapsi vammautui pahoin saatuaan erittäin vaikean aivovamman ja vaikeahoitoisen epilepsian. Lapsi myös sokeutui, eikä hän pysty kannattelemaan itseään ja on täysin riippuvainen toisten avusta. Käytännössä liikkumiseltaan hän on neliraajahalvaantuneen tasolla. Poikaa edustanut asianajaja esitti oikeudessa 1,2 miljoonan euron korvausvaatimuksen kivusta, kärsimyksestä ja pysyvästä haitasta. Syytteen saivat kaksi alalle erikoistuvaa lääkäriä.
Sitten seuraa se kaikista uskomattomin taru. Molemmat lääkärit kiistävät syytteen, koska he toimivat hoitosuositusten mukaan, noudattivat ohjeita ja kävivät lääkemääräyksen huolellisesti läpi. Heidän mukaansa kyse olikin inhimillisestä virheestä, joka oli johtanut väärään lääkeannokseen yhdessä kolmesta solunsalpaajalääkkeestä.
Ensin Valvira vuonna 2016 katsoi, että lääkärit olivat toimineet huolimattomasti ja päätti antaa heille hallinnollista ohjausta. Lisäselvityksen saatuaan Valvira kuitenkin vuonna 2017 päätyi toiseen kannanottoon, uuteen päätökseen, jolloin se katsoi tapahtuman inhimilliseksi erehdykseksi, jossa sairaalan oikein toiminut järjestelmä olisi estänyt virheellisen annostuksen.
Syyttäjän mukaan molemmat lääkärit huolimattomuudessaan rikkoivat virkavelvollisuuttaan, laiminlöivät tilanteen vaatiman huolellisuuden ja jättivät tällä tavoin lapsen vaille hyvää hoitoa.
Lapsen perhe hakee poikkeuksellista korvaussummaa, koska lapsen vammat ovat niin vakavat, että hän vaatii ympärivuorokautista hoitoa.
Mitä pahempaa lapselle olisi voinut tapahtua. Hän ei näe. Kuuloaisti on, mutta hän ei ymmärrä. Hän saa myös erittäin vakavia epilepsiakohtauksia.
Sairaanhoitopiirin asianajaja vastasi, että Potilasvahinkokeskus on maksanut korvaukset ja niihin tyytymättömän tulisi valittaa korvauksista sinne.
Miljoonakorvaukset hänen mukaansa kuuluvat Amerikassa tapahtuviin tilanteisiin. Suomessa korvausjärjestelmä on erilainen. Tunnesyistä ei voi lähteä poikkeamaan vakiintuneesta käytännöstä.
Potilasvahinkokeskus on korvannut lapselle 25 000 euroa kivusta ja 50 000 euroa pysyvästä haitasta. Pojan tilaa katsotaan vielä, kun hän täyttää 18 vuotta, mikä vammautumisen aste silloin on.
Summa summarum Valvirassa päädyttiin siihen, että vika ei suinkaan ole virheen tehneiden lääkäreiden vaan kasvottoman järjestelmän. Niin Valviran mukaista päätyä juuri tällaiseen humpuukiin. Eikä tässä kaikki, sillä sairaanhoitopiirin asianajaja keksi vielä vetää tunnesyytkin mukaan. Pelkkää tunteilua tuo vanhemmilta onkin, kun eivät käsitä lääkärien tekemiä virheitä järjestelmästä johtuneeksi.
Jatkuu - järjestelmän_syytä
järjestelmän_syytä kirjoitti:
Jos rokotteita jostain syystä pelkää, sinun mielestäsi niistä voi kieltäytyä ja asia on sillä selvä. Jari Sarasvuokin oli TV-haastattelussa sitä mieltä, että vanhushoitajilla ei ole mitään pelättävää tässä maassa, eikä heitä voida irtisanoa, koska tästä seuraisi sellainen meteli, ettei moinen tulisi kysymykseenkään. Jos elämä olisi satua, noinhan sen pitäisi mennä, kuten te kaksi sinä ja Sarasvuo tahdonvoimallanne kuvasitte. Mutta elämän realismi onkin vallan muuta. Pelolla nimenomaan tässäkin maassa asioita pyöritellään. Hunter, jos et olisi koskaan kuullut rokotteista ja neuvoloiden käytännöstä, jossa ei edes kysytä, tahtoisivatko vanhemmat rokottaa lapsensa vaiko eivät, ennen kuin jo piikki lapseen sujahtaa, voisin hyvinkin ymmärtää sinisilmäisyytesi, mutta tuskin sinäkään täysin pimennossa tästä perisuomalaisesta hoivakäytännöstä olet onnistunut piileksimään.
Eilen MOT-ohjelmassa saatiin tositeeveetä siitä, kuinka valtion viranomainen voi tuhota yrittäjän elämän, eikä tällä ole mitään varmuutta siitä, tullaanko hänelle tuota erehdystä koskaan korvaamaan. Gloria-lehden kodin kuvaaminen voi naapurikateuden myötä johtaa uskomattomiin seuraamuksiin, varsinkin jos verotarkastaja tähän vielä saadaan yhtymään, ilman että tämä katsoisi aiheelliseksi edes tutustua epäillyn kirjanpitoon. Mikä hemmetti tätä maata ja sen viranomaisia oikein riivaa.
THL:n rooli markkinoida rokotteita etsii vertaistaan. Se on osoitus myös siitä, mitä tapahtuu, kun median tiedetoimittajineen annetaan vapaasti kertoilla tarinoitaan. Tänään Savon Sanomissa olleessa jutussa kerrottiin, kuinka kesällä 2015 KYSin lasten veri- ja syöpäsairauksien osastolla alle vuoden ikäinen vauva sai kymmenkertaisen annoksen solunsalpaajasyöpälääkettä lääkärin tätä hänelle määrättyä. Tämä vakava virhe meni läpi myös toiselta lääkemääräyksen tarkastaneelta lääkäriltä. Väärän lääkeannostelun vuoksi pieni poikalapsi vammautui pahoin saatuaan erittäin vaikean aivovamman ja vaikeahoitoisen epilepsian. Lapsi myös sokeutui, eikä hän pysty kannattelemaan itseään ja on täysin riippuvainen toisten avusta. Käytännössä liikkumiseltaan hän on neliraajahalvaantuneen tasolla. Poikaa edustanut asianajaja esitti oikeudessa 1,2 miljoonan euron korvausvaatimuksen kivusta, kärsimyksestä ja pysyvästä haitasta. Syytteen saivat kaksi alalle erikoistuvaa lääkäriä.
Sitten seuraa se kaikista uskomattomin taru. Molemmat lääkärit kiistävät syytteen, koska he toimivat hoitosuositusten mukaan, noudattivat ohjeita ja kävivät lääkemääräyksen huolellisesti läpi. Heidän mukaansa kyse olikin inhimillisestä virheestä, joka oli johtanut väärään lääkeannokseen yhdessä kolmesta solunsalpaajalääkkeestä.
Ensin Valvira vuonna 2016 katsoi, että lääkärit olivat toimineet huolimattomasti ja päätti antaa heille hallinnollista ohjausta. Lisäselvityksen saatuaan Valvira kuitenkin vuonna 2017 päätyi toiseen kannanottoon, uuteen päätökseen, jolloin se katsoi tapahtuman inhimilliseksi erehdykseksi, jossa sairaalan oikein toiminut järjestelmä olisi estänyt virheellisen annostuksen.
Syyttäjän mukaan molemmat lääkärit huolimattomuudessaan rikkoivat virkavelvollisuuttaan, laiminlöivät tilanteen vaatiman huolellisuuden ja jättivät tällä tavoin lapsen vaille hyvää hoitoa.
Lapsen perhe hakee poikkeuksellista korvaussummaa, koska lapsen vammat ovat niin vakavat, että hän vaatii ympärivuorokautista hoitoa.
Mitä pahempaa lapselle olisi voinut tapahtua. Hän ei näe. Kuuloaisti on, mutta hän ei ymmärrä. Hän saa myös erittäin vakavia epilepsiakohtauksia.
Sairaanhoitopiirin asianajaja vastasi, että Potilasvahinkokeskus on maksanut korvaukset ja niihin tyytymättömän tulisi valittaa korvauksista sinne.
Miljoonakorvaukset hänen mukaansa kuuluvat Amerikassa tapahtuviin tilanteisiin. Suomessa korvausjärjestelmä on erilainen. Tunnesyistä ei voi lähteä poikkeamaan vakiintuneesta käytännöstä.
Potilasvahinkokeskus on korvannut lapselle 25 000 euroa kivusta ja 50 000 euroa pysyvästä haitasta. Pojan tilaa katsotaan vielä, kun hän täyttää 18 vuotta, mikä vammautumisen aste silloin on.
Summa summarum Valvirassa päädyttiin siihen, että vika ei suinkaan ole virheen tehneiden lääkäreiden vaan kasvottoman järjestelmän. Niin Valviran mukaista päätyä juuri tällaiseen humpuukiin. Eikä tässä kaikki, sillä sairaanhoitopiirin asianajaja keksi vielä vetää tunnesyytkin mukaan. Pelkkää tunteilua tuo vanhemmilta onkin, kun eivät käsitä lääkärien tekemiä virheitä järjestelmästä johtuneeksi.
JatkuuTässäpä sitä sitten tulikin taas tosielämää parille päivälle, eilen MOT:ssa veroviranomaisen vuosia kestänyt tuhotyö oikein toiminutta yrittäjää kohtaan, minkä seurauksena tämä menetti omaisuutensa, virui Thaimaassa vankilassa ankarissa olosuhteissa ja kärsi kaikin tavoin suuresti. Ja tänään sitten lehdestä luettuna tuo perhettä kohdannut valtava katastrofi äärimmäisen vakavan hoitovirheen seurauksena, jolloin pieni poikavauva aivovaurion saatuaan jäi sokeana, neliraajahalvaantuneena, kuulevana, vaikkakin ymmärtämättömänä jatkamaan elämäänsä. Se että Valvira onnistui pyörtämään aiemman kannanottonsa vielä järjestelmän viaksi, on jo kaiken huippu.
Mutta näitähän sattuu tämän tästä järjestelmässä nimeltä Suomi. Hyvinvoinnin luvatussa maassa. - ViisasViranomainen
järjestelmän_syytä kirjoitti:
Tässäpä sitä sitten tulikin taas tosielämää parille päivälle, eilen MOT:ssa veroviranomaisen vuosia kestänyt tuhotyö oikein toiminutta yrittäjää kohtaan, minkä seurauksena tämä menetti omaisuutensa, virui Thaimaassa vankilassa ankarissa olosuhteissa ja kärsi kaikin tavoin suuresti. Ja tänään sitten lehdestä luettuna tuo perhettä kohdannut valtava katastrofi äärimmäisen vakavan hoitovirheen seurauksena, jolloin pieni poikavauva aivovaurion saatuaan jäi sokeana, neliraajahalvaantuneena, kuulevana, vaikkakin ymmärtämättömänä jatkamaan elämäänsä. Se että Valvira onnistui pyörtämään aiemman kannanottonsa vielä järjestelmän viaksi, on jo kaiken huippu.
Mutta näitähän sattuu tämän tästä järjestelmässä nimeltä Suomi. Hyvinvoinnin luvatussa maassa.Suomi on tuhoon tuomittu!
Syynä virattomat-omaiset!
- Oikeahoito
Jos se "oikea" hoito olisi tehonnut, niin ei olisi tarvinnut ruveta kokeilemaankaan muita hoitoja!
- onkotilastotietoa
Mistä tiedät, että vaihtoehtohoitojen käyttäjät ovat jotkut/kaikki/suurelta osin siirtyneet vaihtoehtoisiin hoitoihin koska oikea hoito ei heidän mielestään tehonnut? Eikö ole niitä, ja paljon, jotka suoraan menevät vaihtoehtoisten pariin?
- Turon.possu
Kiinalainen lääketiede on maailman parasta ja tehokkainta hoitoa, mitä ihminen voi koskaan saada.
Käyttäkää ehdottomasti kiinalaista lääketiedettä.- hassun_tupsut
Et ole alkuperäinen nimimerkki TURON.POSSU vaan nimimerkkivaras. Lukijat, uskokaa vain alkuperäisen signeeratun nimimerkin viestejä.
--
signature WefGDt - Kullervon_pellit
Näytä lisää
Signatuuri puuttuu kirjoituksestasi, mikä paljastaa sinun olevan nimimerkkieni plagioija. Vuodatuksesi ei sisällä taaskaan yhtään asiaa.
Signature: possunturaaja
kyllä niitä vaan sattuu ja tapahtuu, vaikka niin ei saisi olla tai tapahtua.
mikäli sote joskus lähivuosina tapahtuu, se jää nähtäväks muuttuuko hoito, hoitoon pääseminen hoidontaso mihinkä suuntaan
niin kuin tälläkin hetkellä suomessa, jos varaa hoitoa kyllä saa, mutta hoito yksityisellä sektorilla todella kallista. =( ja kunnallinen siis on mitä on tällä hetkellä. toki olkaamme tyytyväisiä että terveydenhoito sekä vanhustenhoitoa suomessa on, se aina mihin verrataan.- eimitenkään
Miten hoitovirheet liittyy uskomushoitojen toimimattomuuteen?
- lampunjalka
Terveydenhuolto, varsinkin psykiatrinen sellainen, on hyvä paikka työskennellä, jos satut olemaan sopivasti persoonallisuushäiriöinen. Voit kirjoitella potilastietoihin melkein mitä huvittaa, ja tämä sanelee aika paljolti potilaan elämää vuosikymmeniä lääkityksen kanssa tai ilman.
- lepositeiden.aukiollessa
Oletko käynyt katsomassa omia tietojasi?
- Roboorganization
Kelalla on lähes parhaat, ja ne kumoaa kaikki loput tulos-tulos-agendallaan.
- Viitas-juttu
Homeopatia, tieteen harhaoppi
tieteen loinen on homeopatia.
Kalliilla rahalla vatkosvettä
moni vaivaa päätänsä että
laittaisko siihen latin latia.
Onhan se aina aika poppi
loinen aikamoinen
(ja vyöhyketerapia toinen)
koulupudokkaan oljenkorsi
pyramidihuijarin leipäorsi
se tieteen lorviva loinen.
signature paperiarkkipiispa
ovrep - Huolestunut
Vanhusten hoito on aivan täysin retuperällä!
Haamuhoitajia ja virheitä virheiden perään!- ei_välitetä_tässä_maassa
Näin on. Tämä kaikki on tiedetty oikein hyvin ja taatusti riittävän pitkään. Geriatrit erityisesti ovat olleet hyvin tietoisia määrätessään lääkkeitä lääkkeiden perään vanhuksille, joiden sietokyky tämänkaltaisille lääkekokeiluille jo yleisen elämänkokemuksen mukaan on ollut tunnetusti heikko. Puolustuskyvyttömyytensä vuoksi muistisairaat ovat olleet surkeimmassa asemassa. Kipulääkkeitä on syötetty ennaltaehkäisevästi ainakin muistisairaille, ja sitten kun kovan lääkityksen vuoksi kivut oikeasti ovat alkaneet hallita elämää, ei ole välitetty, mitä tolkuton lääkitys vanhuksen hitaalle aineenvaihdunnalle on saanut aikaan. Lakiin tulisi sitoa lääkemitoitus, jota lääkärit eivät missään olosuhteissa saisi ylittää muutoin, kuin että samassa määrin vähentävät entistä lääkitystä. Tämä toisi jo huomattavan laadullisen edun vanhusten hoitoon.
Vaalien edellä kovasti taas touhutaan. Suomessa ei ole rahaa parempaan vanhusten hoitoon verotusta nostamatta, eikä poliitikoilla uskallusta purkaa ”hyvinvointipalveluja” vanhusten hyväksi. Lapset ovat jo siirretyt päiväkoti-nimiseen laitoshoitoon molempien vanhempien uraputken vuoksi, ja vaikka tämä taloudellisesti monin osin on kääntynytkin yhteiskunnan tappioksi, vanhempien tasa-arvoisesta ”hyvinvoinnista” viimeiseen asti on haluttu pitää kiinni. Lasten ja vanhusten kohtalona on ollut pakkolaitos ja ns edistykselliset ovat onnistuneet pitämään tätä jopa hyvinvoinnin mittarina.
Hoitajamitoitusta ei ainakaan yhtäkkisesti voitane toteuttaa, vaikka verorahaa alkaisi tulvimalla tulvia, sillä mistä ihmeestä nämä tuhannet koulutetut hoitajat näihin hyvän voinnin laitoksiin palkattaisiin. Populistinen tarinointi laadun nostamisesta hoitajia lisäämättä käy jo paljon helpommin, eikä maksa mitään.
Tosiasioista vaikenemalla tähän tilanteeseen on päädytty. Vieläkään ei ole mahdollista puhua vanhusten lääkityksestä siten kuin niistä pitäisi. Kierrellään ja kaarrellaan katkeraan loppuun asti. Lisätään ensin hoitajia ja katsotaan, kun vaippakustannukset huolenpidon kasvaessa lisääntyvät. Kaatuiluihin ja kirurgien työmäärään hoitajalisäyksellä tuskin merkittävää muutosta tulisi, ellei edistyksellisyys koskisi myös lääkintää ja tuskinpa tähän hätään muutosta saadaan, sillä erityisen huolissaan nytkin on oltu lääkityksen mahdollisesta puutteesta, vaikka tosiasiassa vanhus ei jaksaisi edes niellä lukemattomia päivittäisiä pillereitään. Hoitajien ihmetellessä geriatrin on kerrottu jo koulutuksensa vuoksi tietävän vanhusten ongelmat parhaiten samoin kuin lääkkeidenkin yhteisvaikutukset. Valvirassa taas ei uskota hoitajien kykyyn tulkita lääkehaittoja, vaikka hoitajat omaisten ohella ovat ainoita, jotka tätä tulkintaa käytännössä voisivat tehdä.
Vanhusten kaatuilemiset ja vaipparalli saadaan aisoihin vasta, kun verorahat lääkkeiden korvaamiseen tuntuvasti vähentyvät ja käytännössä päästään havainnoimaan hyödyt. Näin virtsaamis- ja ulostamistoiminnot vähitellen pääsevät palautumaan ja psyykellekin tarjoutuu mahdollisuus elpyä siinä ohessa. Mutta tätä ennen täytyy tapahtua juuri sitä edistystä, jota nyt on vastustettu. Influenssan torjumisessa sairaaloissamme on jo siirrytty pakkolääkintään ja tämänkaltaisia pakkotoimia on suunniteltu muitakin. Vastaisuudessa on totuteltava päinvastaiseen pakkoon, jossa ihmisten hyvinvoinnin edellytyksenä nähdään lääkityksen nimenomainen vähentäminen. - Arvosana10plusplusplus
ei_välitetä_tässä_maassa kirjoitti:
Näin on. Tämä kaikki on tiedetty oikein hyvin ja taatusti riittävän pitkään. Geriatrit erityisesti ovat olleet hyvin tietoisia määrätessään lääkkeitä lääkkeiden perään vanhuksille, joiden sietokyky tämänkaltaisille lääkekokeiluille jo yleisen elämänkokemuksen mukaan on ollut tunnetusti heikko. Puolustuskyvyttömyytensä vuoksi muistisairaat ovat olleet surkeimmassa asemassa. Kipulääkkeitä on syötetty ennaltaehkäisevästi ainakin muistisairaille, ja sitten kun kovan lääkityksen vuoksi kivut oikeasti ovat alkaneet hallita elämää, ei ole välitetty, mitä tolkuton lääkitys vanhuksen hitaalle aineenvaihdunnalle on saanut aikaan. Lakiin tulisi sitoa lääkemitoitus, jota lääkärit eivät missään olosuhteissa saisi ylittää muutoin, kuin että samassa määrin vähentävät entistä lääkitystä. Tämä toisi jo huomattavan laadullisen edun vanhusten hoitoon.
Vaalien edellä kovasti taas touhutaan. Suomessa ei ole rahaa parempaan vanhusten hoitoon verotusta nostamatta, eikä poliitikoilla uskallusta purkaa ”hyvinvointipalveluja” vanhusten hyväksi. Lapset ovat jo siirretyt päiväkoti-nimiseen laitoshoitoon molempien vanhempien uraputken vuoksi, ja vaikka tämä taloudellisesti monin osin on kääntynytkin yhteiskunnan tappioksi, vanhempien tasa-arvoisesta ”hyvinvoinnista” viimeiseen asti on haluttu pitää kiinni. Lasten ja vanhusten kohtalona on ollut pakkolaitos ja ns edistykselliset ovat onnistuneet pitämään tätä jopa hyvinvoinnin mittarina.
Hoitajamitoitusta ei ainakaan yhtäkkisesti voitane toteuttaa, vaikka verorahaa alkaisi tulvimalla tulvia, sillä mistä ihmeestä nämä tuhannet koulutetut hoitajat näihin hyvän voinnin laitoksiin palkattaisiin. Populistinen tarinointi laadun nostamisesta hoitajia lisäämättä käy jo paljon helpommin, eikä maksa mitään.
Tosiasioista vaikenemalla tähän tilanteeseen on päädytty. Vieläkään ei ole mahdollista puhua vanhusten lääkityksestä siten kuin niistä pitäisi. Kierrellään ja kaarrellaan katkeraan loppuun asti. Lisätään ensin hoitajia ja katsotaan, kun vaippakustannukset huolenpidon kasvaessa lisääntyvät. Kaatuiluihin ja kirurgien työmäärään hoitajalisäyksellä tuskin merkittävää muutosta tulisi, ellei edistyksellisyys koskisi myös lääkintää ja tuskinpa tähän hätään muutosta saadaan, sillä erityisen huolissaan nytkin on oltu lääkityksen mahdollisesta puutteesta, vaikka tosiasiassa vanhus ei jaksaisi edes niellä lukemattomia päivittäisiä pillereitään. Hoitajien ihmetellessä geriatrin on kerrottu jo koulutuksensa vuoksi tietävän vanhusten ongelmat parhaiten samoin kuin lääkkeidenkin yhteisvaikutukset. Valvirassa taas ei uskota hoitajien kykyyn tulkita lääkehaittoja, vaikka hoitajat omaisten ohella ovat ainoita, jotka tätä tulkintaa käytännössä voisivat tehdä.
Vanhusten kaatuilemiset ja vaipparalli saadaan aisoihin vasta, kun verorahat lääkkeiden korvaamiseen tuntuvasti vähentyvät ja käytännössä päästään havainnoimaan hyödyt. Näin virtsaamis- ja ulostamistoiminnot vähitellen pääsevät palautumaan ja psyykellekin tarjoutuu mahdollisuus elpyä siinä ohessa. Mutta tätä ennen täytyy tapahtua juuri sitä edistystä, jota nyt on vastustettu. Influenssan torjumisessa sairaaloissamme on jo siirrytty pakkolääkintään ja tämänkaltaisia pakkotoimia on suunniteltu muitakin. Vastaisuudessa on totuteltava päinvastaiseen pakkoon, jossa ihmisten hyvinvoinnin edellytyksenä nähdään lääkityksen nimenomainen vähentäminen.Aivan helkkarin hyvä kirjoitus!
- Workeri
Katuparlamentissa puhutaan jo puoskariputiikeista, jotka ovat vähitellen rapauttamassa meidän hyvää terveydenhoitoa saadakseen itselleen vain ahneutta.
Nyt tiedämme jo mitä sote tuo tullessaan. Verorikollisuutta ja sänkyihin kuolevia unohdettuja potilaita.- kansanvalta
Nyt on taas mahdollisuus vaihtaa ne asioista päättävät. valitkaa ehdokkaanne oikein, niin jospa asiat kohentuisivat.
- perussuomalainen
kansanvalta kirjoitti:
Nyt on taas mahdollisuus vaihtaa ne asioista päättävät. valitkaa ehdokkaanne oikein, niin jospa asiat kohentuisivat.
Äänestäkää perussuomalaisia!
- Onnieikasva
Vihapolitiikkaa, jossa on puheista siirrytty vihatekoihin.
- kunnioitaVanhuksia
Ilmeisesti haluat vanhuksena vihahoitoo!?
- Hassun_tupsut
Et ole alkuperäinen nimimerkki vaan nimimerkkivaras. Lukijat, uskokaa vain alkuperäisen signeeratun nimimerkin viestejä.
--
signature WefGDt- Mellunmäen-pinkat
Et ole alkuperäinen nimimerkki vaan nimimerkkivaras. Lukijat, uskokaa vain alkuperäisen signeeratun nimimerkin viestejä.
Vuodatuksesi ei taaskaan sisällä yhtään asiaa!
--
signature WefGDt
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3187464Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662156- 1751827
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161372- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91241Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691220RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551151Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019