Suru ikkunaani koputti
-Saanko mä sisään tulla.
Niin pitkä matka on takanani
ja väsymystä mulla.
Ja enhäs luonas oo käynytkään,
kuin viimeksi kiitävän tovin.
Kai vieraaksesi sovin?
Oven aukaisin sykkivin povin.
Surun opin jo tuntemaan lapsena,
hän kulki mun vierelläni.
Hän oli mun leikkikumpaanini.
Hän oli mun ystäväni.
Hän teki kotinsa sieluuni.
Hän on varjo mun elämäni.
En kammoa surua laisinkaan
vaikka eloni saatossa kulkee,
ja vaikka mä usein tunnenkin,
että riemun hän siitä sulkee.
Mitä siitä,
jos kaikki ei nauraa voi?
Mitä siitä,
jos yksi itkee?
Elon kauneudenhan päällä maan,
näkee lävitse kyyneltenkin.
-Saanko mä sisään tulla.
Niin pitkä matka on takanani
ja väsymystä mulla.
Ja enhäs luonas oo käynytkään,
kuin viimeksi kiitävän tovin.
Kai vieraaksesi sovin?
Oven aukaisin sykkivin povin.
Surun opin jo tuntemaan lapsena,
hän kulki mun vierelläni.
Hän oli mun leikkikumpaanini.
Hän oli mun ystäväni.
Hän teki kotinsa sieluuni.
Hän on varjo mun elämäni.
En kammoa surua laisinkaan
vaikka eloni saatossa kulkee,
ja vaikka mä usein tunnenkin,
että riemun hän siitä sulkee.
Mitä siitä,
jos kaikki ei nauraa voi?
Mitä siitä,
jos yksi itkee?
Elon kauneudenhan päällä maan,
näkee lävitse kyyneltenkin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
on hyvä!
Kiitos.
Hieman harmittaa tuo hätiköidysti laitettu nimi "Surunlapsi", ehkä "Matkakumppani" olisi ollut parempi.
Ja pääsihän sinne pujahtamaan pari silmiinpistävää kirjoitusvirhettäkin.
No, tehtyä ei tekemättömäksi saa.