Onko sitä Honkalinnassa riittänyt leipää ja leivän päälle voita?
Honkalinna
ruisleipää
28990
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Honkalinnassa on hyvää ruokaa ja riittävästi. Valehoitajiakin on ihan riittävästi. Siis heitä, joilla ei ole mitään koulutusta. Nimineulat eivät käytössä, oikeat hoitajat voi tarkistaa Terhikistä, jos omainen saa tietää nimen, vaan siksi ei käytetä ammattineuloja, koska työvuoroissa paljon ns. valehoitajia.
Yksityisissä hoitolaitoksissa ei olisi mahdollista,,,joten sote ei omaa silmäänsä noki. Vaan eipähän sitä kuhmolaisille mummuille kannata palkata kuin sinnepäin kulkevia.
Sekö mäni nyt semmoseksi tämähi homma jotta omilla evväellä on pärjättävä vanahannae,ei ruuan laettajasta tietovaa, soati pyykinpesijästä ja ite soapi takapuolesahi pyyhkie.
Van on se mallissaa.
On riittänyt mutta isot lunnaat on Kuhmossakin eräälle hoivayrittäjälle aikoinaan maksettu ja vielä oli miljoonaa vailla kaupungin kassasta ihan vaan kipurahoiksi. Osataan sitä täällä raukoilla rajoillakin, kun on sokeat päättäjät.
Ei Honkalinnassa ole valehoitajia. Jos on kouluttamattomia, pitkään tehneitä hoito työtä. Tunnollisia ja ahkeria. Ei kannattas vähätellä heidän työpanostaan.. Tarpeellisena apuna ovat olleet Tuo kertoo vaan sisäisen työyhteisön huonovointisuudesta. Olisitte kiitollisia, että on käsiä auttamassa vähässä hoitajaluvussa. Rukaa on tulee tuu palasta lämpökaapissa,kun vaan tulisi kaikki ruokailu apua tarvitsevat autettua kiireen keskellä..
Ei ne kipu rahoja ole. Tsoi tarpeeseen. Hoivapkalveluita tuottavalle hoito eyksikölle. Ei ne hukkaan mene. Tuo on ylireankointia....
Miten tuo kirjoittaminen hoipertelee, ettei vaan kirjoittajakin. Ja asian vierestäkin menee.
Kursori ei pysynyt oikeassa kohtaa, mutta kyllä tuosta selvän saa jos haluaa... Isot on ongelmat siellä päässäkin....
Leivät voisi käydä ihan voitelemassa Woodpolis hemmot, eikö ne juuri olleet ruoka-alan Grüne Woche 2019 -messuilla Saksassa. Brühwurstia leivän päälle ja kyytipojaksi Berliner Weiße hapan olutta. Wuudi poikien eväillä alkaisi mummotkin liikahtaa kunnolla.
Miksi kaivellaan yksityisiä hoitokoteja? Addentoa, Mehiläistä? Entä julkisen sektorin hoitokodit. julkinen sektori ei pääse millään eroon epäpätevistä ja jopa tuhoisista johtajista. Vaikka suorittavalla tasolla työläiset tekisivät kuinka parhaansa, johdon onnettomuus estää asioiden parantamisen. Kun sitten julkisella sektorilla tehdään erilaisia tehostustoimia,
niin tämä tarkoittaa käytännössä työläisten kyykyttämistä, johto suojaa aina itsensä. Tällöin toimintaa on erittäin vaikea parantaa.Yksityisellä sektorilla asia on täsmälleen päinvastoin. Koska tavoitteena on voitto, niin
epäpätevyys ja tavoitteesta jääminen ovat yleisimmät syyt johtajien irtisanomiseen. Johtajilla on toki suuret palkat, mutta niiden vastineeksi heidän pitää saavuttaa heille asetetut
tavoitteet.....
On aivan totta, että julkisen sektorin vanhustyö on usein kaikkein huonoimmin hoidettu. Eipähän ole tulosvastuuta kenellekään. Vaikka, kait niiden perusturvasta päättävien tulisi valvoa oman kunnan toimintaa. Ainakin Kuhmossa on julkisella puolella paljon kouluttamatonta ns. epäpätevää työvoimaa. Eivät ole oikeutettuja olemaan ns. ammattirekisterissä. On vain kumma juttu , että julkisella puolella se onnistuu,,, mutta huonosti kävisi ostopalveluiden tuottajalle jos toimisi samoin. Vaan vanhus ei voi valita hoitajaansa, sitä joka koputtamatta tulee sinne vuokrahuoneeseen ja ytittää hoidella tavallaan ja ajallaan. Paljon myös hyviä ammattihenkilöitä mm. niitä perushoitajia joilla oli soveltuvuuskoe ja pätevä koulutus. Olkaa ammattiylpeitä.
Joskus se hoitoapulainen voi olla inhimillisempi asukasta kohdatessa kuin perushoidon tutkinnon suorittanut. Tämän työn tärkein työväline on oma persoona. Ei pidä vähätellä heidän työpanostaan. Minä aikoinaan lähdin tälle uralle vapaaehtoisena hararahalla, ositä kautta pääsin koulutukseen. Ja varmaan tarpeen ovat hoitoapulaiset olleet hoitaja pulassa. Siellä pidetään yllä hierarkiaa, joka ei pidä työyhteisössä hyvää henkeä yllä. Jos työyhteisö voi huonosti, ei töihin ole mukava tulla. hierarkia voi herkästi lipsahtaa ihmisten välisiin suhteisiin ja tuottamaan pelkoa. Mutta se, mitä tarvitaan, olisi luottamuksen ilmapiiri,
Montako hoitajaa on asiakasta kohden oikeasti, 0.4, 0,5 vai enemmän? Ketkä kaikki lasketaan hoitajiin, eihän vain talonmiehestä lähtien?
nykyään kaikki lasketaan.
Pojat puhuvat kylän pinnassa että paikallinen pitserian pitäjä teettäisi hitti annoksen Mummon piirakan alihankintana Lepokynnäällä, Mummo parat joutuu raatamaan niska limassa 24/7 ilman korvausta omistajien rahoittaessa piirakoiden tuotolla Turkin MHP "fasistipuoluetta”. Tästäkin asiasta pitäisi oikeastaan tehdä kansalaisaloite. Mummoille housut-piirakat piiloon.
Voiko tuo olla tottakaan 😡
Äläpäs jauhopää viisastele tai joudut kämärään!.
Hoitavaan henkilökuntaan saa laskea ainoastaan koulutetut, ammattirekisterissä olevat hoitajat. Avustavaa henkilökuntaa, kiinteistötyöntekijöitä, toimistotyöntekijöitä tai esimiesasemassaolevia EI saa laskea hoitomitoitukseen. Heillä on tärkeä tehtävä muissa asioissa, kuten varmistaa kiinteistön turvallisuus, puhtaus jne.
Hoitoapulaisetkin tärkeitä, vaan ei saa olla mitoituksessa laskettuna. Asiat voi tarkistaa Avilta, Valvirasta jne.
Super ja Tehykin olleet asiasta paljon julkisuudessa.
Mutta hehän ovat, vaikkei pitäisi.. Mutta julkisella sektorilla se on ihan tavallista. Aikoinaan oli hoitoapulaisia paljonkin. Mutta se oli sitä aikaa kun ei ollut siivoojia erikseen. Hoitoapulaiset siivosi.. Myös senkin ajan kun entisessä Muistolassa oli hoitoapulainen yksin..Mutta aina pärjättiin. Nykyään ihminen elää vanhemmaksi. Huonokuntoisia, paljon avustettavia. Joka ei ole aina ihmisarvoista elämää enää. Mutta osoittaa saa lääketiedettä. Lääketiede on menny eteenpäin. Toisaalta tekee bisnestä.. Mutta se on hyvä ja huono asia. Koska nuoremmille on nyt paremmat lääkkeet Jos sairastuu johonkin krooniseen sairauteen.. Jorma Hännisen/Hyvä kuolema, kirja, suosittelen luettavaksi....
Miten opiskelijat otetaan mukaan laskuissa? Mitä he saavat tehdä kun eivät ole ammattirekisterissä?
Opiskelipita ei lasketa työvoimaan. Jokaisella opiskelijalla on ohjaaja, hänen mukana..
Kyllä on näköjään päin helvettiä vanhustenhoitoasiat Suomessa.Nyt sitten lupaillaan ottaa opikseen.
Tässä on meilläkin vielä muutama vuosi aikaa eläkkeelle.Nyt on aikaa ottaa omat keinot käyttöön.
Niin, mutta entä muualla maailmassa.?? Onko siellä paremmin?
Se Touhulan porukkahi saman köörin veätettävänä?Ei se paljoa naorata.
Ostaisit ja omistaisit sinäkin Touhulan osakkeita.Voisit nauttia Floridan auringosta ja loikoilla dollareilla täytetyllä uimapatjalla.
Kepulainen yrittäjä/pääministeri se on saanut kaiken tämän aikaiseksi.Siitä sitten keskustanpuolustajat nyt vaihtamaan vaippoja touhulaan ja honkalinnaan.
Kylläpä on vikkelä pääministeri nykyään, kun kerkiää Honkalinnaankin henkilökunnan valita ja työvuorot järjestellä, vaikka SOTE ei ole vielä tullutkaan.
Hyvin meni kun Mehiläinen puljun osti.
Eipä taija olla Mehiläisen pulju vaan moni muu yksityinen on sen alla. . .