Jäähalli saatava orimattilaan!

halli.heti

Jäähalleja ja monitoimiareenoita on orimattilaa paljon pienemmilläkin paikkakunnilla. Kunnollinen jäähalli jossa on kiakki tarvittava jääurheilun harrastamiseen maksaa noin 5 miljoonaa euroa. Erinomainen paikka hallille on urheilukentän vieressä , diinä kentän ja paloaseman välissä.
Siihen saa rakennettua hallin ja hyvät pysäköintipaikat. Halliin tulisi myös pukarit joita yleisurheilijatkin voisivat käyttää.
Hennaan on laitettu jo ainakin 10 miljoonaa ja siitä ei ole ollut mitään hyötyä, kun taas vain 5 miljoonaa maksava halli palvelisi satoja ja jopa tuhatta käyttäjää.

12

235

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ööjoo

      Kaikkea ei voi saada mitä haluaa.

      Mutta siinä olet oikeassa, että ennemmin rahat vaikkapa jäähalliin kuin Hennaan.

    • isoOsku

      Nyt sitten ensin kartoittamaan ne käyttäjät. Mikä olisi tuntihinta jäävuorolle. Kannattaa tehdä laskelmat tarkkaan ettei ja mutu-tasolle.
      Helppo on huudella ja pyydellä. Pitää olla jäähalliasiassa faktaa ja ennen kaikkea tarvetta sille.

      • IsoOsku

        siis Kannattaa tehdä laskelmat tarkkaan ettei jää mutu-tasolle


    • Kokoomuskannattaja

      Jäähallil on rakennettava hyvien liikenneyhteyksien luo.Se takaa että halli saa rahaa myös ulkopaikkakuntalaisilta seurajoukkueilta harjoitusvuorojen mukana.Jääajasta on kova pula mm.Lahdessa ja pääkaupunkiseudulla.Eli kun jäähalli rakennetaan Hennaan tänä toteutuu.Henna on ylivoimainen ja kustannustehokkain vaihtoehto jäähallille.Se myös lisää kiinnostusta muuttamaan Hennaan ja ja tuo paikalle tunnettavuutta.Orimattilalaiset seurat voisivat saada esim bussimaksun Hennaan ilmaiseksi.Siitähän ei tulisi lisäkuluja koska ne kulkevat muutenkin Henna Orimattila väliä.Jäähallia voisi vuokrata myös messuihin ja konsertteihin ja Henna saisi positiivista pöhinää lisää j.

      • hennanhyvähenki

        Samaa mieltä että jäähalli pitää rakentaa Hennaan. On rahojen tuhlausta rakentaa nykyseen keskustaan enää mitään vaan kaikki katseet on suunnattava Hennaan ja sinne satsattava. Henna on tulevaisuuven upea hanke ja Orimattilalaisten oma toivo taässä glopaalissa maailmassa. Ei mulla muuta.


    • Demarikannattaja

      Kannatan Hennaan jäähalli ja kaikille ilmaiset liput sekä jotain juotavaa ja syötävää ainakin ottelujen väliajaksi. Sitten vielä hotelli jäähallin viereen missä voisi yöpyä ilmaiseksi kaikki halukkaat, sekä drinkkibaarista saisi ilmaista juotavaa. Vielä lähtiessä annettaisiin muutama satanen rahaa ja toivotettaisiin tulemaan pian uudelleen.

    • Olaonice

      Kerrankin järkevää keskustelua ja sitten tulee Hennatrollit taas vouhottamaan diipdaaapaaa. Se nyt vaan sattuu menemään niin, että saatte vielä kaikki itseänne vastaan näillä älyttömillä puheilla, oletteko jo lentokenttää ehdottaneet Hennaan? Saakaa sinne nyt herran jestas edes kolmas talo pystyyn niin hyvä.

      Tuo jäähallihanke olisi toteutettava ja loogisin paikka tietysti tuo Urheilutalon kenttä. Laskelmia tästä on tehty paljonkin mutta pitäisi kaupunki saada mukaan mutta miten saa kun kaikki rahat luvattu maansiirtofirmoille ym. mikä vähänkin Hennaan liittyy.

      • pidäsäähevosta

        No niin sitten niitä laskelmia näkyviin. Sen tiedän että yksi toimiva jäähalli tarvitsee ympärilleen n. 30.000 asukkaan alueen. Tietty Orimattilassa on nykyset 15.000 ja sitten Hennan tulevat 15.000 henkeä. Ei muuten hassumpi ajatus.


      • Mäntsälästäkajahtaa
        pidäsäähevosta kirjoitti:

        No niin sitten niitä laskelmia näkyviin. Sen tiedän että yksi toimiva jäähalli tarvitsee ympärilleen n. 30.000 asukkaan alueen. Tietty Orimattilassa on nykyset 15.000 ja sitten Hennan tulevat 15.000 henkeä. Ei muuten hassumpi ajatus.

        Oletkohan yhtään kartalla paljon jäävuoroja olisi mahdollista myydä? Jääajasta on niin hirveä pula tätä nykyä, että vuorot myytäisiin loppuun välittömästi. Kun noin tunnut tietävän asukaslukuja niin kerro ihmeessä miten Mäntsälässä bygataan jo toista jäähallia. Jaa joo siellähän on asukkaita peräti 20809. Kohta jonkin verran lisää jos tuo Hennan hölmöily ei lopu. Meno alkaa muistuttaa Korpelan kujanjuoksua ja kaivinkoneyrittäjä Muilu muistuttaa kaupungin kanssa touhuavaa yrittäjää.


      • hennanjäähallifani
        Mäntsälästäkajahtaa kirjoitti:

        Oletkohan yhtään kartalla paljon jäävuoroja olisi mahdollista myydä? Jääajasta on niin hirveä pula tätä nykyä, että vuorot myytäisiin loppuun välittömästi. Kun noin tunnut tietävän asukaslukuja niin kerro ihmeessä miten Mäntsälässä bygataan jo toista jäähallia. Jaa joo siellähän on asukkaita peräti 20809. Kohta jonkin verran lisää jos tuo Hennan hölmöily ei lopu. Meno alkaa muistuttaa Korpelan kujanjuoksua ja kaivinkoneyrittäjä Muilu muistuttaa kaupungin kanssa touhuavaa yrittäjää.

        Mäntsälässä tehään toinen kaukalo nykysen viereen. Johtuu siitä kun jäähallia käyttää monet yleisluistelijat. Mäntsälän on loistavien yhteyksien varrella.
        Orimattilan nykynen keskusta on aika sivussa Hennaan verrattuna, jonne voisivat tulla jäähalliin myös Kiekkoreippaan junnuja ja miksei Pelikaanien pelaajia kun voi hypätä junaan Lahdesta ja hurauttaa 10 minuutissa Hennaan harjottelemaan. Jos tehään kunnon halli niin miksei Hennassa voisi pelata Suomen EHT-turnausta. Mm-kisoja ei vielä kannata hakea kun Hennassa pitäisi olla laadukasta hotellimajotusta.


    • Pelicansman

      Hei vaan. Jos orimattila rakentaa jäähallin Hennaan niin me olemme kyllä kiinnostuneita jäähallivuoroista. Voimme ottaa myös iltamyöhäisiäkin vuoroja. Hinta pitää tietty olla edullinen sillä lähialueella on muitakin jäähalleja.

    • Mulleheti

      Kyllä rahaa on Hennaan, lisäksi tarvitaan jäähalli, 100 metrin uimahalli ( eipä ole heti muilla), hiihtoputki ämmäntöyräältä Pennalaan, katettu 210 metrin hyppyrimäki, haulikko rataa on laajennettava maan alle meluhaittojen torjumiseksi, samoille mättäille kaivetaan krossirata, golf rata on saatava Pennalan viimeisille vapaille pelloille, nii ja tenniskenttä on saatava, potkupalloilijoilla onneksi on jo paikat, mutta missäs harrastat kalliokiipeilyä, kankaanmäelle saisi hyvät mestat, johonkin rinteeseen voisi tehdä mutkamäen ja tietenkin se lumitykki pitää saada, jotta voi juhannuksena vetästä ensilumenladulla klipat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2463
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1638
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1376
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      157
      1205
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      120
      1126
    6. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1115
    7. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1061
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1054
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      929
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      892
    Aihe