Oikeita kertomuksia henkisestä väkivallasta

Lilian87

Aloitin kirjoittamaan blogia itselleni päiväkirja muodossa. Mutta ajattelin, että tästä voisi olla apua myös muille henkisestä väkivallasta kärsiville.

https://rikkirevitty87.blogspot.com

Kuinka selviytyä?

56

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • poiuytrdfgh

      Olem joutunut käyttämään nettiä ajoittain joidenkin toivomusten vastaisesti pyrkiessäni vapautumaan manipuloinnin uhriudestani. Se on todellinen syy erikoiseen viestittelytyyliini.
      Kunhan olen pöässyt oman persoonani mukaiseen elämään, käytökseni muuttuu miellyttävämmäksi, koska olen aina rakastanut eleganttia hyväkäytöksisyyttä, josta psykopaattini voisi olla jopa kateellinen. Olen esiintynyt nuorena tyylikkäämissäkin tilaisuuksissa jopa hieman arvovaltaistenkin henkilöiden läsnäollessa. Osaan käyttäytyä miellyttävästi kun en ole aivovammautunut manipuloinnin uhri.

      • poiuytrdfgh

        Minulle on ensin tapahtunut hermostovaurioituminen itsestäni riippumattomista syistä, joka seurauksena en pitkään voinut mm. kunnolla hengittää enkä nukkua ja verenkierrossa oli ongelmia jne. ja sitten menetin kehoni hallinnan niin että sillä tavoin putosin päälleni.
        Sen jälkeen vielä oli edelleen niitä verenkierto sydän ym muita oireita ja samalla tuo pään iskeytyminen, enkä tiedä mikä kaikki eniten aivoja vaurioitti tuossa kokonaisuudessa. Noin ihan tarkalleen,

      • poiuytrdfgh

        Tapahtuneen terveydelleni vaarallisen tilanteen keskellä keskellä apua pyytäessäni minua manipulointiin ... minua oli jo aiemmin elämässäni tietoisesti yritetty tehdä hulluksi jotta minut siten saataisiin laitettua lyttyyn (ja hyödynnettyä muiden tarkoituksiin) siinä kuitenkaan onnistumatta hämmästyttävän ja yllättäneen kovapäisyyteni vuoksi. No sitten kun vammauduin vakavasti, minut laitettiin lyttyyn koko ihminen ja myös manipuloitiin minua lopulta sellaisiin kauhukohtauksiin etten olisi edes pystynyt menemään poliisille samalla jonkinasteisesti halvaantuneena ja aivovaurioitunena. En kunnolla enää edes pystynyt muistamaan kuka olen.
        Mutta nyt olen alkanut muistaa ja pystyn meneen poliisille jos on tarvis.

      • poiuytrdfgh

        terveydenhoitoani on haitannut sellainen seikka, että on ollut eräs varsin epätieteellisesti hoidettu lääketieteellinen asia ja riski että terveyttäni hoidetaan epätieteellisesti. Kuitenkin nyt muita terveysasioita hoidettuani seikka on huomioitu asiallisesti ja asianmukaisesti. Joten nyt jatkan sairauksieni tutkituttamista vähitellen.
        Ja ehkä yleinen tietouskin on tässä seitsemässä vuodessa lisääntynyt. ..ja kaikenlaiset tieteelliset tutkimukset. Että voinen luottaa jatkossa tieteellisempiin näkemyksiin.

      • poiuytrdfgh

        Mitä tahansa selittelet, tapahtumien kulku on minun kuvaamani.
        Alentuneessa tajunnantilassa olevaa on helpompi manipuloida, siten hengitys ja verenkierto ja sydän liittyy asiaan.

      • poiuytrdfgh

        Mun juttuni ei ole yhtään ristiriitaisia. Ne on ihan nuo sinun omat kirjoituksesi ja juttusi jotka ovat ristiriitaisia. Jos sinä kokoat kertomuksistani oman itsekehittelemäsi kokonaisuuden yhdistellen asioita mielesi mukaan ristiriitaisesti se ei ole minun kertomaani. Minulla on kertomus joka on erittäin johdonmukainen. Kumma kyllä olen pystynyt sen pitämään koossa jopa aivovaurioituneena ja manipuloituna jne. Olenhan aika kovapäistä sorttia tietyiltä osin ja onnekkaasti aivovaurio säästi analysointikyvyn johon kykenin kaiken aikaa vaikkei toimintakykyä ollutkaan juurikaan.

      • 41neurologistavaivaa
        poiuytrdfgh kirjoitti:

        Mitä tahansa selittelet, tapahtumien kulku on minun kuvaamani.
        Alentuneessa tajunnantilassa olevaa on helpompi manipuloida, siten hengitys ja verenkierto ja sydän liittyy asiaan.

        Juuri sinun itsesi kertomia tässä "selittelen". Ei sinun sairauksiasi sen epätieteellisemmin hoidella kuin muidenkaan. Tuskinpa vaan sellaista lääketieteellistä hoitomuotoa onkaan, missä kuvitteellisia manipuloinnin seurauksia muualla hoidellaankaan kuin psykiatriassa.

      • poiuytrdfgh

        Mun jutuista kyllä pyrittiin tekemään ristiriitaisia luurissa, kun mulle yritettiin opettaa kuinka vale maailmassa voittaa yms. jotten pitäisi kiinni siitä minkä tiedän olevan totta. Mutta siihen en suostunut , vaikka jouduin sitte jäämään yksin ilman mitään tukea. Nimittäin minä en ristiriitaiseksi alkaa. Se on ollut periaatteeni lapsesta asti.

      • poiuytrdfgh

        Mun psykopaattikin aikoinaan toimi minun "tulkkinani".
        Mutta joo, nyt en tarvii kenenkään tulkkausta. Puhun ihan itse ihan Suomea. Ja minun asiani kuulee vain ja ainoastaan minun suustani ja kädestäni.

      • 41neurologistavaivaa

        Sille en mahda mitään mille sun puheesi kuulostaa, koska itsehän niitä kirjoittelet. Olen vain toistanut sun aiemmin kertomiasi asioita. Miksi ne nyt sitten tuntuukin sinusta vääriltä. Olet antanut tuon käsityksen itsestäsi, joten minä en mahda sille mitään.

      • poiuytrdfgh

        Ja varsinkin tunteeni. Sen millaisia emootioita minä tunnen voi saada tietää ainoastaan kysymällä minulta kuvauksen omista emootioistani. Olen valmis kirjoittamaan niistä yksityiskohtaisen kuvauksen. Ja ihan niin yksityiskohtaisen kuin ikinä on tarvis Kenenkään ei tarvitse spekuloida. Voin kirjoittaa vaikka essee muodossa. 5-50 sivua sen mukaan mitä on tarvis.

      • poiuytrdfgh
        41neurologistavaivaa kirjoitti:

        sitä ei lueta sinun viestistäsi miltä puheeni kuulostaa vaan minun tekstistäni silloin kun saan sitä kirjoittaa ilman häiriköintiä. Pystyn jo kirjoittaan esseitä, joten minun ei tarvi enää kirjoittaa pätkinä.

      • poiuytrdfgh

        Siis kun pätkistähän voi koota erilaisia kokonaisuuksia virheellisestikin. Niin se miten minä ajattelen selviää siitä, jos kirjoitan yhtämittaisen esseen. Niin siitä ilmenee sitten se logiikka ja miten minä yhdistän asiat ajattelussani. Se EI selviä kenenkään muun selostuksesta kuin minun,

      • 41neurologistavaivaa
        poiuytrdfgh kirjoitti:

        sitä ei lueta sinun viestistäsi miltä puheeni kuulostaa vaan minun tekstistäni silloin kun saan sitä kirjoittaa ilman häiriköintiä. Pystyn jo kirjoittaan esseitä, joten minun ei tarvi enää kirjoittaa pätkinä.

        Sinulla on tehtynä jo parikin omaa aloitusta. Miksi et kirjoittele niihin, vaan sotkeudut toisten aloituksiin kommenteilla, jotka eivät liity aiheeseen? Etkö huomaa olevasi häirikkö? Minun viesteistäni luetaan minun käsitykseni sinusta. En puhu muiden puolesta.

      • poiuytrdfgh

        Se mikä asia on hoidettu epätieteellisesti jossain vaiheessa, voin osoittaa ihan laittamalla tieteellisiä tekstejä toisen tekstin viereen vertailtavaksi.

      • Koska_huomaat
        41neurologistavaivaa kirjoitti:

        Sinulla on tehtynä jo parikin omaa aloitusta. Miksi et kirjoittele niihin, vaan sotkeudut toisten aloituksiin kommenteilla, jotka eivät liity aiheeseen? Etkö huomaa olevasi häirikkö? Minun viesteistäni luetaan minun käsitykseni sinusta. En puhu muiden puolesta.

        Koska huomaat että myötävaikutat p-trollin touhuiluun?

      • 41neurologistavaivaa
        poiuytrdfgh kirjoitti:

        Ja varsinkin tunteeni. Sen millaisia emootioita minä tunnen voi saada tietää ainoastaan kysymällä minulta kuvauksen omista emootioistani. Olen valmis kirjoittamaan niistä yksityiskohtaisen kuvauksen. Ja ihan niin yksityiskohtaisen kuin ikinä on tarvis Kenenkään ei tarvitse spekuloida. Voin kirjoittaa vaikka essee muodossa. 5-50 sivua sen mukaan mitä on tarvis.

        Tunteensa voi tuoda esille myös kirjoittamalla ja senhän olet tehnyt. Niistä juuri tässä olen yhdistellyt kerrontasi itsestäsi. Eivät ne ole minun keksimiäni juttuja sinusta. Sinulla on myös taipumusta vaihtaa toiseen aiheeseen kesken keskustelun, kun huomaat olleesi väärässä väitteinesi.

      • poiuytrdfgh
        41neurologistavaivaa kirjoitti:

        Tunteensa voi tuoda esille myös kirjoittamalla ja senhän olet tehnyt. Niistä juuri tässä olen yhdistellyt kerrontasi itsestäsi. Eivät ne ole minun keksimiäni juttuja sinusta. Sinulla on myös taipumusta vaihtaa toiseen aiheeseen kesken keskustelun, kun huomaat olleesi väärässä väitteinesi.

        olet vitsikäs. SINÄ olet yhdistellyt. Aiiiiiivan.
        Vaihdan aihetta siksi etten lähde mukaan virheelliseen johdatteluusi. Minä selitän itse kuinka minun logiikkani kulkee. Edelleenkään et sinä. Sinä yhdistelet väärin.

      • poiuytrdfgh

        Luin juuri psykopatiaa käsittelevästi kirjasta että paras vale on se joka on lähellä totuutta,
        KUn kokoat tosia pätkiä väärin, yrität koota hyvän valeen.

      • poiuytrdfgh

        Ei tähän nyt niin kauheesti kukaan vaikuta tässä vaiheessa. Saatan kirjoitella tänne jonkin verran vielä tapahtumien kulkua tai sitten en.

      • keskustelutässä

        Noin ne väkivaltaiset assit asiaansa ilmaisivat, lempeitä olisivat tahtoneet olla.
        Yrittivät väkipakolla päästä puuhiin.

      • 41neurologistavaivaa
        poiuytrdfgh kirjoitti:

        olet vitsikäs. SINÄ olet yhdistellyt. Aiiiiiivan.
        Vaihdan aihetta siksi etten lähde mukaan virheelliseen johdatteluusi. Minä selitän itse kuinka minun logiikkani kulkee. Edelleenkään et sinä. Sinä yhdistelet väärin.

        Väität siis, että vain sinun kirjoittelusi on totta. No silloinhan sun on hyväksyttävä se myös todeksi, minkälaisen käsityksen itsestäsi olet antanut. En yhdistele mitään mitä et ole täällä julki tuonut. Ymmärrätkö?

      • Olet
        poiuytrdfgh kirjoitti:

        Ei tähän nyt niin kauheesti kukaan vaikuta tässä vaiheessa. Saatan kirjoitella tänne jonkin verran vielä tapahtumien kulkua tai sitten en.

        Olet, yrität pakottaa.

      • tajuton
        poiuytrdfgh kirjoitti:

        Luin juuri psykopatiaa käsittelevästi kirjasta että paras vale on se joka on lähellä totuutta,
        KUn kokoat tosia pätkiä väärin, yrität koota hyvän valeen.

        Täällähän kootaan vain sitä, mitä olet itse tuonut julki.

      • 41neurogistavaivaa
        Olet kirjoitti:

        Olet, yrität pakottaa.

        En todellakaan pakota sinua yhtään mihinkään.

      • Olet

        Olet. Yrität pakottaa.

      • Yrität_

        Yrität pakottaa.

      • Sinä_olet
        41neurogistavaivaa kirjoitti:

        En todellakaan pakota sinua yhtään mihinkään.

        Sinä olet pakottaja.

      • poiuytrdfgh
        tajuton kirjoitti:

        Täällähän kootaan vain sitä, mitä olet itse tuonut julki.

        Mutta sinun kokoelmasi ei ole minun ajatuksenjuoksuani. Minä tietenkin yhdistelen nuo asiat johdonmukaiseksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. ...joka on myös yhdistettävissä todelliseen fyysiseen hahmooni.

      • Hyvä_

        Hyvä. Et ehdi pakottaa.

      • poiuytrdfgh
        Sinä_olet kirjoitti:

        Sinä olet pakottaja.

        Joo minä vähän ihmettelen kuka tuo 41neurologistavaivaa on , kun hän vaikuttaa oikeesti motivoituneelle sotkemaan asiaa, Äitiäni hymyilytti kun kerroin tuosta nimimerkistä. Äidin mielestä se oli niin hauska keksintö tuo nimimerkki

      • pakopako
        poiuytrdfgh kirjoitti:

        Mutta sinun kokoelmasi ei ole minun ajatuksenjuoksuani. Minä tietenkin yhdistelen nuo asiat johdonmukaiseksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. ...joka on myös yhdistettävissä todelliseen fyysiseen hahmooni.

        "Minä tietenkin yhdistelen nuo asiat johdonmukaiseksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi."
        Minä olen saanut sinut kiinni lukuisista valheista, jolloin sinä yllättäin sairastut.
        Sinä yrität pakottaa.

      • onoikeassa
        poiuytrdfgh kirjoitti:

        Joo minä vähän ihmettelen kuka tuo 41neurologistavaivaa on , kun hän vaikuttaa oikeesti motivoituneelle sotkemaan asiaa, Äitiäni hymyilytti kun kerroin tuosta nimimerkistä. Äidin mielestä se oli niin hauska keksintö tuo nimimerkki

        "kun hän vaikuttaa oikeesti motivoituneelle sotkemaan asiaa,"
        41 on oikeassa. Sinä väärässä.

      • onniintotta

        " 41neurologistavaivaa

        30.1.2019 12:36

        poiuytrdfgh kirjoitti:

        Väität siis, että vain sinun kirjoittelusi on totta. No silloinhan sun on hyväksyttävä se myös todeksi, minkälaisen käsityksen itsestäsi olet antanut. En yhdistele mitään mitä et ole täällä julki tuonut. Ymmärrätkö?"

        Tuo on niiiiin totta. Noin on käynyt myös noiden tietokonejuttujen kanssa. Tietokoneviat katoavat kun p:lle sopii.

      • oletnarsisti

        Olet ristiriitainen narsisti-pakottaja.

      • 41neurologistavaivaa
        poiuytrdfgh kirjoitti:

        Mutta sinun kokoelmasi ei ole minun ajatuksenjuoksuani. Minä tietenkin yhdistelen nuo asiat johdonmukaiseksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. ...joka on myös yhdistettävissä todelliseen fyysiseen hahmooni.

        Kyllä ne ovat ihan sinun omia ajatusten juoksuja, joita olen tuonut julki. Enhän niistä muuten tietäisi mitään.

      • pakottamaan

        Olet, olet hyvin ristiriitainen.
        Pyrit pakottamaan.

      • tottaon
        41neurologistavaivaa kirjoitti:

        Kyllä ne ovat ihan sinun omia ajatusten juoksuja, joita olen tuonut julki. Enhän niistä muuten tietäisi mitään.

        Totta, niin totta.

      • poistupoistu

        "Ei kai nyt semmosen mukaan eletä sentään."
        Toivon sinun poistuvan.

      • poiuytrdfgh
        41neurologistavaivaa kirjoitti:

        Kyllä ne ovat ihan sinun omia ajatusten juoksuja, joita olen tuonut julki. Enhän niistä muuten tietäisi mitään.

        aivavamman oireiden aikana minun oli vaikea kirjoittaa. ...niin olen kirjoittanut sen minkä olen pystynyt.

      • poiuytrdfgh

        Aiempi tekstini täällä ei ole ollut hyvälaatuista kute koko aika olen pahoitellut.
        Joka tapauksessa kykenen nyt kirjoittamaan hyvälaatuistakin tekstiä. Olen kerran aikoinaan ennen aivovammaa tehnyt jonkin aikaa kirjoitustyötäkin.

      • oletkuutamolla

        Olet ihan...🌙lla.
        SINÄ, sinä pakotat. Niinkuin hyvin tiedät.

      • 41neurologistavaivaa
        poiuytrdfgh kirjoitti:

        Joo minä vähän ihmettelen kuka tuo 41neurologistavaivaa on , kun hän vaikuttaa oikeesti motivoituneelle sotkemaan asiaa, Äitiäni hymyilytti kun kerroin tuosta nimimerkistä. Äidin mielestä se oli niin hauska keksintö tuo nimimerkki

        Tuo nimimerkki 41neurologista vaivaa on seurausta siitä, kun ihan itse kerroit niitä neurologisia vaivojasi olevan 41kpl. Yhdessä vaiheessa sanoit niiden vaivojesi vähentyneen kymmeneen, mutta heti kohta niitä olikin taas jo 41. Muistan kuinka yhteenlaskutoituskin naureskeli juuri tuota liioittelua niistä vaivoistasi.

      • Lähde_
        poiuytrdfgh kirjoitti:

        Aiempi tekstini täällä ei ole ollut hyvälaatuista kute koko aika olen pahoitellut.
        Joka tapauksessa kykenen nyt kirjoittamaan hyvälaatuistakin tekstiä. Olen kerran aikoinaan ennen aivovammaa tehnyt jonkin aikaa kirjoitustyötäkin.

        Lähde.

      • poiuytrdfgh

        Siinä ei ole yhtään mitään pilkaamista. Käyttäydyt kuin huonokäytöksinen koulupoika, Johan lapsillekin opettaisin että noin ei sovi koskaan käyttäytyä. Ja jos koulussa tuommoista tapahtuisi vaatisin rehtoria puuttumaan koulukiusaamiseen-.

      • näinsemeneetäällä

        Eihän sitä puhettasi kukaan ole valheeksi edes väittänyt. Sinä tunnet, tai koet noin asiat. Niistä kertomuksistasi saa kootuksi isomman käsityksen sinusta, jonka käsityksen ole itsestäsi antanut.

      • 41neurologistavaivaa

        Oli kyse nimimerkin alkuperästä. Ei siinä ollut takana mitään pilkkaamista. Haluat taas ymmärtää väärin.

      • poiuytrdfgh
        näinsemeneetäällä kirjoitti:

        Eihän sitä puhettasi kukaan ole valheeksi edes väittänyt. Sinä tunnet, tai koet noin asiat. Niistä kertomuksistasi saa kootuksi isomman käsityksen sinusta, jonka käsityksen ole itsestäsi antanut.

        Mun aivot toimivat nyt järkytyksien seurauksena paremmin kun meni vissiin jörkytykset liian pitkälle...joten parenpi lukea tulevia tekstejäni ...koska aito minö en ole aivovamma.

      • 41neurologistavaivaa

        Olen vastaillut viesteihisi jo vuoden verran eri nimimerkeillä ja aivan samoin mielipitein, kuin nytkin tällä nimimerkillä. Ei ne viestiensisällöt ole nimimerkistä kiinni ja siten muka lapsellisempia, vaan henkilöstä joka niitä kirjoittaa.

      • Jep_noin
        41neurologistavaivaa kirjoitti:

        Olen vastaillut viesteihisi jo vuoden verran eri nimimerkeillä ja aivan samoin mielipitein, kuin nytkin tällä nimimerkillä. Ei ne viestiensisällöt ole nimimerkistä kiinni ja siten muka lapsellisempia, vaan henkilöstä joka niitä kirjoittaa.

        Jep, noin menee.

      • Olet
        poiuytrdfgh kirjoitti:

        Mun aivot toimivat nyt järkytyksien seurauksena paremmin kun meni vissiin jörkytykset liian pitkälle...joten parenpi lukea tulevia tekstejäni ...koska aito minö en ole aivovamma.

        Olet aivan sekaisin.
        Palstanikkisi on pahemmassa mallissa kuin koskaan ennen.
        Tiedän vuorenvarmasti, että olet täysin hollilla lukuisten keskustelujen perusteella että väliintulosi on täysin tuomittavaa, kieroa, epäeettistä, moraalitonta ja häijyä.

        SILTI TEET SITÄ.

      • poiuytrdfgh

        ole huoletta ei sinulle mitään tästä käy, mutta lopetetaan nyt tämä asiaton keskustelu

        omista asioista olen etenkin viimeisimmissä kirjoituksissani kirjoittanut kuten ne ovat tapahtuneet oikeassa maailmassa netin ulkopuolella

      • Menejo

        "ole huoletta ei sinulle mitään tästä käy, mutta lopetetaan nyt tämä asiaton keskustelu"

        PAH! JA HOO-HOO-HOO.
        Mitä hourit?
        Olet tuhrannut aamupäivän keskustelut ja tulet tuhraamaankin niinkuin olet luvannut tehdä tulevaisuudessakin.

        Minua ei kiinnosta sinun typerä totuutesi. Mene tiehesi mokoma.

    • Pidin lukemastani ja sinulla on kirjoittamisen taito.

      Varmasti jollekkin samaa kokeneelle blogisi voi olla avuksi, herättää huomaamaan /ymmärtämään missä/millaisessa todellisuudessa elää.

      Pidempia prosessejahan nämä ovat, ihminen niin haluaa uskoa ja toivoa, että kaikki muuttuu vielä hyväksi, niinhän saduissakin on aina onnellinen loppu.

      Jatka vaan kirjoittamista, se on hyväksi myös sinulle. Jonain päivänä saatat huomata, ettet ole ajatellut häntä ja mitään häneen liittyvää ollenkaan. Siitä se lähtee toipuminen ja uudellen suuntautuminen.

      Rikotusta ei tule ehjää, mutta säröjen kanssa oppii elämään. On olemassa sellainenkin sanonta "vahvimmat meistä on tehty sirpaleista"

      Kaikkea hyvää sinulle

    • Joo_oik

      Joo, oikein kiva blogi huolella valitulla kuvituksella.
      Selkeää tekstiä, oleellinen painokkaasti esillä.
      💚Kiitos:)

    • tulitikkutyttö

      Todella kuvaavaa ja hienoa kirjoitusta, ihan kuin omasta elämästäni. Uskon, että joskus koittaa se aamu, jolloin ensimmäisenä ajatuksena on usko tulevaan ja itseen. Tuo narsistipoloinen jatkaa saman kehän kiertämistä omassa häkissään, vankilassaan, hän toistaa samaa kaavaa, mutta me olemme sieltä vapautuneita

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      385
      40670
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      118
      9244
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      31
      6140
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      22
      4828
    5. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      62
      3905
    6. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      54
      3740
    7. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      78
      3377
    8. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      38
      2973
    9. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2478
    10. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      19
      2302
    Aihe