Assemblin-dirika

Laita jo kakarapoppoosi kuriin ja tehkää edes kerran hyvää duunia.

Niinkin simppelissä asiassa kuin keittiön altaiden vesilukon asennuksessakin ryssitte eli "unohditte" vanhan tiivistereenkaan asennukseen aiheuttaen viemärin tukoksia, mutta ette sitten korjanneet asennusta huomautuksista huolimatta.

Takuukorjausta suorittanut "asentaja" ilmoitti suoraan ettei kuulu hänelle vaan putkimiehelle, joka taas on ylimielistä sontaa - putkaria ei todellakaan vaadita vesilukon vaihtamiseen.

Tämä vain korostaa yrityksenne asenteen maksavaa asiakasta kohtaan ja se asenne ei ole mitenkään hyvä vaan päinvastoin kaikesta toiminnastanne päätellen asiakastyytyväisyys ei ole toimintanne tärkein tekijä vaan lähinnä tulee mieleen rahastaminen ja asiakkaan nöyryyttäminen viivyttelemällä jopa yksinkertaisiakin korjauksia.

Minä itse häpeäisin tällaista toimintaa.
5206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ja vesilukkokaan ei ollut kyseiseen altaaseen sopiva vaan jonnekin muualle tarkoitettu el i ryssitte senkin.

Jos lafkanne osaaminen on jo ihan perusasioissa tällä tasolla niin miten sitten vaativimmissa kohteissa - ihan vain pelolla odotan tulevaisuutta.

Äänestä

Ja "unohtamisella" tarkoitan tahallisuutta eli tarkoituksella tehtyä haittaa asiakkaalle.

Ei niin kiva joutua tämän lafkan kohteeksi - tosin tämän "tarkoitellisuuden" näki jo ensimmäisessä duunissa, joka jo ajatellen oli ihan persiistä - vähän ajattelua ja tuho olisi vältetty, mutta kun ei vaan "suuren suunnitelman" mukaan oli pakko tuottaa pelkkää paskoa.

Se on vaan ihmeellistä miten vähällä ajatuksella huonoa tuotetaan maksavalle asiakkaalle ja pahinta on, että nämä toimijat ovat jopa ylpeitä jätöksistään jättäen ne muiden korjattavaksi.

Minä kyllä häpeäisin moisesta tekemisestä.

Äänestä

"Takuukorjauksista" tuli mieleen, että tulitikkuviritelmä keittiön lämpöpatterin kannattimessa on edelleen korjaamatta, joten olkaat hjuvat ja korjatkaat puutteelliset asennuksenne.

Ei ihan ensiluokkaiselta asennukselta kuullosta jättää tulitikku kannattimen väliin eikä edes kannata lämpöpatteria vaan höllästi makaa eli jonkinlainen puolalainen ratkaisu ongelmaan ja Assemblin hyväksyi sen.

Ei tätä uskoisi todeksi ellei kokisi sitä.

Äänestä

Ja Assemblin kehtaa vaikka jättämättä vastaamisen väliin, sillä heillä on valtakunta, voima ja kunnia iankaikkisesti - aamen.

Ja minua korpee nämä hihhulit aina vetäytyen johonkin muka pyhään tilaan tulouttaen voittonsa veroparasiitteihin ja asiakas maksaa - mistä eli huonosta duunista, olemattomasta palvelusta jne...

Lestat kuriin Pipilää myöten ja Suomi pelastuu.

Äänestä

Kyllä minä vaan häpeäisin ollessani kyseisen lafkan leivissä - ei näin huonoa tekemistä tule sallia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


einiinkuinkäy kirjoitti:

Laita jo kakarapoppoosi kuriin ja tehkää edes kerran hyvää duunia.

Niinkin simppelissä asiassa kuin keittiön altaiden vesilukon asennuksessakin ryssitte eli "unohditte" vanhan tiivistereenkaan asennukseen aiheuttaen viemärin tukoksia, mutta ette sitten korjanneet asennusta huomautuksista huolimatta.

Takuukorjausta suorittanut "asentaja" ilmoitti suoraan ettei kuulu hänelle vaan putkimiehelle, joka taas on ylimielistä sontaa - putkaria ei todellakaan vaadita vesilukon vaihtamiseen.

Tämä vain korostaa yrityksenne asenteen maksavaa asiakasta kohtaan ja se asenne ei ole mitenkään hyvä vaan päinvastoin kaikesta toiminnastanne päätellen asiakastyytyväisyys ei ole toimintanne tärkein tekijä vaan lähinnä tulee mieleen rahastaminen ja asiakkaan nöyryyttäminen viivyttelemällä jopa yksinkertaisiakin korjauksia.

Minä itse häpeäisin tällaista toimintaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu