1) Omatekoinen dildo (20/8) – kyhmyinen, poikittaisjuovainen, loivan S-kirjaimen muotoinen, tyveä kohti paksuneva, tukevasta vaahtomuovista veistelty, Bad Dragonin Pretzal-tuotetta mukaileva, talouskelmuun käärimällä siloteltu, kondomeilla päällystetty pehmeänkova tekokyrpä – kiinnitetty vankasti seinään 80 sentin korkeudelle.
2) Peräsuoli huuhdeltu.
3) Siittimen tyvi sidottu reppujen takaa vanhalla solmiolla tiukkaan kuristukseen, vastaten penisrengasta.
4) Virtsaputkeen (liukuvoiteen avulla) työnnetty, kiehuvassa vedessä steriloitu, itse tehty loivamutkainen silikonisondi (8/0,8).
5) Poppers-stimulantti, vaseliini ja pätkä vessapaperia ulottuvilla.
6) DVD-laitteessa anaalipornoa: isoaseiset miehet naivat nuoria naisia.
Siinä ovat ainekset anaaliorgasmiin. Väärinkäsitysten välttämiseksi kerron heti, etten ole sitä vielä ”puhtaana” saanut. Molemmilla puolittain onnistuneilla kerroilla on täytynyt runkkaamalla avittaa. Aina ei näet tule onanisoimallaan, kun on niin hurjan paksua tavaraa ahterissa häiritsemässä keskittymistä. Aito pyllyorgasmi on kuitenkin hohtava vuorenhuippu, jonka toivon jonain päivänä valloittavani.
Joka kerta, kun aktin jälkeen liu’utan haasteellisen lohikäärmedildon ulos ja työnnän vessaperimytyn vaseliinisotkua valuvaan suoleeni, ajattelen että seuraavalla kerralla saan orgasmini kädellä auttamatta. Joka kerta, kun vedän sondin kikulistani päästäen sen taakse kertyneen sperman valumaan lavuaariin, ja istun pytylle pyyhkimään ankaraa kyytiä saaneen peräaukkoni, toivon että seuraavalla kerralla saan sen aidosti. Joka kerta, kun irrotan vaahtomuovikullin seinästä ja pesen sen, uskon seuraavalla kerralla saavuttavani Mount Everestini huipun. Sanotaanhan, että se, mitä ihminen ajattelee kaiken aikaa, toteutuu ennen pitkää. Tarvitaan vain viimeinen silaus, ehkä sopiva mielentila tai tekniikka. Siinä on tavoitetta eläkepäivien ratoksi. Ainakin on aikaa yrittää. Heti kun peräreikä toipuu runtelusta – alle viikossa – yritän uudelleen.
Lasken housuja alas sen verran, että penis ja anus paljastuvat. Sivelen vaseliinia palvelualttiina odottavaan, uhkaavan paksulta vaikuttavaan tekokulliin, sekä reikääni, jonka se tulisi ”ottamaan”. Työnnän dildon viisi senttiä leveän terskan varovasti sisään ja alan hieroa sillä eturauhasta. Seisoma-asento, väline vaakasuorana takana, luo siihen puuhaan tehokkaimman kulman. DVD:llä karvainen mies imettää otsatukkaista neitoa. Kuvittelen olevani tuo kuolaava neito, joka tietää (ja haluaa) käsittelemänsä ihailtavan kookkaan siittimen pian tunkeutuvan nautinnonhaluiseen pyllyynsä.
Penikseni alkaa pornon ja prostataan kohdistuvan hankauksen kiihottamana hitaasti turvota. Kiristysside ei päästä siihen virrannutta verta helposti palaamaan takaisin: erektio pysyy ja voi vain kasvaa. Sondi virtsaputkessa tuo oman täyteentupatun, intiimisti tunkeilevan lisänsä pilini ”koettelemuksiin”.
Työnnän polyuretaanimulkun hitaasti syvemmälle, puoliväliin. Sen loiva mutka antaa ”yhdynnälle” dynaamisen tunnun: liike ei ole pelkästään horisontaalista, vaan myös vertikaalista. Dildon paksuus keskipaikkeilla on seitsemän senttiä (ympärysmitta 21 senttiä) – se venyttää kokeneen peräaukkoni lähes äärirajoilleen. Se ”ottaa” minua armotta, eikä jätä eturauhastani rauhaan, vaan painaa ja hinkkaa sitä tauotta, kun liikuttelen lantiotani edestakaisin. Se suo minulle suurenmoista hyvää, vakavammin otettavaa kuin pienemmät kollegansa. Tunnen olevani seivästetty euforian junttapaaluun.
On kulunut pari minuuttia siitä kun aloitin ja televisioruudullakin valmistaudutaan jo vetämään perseeseen. Suuri kyrpä kädessään miespuolinen pornotähti nuolee neitosen himokkaana sykkivää rusinaa. Hän tekee sitä MINULLE, kuvittelen, hän kaivelee minun anustani pitkällä kielellään ja pian hänen hengästyttävän paksu suoronsa työntyisi sisääni. Otan dildoa nopeammin, syvemmälle. Sen mutkat, kyhmyt, juomut ja tyveä kohti suureneva läpimitta tekevät aktista rajun. Olen irstaan jättikankisen korston vangitsema poloinen panonukke, jota nussitaan säälittä peppuun. Ja joka ei muuta tahdokaan. Penikseni on jo kivistävän kovassa ”anaalierektiossa”. Antaudun DVD:n petomaisen karjun pantavaksi ja rynkytän tekomoloa pohjaan asti. Ota minut, pliis, pliis, ota minut omaksesi, julma karhu! Ruiskuta lastisi kiitolliseen suoleeni.
Nyt aletaan pornofilmissä köyriä ”tummaa huonetta”. Ihana maistuvainen terska on jo piilossa. Ja jykevä mulkku etenee, levittää rusinaa, elvyttää sen tuoreeksi, mehukkaaksi rypäleeksi. Aistin lämpimän, suonikkaan jortikan pyllyssäni. Tunnen sen järisyttävän koon, armottomuuden… Se työntyy sisääni yhä uudelleen – oi, sinä hekumaa huokuva irstas pamppu! Tomaatinkokoinen terska pökkii pehmeästi suolenmutkaani. Itsekäs, suloinen lohikäärmesiitin raiskaa minua. Vikisen hiljaa ja polveni alkavat täristä.
ANAALIORGASMI OMATEKOISELLA DILDOLLA
1
462
Vastaukset
- AnaaliArttu
Otan Poppersputelista pitkän nuuhkaisun. Parin sekunnin kuluttua anuspilluni tuntuu avautuvan entisestään, vaativan lisää. Sitten huumaava kemiallisesti aikaansaatu kiima täyttää mieleni. Himoni on rajaton. Sokea. Valkohehkuinen. Runnon dildoa sisuksiini raa’alla voimalla, kiihtyvään tahtiin, mitään varomatta. Revetkööt paikat, jos niin on käydäkseen. Nyt naidaan vaikka maailma kaatuisi! Omista minut, omista narttusi perusteellisesti, sinä ylivoimainen peto, supatan mielessäni ja näen televisiosta kun minua jyystetään pidäkkeettä. Ja neitonen huohottaa väristen, himoissaan. Pane, raakimus, pane! Ihanaa, ihanaa! Vaahtomuovijölli on koko pituudeltaan suolessani, mahtavana: puristelen rengaslihaksillani sen kahdeksansenttistä tyveä. Mikään ei tunnu riittävän – syvemmälle, syvemmälle, paksumpaa, paksumpaa! Oi-oi-oi nussi, Iso-Petteri, sopotan ääneen ja yritän tuupata tekokalun 15 senttiä paksun jalustankin sisääni. En ole enää tässä maailmassa. Munani suonet pullottavat, terska kiiltää lähes kahden kokoisena kiristyssiteen ja sondin ansiosta. Runkkaan kiivaasti. Minua naidaan televisiossa. OLEN tuo neito, jota julma heppi nussii repivästi, vain omaan täyttymykseen pyrkien, tuottaen samalla uhrilleen sanoinkuvaamatonta nautintoa. Ihana, piittaamaton jorma, halkaise minut! Sätkin paikallani dildon tyveä vasten, hallitsemattomasti, haukaten sitä rengaslihaksillani, vaatien siltä enemmän pituutta, enemmän järeyttä, ylistäen sitä, rakastaen sitä, haluten omistaa ja laukaista sen suunnattomaksi riemukseni. Käsi vatkaa pikakiväärin nopeudella. Aah! Aah! AA-AAH! Orgasmi tulee. Se vapisuttaa, kääntää silmiä nurin. Minua huimaa. Laukeaminen tuntuu täyteen ahdetussa takamuksessakin autuaana antautumisena, perille tulona, sinfonian finaalilta.
Kaikkeni antaneena, kaiken saaneena laskeudun hitaasti vuorenhuipulta tasangolle, kiitollisuutta ja rauhaa täynnä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,672493Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052157Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242137Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e972097Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod82036MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141885Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5841836Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1071793Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S171657Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas411433