CCHR:lle puuhastelua tulevaisuuteen, mikähän olisi lie ratkaisu seuraavaan ongelmaan?
Omaisetkin kun ovat ihmisiä myös!
Ajetaan mielisairaalat, mielenterveystoimistot ja kriisikeskukset ahtaalle. Siitä se riemu repeää kun "ongelmaa ei enää ole!"
(vrt. Stalin: Ihminen on ongelma, ei ihmistä ei ongelmaa!)
Skitsofreniaa sairastavien omaiset usein uupuneita
Julkaistu 25.02.2005, klo 07.31 (päivitetty 25.02.2005, klo 10.28)
Skitsofreniaa sairastavien omaisista noin viidenneksen hyvinvointi on heikentynyt selvästi. Omaisilla esiintyy muun muassa uupumusta, väsymystä ja masennusta.
Omaisista kaikkiaan 60 prosenttia koki olevansa psyykkisen kuormituksen alaisina. Viidennes oli tyytymättömiä tilanteeseen ja kolmannes psykiatriseen hoitojärjestelmään.
Aihetta käsitellään Tampereen yliopistossa perjantaina tarkastettavassa psykologian lisensiaatti Eija Stengårdin väitöskirjassa Journey of Hope and Despair.
Parinkymmenen viime vuoden aikana psykiatrisia sairaanhoitopaikkoja on vähennetty, ja valtaosa potilaista hoidetaan avohoidossa. Näiden tekijöiden uskotaan vaikuttavan omaisten väsymiseen.
Vastuu potilaista huolehtimisesta on määrärahojen vähetessä siirtynyt yhä enemmän omaisille.
- Myös vakavista häiriöistä kärsivät hoidetaan useimmiten avohoidossa. Potilaiden toimintakyky on alentunut niin paljon, että he tarvitsevat paljon tukea ja apua selvitäkseen, Stakesin mielenterveysryhmän vt. kehittämispäällikkönä työskentelevä Stengård kertoo.
Omaisten tilannetta pystyttiin helpottamaan kuudesta kahdeksaan kertaa kokoontuneilla koulutusryhmillä.
- Ryhmissä omaisille kerrottiin perustietoja skitsofreniasta ja sen hoidosta. Ryhmissä myös keskusteltiin paljon, eli omaiset saivat vertaistukea kun saivat jakaa kokemuksiaan muiden vastaavassa tilanteessa olevien kanssa, Stengård selvittää.
Uusien skitsofreniapotilaiden sairauden kulkua sekä omaisten tilannetta ja tuen tarvetta selvittäneissä tutkimuksissa oli mukana kaikkiaan 227 skitsofreniapotilasta ja 1 224 omaista. Viidestä erillisestä tutkimuksesta koostuvan väitöstutkimuksen käytännön menetelminä käytettiin kyselylomakkeita, haastatteluja ja hoitokertomustietoja.
YLE24, STT

Vastaukset 5
Vanhimmat
Totta mooses skitsofrenia on ongelma kun ei tiedetä mistä se tulee ja yritetään kemialla sitä hoitaa!
Kysy joltain scientologilta mistä se johtuu ja miten se lähtee!
Äläkä ala huutamaan taas että se on mahdotonta, koska lääkärisi on niin sanonut!
Itse ajattelu on poikaa. pera
No, mistä se johtuu?
Veljeni sairastui avioeron jälkeen. Ei hakeutunut apuun, vaan kärsi ja kärsi. Kunnes hän vajosi psykoosiin. Koitimme saada apua kaikkialta, mutta sairaalaan emme häntä päästäneet, ennen kuin kokeililsimme kaikki muut keinot ensin.
Myös Scientologiaa kokeiltiin. Haluatko kuulla mikä oli lopputulos?
Soitimme Helsingin kaisaniemeen ja pyysimme apua. Saimme pyynnön tulla paikan päälle veljeni kanssa. No, aluksi kaikki scientologit olivat ihan pihalla. Kaikki 4 vaan odottivat että joku muu heistä ottaisi asian hoitaakseen. He eivät osannut sanoa mitään kun näkivät veljeni. Välillä he katosivat jonnekin keskustelemaan, ja takas tullessaan he olivat entistä enemmän "ihmeissään!" Kysyimme, että onko teillä mitään tarjottavaa, mikä voisi auttaa veljeäni. Hetken mietittyään, yksi nainen pyysi tulemaan parin päivän päästä uudelleen. Silloin olisi kuulemma eräs asiantuntija paikalla. No, saavuimme, mutta tämä asiantuntija oli yhtä "pätevä" kuin nämä 4 muuta. No, kuitenkin he lupasivat auttaa veljeäni. Veljeni vietiin yhteen huoneeseen, jossa sille annettiin käteen kyselykaavake. Veljeni oli niin huonossa kunnossa, että ei voinut edes lukea kaavaketta läpi. He pyysivät meitä täyttämään tämän kaavakkeen sen perusteella, miten hyvin tuntisimme veljeni. Olimme aikaisemmin sopineet, että emme anna veljeni henkiltietoja, ennen kuin olemme vakuuttuneita siitä, että hänelle annetaan apua. Täytimme kaavakkeen kyselykohdat, mutta henkilötietoihin emme laittaneet mitään. Se ei kelvannut! Kyselimme, miksi on niin tärkeää tässä vaiheessa saada henkilötiedot. Emme sanut hyväksyttävää vastausta, vaan lujan vaatimuksen henkilöllisyydestä. Kysyimme, voiko antaa vaan nimen? Ei riitä, pitää olla sotu, ja osoite ja kaikki. Sanoimme, että emme voi antaa henkiltietoja ellemme saa takeita siitä että veljeäni voidaan auttaa. Sanoimme että veljeni antaa mielellään tiedot itsestään, jos saa apua teiltä. Sekään ei rittänyt. No päätimme luovuttaa veljeni tiedot avun toivossa. Veljeni tiedot kirjannut nainen lähti huoneeseensa, jossa viipyi noin 3 minuuttia. Siten hän saapui, ja tiedusteli että onko mitään muuta paikkaa mihin hänet voisi viedä, kuten kylpylään tai jonnekin, missä olisi rauhallista. Ihmettelimme, että mitä tämä nyt on. Aiemmin oli luvattu apua, jos vaan yhteistyö henkilötietojen suhteen onnistuu. Nyt oli kuulemma liikaa "saman kaltaisia" tapauksia työn alla. Tunnin väittelyn jälkeen tulimme siihen tulokseen että Scientologit eivät sittenkään auttaisi veljeäni. Poistuimme pettyneinä kaisaniemestä. Kotiin ajellessamme jutetiin siitä että mitä oli tapahtunuyt sen henkiltietokaavakkeen täyttämisen jälkeen. Toinen siskoistani oli kuullut jo aiemmin, että Scientologit ovat ottaneet suuria summia lainoja rahoittaakksen opiskelunsa Scientologi-kirjossa. Samalla meille tuli mieleen, että olisikohan he mahdollisesti tarkistaneet veljeni luottotiedot. BINGO! Soitimme luottokuntaan, ja saimme seuraavan tunnin aikana tietää, että samana päivänä oli tiedusteltu veljeni luottotietoja. Sitä, ketä oli tämän tiedustelun takana, he eivät voineet kertoa, mutta kirjattu oli kuitenkin kysely. Selitykseski Scientologit antoivat sen että heidän piti soittaa Hämeenlinnaan rikosrekisteiin, selvittääkseen veljeni taustaa, että tämä ei vaan olisi mikään rikollinen, mutta huolimattomuuttaan soitti luottokunnalle. Ensinnäkään, veljeni ei ole rikollinen, ja Scientologit eivät olisi saaneet tietoja Hämeenlinnasta. Kun aloimme arvostella Scientologi-kirkon toimintaa asian suhteen, saimme kuulla että meidän käyttäytymisemme olisi suurin syy veljeni huonoon tilanteeseen.
Tässä on se apu mitä Scientologit antoi veljelleni.
Juu hörhöiltähän sitä apua kannattaa joka tilanteessa ekana mennä kysymään. Toivottavasti olette päässet irti niistä piireistä.
... scientologien "huuhaa"-toimintaa, ollaam osavinaan hoitaa kaikki maailman ongelmat, mutta kun tuli tiukka paikka eteen, niin ei sitten onnistu, paitsi jos olisit lyönyt ison tukun rahaa, niin se olisi kyllä kelvannut.
Sääluttävää toimintaa scientologit.
D :)