Kiinan kenties mystisin ufokeissi tai sitten vaivalla tehty hoax. Tarina menee niin että 12000 vuotta sitten dropat tekivät ufocrashin eivätkä saaneet alusta kuntoon vaan asustelivat luolissa ja kuolivat sinne. He kertoivat jälkipolville tarinansa kaivertamalla sen outoihin kiekkoihin. Luolasta löydettiin pieniä isopäisiä luurankoja joiden DNA poikkesi ihmisen DNAsta. Tätä on selitetty elohopeamyrkytyksen saaneilla kääpiöillä. Kuitenkin kiinalainen ja venäläinen tiedemies on sitä mieltä että tarina on tosi tarina ufocrashistä ja että tuolloisilla työkaluilla ei olisi kyetty kaivertamaan sellaisia kiekkoja, jotka sisälti muun muassa kobolttia.
Laitan linkin erikseen dokkariin niin ei poistu ainakaan tämä aloitus niin helposti.
Dropat Kiinassa
10
<50
Vastaukset
- dropatdroppas
Linkki edelliseen mysteeriin
https://www.youtube.com/watch?v=0sRSntJoBk8 - avaruusrotuantropologi
Mahdollisuuksien rajoissa kertomus on.
Vaikka ufoalusten tekniikka on varmasti kahdessatoista tuhannessa vuodessa
kehittynyt, niin rysähtihän silti Roswellissakin.
Luolissa elivät tällöinkin crashissa eloonjääneet alieenit, tosin luolaelämä
oli telluslaisten avustamaa; luolien ilmasto oli järjestetty vastaamaan
alieenien kotiplaneetan olosuhteita, ja myöskin muonitus.
Droppien mainittiin olevan isokokoisia . Roswellilaiset alieenit olivat sitä vastoin
niin pienikokoisia , että turmassa menetyneille sopivankokoisten arkkujenkin
hankinnassa oli vaikeuksia .
Mitä ilmeisimmin kyseessä olivat eri avaruusrodut. - kivimies_
Eräs kertomuksen todenperäisyyttä puoltava seikka on droppien
mieltymys tarkkamittaisiin kaiverrustöihin, joilla valmistettiin noita
kobolttia sisältäviä kiekkoja.
Onhan kautta historian tunnettu alieenien kiinnostus tarkkamittaiseen
kivityöstöön.
Tällä kertaa järeämmät rakennelmat, kuten pyramidit ja muurit
ovat jääneet tekemättä ilmeisesti siksi, että aluksen tuhoutumisen myötä
oli menetetty raskaiden kivipaasien nostoon js siirtelyyn tarvittava tekniikka.
Näin ollen tyydyttiin taidekäsityöluontoisiin tuotteisiin.- hurjaremontti
Tiedän erään villakäärmeen, joka suhauttaa nykylaserilla kahdessa viikossa pystyyn pyramiinin kuin pyramiinin. Ensin menee viikko kun kivet leikataan tsiuh tsiuh ja sitten toinen viikko kun ne ladotaan päällekkäin taka taka pam pam. Pintakuorrutusryhmä tulee paikalle neljäntenätoistapäivänä iltapäivällä ja suihkuttaa nätin ruiskurappauksen spruit. Muumio voidaan kantaa sitten sisään kivikirstuun juuri ennen puoltayötä ja laittavat kannen päälle.
- KustaNaamio
hurjaremontti kirjoitti:
Tiedän erään villakäärmeen, joka suhauttaa nykylaserilla kahdessa viikossa pystyyn pyramiinin kuin pyramiinin. Ensin menee viikko kun kivet leikataan tsiuh tsiuh ja sitten toinen viikko kun ne ladotaan päällekkäin taka taka pam pam. Pintakuorrutusryhmä tulee paikalle neljäntenätoistapäivänä iltapäivällä ja suihkuttaa nätin ruiskurappauksen spruit. Muumio voidaan kantaa sitten sisään kivikirstuun juuri ennen puoltayötä ja laittavat kannen päälle.
Pitää paikkansa. Legendaarinen pyramidinpystyttäjä kyseessä, josta on tehty sananlaskujakin.
-Joskus Viljokäärme lähtee kaupunkiin ja pystyttää pyramidin kuin kuka tahansa meistä, ja palaa takaisin päivälliseen mennessä terottamaan laserit.
-Se joka näkee Viljokäärmeen silmämunat, kokee kauhean lopun.
-Kun Viljokäärme pystyttää pyramidia, on salamakin hidas.
-Viljokäärme ei liikoja lavertele, mutta hänellä on Salomon viisaus.
-Viljokäärmeellä on kymmenen nostokurjen voimat.
-Viljokäärmeen pystytystahti on kuin hirmumyrsky.
-Herätä pimeässä ja nähdä Viljokäärmeen kasvot - mikä kaamea kohtalo alienille.
-Viljokäärme on kova kiville.
Tuo Youtuben ohjelma johon aloittaja viittaa kuuluu History Channelin sarjaan ”UFO-Files” vuodelta 2004 ja jakso on nimeltään ”China’s Roswell” .
Se on siis jo 15 vuotta vanha ohjelma.
Itse nauhoitin tuon ohjelman History Channelilta jo vuonna 2008 ja minulla on edelleen tuo nauha tallella.
Jos nyt tavallisella talonpoikaisjärjellä mietitään tätä Dropa-tapausta niin on pakko tarttua seuraaviin tosiasioihin:
Aloitetaan vaikkapa lainaamalla pätkän kirjastani ”Tiedemiehet ja ufot”:
” Kirjailija David Agamon julkaisee kirjan Sungods in Exile joka kertoo Kiinan n. s. Dropa- kansasta. Agamon kertoo että kirja perustuu tri Karyl Robin Evansin muistiinpanoihin mutta myöntää myöhemmin että kyseessä on täysin keksitty tarina. 1166).”
Seuraavaksi voidaan katsoa mitä Wikipedia sanoo asiasta:
https://en.wikipedia.org/wiki/Dropa_stones
Yhteenvetona voidaan todeta että:
Kyseistä luolaa ei ole löydetty uudellen.
Dropa-kiekoista ei ole mitään tietoa missä ovat. Niistä on vain yksi valokuva.
Tutkija Tsum Um Nui on täysin tuntematon tämän tapauksen ulkopuolella.
Kirjailija David Agamon (David A. Gamon) julkaisi tapauksesta kirjan Sungods in Exile jossa kertoo tiedemiehestä jonka nimi oli Karyl Robin-Evans ja joka oli tutkinut tapausta.
Myöhemmin Agamon myönsi että koko juttu oli keksitty eikä sellaista tiedemiestä ollut edes olemassa.
Edellä oleviin faktoihin viittaa ohjelmassa jopa Richard Dolan.
Jäljelle jääkin sitten vain kirjailija Hartwig Hausdorf joka innokkaasti puhuu asian puolesta ohjelmassa.
Itse ohjelmaan on myös laitettu mukaan runsaasti materiaalia joka ei liity Dropa-tapaukseen lainkaan.- dronningholm
Noinhan se on. Tarina on sen verran innostava että se on saanut vettä myllyyn piittaamatta faktoista. Leffa-ainesta olisi.
Lähtökohtaisesti jos vielä ajatellaan niin mitä ne alienit ja vuoristoheimo olisi siellä edes syöneet ja millä eläneet tapellessaan luolissa keskenään niin kauan että alienit saa päälle 700 kiekkoa kaiverrettua muistoksi.
Jossain mainittiin että Dänikenkin olisi käynyt etsimässä kiekkoja ja tutkijaa, mutta tulos oli samankaltainen kuin etsittäessä Paavo Väyrysen kannattajaa, helsinkiläistä sisällöntuottaja Börje Börgelssonia.
Mainitsemaasi dokumenttiin näyttelijäksi laitettu Tsum Um Nui ei vaikuta täysipäiseltä, mutta kenties hän koettaa siinä näytellä luovaa neroa kehnolla menestyksellä. dronningholm kirjoitti:
Noinhan se on. Tarina on sen verran innostava että se on saanut vettä myllyyn piittaamatta faktoista. Leffa-ainesta olisi.
Lähtökohtaisesti jos vielä ajatellaan niin mitä ne alienit ja vuoristoheimo olisi siellä edes syöneet ja millä eläneet tapellessaan luolissa keskenään niin kauan että alienit saa päälle 700 kiekkoa kaiverrettua muistoksi.
Jossain mainittiin että Dänikenkin olisi käynyt etsimässä kiekkoja ja tutkijaa, mutta tulos oli samankaltainen kuin etsittäessä Paavo Väyrysen kannattajaa, helsinkiläistä sisällöntuottaja Börje Börgelssonia.
Mainitsemaasi dokumenttiin näyttelijäksi laitettu Tsum Um Nui ei vaikuta täysipäiseltä, mutta kenties hän koettaa siinä näytellä luovaa neroa kehnolla menestyksellä.Vieläköhän Dänikenin kirjat myy? Itse muistan lukeneeni niitä joskus 80-luvulla.
- Erkkiä-lukenut
VCO kirjoitti:
Vieläköhän Dänikenin kirjat myy? Itse muistan lukeneeni niitä joskus 80-luvulla.
Vuoden 1968 Dänikenin kirja Erinnerungen an die Zukunft joka myöhemmin englantisoitiin nimelle Chariots of the Gods, myynyt yksistään 72 miljoonaa kirjaa maailmanlaajuisesti. Edelleen Amazonissa ja muualla myynnissä.
Ei mikään turha jätkä! Ehkä kuitenkin nykyaikainen lukija on hieman nykyaikaisempi sisällön suhteen. Vanhanaikainen on vanhanaikainen ja tuoreempia näkemyksiä kaivataan.
- mateintsaina
Kiina on varsin pöljä kun lennätteli useita kertoja lentokentän läheisyydessä salaisia sotilaskoneitaan niin että kenttiä piti sulkea.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2010100612470549
Vai oliko ne sotilaskoneita? Millainen on salainen kiinalainen sotilaskone joka on kirkas valo?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni295357- 2292865
Sofia B- miljonäärillä on vaimo ja pieni vauva .
Voi ei taasko oli avioliitossa olevan miehen salarakas ja miksi voi noin toimia tää Sofia näin alhaisesti ?2432285Elokapina määrättävä lakkautettavaksi
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14143 Aloitteen sisältö Ympäristöjärjestö Elokapina tulee määrätä välittömästi872193Sukset jo ristissä? Ensitreffit alttarilla Anna syyttää rajusti - Hai puolustautuu: "Mutta en mä..."
Voi, voi... Onko Anna liian epävarma itsestään vai mikä mättää? Pari tuntenut vasta pari päivää ja kriisiä jo pukkaa.181884Nyt on kansalaisaloite: Elokapina lakkautettava.
Tänään tullut uusi kansalaisaloite, jossa vaaditaan Elokapinaa lakkautettavaksi, tai julistamista rikollisjärjestöksi, k1911520Kansalaisaloite Elokapina määrättävä lakkautettavaksi
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14143 Erittäin hyvä ja kannatettava aloite!601417Stubb ohjeisti Natoa: "Vapauttakaa ohjukset"
Presidentti Stubb linjasi amerikkalaismedia CNN:n haastattelussa, että Nato-maiden pitäisi ”todellakin” antaa Ukrainalle1531155Hyvin sä olet
Olet toiminut aina. Älä epäile tai häpeä omaa toimintaasi nainen. Kukaan ei vahingoittunut ja kaikki on ollutta ja menny561085Ohhoh! Robert Helenius yllättää - Näin hän vastaisi Tanssii Tähtien Kanssa -kutsuun: "Ura..."
Robert Helenius olisi kyllä komea näky TTK-parketilla vai mitä olet mieltä? Ja olikos se Viivi Pumpanenkin jo siellä...91021