Oon kuolemanväsynyt
Mun päivät koostuu pelkästä paskasta. Herätys aamulla kuudelta kuolemanväsyneenä, herätän lapsen sängystä joka on yöllä riisunut vaippansa ja kussut ja paskonut pitkin sänkyä. Siivoilen siinä vittuuntuneena vartin. teen lähtöä lapsen kanssa ainakin tunnin. Taistelen lapsen pukemisen kanssa ja itteni laittautumisessa kun lapsi vaan kiukkuaa aamuisin. vien lapsen 2kilometrin päähän päiväkotiin. kävellen lapsen huutaessa rattaissa ja mä häpeen silmät päästäni. Kävelymatka venyy ja venyy lapsen riisuessa pipoaan ja hanskojaan käsistä jatkuvasti ja heittää ne maahan. Rattaita on raskas työntää huonosti auratuilla teillä. tulen takaisin 2 kilometriä itku kurkussa ikävöiden lasta, menen asemalle ja junalla koulun läheiselle asemalle, siitä 1 kilometri kouluun. Koulussa ahdistaa ja vituttaa ja väsyttää eikä paniikkikohtauksilta vältytä, koska sosiaalisten tilanteiden pelko. ja kun se helvetti on vihdoin ohi niin sama 1kilsa asemalle, junalla kotiinpäin, sit 2 kilsaa hakemaan lapsi ja 2 kilsaa takasin. Perillä vielä kannan lapsen ja laukut ylimpään kerrokseen ilman hissiä. Oon tässä vaiheessa vitun hengästynyt ja punanen ja menee ainakin tunti että toivun matkoista ja portaista. Sitten siinä on muutama tunti aikaa leikkiä lapsen kanssa, tehdä ruuat, siivota ja iltapesut ja pisut ja sitten uhmaikäinen lapsi nukkumaan eikä tässäkään vaiheessa vältytä hirveeltä säädöltä ja taistelulta. Mä itse valvon tästä vielä neljään asti nukahtamisvaikeuksien takia. Kärvistelen siis sängyssä 7 tuntia yrittäen saada unta, turhaan lääkkeistä huolimatta. Yöllä sitten nukun 2 tuntia ja sitten taas uudestaan sama paska seuraavana päivänä ja oikeestaan joka päivä. Omaa aikaa ei yh äitinä ole koskaan, läheisiä ei kiinnosta. Ei ole varaa palkata hoitajaa. Tässä välissä mun pitäis vielä laihduttaa hurjasti tulevia leikkauksia varten ja saada muutenkin itseni kuntoon fyysisesti ja henkisesti. Mitkään lääkkeet ei vaan tehoo. Mun elämä on täyttä helvettiä. En jaksa. Oon ihan poikki. Tää ei tunnu loppuvan ikinä.
3 kommenttia
Vastaukset
Keksitäänpä yhdessä keino!
Olet siis opiskelija ja käyt jotain opistoa.
Juttelepa opiston rehtorin, opettajasi tai koulun kuraattorin/sairaanhoitajan kanssa ja kerro tilanteesi. Kerro ihan niin kuin on. Että et enää jaksa ja että pitäisi saada muutos nyt tilanteeseen.
Heidän kuuluu auttaa sinua. - Olet oppilas ja sinun opinnot kärsivät kaikesta tästä, tarvitset apua ja opiston/koulun tulee auttaa sinua. Et ole siis yksin. Koulu voisi jotenkin järjestää sinulle tukea käytännön asioissa. Ehkä rehtorisi/opettajasi tietäisivät neuvoa esim asunto-asiassa. Onko koulun puolesta mahdollista järjestää oppilasasunto? Rehtorilla ja opettajilla on tietoa miten yhteiskunta toimii ja mistä saa apua. Ja kun he koulun puolesta kyselevät, niin se käy sutjakkaammin.
Jos on joku kuraattori tms niin hän voi antaa sinulle ohjeita miten suhtautua asioihin tälläisessä tilanteessa. Keskustelu jonkun asiantuntijan kanssa auttaisi kun sinulla on paniikkikohtauksia. Jos ei ole kuraattoria koulussasi, niin koulu voi auttaa ja ottaa selville mistä muualta saisit apua.
Lapsesi on myös stressaantunut ja siksi kiukkuilee.
On varmaan aivan ihan lapsi, mutta tottakai kun on aamulla pakko herätä jä lähteä niin kiukkuaa.
Voisit jutella päiväkodin kanssa myös. He ovat koulutettuja ja heidän pitäisi voida antaa neuvoja. He voisivat myös auttaa sinua jotenkin.
Onko sinulla vanhempia?
Tilanteesi on nyt todella kova. Olet kuitenkin jaksanut tähän asti. Älä anna periksi.
Kyllä sinä tästä selviät, pyydät vain apua.
Ja voithan ottaa "ommoo lommoo" ja olla vain lapsesi kanssa jonkin aikaa kahdestaan ja olette vaan. Niin ihana kun on oma lapsi, parasta maailmassa.
Tässä joitakin juttuja unettomuudesta:
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/201809032201177530
https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000005882611.htmltxt käsittääkseni yh-mamma , miksi et ota ukkoa ? meitä vapaita kunnollisia miehiä pilvin pimein jotka puolittaisivat mielellään tuon työtaakkasi ja tulisi sosiaalistakin elämää siinä sivussa , auttaisi taloudellisesti todella paljon myös , miksi haette sitä unelma prinssiä eikä normi suomimies kelpaa kumppaniksi , Katos kaksin on helpompi taivaltaa. Kyllä luulisi elämänkoulun opettavan .
Tässä mietin että miten sinun omien vanhempien kanssa sujuu, eivätkö auta yhtään?
Entä lapsen isän vanhemmat?
Onko sinulla sukulaisia, siskoja, veljiä?
Entä ystäviä, tuttuja, naapureita joiden kanssa voisit jutella ja jotka jelppisivät joskus? Entä luokkakaverit. Jos on joku sen oloinen niin kerro huolesi hänelle, niin saisit tsemppaustukea.
Sinulla on sosiaalinen kauhu, mutta ota se ensimmäinen askel ja kerro jollekin sen tuntuiselle joka ymmärtäisi. Olisko joku varamummo?
Kyllä yhteiskunnan olisi tultava nyt apuun! Tuohan on ihan ihmisrääkkiä että yhäitiä ei auteta mitenkään! Mikä kunta se on sellainen että yksinhuoltajaäiti näännytetään?
SEISKA.FI
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.